Lue keskustelun säännöt.
Missä perheenäiti voi keskustella väkivallan uhasta ja traumoista ilman lasu-uhkaa?
26.12.2019 |
Ongelma on jatkunut jo pidempään ja olen eronnut lasten väkivaltaisesta isästä, mutta asiaan liittyy paljon kaikenlaista vaikeaa, enkä uskalla keskustella aiheesta missään juuri lasu-uhan vuoksi. Olimme jopa lastensuojelun asiakkaita ennen, enkä sielläkään uskaltanut kovin avoimesti keskustella mistään muusta kuin siitä, mitä ex-mieheni oli myöntänyt, sillä jos olisin avautunut jollekin, ex-mies olisi saanut niistä kaikista paperit itselleen, jolloin hän olisi raivostunut lisää. Kunpa eläisimme yhteiskunnassa, joka olisi hieman vapaampi ja jossa saisi elää rauhassa ja saada apua ilman vakavia sanktioita. En uskalla läheisillekään puhua, sillä en luota oikeastaan keneenkään. Ne ongelmanikin ovat varmaan tosi tusinatavaraa, mutta turvallisen lapsuuden eläneenä oli traumatisoitunut exäni käytöksestä loppuiäkseni.
Kommentit (34)
Lääkärille voi, jos asia on ns. hoidossa eli LAPSIASI ei uhkaa väkivalta tai mikään muukaan pahoinpitelyn muoto, itse pohdit avun tarvetta jne. Jos sinulla on traumoja, ei se ole mikään huostaanoton syy, vaikka täällä niin pelotellaankin, vaan kyse on siitä, miten sinä ne lapsesi hoidat. Avun hakeminen on ylipäänsä positiivinen merkki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasu jättää jälkensä. Itsellä kanssa luottamuspulaa jäänyt turhasta lasuilmoituksesta. En uskalla avata ovea vieraille ja ahdistaa muiden mielipiteet ja arvostelu vaikka tiedänkin olevani riittävän hyvä vanhempi :( Mutta niin. Tällä palstalla sinua tuskin lasulla kiusataan kun anonyymia
Levoton väkivallan tai sen uhkan leimaama lapsuusko ei ole ollenkaan haitallista?
En ole ap. Siltikin väitän että jopa vanhempi lapseni on todistanut enemmän isäpuolensa väkivaltaa kuin uskotkaan. Hän on se joka tietää kuka on se pahin.
Jos lapsiasi uhkaa väkivalta, sinulle on velvollisuus heitä suojella. Puhuminen kannattaa aloittaa ja ihan sen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis exäni oli liitossamme väkivaltainen ja uhkaili sekä hän on luonteeltaan täysin tunnekylmä valkokauluspsykopaatti. Omat sukulaiseni ovat passiivisia, eivätkä oikein pidä yhteyttä ja omaa uutta kumppania ja juurikaan ystäviäkään minulla ei ole. Ex-mieheni on kaikesta huolimatta ehkä minulle läheisin ei-sukulainen tällä hetkellä. Silti pelkään häntä edelleen. Ja silti unelmissani tavallaan toivoisin, että hän muuttuisi ja jopa voisimme palata yhteen, sillä se olisi ideaalitilanne. Itse otin eron ja hän ei halua enää palata yhteen, joten siltä osin tilanne on melko selvä.
Osa sairautta on toi kuvitelma siitä että sais just sen ihmisen takaisin mutta ilman niitä ominaisuuksia jotka tekevät hyvistä puolista verraten extrahyviä.
Mäkin ottaisin exän takaisin jos se pyytäis, mutta paree siis olla joutumatta tilanteisiin joissa se pyytäis.
Osa sairautta?
Miksi väkivallan uhrista tehdään "sairas", vaikka on ihan luonnollista olla ahdistunut ja traumatisoitunut (olematta silti sairas), jos on väkivallan kohde?
T. Ohis
No, puhun sairaudesta koska jos haluan takaisin ihmisen joka on mm. raivopäissään uhannut mua vasaralla ja viskonut kuin räsynukkea, niin kyllä osa ongelmasta on mun nähdäkseni myös mun päässäni. Vaikka se tyyppi olisi parempina hetkinään kuinka viehättävä.
