Mielestäni sen jälkeen kun lapsuudenkodista on muuttanut pois, sinne mennään vain kutsuttuna

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä sitten odota, että lapset hoitaa sinua, kun vanhuus iskee.

Ei kai kukaan nykyaikana oleta että lapset hoitaisi vanhempiaan. Meillä on sitä varten palvelut ja ammattilaiset. En minä ainakaan aio hoitaa mitenkään vanhempiani eikä minun lapset hoida minua vaikka niitä useampi on. Hyvä jos itsensä oppivat hoitamaan niin että eivät ole vielä eläkeiässäkin riesana ja lompakkoa loisimassa.

Missä pullossa mahdat elää?

Yhteiskunta olettaa, että lapset, mikäli heitä on, huolehtivat itseään säästämättä vanhuksistaan. Yhteiskunnan huolehtiminen on minimaalista.

Kai sentään käsität että vanhenet kuten kaikki?

Isäni on melkein 90-vuotias. Jos odottaisin kutsua, hän kuolisi nälkään ja kotinsa olisi siivoamatta, pyykit pesemättä ja hygieniansa hoitamatta. Isällä eivät pisteet riitä kotihoidon palveluihin, koska jalat toimivat. Se on tärkeintä, että jalat kantavat, vaikka mikään muu ei enää toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisessa perheessä on tehty omanlaisensa päätökset. Toisiin koteihin lapset ovat aina tervetulleita ilmoittamattakin, toisiin ei ole asiaa vaikka haluaisi ja siinä välissäkin on aika monta miljoonaa erilaista variaatiota.

Veljeni ja minä asumme n. 20 km säteellä lapsuudenkodistamme ja meillä kaikilla on avaimet sinne, juurikin siksi että saamme sinne mennä vaikka vanhempamme eivät olisikaan kotona. Tietysti yleensä sovitaan etukäteen, mutta periaatteessa olemme aina tervetulleita. Eri asia varmaan jos asuisi 200 km päässä, koska silloin paluu omaan kotiin yöksi ei olisi niin helppoa.

Meillä sama juttu. Vastaavasti vanhemmillamme on avaimet kaikkien lasten koteihin, jotta niissä voi käydä, jos haluaa. Vanhemmat ovat sanoneet, että niin kauan on ovet heille auki, kun lasten suunnasta on vastaava luotto.

Meillä on lapsille aina ovet auki, mutta ei tulisi mieleenkään vaatia lapsilta avainta heidän koteihinsa. Jos he reissuun lähtee, niin silloin tuovat vara-avaimen ja voi käydä kukat kastelemassa ja postilaatikon tyhjentämässä.

Lapsethan on samaa perhettä, tietenkin silloin vanhemmilla on avaimet heidän koteihinsa! Napanuora jää katkomatta, jos isin ja äidin helmoihin voi mennä koska vain omilla avaimilla. Tasa-arvoinen aikuisuus on sitä, että jos lapsilla on avaimet lapsuudenkotiin, on vanhemmilla avaimet lasten koteihin. Samalla tavalla sukulaisuus on molempiin suuntiin.

Itsellä ei kävisi edes mielessä, että joskus ei olisi lasten koteihin avaimia.

Muista kuitenkn että jos kämpässä on valot päällä ja ovea ei kelloa soittaessa avata, meneillään on jotain sellaista mitä äityli ei ehkä halua livenä nähdä. Ikinä en menisi toisen kotiin ilmoittamatta. Meille paukkasi naapuri sisään kun ovi ei ollut lukossa asti...lähti aika nopeaan kun tajusi mitä on meneillään eikä toiste ole koputuksen jälkeen itse ovea avannut.

Voi vanhemmillakin olla jotain menossa, mitä aikuiset lapset eivät haluaisi livenä nähdä. Meidän aikuiset lapset ilmoittaa aina tulostaan tulen junalla / bussilla klo x.

