APUA! Tarvitsen Kela-kuiskaajaa
Suunnittelen jääväni opintovapaalle töistä, mutta samaan aikaan jatkaisimme raskauden yrittämistä. En tiedä, tuleeko tärppäämään, kun niin kauan on jo yritetty. Mutta jos tärppäisi, niin haluaisin tietää, kuinka paljon opintovapaa vaikuttaa äitiyspäivärahaan.
Olisin opintovapaalla 18 kk, ja tietenkin raskaus voisi alkaa missä tahansa vaiheessa, jos on tullakseen. Kelan sivuilla on omituinen jankkausketju aiheesta, enkä ymmärrä Kelan vastauksia. Epäilen jo älykkyyttäni/mielenterveyttäni/näköäni, sillä yleensä luetun ymmärtäminen ei ole ollut minulle näin vaikeaa. Osaako kukaan avata, mitä tämä Kela-Kerttu sanoo? Eli puhuuko kukaan "kelaa"?
Kommentit (6)
Äitiyspäiväraha lasketaan vahvistetusta verotuksesta (yleensä parin vuoden takainen kai) tai sitten jos tulot ovat parantuneet 20%, viimeisen 12kk aikaisista tuloista siten että niistä jaetaan ns. kuukausitulosi, josta sitten tietty prosentti on äitiyspäiväraha. Eli jos tolla verotuksella mennään, sulle voi käydä ihan hyvinkin ja saat palkkatuloistasi lasketun äitiysrahan vaikka olisit opiskelija. Sen sijaan jos lasta ei kuulu, ja ehdit palata töihin, olisi hyvä olla töissä ainakin vuosi tai vajaa vuosi kerryttämässä tuloja, niin et saa pelkkää minimipäivärahaa.
Omalla kohdallani olin muutaman vuoden opiskelemassa ja opintotuella (koko ajan lasta toivoen), sitten sain töitä, lopulta tulin raskaaksikin ja pyysin että viimeisimmistä tuloista lasketaan äitiysraha, ei siitä opiskeluajan verotuksesta. Tuloilla kikkailu oli ennen helpompaa, koska tuloina huomioitiin vain 6kk pätkä josta laskennallinen "vuositulo".
Vierailija kirjoitti:
Systeemi muuttuu nyt niin, että edeltävän 12 kk tulojen perusteella lasketaan.
Kiitos vastauksesta! Eli jos olen ollut 12 kk opintovapaalla aikuiskoulutustuella, niin sitä aiempi palkkani ei vaikuta äitiyspäivärahaan, vaan tuki lasketaan pelkästään aikuiskoulutustuen perusteella?
Tämä kohta Kelan vastauksesta siis sekoitti minut lopullisesti (puhuttaessa aikuiskoulutustuen vaikutuksesta äitiyspäivärahaan):
"Laskennalliseksi tuloksi huomioidaan sen verran, minkä verran tulojen olisi tullut olla, jotta kyseiseiltä ajalta olisi saanut saman suuruisen päivärahan mitä kyseiseltä ajanjaksolta maksettu etuus on ollut.
Määriteltäessä etuusperusteista vuosituloa lasketaan etuuden keskimääräinen päiväkohtainen määrä, josta määritellään etuusperusteinen vuositulo, joka suhteutetaan vuositulon osaksi huomioon otettavan etuuden myöntöajan mukaan. Aikuiskoulutustuki huomioidaan etuusperusteista tuloa laskettaessa siis tuen keskimääräisen päiväkohtaisen määrän mukaan siltä ajanjaksolta, jolle se on myönnetty."
Vierailija kirjoitti:
Äitiyspäiväraha lasketaan vahvistetusta verotuksesta (yleensä parin vuoden takainen kai) tai sitten jos tulot ovat parantuneet 20%, viimeisen 12kk aikaisista tuloista siten että niistä jaetaan ns. kuukausitulosi, josta sitten tietty prosentti on äitiyspäiväraha. Eli jos tolla verotuksella mennään, sulle voi käydä ihan hyvinkin ja saat palkkatuloistasi lasketun äitiysrahan vaikka olisit opiskelija. Sen sijaan jos lasta ei kuulu, ja ehdit palata töihin, olisi hyvä olla töissä ainakin vuosi tai vajaa vuosi kerryttämässä tuloja, niin et saa pelkkää minimipäivärahaa.
Omalla kohdallani olin muutaman vuoden opiskelemassa ja opintotuella (koko ajan lasta toivoen), sitten sain töitä, lopulta tulin raskaaksikin ja pyysin että viimeisimmistä tuloista lasketaan äitiysraha, ei siitä opiskeluajan verotuksesta. Tuloilla kikkailu oli ennen helpompaa, koska tuloina huomioitiin vain 6kk pätkä josta laskennallinen "vuositulo".
Kiitos vastauksestasi!
ap
Systeemi muuttuu nyt niin, että edeltävän 12 kk tulojen perusteella lasketaan.