Olen mies ja juon nyt viiniä

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mies ja juon pontikkaa.

Takuulla luomua.

Hyvä sinulle. Varmasti monet kokevat viiniä lipittävän miehen epämiehekkääksi, mutta en ole siitä koskaan välittänyt. On mulla muitakin ei niin äijämäisiä harrastuksia ja intohimoja. Mä leivon, sisustan, keräilen kirjoja, käyn taidenäyttelyissä ja joogaan. Teen sitä mistä tykkään ja jos se jonkun mielestä tekee musta vähemmän miehen, niin sitten tekee.

Joo, ei kannatakaan välittää. Ne ovat semmoisia "ajattele nyt mitä ihmisetkin ajattelee" -tyyppejä. Ei sellaisia ihmisiä jaksa.

Voivat olla. Kyllä mä olen saanut noista "harrastuksistani" kuulla kaikenlaista ihmettelyä ja piruilua. Nuorempana ne vielä hieman satutti, mutta ei enää pitkään aikaan. Olen se porukan hieman outo tyyppi ja ylpeä siitä. Ajatelkoot ihmiset mitä ajattelevat.

Mä en oo itse koskaan edustanut valtavirtaa, enkä aio sitä koskaan edustaakaan. Kun täällä lukee kaikenlaisia juttuja ihmisten kaveripiireistä, niin olen myös helpottunut – jotenkin tuntuu, että valtavirtapiireissä ollaan paljon ahdasmielisempiä ja kaikki on hankalampaa. En tiedä, onko sulla tällaista kokemusta, mutta mun mielestä outojen tyyppien kanssa on keskimäärin mukavampaa.

Mä katsoisin, että kaveripiirini ovat pääasiassa melko keskitien tallaajia. Eivät erotu massasta, mutta eivät myöskään tuomitse vaikka joku poikkeaisi hieman valtavirrasta. En itsekään pidä itseäni minään kovin poikkeavana ja ehkä siksi en ole etsiytynyt "oudompien" ihmisten seuraan. Olen ehkä vain askeleen siitä keskitiestä sivussa, mutta sekin on monelle ihmetyksen aihe.

En mäkään ole mikään valtavan poikkeava, mutta tuossa omaa elämääni kelaillessani tajusin, että olen aina pyrkinyt valtavirran ulkopuolelle. Toisaalta olen sitten kärsinytkin siitä, että en kuulu valtavirtaan ja kokenut sen vaatimukset jotenkin raskaina. Kaveripiiri on elämän varrella muotoutunut sellaiseksi, että kaikki muutkin ovat enemmän tai vähemmän outoja. Mulla on kyllä myös monia harrastuskavereita, jotka ovat taviksempia, ja pidän heistä kyllä, mutta jotenkin joudun editoimaan tosi paljon itseäni heidän seurassaan. Tai oma valintahan se on, eivät he siihen mitenkään pakota. Hauskaa on se, että harrastukseni kautta tunnen paljon teini-ikäisiä (olen siis nelikymppinen), ja tulen heidän kanssaan tosi hyvin juttuun ja monella tavalla voin olla rennompikin, kun nuoret ovat avarakatseisempia.

En mä tästä ikinä kenellekään puhu. Eivät ihmiset halua tulla luokitelluksi valtavirtaan, ehkeivät sen ulkopuolellekaan, mutta joskus itsekseni mietin näitä asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Minä juon valkoviiniä ja syön sipsejä. Olen nainen.

Tervetuloa seuraan.

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mies ja juon pontikkaa.

Takuulla luomua.

Hyvä sinulle. Varmasti monet kokevat viiniä lipittävän miehen epämiehekkääksi, mutta en ole siitä koskaan välittänyt. On mulla muitakin ei niin äijämäisiä harrastuksia ja intohimoja. Mä leivon, sisustan, keräilen kirjoja, käyn taidenäyttelyissä ja joogaan. Teen sitä mistä tykkään ja jos se jonkun mielestä tekee musta vähemmän miehen, niin sitten tekee.

Joo, ei kannatakaan välittää. Ne ovat semmoisia "ajattele nyt mitä ihmisetkin ajattelee" -tyyppejä. Ei sellaisia ihmisiä jaksa.