Minä olen tehnyt oman joulun sen jälkeen kun lähdin lapsuudenkodista enkä ole lapsuudenkodin jouluja kaivannut. Meillä oli uusperhe eikä koskaan joulua kotona, kotiin ei laitettu joulua vaan kaikki menivät jonnekkin vanhemmilleen, sukulaisilleen valmiisiin pöytiin. Ensimmäisen ison kokonaisen kinkun näin kun tapasin mieheni ja aloimme yhdessä viettämään joulut. Sitä ennen olin aina evakkoon joutunut kotoa. Aloimme mieheni kanssa tekemään omat joulut ja sen jälkeen en ole muuta kuin viettänyt hänen kansaaan kaksin sitä kotonamme. Sukulaisiamme kyllä näemme muulloin mutta perinne meillä on se että vietämme sitä ihan kaksin eikä sitä kukaan muu voi pilata. Olen yksin viettänyt muutamaman joulun kotoa lähdettyäni ja tiedän mitä se on kun on jätetty ihan yksin, hylätty. En mene tai kutsu enään koskaan niitä sukulaisia tai sen ajan ystäviäni jouluihini joillekka en kelvannut silloin ja jos jäisin yksin niin menisin tuntemattomien kanssa viettämään joulua vaikka baariin mutta en koskaan niiden pariin joillekka en kelvannut silloin kun olin ihan yksin. Muisti on erittäin hyvä kun kerran on jätetty pois porukasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisessa perheessä on tehty omanlaisensa päätökset. Toisiin koteihin lapset ovat aina tervetulleita ilmoittamattakin, toisiin ei ole asiaa vaikka haluaisi ja siinä välissäkin on aika monta miljoonaa erilaista variaatiota.

Veljeni ja minä asumme n. 20 km säteellä lapsuudenkodistamme ja meillä kaikilla on avaimet sinne, juurikin siksi että saamme sinne mennä vaikka vanhempamme eivät olisikaan kotona. Tietysti yleensä sovitaan etukäteen, mutta periaatteessa olemme aina tervetulleita. Eri asia varmaan jos asuisi 200 km päässä, koska silloin paluu omaan kotiin yöksi ei olisi niin helppoa.

Meillä sama juttu. Vastaavasti vanhemmillamme on avaimet kaikkien lasten koteihin, jotta niissä voi käydä, jos haluaa. Vanhemmat ovat sanoneet, että niin kauan on ovet heille auki, kun lasten suunnasta on vastaava luotto.

Meillä on lapsille aina ovet auki, mutta ei tulisi mieleenkään vaatia lapsilta avainta heidän koteihinsa. Jos he reissuun lähtee, niin silloin tuovat vara-avaimen ja voi käydä kukat kastelemassa ja postilaatikon tyhjentämässä.

Lapsethan on samaa perhettä, tietenkin silloin vanhemmilla on avaimet heidän koteihinsa! Napanuora jää katkomatta, jos isin ja äidin helmoihin voi mennä koska vain omilla avaimilla. Tasa-arvoinen aikuisuus on sitä, että jos lapsilla on avaimet lapsuudenkotiin, on vanhemmilla avaimet lasten koteihin. Samalla tavalla sukulaisuus on molempiin suuntiin.

Itsellä ei kävisi edes mielessä, että joskus ei olisi lasten koteihin avaimia.

Lapsilla on oma elämä, minä olen perhettä, mutta en ole heille enää lähiperhettä. Minulle vastaavasti lapset ovat ikuisesti lähiperhettä, joten on ihan luonnollista että minulla ei ole heille avainta, mutta heillä on minulle avain.

Luepa oma kirjoituksesi ja mieti sen jälkeen ainakin 10 minuuttia, miksi olet päätynyt noin läheisriippuvaiseksi. Lapsethan suorastaan hyväksikäyttävät sinua, kun et ole uskaltanut laittaa heille rajoja. Ai lapset on sinulle lähiperhettä, sinä et ole lapsille lähiperhettä - ihan kuin sanoisi, että tässä on meidän koira, mutta me emme ole sen lauma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisessa perheessä on tehty omanlaisensa päätökset. Toisiin koteihin lapset ovat aina tervetulleita ilmoittamattakin, toisiin ei ole asiaa vaikka haluaisi ja siinä välissäkin on aika monta miljoonaa erilaista variaatiota.

