Seurustelu aspergerin kanssa - miten se onnistuu?

Oletko itse hänen vastakohtansa vai monella tavalla saman kaltainen?

Minun kokemus; olen itse sosiaalialalla töissä ja osaan käsitellä asberger miestäni. Todella lojaali ja hieno mies onkin. Lievä Asperger. Selitän hänelle vitsit, joita hän ei ymmärrä. Sanon hänelle jos sanoo jotain epäkohteliasta. Muotoilen lauseeni sillä tavalla, kun tiedän hänen ymmärtävän asiat kirjaimellisesti. arki ja elämä on sujuvaa kaikin puolin. Noh, kotitöihin häntä täytyy aina erikseen pyytää. Mutta se on monen muunkin miehen ongelma. Meidän elämä on onnellista.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni avioliittoa ja eroa seuranneena, varoittaisin. Esimerkiksi lastenhoito ei asseilta kovin hyvin onnistu. Olisit aina päävastuullinen kasvattaja. Hellyyttä ja huomaavaisuutta olisi turha odottaa, ja kai tavallaan väärinkin autistilta odottaa.

Jokainen Asperger on erilainen. Kun olet tavannut yhden, olet tavannut yhden. Näin kerrottiin TYKSissä ja saman olen todennut. Älä yleistä.

Itselläni on asperger. Kehonkieli on tämän diagnoosin omaavilla usein aika harhaanjohtavaa. Se on usein opeteltua, eikä aitoa ilmaisua ja etenkin vaikeissa tilanteissa se on hankalaa. Silloin vaikuttaa helposti tunteettomalta robotilta, kun ei ehkä edes pysty keskittymään niin siihen, mikä on itselle pelkkää muita varten näyttelemistä. Sanaton viestintä ei tule luonnostaan ulos tavalla, että muut ymmärtävät, vaan se on tietoista näyttelemistä.

Autismi periytyy aika usein, muttei aina. Omassa suvussani esim. on diagnooseja useammallakin ja lopuillakin on sillä puolella enemmän tai vähemmän piirteitä.

Poikaystävälläsi voi myös olla ns. aleksitymia eli vaikeus tunnistaa ja nimetä omia tunteita. Tunteita voi silti olla, muttei niitä osaa sillä tavalla ilmaista tai käsitellä.

Riippuu mikä sinulle parisuhteessa on tärkeää. Jos luotettavuus, niin kuvaamasi perusteella voisi hyvinkin toimia. Jos kaipaat lennokasta, oivaltavaa ja tunnepitoista jutustelua, niin haasteita tulee olemaan.

Mielenkiintoisia kommentteja, kiitos niistä!

Olen itsekin omalaatuinen ja jotenkin "erilainen" , siksi ehkä niin pidän miekkosestani. Mutta katsoisin olevani persoonaltani toista äärilaitaa, erittäin ekspressiivinen ja tunteikas. Siksi kai mieheni ja entinen mieheni minuun ihastuivat.

Kaipaisin itse suurempaa tunneilmaisua kumppanilta.

Huvittavaa ehkä, mutta pohdin nyt lapsia ja geenejä: kuinka kamalan vaikeaa meidän lapsellamme olisikaan normityyppien määrittelemässä maailmassa.

T. Aloittaja

Neurotyypilliselle voi käydä rankaksi assin kanssa koska hän voi vaikuttaa hieman vammaiselta. Kriiseissä hän ei tajua antaa tukea vaan vaikuttaa epäempaattiselta, mitä ehkä onkin. Silloin on rankkaa itse olla aikuinen ja opastaa toista.

Tunteiden vähäisyydestä kärsivä henkilö kyllä saattaakin kokea tarvitsevansa ylitunteellista kumppania. En tiedä miten pitemmän päälle sellainen riippuvuus toimii.

Ihanaa voi olla jakaa elämää jos vaikka olette molemmat hyvin älykkäitä.

Huonosti onnistuu. https://www.autismiliitto.fi/autismikirjo/aspergerin_oireyhtyma

Vastakohdat vetää puoleensa. Eli sosiaalinen ekstrovertti usein ihastuu siihen häntä täydentävään rauhalliseen introverttiin, ja päinvastoin.

Ei ole mitenkään ihmeellistä että ekstrovertti nainen ihastuu asperger mieheen.