Voivat olla. Kyllä mä olen saanut noista "harrastuksistani" kuulla kaikenlaista ihmettelyä ja piruilua. Nuorempana ne vielä hieman satutti, mutta ei enää pitkään aikaan. Olen se porukan hieman outo tyyppi ja ylpeä siitä. Ajatelkoot ihmiset mitä ajattelevat.

Mä en oo itse koskaan edustanut valtavirtaa, enkä aio sitä koskaan edustaakaan. Kun täällä lukee kaikenlaisia juttuja ihmisten kaveripiireistä, niin olen myös helpottunut – jotenkin tuntuu, että valtavirtapiireissä ollaan paljon ahdasmielisempiä ja kaikki on hankalampaa. En tiedä, onko sulla tällaista kokemusta, mutta mun mielestä outojen tyyppien kanssa on keskimäärin mukavampaa.

Mä katsoisin, että kaveripiirini ovat pääasiassa melko keskitien tallaajia. Eivät erotu massasta, mutta eivät myöskään tuomitse vaikka joku poikkeaisi hieman valtavirrasta. En itsekään pidä itseäni minään kovin poikkeavana ja ehkä siksi en ole etsiytynyt "oudompien" ihmisten seuraan. Olen ehkä vain askeleen siitä keskitiestä sivussa, mutta sekin on monelle ihmetyksen aihe.

En mäkään ole mikään valtavan poikkeava, mutta tuossa omaa elämääni kelaillessani tajusin, että olen aina pyrkinyt valtavirran ulkopuolelle. Toisaalta olen sitten kärsinytkin siitä, että en kuulu valtavirtaan ja kokenut sen vaatimukset jotenkin raskaina. Kaveripiiri on elämän varrella muotoutunut sellaiseksi, että kaikki muutkin ovat enemmän tai vähemmän outoja. Mulla on kyllä myös monia harrastuskavereita, jotka ovat taviksempia, ja pidän heistä kyllä, mutta jotenkin joudun editoimaan tosi paljon itseäni heidän seurassaan. Tai oma valintahan se on, eivät he siihen mitenkään pakota. Hauskaa on se, että harrastukseni kautta tunnen paljon teini-ikäisiä (olen siis nelikymppinen), ja tulen heidän kanssaan tosi hyvin juttuun ja monella tavalla voin olla rennompikin, kun nuoret ovat avarakatseisempia.

En mä tästä ikinä kenellekään puhu. Eivät ihmiset halua tulla luokitelluksi valtavirtaan, ehkeivät sen ulkopuolellekaan, mutta joskus itsekseni mietin näitä asioita. 

Kuulostaa osittain tutulta.

Mä taas enemmänkin mietin, että olisi kivaa olla oikeasti ajatuksiltaan ja kiinnostuksenkohteiltaan poikkeava. Nyt olen vain tämmöinen hieman outo normaali, joka ei oikein löydä paikkaansa mistään. Joskus nuorempana yritin pyöriä tiedostavissa ja taiteellisissa piireissä, mutta hyvin pian huomasin, että se ei ole mun paikkani ja samalla lailla sielläkin ihmeteltiin, kun joskus paljastui, että mielenkiintoni suuntautuu hyvin monenlaisiin asioihin ja osa niistä on täysin valtavirtaa.

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mies ja juon pontikkaa.

Takuulla luomua.

Hyvä sinulle. Varmasti monet kokevat viiniä lipittävän miehen epämiehekkääksi, mutta en ole siitä koskaan välittänyt. On mulla muitakin ei niin äijämäisiä harrastuksia ja intohimoja. Mä leivon, sisustan, keräilen kirjoja, käyn taidenäyttelyissä ja joogaan. Teen sitä mistä tykkään ja jos se jonkun mielestä tekee musta vähemmän miehen, niin sitten tekee.

Joo, ei kannatakaan välittää. Ne ovat semmoisia "ajattele nyt mitä ihmisetkin ajattelee" -tyyppejä. Ei sellaisia ihmisiä jaksa.

Voivat olla. Kyllä mä olen saanut noista "harrastuksistani" kuulla kaikenlaista ihmettelyä ja piruilua. Nuorempana ne vielä hieman satutti, mutta ei enää pitkään aikaan. Olen se porukan hieman outo tyyppi ja ylpeä siitä. Ajatelkoot ihmiset mitä ajattelevat.