Veljeni ja minä asumme n. 20 km säteellä lapsuudenkodistamme ja meillä kaikilla on avaimet sinne, juurikin siksi että saamme sinne mennä vaikka vanhempamme eivät olisikaan kotona. Tietysti yleensä sovitaan etukäteen, mutta periaatteessa olemme aina tervetulleita. Eri asia varmaan jos asuisi 200 km päässä, koska silloin paluu omaan kotiin yöksi ei olisi niin helppoa.

Meillä sama juttu. Vastaavasti vanhemmillamme on avaimet kaikkien lasten koteihin, jotta niissä voi käydä, jos haluaa. Vanhemmat ovat sanoneet, että niin kauan on ovet heille auki, kun lasten suunnasta on vastaava luotto.

Meillä on lapsille aina ovet auki, mutta ei tulisi mieleenkään vaatia lapsilta avainta heidän koteihinsa. Jos he reissuun lähtee, niin silloin tuovat vara-avaimen ja voi käydä kukat kastelemassa ja postilaatikon tyhjentämässä.

Lapsethan on samaa perhettä, tietenkin silloin vanhemmilla on avaimet heidän koteihinsa! Napanuora jää katkomatta, jos isin ja äidin helmoihin voi mennä koska vain omilla avaimilla. Tasa-arvoinen aikuisuus on sitä, että jos lapsilla on avaimet lapsuudenkotiin, on vanhemmilla avaimet lasten koteihin. Samalla tavalla sukulaisuus on molempiin suuntiin.

Itsellä ei kävisi edes mielessä, että joskus ei olisi lasten koteihin avaimia.

Muista kuitenkn että jos kämpässä on valot päällä ja ovea ei kelloa soittaessa avata, meneillään on jotain sellaista mitä äityli ei ehkä halua livenä nähdä. Ikinä en menisi toisen kotiin ilmoittamatta. Meille paukkasi naapuri sisään kun ovi ei ollut lukossa asti...lähti aika nopeaan kun tajusi mitä on meneillään eikä toiste ole koputuksen jälkeen itse ovea avannut.

Mistä ihmeestä keksit, ettei siellä lapsuudenkodissa voisi olla meneillään jotain lasten silmille sopimatonta? Iso osa aikuisista ei istu keinutuolissa odottamassa lapsia käymään, kyllä ne vanhemmat harrastavat kaikenlaista, kutsuvat ystäviä kylään ja elävät hyvää elämää, joka ei ole lähelläkään sitä, mitä lasten lapsuudessa elettiin. Minusta olisi ahdistavaa ajatella, että kotini olisi milloin tahansa aikaa sitten muualle muuttaneiden lasteni ja heidän kavereittensa käytössä vain siksi, että lapsilla pitää olla jatkuvasti portti avoinna lapsuuteen. Kokisin, että olen epäonnistunut kasvatuksessa, jos lapset eivät tajua olevansa eri ihminen kuin mitä minä olen.

Enpä minäkään ole lapsuudenkotiini mennyt pois muutettuani mitään ilmoittamatta omilla avaimilla. Nuorena toki kävin aina viikonloppuna kotona, mutta en silloinkaan kävellyt omilla avaimilla sisälle, vaan ihan soitin ovikelloa ja ovi aukaistiin minulle.

Kun ikää tuli enemmän, olen vanhempieni luona käynyt kylässä. Sehän on heidän koti ja minulla omani. En usko, että itsekkään tykkäisin, jos yhtäkkiä sisään paukkaisi omilla avaimilla poika vaimoineen ja lapsineen mitään ilmoittamatta sillä perusteella, että tämähän on hänen lapsuudenkotinsa. Toivon kyllä, että kysytään etukäteen, olenko kotona ja sopiiko tulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä sitten odota, että lapset hoitaa sinua, kun vanhuus iskee.

Ei kai kukaan nykyaikana oleta että lapset hoitaisi vanhempiaan. Meillä on sitä varten palvelut ja ammattilaiset. En minä ainakaan aio hoitaa mitenkään vanhempiani eikä minun lapset hoida minua vaikka niitä useampi on. Hyvä jos itsensä oppivat hoitamaan niin että eivät ole vielä eläkeiässäkin riesana ja lompakkoa loisimassa.

Missä pullossa mahdat elää?

