Lue keskustelun säännöt.
Tulin raskaaksi ja ystävien käytös surettaa kamalasti
Vierailija
26.12.2019 |
Odotamme mieheni kanssa pitkään toivottua lasta. Raskauden aikana olen saanut yllättyä surullisesti omien ystävieni käytöksestä.
Minulla on muutama lapsuudenystävä, jotka ovat läheisimmät kaverini. Aiemmin näimme lähes viikoittain, viestittelimme koko ajan ja kävimme jopa viikonloppumatkoilla vuosittain yhdessä.
Nyt raskauden aikana nämä hyvät ystäväni eivät ole yhtäkkiä juuri lainkaan kiinnostuneita seurastani, saati voinnistani. Vastailevat nihkeästi viesteihini ja kuulumisten kyselyihini. Näkemiset rajoittuvat pikaisiin kahvitteluihin kaupungilla (aiemmin kyläilimme ja vietimme pitkiä naisteniltoja yhdessä).
He käyttäytyvät ikään kuin en olisi saanut edes haluta lapsia - kuin se olisi heiltä jotain pois. Olen tosi surullinen tästä tilanteesta, sillä olen aina ajatellut näistä ystävistäni, että olemme ystäviä vielä vanhainkodissa sukkapuikot käsissä. Olemme tunteneet ala-asteelta lähtien.
Tarkennetaan, että en kaipaa mitään jatkuvaa vauvakeskustelua, vaan voisin jutella heidän kanssaan ihan samoista jutuista kuin ennenkin. Parisuhteista, politiikasta, elämänarvoista jne.
Ymmärtäisin eriytymisen kavereista, jos olisin tosi nuori, mutta me olemme kaikki kolmikymppisiä. Mielestäni lasten saaminen on tässä iässä ihan normaalia, mutta nähtävästi sitten ei.
Kaverini arvostavat "modernin naisen elämää". He ovat pitkälle kouluttautuneita, matkustavat paljon, tekevät uraa. Parisuhteen koho-kohta on tyyliin uuden Hesarissa kehutun punaviinin maistaminen miesystävän kanssa perjantai-iltana. Sanomattakin selvää, että lapset eivät kuvioon mahdu.
Ei edellä luetelluissa asioissa ole mitään vikaa, mutta tuntuu kauhean loukkaavalta ja pinnalliselta, että minä en enää kelpaa kaveriksi, kun valitsin rivitaloelämän ja halusin lapsen.
Onko muilla samoja kokemuksia?
Kommentit (23)
Ihmiset ovat nykyään kovin rajoittuneita, kun ystävien kanssa pitäisi jakaa täsmälleen samat arvot ja elämisen kuviot. Lapsiperheet seurustelevat muiden lapsiperheiden kanssa ja uraihmiset toisten uraohjusten kanssa. Puolisoksi on valikoitu täsmälleen samantasoisen koulutuksen saanut henkilö. Lasten pitää aikanaan valmistua vanhempien hyväksymään ammattiin. Kuulostaa kovastikin 1800-luvun elämältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisikohan se syy tässä: ”Ei ne punaviinipullot, omistusasunnot ja ulkomaan matkat voi olla niin upea asia, että siihen kannattaa uhrata koko elämänsä. Olen jotenkin ihan pöyristynyt siitä, että monet naiset oikeasti ajattelevat näin tästä lisääntymisasiasta, vieläpä omat lähimmät ystäväni.”
Ystäväsi kokevat, että pidät heidän elämäänsä lapsellisena ja pinnallisena. Se että he eivät ole valinneet lapsien tekemistä, ei tarkoita etteikö heidän elämänsä olisi rikasta ja täyttä. Jatkuvasti saa kuulla siitä kuinka lapsia tehneet nostavat itsensä jalustalle ja pitävät lapsettomia aikuisia isointa vauvoina..