Mä en oo itse koskaan edustanut valtavirtaa, enkä aio sitä koskaan edustaakaan. Kun täällä lukee kaikenlaisia juttuja ihmisten kaveripiireistä, niin olen myös helpottunut – jotenkin tuntuu, että valtavirtapiireissä ollaan paljon ahdasmielisempiä ja kaikki on hankalampaa. En tiedä, onko sulla tällaista kokemusta, mutta mun mielestä outojen tyyppien kanssa on keskimäärin mukavampaa.

Mä katsoisin, että kaveripiirini ovat pääasiassa melko keskitien tallaajia. Eivät erotu massasta, mutta eivät myöskään tuomitse vaikka joku poikkeaisi hieman valtavirrasta. En itsekään pidä itseäni minään kovin poikkeavana ja ehkä siksi en ole etsiytynyt "oudompien" ihmisten seuraan. Olen ehkä vain askeleen siitä keskitiestä sivussa, mutta sekin on monelle ihmetyksen aihe.

En mäkään ole mikään valtavan poikkeava, mutta tuossa omaa elämääni kelaillessani tajusin, että olen aina pyrkinyt valtavirran ulkopuolelle. Toisaalta olen sitten kärsinytkin siitä, että en kuulu valtavirtaan ja kokenut sen vaatimukset jotenkin raskaina. Kaveripiiri on elämän varrella muotoutunut sellaiseksi, että kaikki muutkin ovat enemmän tai vähemmän outoja. Mulla on kyllä myös monia harrastuskavereita, jotka ovat taviksempia, ja pidän heistä kyllä, mutta jotenkin joudun editoimaan tosi paljon itseäni heidän seurassaan. Tai oma valintahan se on, eivät he siihen mitenkään pakota. Hauskaa on se, että harrastukseni kautta tunnen paljon teini-ikäisiä (olen siis nelikymppinen), ja tulen heidän kanssaan tosi hyvin juttuun ja monella tavalla voin olla rennompikin, kun nuoret ovat avarakatseisempia.

En mä tästä ikinä kenellekään puhu. Eivät ihmiset halua tulla luokitelluksi valtavirtaan, ehkeivät sen ulkopuolellekaan, mutta joskus itsekseni mietin näitä asioita. 

Kuulostaa osittain tutulta.

Mä taas enemmänkin mietin, että olisi kivaa olla oikeasti ajatuksiltaan ja kiinnostuksenkohteiltaan poikkeava. Nyt olen vain tämmöinen hieman outo normaali, joka ei oikein löydä paikkaansa mistään. Joskus nuorempana yritin pyöriä tiedostavissa ja taiteellisissa piireissä, mutta hyvin pian huomasin, että se ei ole mun paikkani ja samalla lailla sielläkin ihmeteltiin, kun joskus paljastui, että mielenkiintoni suuntautuu hyvin monenlaisiin asioihin ja osa niistä on täysin valtavirtaa.

Hieman outo normaali kuulostaa just hyvältä. Mä pidän itse sitä lähtökohtaisesti kiinnostavana, että ihmisellä on monia kiinnostuksenaiheita. Eivät ne itse aiheet nyt välttämättä mua innosta, mutta mä tykkään aina ihmisissä siitä, että niillä on intohimoa jotain asiaa kohtaan. Tykkään itse oppia uusia asioita, ja kiinnostuneilta ihmisiltä saa aina loistavia tiivistelmiä heidän suosikkiaiheistaan.

Mutta tuo paikan etsiminen on tuttua. Mäkään en ole koskaan tykännyt siitä, että jotenkin hirveän monomaanisesti arvostetaan jotain tiettyä juttua ja sitten arvostellaan kaikki muu sen läpi. Siksi en ole koskaan ollut selkeästi osa jotain selkeää alakulttuuria, musta ne on aina tuntuneet hirveän rajoittavilta. Tykkään itse ristiriidoista, ne ovat kiehtovia.

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mies ja juon pontikkaa.

Takuulla luomua.