"Olen vain viaton uhri" -ajattelu johtaa siihen että kun kohtaa sen seuraavan tyypin joka on jotenkin vaan niin ihku, ei tunnista sitä että kappas, taas mua kiinnostaa nämä piirteet jotka edellisessä suhteessa johtivat ongelmiin.
SInänsä ihan sama mitä joku ohis mun ajattelustani on mieltä, näissä jutuissa ei toimi se ajattelu että jos vaan se joka on enemmän väärässä vois lopettaa väärässä olemisen.
Parisuhteiden ongelmat lähtevät siitä että joku lappaa p*skaa toisen sämpylän väliin, ja jatkuvat sillä että se toinen syö sen sämpylän. Joka aamu. Ku onhan siinä sentään kuituaki.
Vierailija kirjoitti:
Lopetat miehen provosoinnin, niin tilanne rauhoittuu. Samalla sinun on helpompi käsitellä asiaa itsenäisesti.
Olet kyllä hyvin sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis exäni oli liitossamme väkivaltainen ja uhkaili sekä hän on luonteeltaan täysin tunnekylmä valkokauluspsykopaatti. Omat sukulaiseni ovat passiivisia, eivätkä oikein pidä yhteyttä ja omaa uutta kumppania ja juurikaan ystäviäkään minulla ei ole. Ex-mieheni on kaikesta huolimatta ehkä minulle läheisin ei-sukulainen tällä hetkellä. Silti pelkään häntä edelleen. Ja silti unelmissani tavallaan toivoisin, että hän muuttuisi ja jopa voisimme palata yhteen, sillä se olisi ideaalitilanne. Itse otin eron ja hän ei halua enää palata yhteen, joten siltä osin tilanne on melko selvä.
Ymmärrän sinua monella tapaa. Mun lapseni isä oli kuitenkin niinkin paha etten koskaan ottaisi häntä takaisin.
Siltikin elämäni on ajoittain aika kamalaa kokemani väkivallan vuoksi.
Mulle uutta on sellainen perusluottamuksen menetys ihmisiä kohtaan. Ennen luotin siihen, että ihmiset sisimmässään edes haluavat hyvää, ovat rehellisiä, tuntevat empatiaa. Siinä mielessä olin kasvanut kuplassa, vaikka olinkin kuullut riitelyä ja nähnyt alkoholin liikakäyttöä jne. Exäni sen sijaan ei tunne _mitään_ pistoa sydämessään pahoinpidellessään tai valehdellessaan tai uhatessaan toisen terveyttä.
Hän ei vain tunne mitään syyllisyyden tunnetta niissä tilanteissa ja se on vain ja ainoastaan uhrin vika. Hän selittää kaiken aina oikein päin itselleen. Hän ei myöskään kunnioita toisten omaisuutta tai toisille tärkeitä asioita, vaan on äärimmäisen kateellinen ja ihan huvikseen rikkoo muiden tavaroita, jos häntä vain sattuu huvittamaan.
Kuitenkin exälläni on hieno ura ja hän on varakas ja pidetty, tosin hän osaa teeskennellä hauskaa reilua ja fiksua ulkopuolisten seurassa. Mitä läheisemmän ihmisen kanssa on tekemisissä, sen hirveämpi hän on. Pahinta on hänen lapsuudenkodissaan, jossa hän on satuttanut pahimmalla tavalla ja muuttuu muutenkin kuin aivan eri ihmiseksi jälleen (negatiivisella tavalla).
Olen vasta vähitellen eron jälkeen alkanut toipua siitä, mutta se on hyvin hidasta. Hän rikkoi itsetuntoni aivan täydellisesti ja aiheutti useita aivotärähdyksiä ja luunmurtumia. Sain rytmihäiriön, joka jäi pysyväksi vaivaksi jne. Ihoon jäi myös verenpurkaumia ja muisti pätkii enemmän aivotärähdysten ym. seurauksena.
En puhuisi kellekkään. Kyllä yksityisetkin joutuu lasun tekemään.
Voidaan myös katsoa että traumasi vaikuttaa kykyysi pärjätä lapsen kanssa.
Ole varovainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopetat miehen provosoinnin, niin tilanne rauhoittuu. Samalla sinun on helpompi käsitellä asiaa itsenäisesti.
Mikään käytös, ei edes väkivalta, oikeuta väkivaltaa.