Aikoinaan törmäsin myös samaan ilmiöön. Tosin sain esikoisen 26 vuotiaana ja olimme kaveripiirissämme ensimmäinen lapsiperhe. Lapsi oli toivottu ja seuraava syntyi parin vuoden päästä. Saimme vielä kaksi lisää myöhemmin. Mutta silloin esikoista odottaessa menetin pari ystävää, en vain enään mahtunut mukaan mihinkään. Ja pari sanoi suoraankin että oli liian vaikeaa olla vastakkin sen kanssa että itse olisivat halunneet samaa, mutta heidän elämäntilanne oli eri. Välit eivät ole palautuneet koskaan. Se tuntui niin loukkaavalle. Ja kyse ei ollut siitä että olisin toitottanut vauvaarkea ja kaikkea siihen liittyvää koko ajan. Olisin halunnut olla mukana ystävieni elämässä mukana ja jakaa asioita kuten ennenkin. Lapsi toi mukanaan suuren onnen ja ajattelin että se menee kaiken edelle ja menikin. Olen aina halunnut suuren perheen ja olen onnellinen että sen sain.
Ole onnellinen raskaudestasi ja tulevasta lapsesta. Se on sen kaiken arvoinen ja enemmänkin. Ystävät löytävät takaisin elämääsi jos ovat tosiystäviä. Onnea sinulle ja perheellesi. Nauti, edessäsi on ihania aikoja.
Omituisia ystäviä, omituinen koko porukka... Jotenkin meni uskottavuus tuossa kohtaa kun "akateeminen elämäänsä tyytyväinen nainen" äimistelee raskaanaolevalle "etkö jännitä, että alapääsi menee tuhannen pillun päreiksi?" :D Juu, Porvoossa? 1/5
Jos jollakin on tällaisia ahdistuksia niin toivottavasti löydätte ratkaisun. Vähän riippuu onko varaa revittää, itselläni pillu on monin tavoin parempi kuin ennen raskauksia, kiitos vaan. Ja seuraavan aiheeseen, hei hei! :D
En jaksa käsittää, että jotenkin nostaisin itseäni jalustalle, kun en ole edes puhunut tästä koko raskaudestani tai vauva-asioista kuin hyvin hillitysti. Päin vastoin, olen mielestäni kysellyt paljon kaverieni tekemisistä ja kannustanut heitä uralla jne..
4, kiitos kommentista <3 olen tosi iloinen lapsen saamisesta ja erityisen kiitollinen olen omalle perheelleni. He ovat iloinneet mukana tässä kaikessa. Ja onneksi minulla on ylipäätään välittävä perhe, se ei ole itsestäänselvyys.
Jotenkin vaan niin arvaan, mitä tapahtuu sitten kun kaverini keksivät haluta lapsia... sitten olen varmaan se ykköstyyppi, kenelle tilitetään raskausahdistuksia ja pahoinvointeja ja kysellään neuvoja.
Ärsyttää, että ystävyys on tosiaankin niin pinnallista, että elämäntilanteen pitäisi olla tismalleen sama läpi elämän, jotta sillä ystävyydellä olisi jotain arvoa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
5, usko tai älä, nuo ihmettelyt ovat totisinta totta. Kaverini aidosti luulevat, että kaikki on menetetty synnytyksen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
5, usko tai älä, nuo ihmettelyt ovat totisinta totta. Kaverini aidosti luulevat, että kaikki on menetetty synnytyksen jälkeen.
Ehkä he ovat hankkineet tietonsa av-palstalta.
Taidat pitää itseäsi parempana ihmisenä, eivätkä ystäväsi jaksa kuunnella jatkuvaa kritiikkiäsi heidän elämäntyylistään. Lisäksi ne jatkuvat kakkavaippa ja helistin jutut eivät hirveästi lapsetonta nappaa. Hanki uusia kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 29 vuotta. Ystäväni kolmenkympin molemmin puolin.
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan se syy tässä: ”Ei ne punaviinipullot, omistusasunnot ja ulkomaan matkat voi olla niin upea asia, että siihen kannattaa uhrata koko elämänsä. Olen jotenkin ihan pöyristynyt siitä, että monet naiset oikeasti ajattelevat näin tästä lisääntymisasiasta, vieläpä omat lähimmät ystäväni.”
Ystäväsi kokevat, että pidät heidän elämäänsä lapsellisena ja pinnallisena. Se että he eivät ole valinneet lapsien tekemistä, ei tarkoita etteikö heidän elämänsä olisi rikasta ja täyttä. Jatkuvasti saa kuulla siitä kuinka lapsia tehneet nostavat itsensä jalustalle ja pitävät lapsettomia aikuisia isointa vauvoina..