Hyvä sinulle. Varmasti monet kokevat viiniä lipittävän miehen epämiehekkääksi, mutta en ole siitä koskaan välittänyt. On mulla muitakin ei niin äijämäisiä harrastuksia ja intohimoja. Mä leivon, sisustan, keräilen kirjoja, käyn taidenäyttelyissä ja joogaan. Teen sitä mistä tykkään ja jos se jonkun mielestä tekee musta vähemmän miehen, niin sitten tekee.

Joo, ei kannatakaan välittää. Ne ovat semmoisia "ajattele nyt mitä ihmisetkin ajattelee" -tyyppejä. Ei sellaisia ihmisiä jaksa.

Voivat olla. Kyllä mä olen saanut noista "harrastuksistani" kuulla kaikenlaista ihmettelyä ja piruilua. Nuorempana ne vielä hieman satutti, mutta ei enää pitkään aikaan. Olen se porukan hieman outo tyyppi ja ylpeä siitä. Ajatelkoot ihmiset mitä ajattelevat.

Mä en oo itse koskaan edustanut valtavirtaa, enkä aio sitä koskaan edustaakaan. Kun täällä lukee kaikenlaisia juttuja ihmisten kaveripiireistä, niin olen myös helpottunut – jotenkin tuntuu, että valtavirtapiireissä ollaan paljon ahdasmielisempiä ja kaikki on hankalampaa. En tiedä, onko sulla tällaista kokemusta, mutta mun mielestä outojen tyyppien kanssa on keskimäärin mukavampaa.

Mä katsoisin, että kaveripiirini ovat pääasiassa melko keskitien tallaajia. Eivät erotu massasta, mutta eivät myöskään tuomitse vaikka joku poikkeaisi hieman valtavirrasta. En itsekään pidä itseäni minään kovin poikkeavana ja ehkä siksi en ole etsiytynyt "oudompien" ihmisten seuraan. Olen ehkä vain askeleen siitä keskitiestä sivussa, mutta sekin on monelle ihmetyksen aihe.

En mäkään ole mikään valtavan poikkeava, mutta tuossa omaa elämääni kelaillessani tajusin, että olen aina pyrkinyt valtavirran ulkopuolelle. Toisaalta olen sitten kärsinytkin siitä, että en kuulu valtavirtaan ja kokenut sen vaatimukset jotenkin raskaina. Kaveripiiri on elämän varrella muotoutunut sellaiseksi, että kaikki muutkin ovat enemmän tai vähemmän outoja. Mulla on kyllä myös monia harrastuskavereita, jotka ovat taviksempia, ja pidän heistä kyllä, mutta jotenkin joudun editoimaan tosi paljon itseäni heidän seurassaan. Tai oma valintahan se on, eivät he siihen mitenkään pakota. Hauskaa on se, että harrastukseni kautta tunnen paljon teini-ikäisiä (olen siis nelikymppinen), ja tulen heidän kanssaan tosi hyvin juttuun ja monella tavalla voin olla rennompikin, kun nuoret ovat avarakatseisempia.

En mä tästä ikinä kenellekään puhu. Eivät ihmiset halua tulla luokitelluksi valtavirtaan, ehkeivät sen ulkopuolellekaan, mutta joskus itsekseni mietin näitä asioita. 

Kuulostaa osittain tutulta.

Mä taas enemmänkin mietin, että olisi kivaa olla oikeasti ajatuksiltaan ja kiinnostuksenkohteiltaan poikkeava. Nyt olen vain tämmöinen hieman outo normaali, joka ei oikein löydä paikkaansa mistään. Joskus nuorempana yritin pyöriä tiedostavissa ja taiteellisissa piireissä, mutta hyvin pian huomasin, että se ei ole mun paikkani ja samalla lailla sielläkin ihmeteltiin, kun joskus paljastui, että mielenkiintoni suuntautuu hyvin monenlaisiin asioihin ja osa niistä on täysin valtavirtaa.

Hieman outo normaali kuulostaa just hyvältä. Mä pidän itse sitä lähtökohtaisesti kiinnostavana, että ihmisellä on monia kiinnostuksenaiheita. Eivät ne itse aiheet nyt välttämättä mua innosta, mutta mä tykkään aina ihmisissä siitä, että niillä on intohimoa jotain asiaa kohtaan. Tykkään itse oppia uusia asioita, ja kiinnostuneilta ihmisiltä saa aina loistavia tiivistelmiä heidän suosikkiaiheistaan.