Tai no, hätävarjelu, mutta hyvin harvassa ovat ne tilanteet jossa nyrkein tai astalon kanssa toisen mättäminen olisi hätävarjelua.
Ei oikein kukaan pysty auttamaan. Hyvin suuri riski on, että sinut leimataan.
Jos satut olemaan Mikkelin tai Oulun läheltä, niin siellä on osaamista lähisuhdeväkivallasta ja eron jälkeisestä vainosta. Hyvin matalalla kynnyksellä tehdään Marak-arvio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis exäni oli liitossamme väkivaltainen ja uhkaili sekä hän on luonteeltaan täysin tunnekylmä valkokauluspsykopaatti. Omat sukulaiseni ovat passiivisia, eivätkä oikein pidä yhteyttä ja omaa uutta kumppania ja juurikaan ystäviäkään minulla ei ole. Ex-mieheni on kaikesta huolimatta ehkä minulle läheisin ei-sukulainen tällä hetkellä. Silti pelkään häntä edelleen. Ja silti unelmissani tavallaan toivoisin, että hän muuttuisi ja jopa voisimme palata yhteen, sillä se olisi ideaalitilanne. Itse otin eron ja hän ei halua enää palata yhteen, joten siltä osin tilanne on melko selvä.
Osa sairautta on toi kuvitelma siitä että sais just sen ihmisen takaisin mutta ilman niitä ominaisuuksia jotka tekevät hyvistä puolista verraten extrahyviä.
Mäkin ottaisin exän takaisin jos se pyytäis, mutta paree siis olla joutumatta tilanteisiin joissa se pyytäis.
Osa sairautta?
Miksi väkivallan uhrista tehdään "sairas", vaikka on ihan luonnollista olla ahdistunut ja traumatisoitunut (olematta silti sairas), jos on väkivallan kohde?
T. Ohis
Tai miksi väkivaltaisesta tehdään "sairas"? Kyseinen hlö voi olla ihan vaan täyspaska (psyk. term.).
Folie a deux.
Jotkut ihmiset saavat toisistaan parhaat puolet esille, ja toiset taas pahimmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetat miehen provosoinnin, niin tilanne rauhoittuu. Samalla sinun on helpompi käsitellä asiaa itsenäisesti.
Mikään käytös, ei edes väkivalta, oikeuta väkivaltaa.
Tai no, hätävarjelu, mutta hyvin harvassa ovat ne tilanteet jossa nyrkein tai astalon kanssa toisen mättäminen olisi hätävarjelua.
Eikös tässä ollut kyse väkivallan *uhasta* eikä varsinaisesta väkivallasta. Ovat kuitenkin eri asia.
Jos uhkaa tuntuu esiintyvän kokoa ajan, niin omaa käytöstä kannattaa ainakin miettiä. Moni nainen sortuu eron aikana kohtelemaan miestä asiattomasti ja ajaa tämän nurkkaan joka taas laukaisee itsepuolustusrefleksin. Kuvaannollisella tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lääkärille voi, jos asia on ns. hoidossa eli LAPSIASI ei uhkaa väkivalta tai mikään muukaan pahoinpitelyn muoto, itse pohdit avun tarvetta jne. Jos sinulla on traumoja, ei se ole mikään huostaanoton syy, vaikka täällä niin pelotellaankin, vaan kyse on siitä, miten sinä ne lapsesi hoidat. Avun hakeminen on ylipäänsä positiivinen merkki
Yllämainittu ei ole totta. Oma lapseni otettiin huostaan (laittomasti) juurikin siksi,että minä pyysin apua miehen väkivaltaisuudet takia. Minun vanhemmuudestani ei kuukausien maan tahdonvastaisten pakkolaitosjaksojen jälkeen löydetty vikaa, mutta perättömät ilmiannot /valheelliset asiakirjamerkinnät joista minulle ei kerrottu, minun tietämättömyyteni oikeuksistamme ja sokea luottamus "auttaviin" tahoihin tuottivat lopulta huostapäätöksen ja olin kaiken keskellä täysin yksin. Lapsi viettää 18-vuotiaaksi saakka elämänsä sijaisperheessä. Näen häntä edelleen vain kerran kuussa, koska vieraannuttaminen on jo vuosia sitten tapahtunut. Kuopukselle synnyttyä minut yritettiin suostutella Jorvin psykiatriseen sairaalaan konsultoimatta minua hoitavaa lääkäriä ja meistä tehtiin perätön vanhoihin valheellisia asiakirjoihin,joista en edelleenkään ollut tietoinen,ENLA ,jonka johdosta traumatisaatio syveni enkä apua ole saanut tähänkään päivään mennessä,vaikka psykiatrian erikoislääkäri sekä vet-terapeutti usean vuoden käyntien jälkeen olivat täysin yksimieliset,että kärsin syvästä viranomaisten ja ex-miehen tuottamasta psyykkisestä traumasta. Pysykää erossa neuvoloista,psykologista,perhetyöstä,ja kaikesta "auttamisesta"! Ainiin-lääkäreiden ja jopa työkkärin mielestä kuulun eläkkeelle,mutta Kelan lääkärin mielestä minä olen työkykyinen,koska minulla on kesken ajokortin suorittaminen(10vuotta sitten aloitettu ja lastens.toimien vuoksi keskeytetty) Että sitten kun lapset ovat omillaan voin haaveilla ehkä jotain keskustelualue hakevani,siihen asti kuljen palavereissa nöyryytettävänä ja leima otsassani kaikki keskustelut tallentaen.