Se on se mystinen äiteys joka kilahtaa hattuun. Ei nähdä enää mitään muuta kuin oma äitistatus. Ja sitten toitotellaan muille että he eivät tiedä rakkaudesta, elämän raskaudesta, väsymyksestä ym mitään. Siis vähätellään muiden kokemuksia ja elämää, eikä nähdä kuin omat mielenkiinnon kohteet. Sitten joskus kotitöissä saakin ojentaa apuri-isää kun tämä ei osaa tehdä niin kuin asiat kuuluu tehdä ja äiti tietää mitä lapsi tarvitsee. Ap voisi koittaa ottaa sen pään perseestä pois ja olla arvottamatta muiden elämää omansa alapuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan jees jos olet onnistunut haaveissasi, mutta älä oleta, että kaikkia kiinnostaa lapsiarki. Tuosta tekstistäsi paistaa negatiivinen asenne lapsettomia kohtan, joten älä kuvittele etteikö ihmiset haistaisi sen. Joko jatkat heidän ystävänä olemista ja näytät, ettei vanhoista asioista luovuta. Tai sitten elät luuloissasi.
Olen vela, minulle on piruiltu monta kertaa aivan syyttä siitä, että minulla ei ole lapsia ja/tai miestä. Minua ei ole koskaan aiemmin haitannut perheelliset, saati kuka mitäkin elämällään tekee. En ole lapsenvihaajakaan. Mutta olen alkanut vihaamaan ihmisiä, joilla on aikaa moittia muita. Enkä taatusti hommaa lapsia, oli yleinen asenne Suomessa niiden suhteen mikä tahtoo.
ps. Mua ei kiinnosta matkailu, viinit ynnä touhu. En elä "Sinkkuelämää" enkä ole "elämää kokematon". Ihan näin yleisesti kaikille, jotka tykkää pilkata lapsettomia.
Ap. Vaikutat hyvin epämiellyttävältä ihmiseltä. Olisikohan se oikea syy siihen miksei kanssasi viihdytä?
Olen äiti, mutta en nosta itseäni jalustalle. Enkä tuomitse lapsettomia, vaan pidän heitä viisaina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierash kirjoitti:
Jotenkin vaan niin arvaan, mitä tapahtuu sitten kun kaverini keksivät haluta lapsia... sitten olen varmaan se ykköstyyppi, kenelle tilitetään raskausahdistuksia ja pahoinvointeja ja kysellään neuvoja.
Auts.
Voin hyvin kuvitella, että sinun seuraasi on alettu välttelemään kun rivien välistä huokuu se vaaleanpunainen vauvahuokailu. Ihan vaan varovasti koitat puhua näistä vain sinua koskettavista jutuista, ja ihan vaan varovaisesti jotta muut eivät niinku loukkaannu. Kyllä sen haistaa. Ja sen haistaa, että pidät vanhoja ystäviäsi pinnallisina ihan vain siksi, että eivät ole lähtenyt sinun vanavedessä vauvatalkoisiin.
Hormoonihöyryt ja kaikkea.
En ihmettele yhtään miksi eivät halua enää viettää aikaa kanssasi. Tekstistäsi paistaa niin vahvasti se miten halveksut heidän valintaansa olla tekemättä lapsia ja kuinka mielestäsi sinun elämäsi on sisällöltään muka parempaa ja tärkeämpää kuin heidän.
Ap:lla itsellään on aika yksipuolinen käsitys ystävistään. Ehkä on aikakin, että otat heistä etäisyyttä. Aikuisiällä ystävien kanssa harva ehtii muutenkaan olla kuin paita ja peppu, se on enemmän teinimeininkiä.
Lapsena alkanut ystävyys ei useinkaan yhdistä enää aikuisena. Ihmiset kasvavat eri suuntiin eikä siinä ole mitään vikaa.
Ei ole vastaavia kokemuksia lainkaan ja mulla on 3 lasta. Jotenkin epäuskottava avaus, varsinkin tuo jo lainattu punaviinijuttu. Toimittajako siellä taas kalastelee juttua kun on kuitenkin hyvin kirjoitettu?