Parisuhteessa on varmasti omat haasteensa, mutta kyllä se voi onnistuakin kunhan oppii ymmärtämään aspergerin rajoitteita ja hyväksymään ne. Ja hekin ovat ihan koulutettavissa. Empatiaakin heillä on, mutta ei samanlaisia taitoja näyttää sitä luontevasti. Mutta ihan voi suoraan sanoa, että tarvitsisin nyt halauksen. Ja muistan miten joku kertoi että hänen asperger-puolisonsa oli oppinut tarjoaman nenäliinaa kun nainen itkee. Kyllä aspergeritkin välittävät ja haluavat auttaa, kunhan heille kertoo miten!

Se on sitten oma asiansa miten elää asperger-lapsen vanhempana. Lapsi voi todellakin tarvita monenlaista tukea jo pienestä pitäen. Lähipiirissä on yksi adhd-lievä asperger -pariskunta jonka lapsi on sen tasoinen autisti että tuskin koskaan pystyy itsenäiseen elämään aikuisena. Kovin rakas hän kuitenkin on ja tuottaa vanhemmilleen paljon iloa. Nykyisin kyllä auttaa se, että näistä neuropoikkeavuuksista ollaan paremmin tietoisia ja vanhemmatkin osaavat helpommin hakea tukea lapselleen kun tajuavat mistä on kyse. 

Vierailija kirjoitti:

Pojallani asperger. Muulla suvullani ei. Ei periydy jos sitä pelkäät. Asperger verrattain yleistä etenkin pojilla ja silti voivat koulussa ja työelämässä loistaa.

Turhan usein ihmiset ajattelevat jonkin asian automaattisesti periytyvän, esim. Cp-vammaisuus ei myöskään periydy vaan tavallisimmin aiheutuu raskauden alkuviikoilla kun selkäydinkanava ei sulkeudu alkiolla kokonaan. Tunnen työni puolesta näitä syntymästään liikuntavammaisia jotka saaneet käveleviä terveitä jälkeläisiä

Terv. Vammaishoitaja

Asperger on voimakkaasti periytyvää. http://www.sairaalaneo.fi/palvelut/neurologiset-oireet-ja-sairaudet/las…

Aspergerin kanssa on helppoa, kunhan tajuaa sen, että asperger luulee sinun tarkoittavan täsmälleen sitä, mitä sanotkin. Hän ei siis ymmärrä vihjailuja eikä eufemismejä eikä sarkasmia. Mutta jos opettelet sanomaan, mitä oikeasti haluat, hän tekee kaikkensa tarjotaksen sinulle juuri sen.

Mind you, se vaatii myös sitä, että olet itsellesikin rehellinen sen suhteen, mitä haluat. Et voi kaunistella, etkä väittää haluavasi sitä, mitä sinun ”pitäisi” haluta, koska saat juuri sen, mitä pyydät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojallani asperger. Muulla suvullani ei. Ei periydy jos sitä pelkäät. Asperger verrattain yleistä etenkin pojilla ja silti voivat koulussa ja työelämässä loistaa.

Turhan usein ihmiset ajattelevat jonkin asian automaattisesti periytyvän, esim. Cp-vammaisuus ei myöskään periydy vaan tavallisimmin aiheutuu raskauden alkuviikoilla kun selkäydinkanava ei sulkeudu alkiolla kokonaan. Tunnen työni puolesta näitä syntymästään liikuntavammaisia jotka saaneet käveleviä terveitä jälkeläisiä

Terv. Vammaishoitaja

Asperger on voimakkaasti periytyvää. http://www.sairaalaneo.fi/palvelut/neurologiset-oireet-ja-sairaudet/las…

Aivan. Ja tyttöjä ei vain osata diagnosoida koska kasvatuksen takia oppivat näyttelemään neurotyypillistä. Usein tytöille diagnosoidaan virheellisesti mielenterveysongelma selittämään oireilua.

up (ei ap)

Suurkiitos teille kommenteista. Tämä palsta on parhaimmillaan osoitus siitä, mitä hyvää netti voi tarjota.

T. Ap

Olen samassa tilanteessa ja pohdin paljon onnistuuko suhde assi-miehen kanssa ja antaako se minulle mitään.

Asperger on muuten periytyvää, vaikka joku tuolla väitti, että näin ei olisi. Asperger-lapsen kanssa usein haastavampaa kuin neurotyypillisen. Myös suhde assin kanssa on selkeä haaste. Riippuu paljon siitä minkälainen sinä olet ja mitä suhteelta odotat.