Kaikkionnähty kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkärille voi, jos asia on ns. hoidossa eli LAPSIASI ei uhkaa väkivalta tai mikään muukaan pahoinpitelyn muoto, itse pohdit avun tarvetta jne. Jos sinulla on traumoja, ei se ole mikään huostaanoton syy, vaikka täällä niin pelotellaankin, vaan kyse on siitä, miten sinä ne lapsesi hoidat. Avun hakeminen on ylipäänsä positiivinen merkki
Yllämainittu ei ole totta. Oma lapseni otettiin huostaan (laittomasti) juurikin siksi,että minä pyysin apua miehen väkivaltaisuudet takia. Minun vanhemmuudestani ei kuukausien maan tahdonvastaisten pakkolaitosjaksojen jälkeen löydetty vikaa, mutta perättömät ilmiannot /valheelliset asiakirjamerkinnät joista minulle ei kerrottu, minun tietämättömyyteni oikeuksistamme ja sokea luottamus "auttaviin" tahoihin tuottivat lopulta huostapäätöksen ja olin kaiken keskellä täysin yksin. Lapsi viettää 18-vuotiaaksi saakka elämänsä sijaisperheessä. Näen häntä edelleen vain kerran kuussa, koska vieraannuttaminen on jo vuosia sitten tapahtunut. Kuopukselle synnyttyä minut yritettiin suostutella Jorvin psykiatriseen sairaalaan konsultoimatta minua hoitavaa lääkäriä ja meistä tehtiin perätön vanhoihin valheellisia asiakirjoihin,joista en edelleenkään ollut tietoinen,ENLA ,jonka johdosta traumatisaatio syveni enkä apua ole saanut tähänkään päivään mennessä,vaikka psykiatrian erikoislääkäri sekä vet-terapeutti usean vuoden käyntien jälkeen olivat täysin yksimieliset,että kärsin syvästä viranomaisten ja ex-miehen tuottamasta psyykkisestä traumasta. Pysykää erossa neuvoloista,psykologista,perhetyöstä,ja kaikesta "auttamisesta"! Ainiin-lääkäreiden ja jopa työkkärin mielestä kuulun eläkkeelle,mutta Kelan lääkärin mielestä minä olen työkykyinen,koska minulla on kesken ajokortin suorittaminen(10vuotta sitten aloitettu ja lastens.toimien vuoksi keskeytetty) Että sitten kun lapset ovat omillaan voin haaveilla ehkä jotain keskustelualue hakevani,siihen asti kuljen palavereissa nöyryytettävänä ja leima otsassani kaikki keskustelut tallentaen.
Korjaus; '..minun vanhemmuudestani ei kuukausienkaan tahdonvastaisten laitosjaksojen..' '..kuopuksen synnyttyä ..yritettiin suostutella..tehtiin perätön vanhoihin asiakirjoihin pohjaava ENLA..' Ja sitten ilkeitä kommentteja odottelemaan.
Tai miksi väkivaltaisesta tehdään "sairas"? Kyseinen hlö voi olla ihan vaan täyspaska (psyk. term.).