Oliko tämä edes totta? - Omituisimmat lapsuusmuistot, joita et vieläkään ymmärrä

Aloitan: muistan, että joskus pienenä leikimme pikkuveljeni kanssa pihalla, ja keksimme että isovanhempien auton kyljessä on hauska luukku. Päätimme pudotella siitä pieniä kiviä sisään. Eli, olisimme muistikuvani mukaan tunkeneet kiviä auton bensatankkiin. Jos näin olisi tapahtunut, olisimme varmasti saaneet kuulla siitä, ja auto olisi pitänyt viedä korjattavaksi. Mitään seuraamuksia ei kuitenkaan ole ollut, joten muistoni on luultavasti valheellinen - tai sitten olen sulkenut mielestäni ne seuraamukset. Vieläkin joskus tulee vähän huono omatunto asiasta, enkä kehtaa kysyä keltään tapahtuiko tämä juttu oikeasti.

Muistan että olimme joskus perheen kanssa ajalemassa asuntoautolla pururadalla, siis siellä missä lenkkeillään. Kävimme katsomassa jotain rivitaloa, minkä katossa oli aukko. Asuntoautossa sisko söi karkkia ja me kurvailimme sillä tiellä n. 3km päässä kotoa.

Meille tuli iso lauma vieraita, kun äiti ja isä eivät olleet kotona (olivat mielestäni saunassa, joka oli kauempana). Isosisko meni pöydän alle ja paskoi housuunsa.

Joskus alle kouluikäisenä asuimme rivitalossa. Olin ollut illalla kyläilemässä samassa rivitalossa asuvaan kaverin luona. Kun olin lähdössä kotiin, niin pimeä iltataivas oli täynnä neliskulmaisia valoa hohtavia laatikoita. En uskaltanut lähteä kotiin vaan minut piti tulla kotoa hakemaan. Kokemus oli tosi vahva ja jäänyt mieleeni elävästi. 

Vierailija kirjoitti:

Aloitan: muistan, että joskus pienenä leikimme pikkuveljeni kanssa pihalla, ja keksimme että isovanhempien auton kyljessä on hauska luukku. Päätimme pudotella siitä pieniä kiviä sisään. Eli, olisimme muistikuvani mukaan tunkeneet kiviä auton bensatankkiin. Jos näin olisi tapahtunut, olisimme varmasti saaneet kuulla siitä, ja auto olisi pitänyt viedä korjattavaksi. Mitään seuraamuksia ei kuitenkaan ole ollut, joten muistoni on luultavasti valheellinen - tai sitten olen sulkenut mielestäni ne seuraamukset. Vieläkin joskus tulee vähän huono omatunto asiasta, enkä kehtaa kysyä keltään tapahtuiko tämä juttu oikeasti.

Selityksenä voisi olla, etteivät pikkukivet, jotka valuvat tankin pohjalle, aiheuta ongelmia polttoaineen syöttöön, sillä putki jota pitkin polttoaine imetään tankista, on suojattu suodattimella/metalliverkolla.

On siellä vielä polttoaineen suodatinkin polttoainelinjassa.

Muistosi voi siis olla aivan oikea, ettekä te vaan kärähtäneet teoistanne :-)

Vietin lapsuuteni maalla Itä-Suomessa. Kerran kesällä nukuin yön teltassa. Yöllä olin tuntevani jonkun nuuskuttavan teltan vieressä. Aikaisin aamulla äiti tuli käskemään sisälle nukkumaan, koska lähellä oli nähty karhu. Muistan käyneeni katsomassa ja nähneeni mustan hahmon pellon takana. Kukaan ei koskaan puhunut tapauksesta, joten olikohan se sittenkin vain unta?

Mulla lapsena jotenkin ilmeisesti tosi- ja fantasiamaailma sekoittuivat aika hyvin, koska muistan ikään kuin valveilla koettuina asioina mm.

- hypiskelin tuulessa pitkiä loikkia, samalla ajatellen osaavani liitää, ja yhtäkkiä huomasin että liidän todella pitkiä valtavia loikkia. Aloin jopa pelätä tuulen tarttuessa minuun että pääsenkö maahan takaisin ollenkaan.

- Kerran näin pihassa tulitikkuaskin kokoisen pienen menninkäisen. Se oli sympaattisen näköinen ja moikkasi minua. Hätistelin sen piiloon kun huomasin vanhempieni tulevan, koska jotenkin tiesin että vanhemmat ihmettelisi sitä.

- Isoäitini luona asui minusta Vantte, tai Svante se kai oikeasti oli. Se oli kuollut, tiesin sen, mutta minä juttelin sen kanssa silti usein. Vantten ja tämän koiran kanssa kuljettiin marjapuskissa ja metsissä ja Vantte varoitti minua aina etukäteen jos joku tulee.