Minua omassa tilanteessa vaivaa eniten tuo puhumattomuus, haluan jakaa arjen tapahtumia/kuulumisia, mutta asseille sellainen on turhaa. Hän ei juurikaan tee aloitteita eikä läheskään aina ymmärrä miten keskustelu luodaan. Jos kerron päivästäni siitä ei synny vastavuoroista keskustelua ja hän jää usein pohtimaan, olisiko pitänyt sanoa jotakin. En ole itse mikään eksovertti, vaan viihdyn paljon itsekseni, mutta kaipaan silti säännöllistä sosiaalista elämää. Minulle on ihan ok mennä kavereiden kanssa erilaisiin tapahtumiin/matkoille, jos mies haluaa mielummin olla kotona. Mutta normaalia kommunikointia huomaan kaipaavani jo nyt.

Miten itse suhtaudut tuohon small talkin/keskustelun puuttumiseen? Huomaan itse kärsiväni ajottaisesta yksinäisyydestä, joka assien puolisoilla kuulemma hyvin tavallista... kun normaalit huomionosoitukset loistavat poissaolollaan. Mies sanoo pitävänsä minusta kovasti, mutta käytös silti puhuu täysin toista. Jos en tietäisi hänen olevan asperger tulkitsisin käytöksen kiinnostuksen puutteeksi suoraan ja olisin jo luovuttanut. Sanotaan, että assit ovat suoria ja rehellisiä. Silti toisinaan vaikea luottaa, kun käytös on mitä on.

Puolisollani on diagnosoitu ADHD, epäilen että saattaa olla myös aspergeri, ei ole tutkittu.

Hän puhuu vain jos on asiaa, ja silloinkin niukkasanaisesti, on ilmeetön ja eleetön, ei juuri ilmaise tunteitaan eikä välitä läheisyydestä. Mitään ei voi myöskään tehdä spontaanisti ja kaikki vie aikaa, esimerkiksi kaupassa ei voi hoputtaa vaan hänen pitää saada rauhassa harkita jokaista ostosta kuin kyseessä olisi isokin päätös. Ei omaa empatiakykyä tai ajattelee kaiken järjellä, ei ymmärrä minun tunteenpurkauksiani.

Arki on haastavaa, kun kaipaisin paljon enemmän keskustelua ja kosketusta kuin mitä nykyään saan. Joudun myös suunnittelemaan yhteiset tekemiset ajoissa, esim. kerron alkuviikosta että lauantaina haluaisin yhdessä kauppaan ja sunnuntaina pitää leffaillan.

Muuten on niin ihana mies, ja rakastaa omalla karulla tavallaan, että olen vain oppinut pärjäämään toisen omituisuuksien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni avioliittoa ja eroa seuranneena, varoittaisin. Esimerkiksi lastenhoito ei asseilta kovin hyvin onnistu. Olisit aina päävastuullinen kasvattaja. Hellyyttä ja huomaavaisuutta olisi turha odottaa, ja kai tavallaan väärinkin autistilta odottaa.

Naurettava kommentti.

Ahdistava ketju.

Ensinnäkin: aspergerit ovat yk-si-löi-tä. Autismin kirjo on erittäin monimuotoinen, kaikilla ei ole samoja ongelmia. Toisaalta aspergerpiirteisiin sisältyy myös vahvuuksia. Tässä mielessä assia ei pitäisi verrata vammaisuuteen vaan olisi parempi ajatella että kyse on eräänlaisista kulttuuri-eroista joita voi puolin ja toisin oppia ymmärtämään jos haluaa opetella. Kyllä, myös aspergerit voivat oppia, sillä älykkyys on minimissään normaalitasoa.

Pari neuvoa:

-Ole rehellinen, ja sano selkeästi, mitä haluat. Älä tee korkealentoisia johtopäätelmiä aspergerin kehonkielestä. Se on erilainen kuin normaaleilla ja lisäksi usein yksilöllinen ja normaalilla ihmisellä kestää aikansa oppia ymmärtämään sitä. Monet aspergerit osaavat sanallisesti ilmaista hyvin tunteitaan, mutta kehonkieli ei tue sanallista ilmaisua jolloin neurotyypilliset ajattelevat virheellisesti esim. että aspergeri ei todella tarkoita mitä sanoo tms.

-Jos jokin hämmentää, kysy.  Paras hetki kysyä on ENNEN kuin tulkitset ja loukkaannut. Aikuinen aspergeri osaa kyllä selittää oman näkökulmansa.

-Ihmissuhde ei ole tasa-arvoinen jos se lähtee siitä että normaali ihminen on aina malli johon aspergerin pitää sopeutua kelvatakseen. Ei, vaan molempien pitää sopeutua toistensa kummallisuuksiin ja kokea suhde sen vaivan arvoiseksi. Koita muistaa, että neurotyypillinen on aspergerin näkökulmasta aivan yhtä omituinen kuin aspergeri neurotyypillisen näkökulmasta.