Mutta tuo paikan etsiminen on tuttua. Mäkään en ole koskaan tykännyt siitä, että jotenkin hirveän monomaanisesti arvostetaan jotain tiettyä juttua ja sitten arvostellaan kaikki muu sen läpi. Siksi en ole koskaan ollut selkeästi osa jotain selkeää alakulttuuria, musta ne on aina tuntuneet hirveän rajoittavilta. Tykkään itse ristiriidoista, ne ovat kiehtovia.

Tuossa on tuo toinen asia, jonka kanssa olen paininut usein: intohimo. En ole koskaan osannut osoittaa intohimoa, kuten monet muut. Nautin tehdä asioita ja paneudun niihin. En silti esimerkiksi musiikin kohdalla sekoile vaan olen ennemminkin viileän analyyttinen sydämen samalla intohimoisesti pamppaillen. Siksi intohimoni osoitan laajalla tietopohjalla kiinnostuksenkohteistani, enkä niinkään rajattomalla innostuksella.

viinimies kirjoitti:

Migreeni-muija kirjoitti:

Juokaa minunkin puolesta!

Näkyykö sahalaitaa?

Jep ja välillä menee myös puhe oudoksi. Punaviini, juustotarjotin ja suklaa on pahin combo.

viinimies kirjoitti:

Viininä tänään on tämä:

https://www.alko.fi/tuotteet/507588/Miu-White-Wine-2018-kartonkit-lkki/

Ostin, koska kyljessä oli kiva kissa.

Hienoa! Selkeä kriteeri hankintaan.

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mies ja juon pontikkaa.

Takuulla luomua.

Hyvä sinulle. Varmasti monet kokevat viiniä lipittävän miehen epämiehekkääksi, mutta en ole siitä koskaan välittänyt. On mulla muitakin ei niin äijämäisiä harrastuksia ja intohimoja. Mä leivon, sisustan, keräilen kirjoja, käyn taidenäyttelyissä ja joogaan. Teen sitä mistä tykkään ja jos se jonkun mielestä tekee musta vähemmän miehen, niin sitten tekee.

Joo, ei kannatakaan välittää. Ne ovat semmoisia "ajattele nyt mitä ihmisetkin ajattelee" -tyyppejä. Ei sellaisia ihmisiä jaksa.

Voivat olla. Kyllä mä olen saanut noista "harrastuksistani" kuulla kaikenlaista ihmettelyä ja piruilua. Nuorempana ne vielä hieman satutti, mutta ei enää pitkään aikaan. Olen se porukan hieman outo tyyppi ja ylpeä siitä. Ajatelkoot ihmiset mitä ajattelevat.

Mä en oo itse koskaan edustanut valtavirtaa, enkä aio sitä koskaan edustaakaan. Kun täällä lukee kaikenlaisia juttuja ihmisten kaveripiireistä, niin olen myös helpottunut – jotenkin tuntuu, että valtavirtapiireissä ollaan paljon ahdasmielisempiä ja kaikki on hankalampaa. En tiedä, onko sulla tällaista kokemusta, mutta mun mielestä outojen tyyppien kanssa on keskimäärin mukavampaa.

Mä katsoisin, että kaveripiirini ovat pääasiassa melko keskitien tallaajia. Eivät erotu massasta, mutta eivät myöskään tuomitse vaikka joku poikkeaisi hieman valtavirrasta. En itsekään pidä itseäni minään kovin poikkeavana ja ehkä siksi en ole etsiytynyt "oudompien" ihmisten seuraan. Olen ehkä vain askeleen siitä keskitiestä sivussa, mutta sekin on monelle ihmetyksen aihe.