Vierailija kirjoitti:
Ihan jees jos olet onnistunut haaveissasi, mutta älä oleta, että kaikkia kiinnostaa lapsiarki. Tuosta tekstistäsi paistaa negatiivinen asenne lapsettomia kohtan, joten älä kuvittele etteikö ihmiset haistaisi sen. Joko jatkat heidän ystävänä olemista ja näytät, ettei vanhoista asioista luovuta. Tai sitten elät luuloissasi.
Olen vela, minulle on piruiltu monta kertaa aivan syyttä siitä, että minulla ei ole lapsia ja/tai miestä. Minua ei ole koskaan aiemmin haitannut perheelliset, saati kuka mitäkin elämällään tekee. En ole lapsenvihaajakaan. Mutta olen alkanut vihaamaan ihmisiä, joilla on aikaa moittia muita. Enkä taatusti hommaa lapsia, oli yleinen asenne Suomessa niiden suhteen mikä tahtoo.
ps. Mua ei kiinnosta matkailu, viinit ynnä touhu. En elä "Sinkkuelämää" enkä ole "elämää kokematon". Ihan näin yleisesti kaikille, jotka tykkää pilkata lapsettomia.
Tämä juuri, osittain. Olen myös vela, mutta itse näen vielä outona sen, että velan pitää pyydellä anteeksi pinnallisia tekemisiään tai vähintääkin rynnätä todistelemaan, että ei ei ei ei minua kiinnosta matkustelu, miehet, baarit ja viinit. Mitä sitten jos kiinnostaa? Siinä missä tuoreille äidelle on ihan ok haaveilla rauhallisesta illasta itsekseen kera viinilasin, on velalle ihan hyi-hyi nou-nou. Mitä hemmettiä?
Kyllä, koska olen vela, niin minulla kaikki tuo on helposti saavutettavissa ja ulottuvilla. Mutta se ei ole velauden syy, vaan mukana tuleva bonus. Jos haluaisin lapsia, niin tottakai varmasti ilomielin luopuisin vaikka mistä, vaikka käsistä ja jaloistani. (Tai pidätyskyvystäni, tyrsk.)
Ja juu, en ryntää tässä nyt todistelemaan elämäntavoistani mihinkään ylevyyskilpailuun. Jos olen pska ihminen, sitten olen. Kärvistelkää te minun puolesta, minä olen ihan tyytyväinen omaan olooni ^_^
Kyllä se kaveripiiri monella menee uusiksi. Itsellä oli monta kivaa kaveria ennen raskautta, mutta elämäntyyli sellainen dokailu ja perus nuorisomeininki. Kyllä se loi sellaista kuilua välille. Nyt itsellä on lapsi teini enkä puolestaan hirveästi jaksa kiinnostua lapsiperhearjesta ENÄÄ. Jos tutuilla äideillä olis aikaa seurata ajankohtaisia asioita, niin voisihan sitä olla jotain uutta keskusteltavaa. Lapsellisilla tutuilla on parisuhdeasioita, hampaiden tuloa vauvoille, imetyskriisiä... En tiedä enkä muista noista asioista mitään.
Jatkan vielä tilitystäni.
Miksi lasten saaminen on nykyään niin iso synti ja ihmettelyn aihe? En kerta kaikkiaan ymmärrä tätä ilmiötä.
Lyhyiden kahvittelujemme aikana ystäväni jaksavat äimistellä sitä, että enkö tosiaankaan pelkää synnyttämistä, eikö alapään tuhoutuminen ahdista ja miten miehen kanssa sen jälkeen menee. Ihan naurettavaa! Olen yrittänyt selittää heille, että totta kai JÄNNITÄN synnyttämistä, mutta lapsen saaminen on minulle se ykköshaave ja se menee omien jännittämisten edelle.
Ei ne punaviinipullot, omistusasunnot ja ulkomaan matkat voi olla niin upea asia, että siihen kannattaa uhrata koko elämänsä. Olen jotenkin ihan pöyristynyt siitä, että monet naiset oikeasti ajattelevat näin tästä lisääntymisasiasta, vieläpä omat lähimmät ystäväni.