- Kerran katselin kotini seinää vasten kasvavia isoja auringonkukkia pitkään. Yhtäkkiä minusta alkoi tuntua että niistä tuli jotain säteilyä, ja minustakin tuli, ja ne säteilyt meni yhteen, ja yhtäkkiä minä tunsin olevani ne auringonkukat. Se levisi lisää, ja yhtäkkiä tunsin olevani kaikissa ruohoissakin, täyttäväni kaiken ja olevani kaikkialla. Olin aika pieni vielä, ja menin kotiini täynnä iloa ja intoa sisään ja sanoin, että äiti, jumala on ruohoissakin. Äiti vaan tuhahti, että mitä höpöjuttuja se naapurin Aune (uskovainen, meillä ei jumaliin uskottu) on sulle puhunut, vai että jumala ruohoissa... 

- Kerran käveltiin koirien kanssa koko perheen kanssa lenkillä jokirannassa, jossa on mm. vanhoja raunioita. Yhtäkkiä perheen 2 koiraa alkoi kiertää polulta kauemmas ihan kuin pelkäisivät jotain. Vanhemmat ihmettelivät, mitä ne säikkyy, eikä nähneet mitään siellä päin mitä koirat pelkäsivät. Mutta minä näin: miehen jonkinlaisessa vanhanaikaisessa asussa, ehkä kevyessä haarniskassa, miekka toisessa kädessä ja osoittamssa toisella kädellä maata. Siinä kohtaa oli joku uhrikiveksi sanottu paikka. Tässä vaiheessa tiesin jo miten vanhemmat suhtautuu jumaliin, menninkäisiin ja kuolleisiin ihmisiin jotka juttelee mulle, joten olin hyvin hiljaa ja pidin omana tietonani.

Olin 6v ja muutettiin paritaloon, käytiin naapurissa, nillä oli huone jossa pedattu sänky mutta päiväpeitto liikkui ihan kun siellä olisi joku hengittänyt. En tiedä ihmettelikö kukaan miksi valahdin valkoiseksi ja halusin välittämästi kotiin. 

Mulle on jäänyt sellainen käsitys että mun vanhemmat ehkä harrasti parinvaihtoa ystäväpariskunnan kanssa. Oltiin niillä paljon viikonloppuisin ja ne meni yhdessä saunaan kun lapset oli laitettu nukkumaan. Saunominen kesti 3-4 tuntia. Kerran tämän toisen perheen lapsi meni sinne kun oli mua pienempi eikä niin häveliäs kuin minä 7-vuotias. Tokaisi sitten vaan mulle että hänen äiti istui mun isin pään päällä ja ihmettelin sitä miten se voi olla mahdollista. Sitten vaan joskus aikuisiällä asiat on alkaneet loksahtelemaan paikoilleen oikealla tavalla.

Olen varma, että ollessani alle kouluikäinen isä kertoi, että minulla ja veljelläni on veli Vantaalla. Myöhemmin mikään ei ole viitannut tähän, vanhempani erosivat muista syistä, ja isälläkin alkaa olla ikää. Muistan ihmetelleeni tätä jo ala-asteen alussa, eli en oikein usko, että kyse olisi valemuistosta.

Mutta miksi isä olisi kertonut tämän minulle?

Tää ei ole edes lapsuudesta, mutta minulla on neljä selvää muistoa, joissa henkilöt ei täsmää muiston ajankohtaan.

Muistan aivan selvästi kuinka tulimme illalla kotiin autolla, jätimme sen parkkipaikalle ja kävelimme silloiseen kotiimme lasten kanssa. Tien poikki vilisti hiiri. Ainut vaan, että maisema ja koti on ajalta kun olimme vielä lapsettomia.

Samasta paikasta on muisto, kun ammuimme meille tulleiden vieraiden kanssa raketteja läheisellä kentällä uudenvuodenaattona. Mukana hyörii muistikuvissani esikoistytär, joka syntyi tosiaan vasta yli vuosi myöhemmin.

Kolmas muisto on, kun puolisoni otti kaksi ensimmäistä lastamme taaperoina mukaan kyseisen vuokrataloyhtiön kuntosalille (opiskelija-asuntoja).

Neljäsmuisto on kun kiirehdimme lasten kanssa sen kyseisen pihan läpi kääntöpaikalle, jonnejäätelöauto oli tullut.

Mutta kuten jo sanoin kaikki lapsemme ovat syntyneet myöhemmin, kun olimme jo muuttaneet pois kyseisestä paikasta ihan toiseen kaupunkiin.

Tämä on lapsuuden uni, joka oudolla tavalla toteutui:

Olin kehikon sisällä, katossa.

Huone oli hämärä, mutta kehikon sisällä oli kirkasta.

Yhtäkkiä joku mies laittoi kehikkoon ritilän, ja poistui. Jäin sisälle vangiksi koska kukaan ei kuullut ääntäni.

Myöhemmin, koulun kanssa kävin ensi kertaa uimahallin saunassa.

Siellä oli katossa lamppu. Se oli sama lamppu jonka sisälle olin jäänyt.

Uimahalli rakennettiin niihin aikoihin, kun näin unen.