Yhteiskunta olettaa, että lapset, mikäli heitä on, huolehtivat itseään säästämättä vanhuksistaan. Yhteiskunnan huolehtiminen on minimaalista.

Kai sentään käsität että vanhenet kuten kaikki?

Elän vuodessa 2019, mutta terveiset sinne 1950 luvulle.

Onneksi lähivanhempani kuoli heti sen jälkeen kun olin muuttanut kotoa pois. V*tutti h*lvetisti kuulla se lause, että "saat joskus kesällä tulla käymään kotona". Oli se siinä mielessä oikein sanottu, että olin todellakin kesällä kotona. Se olikin ennenkokemattoman mukava kesä kun sain olla rauhassa. Ja hän oli myös ihan rauhassa hautausmaalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisessa perheessä on tehty omanlaisensa päätökset. Toisiin koteihin lapset ovat aina tervetulleita ilmoittamattakin, toisiin ei ole asiaa vaikka haluaisi ja siinä välissäkin on aika monta miljoonaa erilaista variaatiota.

Veljeni ja minä asumme n. 20 km säteellä lapsuudenkodistamme ja meillä kaikilla on avaimet sinne, juurikin siksi että saamme sinne mennä vaikka vanhempamme eivät olisikaan kotona. Tietysti yleensä sovitaan etukäteen, mutta periaatteessa olemme aina tervetulleita. Eri asia varmaan jos asuisi 200 km päässä, koska silloin paluu omaan kotiin yöksi ei olisi niin helppoa.

Meillä sama juttu. Vastaavasti vanhemmillamme on avaimet kaikkien lasten koteihin, jotta niissä voi käydä, jos haluaa. Vanhemmat ovat sanoneet, että niin kauan on ovet heille auki, kun lasten suunnasta on vastaava luotto.

Meillä on lapsille aina ovet auki, mutta ei tulisi mieleenkään vaatia lapsilta avainta heidän koteihinsa. Jos he reissuun lähtee, niin silloin tuovat vara-avaimen ja voi käydä kukat kastelemassa ja postilaatikon tyhjentämässä.

Lapsethan on samaa perhettä, tietenkin silloin vanhemmilla on avaimet heidän koteihinsa! Napanuora jää katkomatta, jos isin ja äidin helmoihin voi mennä koska vain omilla avaimilla. Tasa-arvoinen aikuisuus on sitä, että jos lapsilla on avaimet lapsuudenkotiin, on vanhemmilla avaimet lasten koteihin. Samalla tavalla sukulaisuus on molempiin suuntiin.

Itsellä ei kävisi edes mielessä, että joskus ei olisi lasten koteihin avaimia.

Lapsilla on oma elämä, minä olen perhettä, mutta en ole heille enää lähiperhettä. Minulle vastaavasti lapset ovat ikuisesti lähiperhettä, joten on ihan luonnollista että minulla ei ole heille avainta, mutta heillä on minulle avain.

Luepa oma kirjoituksesi ja mieti sen jälkeen ainakin 10 minuuttia, miksi olet päätynyt noin läheisriippuvaiseksi. Lapsethan suorastaan hyväksikäyttävät sinua, kun et ole uskaltanut laittaa heille rajoja. Ai lapset on sinulle lähiperhettä, sinä et ole lapsille lähiperhettä - ihan kuin sanoisi, että tässä on meidän koira, mutta me emme ole sen lauma.

Missäköhän kohtaa väitin olevani läheisyysriippuvainen?

Tai sen, että lapset käyttää minua hyväkseni? Tai ettei ole ollut rajoja?

Mietippä sitä vaikka seuraavat 10 vuotta...

Lapsillani on omat perheet, se on heidän lähiperhe. Minä en kuulu siihen talouteen. Olen sukua ja hyvin läheistä sukua, mutta heidän koti ei ole minun koti. Ja tämä on minun mielipiteeni asiasta, ei lasteni.

Minun koti taas on ollut ja tulee näin aina olemaan lasteni koti. Lapsi on kotiinsa aina tervetullut.

Se, että lapsillani on oikeus tulla kotiini koska haluaa, ei tarkoita että he tänne tulevat ilmoittamatta, olen kasvattanut lapsilleni kohteliaat käytöstavat.