-Huumorintajuttomuus, kyvyttömyys ymmärtää sarkasmia jne. ovat myyttejä ja yleistyksiä jotka voivat päteä joidenkin kohdalla, mutta moni diagnosoitu on aivan toisenlainen ja tajuaa näitä hyvin. 

Loppujenlopuksi parisuhteessa on kyse yksinkertaisesti siitä, rakastatteko toisianne ja synkkaako teillä hyvin. Arvostatko kumppaniasi ja hänen hyviä puoliaan? Ovatko hänen hankalat puolensa siedettäviä? Pystyttekö puhumaan asioista ja ymmärtämään toisianne? Samat kysymykset ratkaisevat kuin kaikissa muissakin parisuhteissa.

t. aspergerin vaimo

Vierailija kirjoitti:

Ahdistava ketju.

Ensinnäkin: aspergerit ovat yk-si-löi-tä. Autismin kirjo on erittäin monimuotoinen, kaikilla ei ole samoja ongelmia. Toisaalta aspergerpiirteisiin sisältyy myös vahvuuksia. Tässä mielessä assia ei pitäisi verrata vammaisuuteen vaan olisi parempi ajatella että kyse on eräänlaisista kulttuuri-eroista joita voi puolin ja toisin oppia ymmärtämään jos haluaa opetella. Kyllä, myös aspergerit voivat oppia, sillä älykkyys on minimissään normaalitasoa.

Pari neuvoa:

-Ole rehellinen, ja sano selkeästi, mitä haluat. Älä tee korkealentoisia johtopäätelmiä aspergerin kehonkielestä. Se on erilainen kuin normaaleilla ja lisäksi usein yksilöllinen ja normaalilla ihmisellä kestää aikansa oppia ymmärtämään sitä. Monet aspergerit osaavat sanallisesti ilmaista hyvin tunteitaan, mutta kehonkieli ei tue sanallista ilmaisua jolloin neurotyypilliset ajattelevat virheellisesti esim. että aspergeri ei todella tarkoita mitä sanoo tms.

-Jos jokin hämmentää, kysy.  Paras hetki kysyä on ENNEN kuin tulkitset ja loukkaannut. Aikuinen aspergeri osaa kyllä selittää oman näkökulmansa.

-Ihmissuhde ei ole tasa-arvoinen jos se lähtee siitä että normaali ihminen on aina malli johon aspergerin pitää sopeutua kelvatakseen. Ei, vaan molempien pitää sopeutua toistensa kummallisuuksiin ja kokea suhde sen vaivan arvoiseksi. Koita muistaa, että neurotyypillinen on aspergerin näkökulmasta aivan yhtä omituinen kuin aspergeri neurotyypillisen näkökulmasta.

-Huumorintajuttomuus, kyvyttömyys ymmärtää sarkasmia jne. ovat myyttejä ja yleistyksiä jotka voivat päteä joidenkin kohdalla, mutta moni diagnosoitu on aivan toisenlainen ja tajuaa näitä hyvin. 

Loppujenlopuksi parisuhteessa on kyse yksinkertaisesti siitä, rakastatteko toisianne ja synkkaako teillä hyvin. Arvostatko kumppaniasi ja hänen hyviä puoliaan? Ovatko hänen hankalat puolensa siedettäviä? Pystyttekö puhumaan asioista ja ymmärtämään toisianne? Samat kysymykset ratkaisevat kuin kaikissa muissakin parisuhteissa.

t. aspergerin vaimo

Tässä oli viisasta tekstiä. Veljelläni on asperger ja hän on onneksi löytänyt aikuisiällä vaimon, joka osaa suhtautua siihen oikein, nuorena hänellä oli paljon ihmissuhdeongelmia.

Itse epäilen, että avomieheni on myös assi(ei ole diagnoosia, mutta löytyy kaikki ketjussa mainitut ongelmat) ja yhteiseloa helpottaa se, että olen veljeni takia perehtynyt kyseiseen oireyhtymään.

Neuvoisin ap:ta ja muita jotka pohtivat, voiko assin kanssa elää parisuhteessa, ottakaa selvää aspergerin oireyhtymästä. Tieto auttaa ymmärtämään kumppanin omituisuuksia(esimerkiksi se ettei toinen rupattele päivän kuulumisia vaikuttaa tylyltä, oikeasti hän vain ei koe rupattelua tarpeelliseksi ja puhuu kyllä kun on oikeaa asiaa). Kärsivällisyyydestä on myös apua.

Eli en itse hylkäisi muuten täydellistä kumppaniehdokasta siksi, että hänen aivonsa toimivat eri tavalla kuin useimmilla.