En mäkään ole mikään valtavan poikkeava, mutta tuossa omaa elämääni kelaillessani tajusin, että olen aina pyrkinyt valtavirran ulkopuolelle. Toisaalta olen sitten kärsinytkin siitä, että en kuulu valtavirtaan ja kokenut sen vaatimukset jotenkin raskaina. Kaveripiiri on elämän varrella muotoutunut sellaiseksi, että kaikki muutkin ovat enemmän tai vähemmän outoja. Mulla on kyllä myös monia harrastuskavereita, jotka ovat taviksempia, ja pidän heistä kyllä, mutta jotenkin joudun editoimaan tosi paljon itseäni heidän seurassaan. Tai oma valintahan se on, eivät he siihen mitenkään pakota. Hauskaa on se, että harrastukseni kautta tunnen paljon teini-ikäisiä (olen siis nelikymppinen), ja tulen heidän kanssaan tosi hyvin juttuun ja monella tavalla voin olla rennompikin, kun nuoret ovat avarakatseisempia.

En mä tästä ikinä kenellekään puhu. Eivät ihmiset halua tulla luokitelluksi valtavirtaan, ehkeivät sen ulkopuolellekaan, mutta joskus itsekseni mietin näitä asioita. 

Kuulostaa osittain tutulta.

Mä taas enemmänkin mietin, että olisi kivaa olla oikeasti ajatuksiltaan ja kiinnostuksenkohteiltaan poikkeava. Nyt olen vain tämmöinen hieman outo normaali, joka ei oikein löydä paikkaansa mistään. Joskus nuorempana yritin pyöriä tiedostavissa ja taiteellisissa piireissä, mutta hyvin pian huomasin, että se ei ole mun paikkani ja samalla lailla sielläkin ihmeteltiin, kun joskus paljastui, että mielenkiintoni suuntautuu hyvin monenlaisiin asioihin ja osa niistä on täysin valtavirtaa.

Hieman outo normaali kuulostaa just hyvältä. Mä pidän itse sitä lähtökohtaisesti kiinnostavana, että ihmisellä on monia kiinnostuksenaiheita. Eivät ne itse aiheet nyt välttämättä mua innosta, mutta mä tykkään aina ihmisissä siitä, että niillä on intohimoa jotain asiaa kohtaan. Tykkään itse oppia uusia asioita, ja kiinnostuneilta ihmisiltä saa aina loistavia tiivistelmiä heidän suosikkiaiheistaan.

Mutta tuo paikan etsiminen on tuttua. Mäkään en ole koskaan tykännyt siitä, että jotenkin hirveän monomaanisesti arvostetaan jotain tiettyä juttua ja sitten arvostellaan kaikki muu sen läpi. Siksi en ole koskaan ollut selkeästi osa jotain selkeää alakulttuuria, musta ne on aina tuntuneet hirveän rajoittavilta. Tykkään itse ristiriidoista, ne ovat kiehtovia.

Tuossa on tuo toinen asia, jonka kanssa olen paininut usein: intohimo. En ole koskaan osannut osoittaa intohimoa, kuten monet muut. Nautin tehdä asioita ja paneudun niihin. En silti esimerkiksi musiikin kohdalla sekoile vaan olen ennemminkin viileän analyyttinen sydämen samalla intohimoisesti pamppaillen. Siksi intohimoni osoitan laajalla tietopohjalla kiinnostuksenkohteistani, enkä niinkään rajattomalla innostuksella.

En mä ajattele, että sen intohimon pitäisi olla joku ulkoisesti tunteellinen reaktio, tai edes sisäisesti sellainen, joka tuntuisi suurena palona tai kiihekinä tunteita. Mä ajattelen intohimoa (tässä yhteydessä) enemmän sellaisena, että se kantaa läpi vuosien, ehkä muotoaan muuttaen, mutta se on olennainen osa elämää, ja ehkä jopa kantava voima. Mulle tällaisia asioita ovat kaunokirjallisuus, historia, moottoripyöräily ja hevoset. Nää on sellaisia juttuja, että en voisi ajatella elämääni ilman niitä, ja ne toimivat mun elämässä jonkinlaisena johtotähtenä.

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Migreeni-muija kirjoitti:

Juokaa minunkin puolesta!

Näkyykö sahalaitaa?

Jep ja välillä menee myös puhe oudoksi. Punaviini, juustotarjotin ja suklaa on pahin combo.

Ikävää. Joskus olen tuon kokenut (migreenin siis) ja ne eivät olleet mukavia kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Viininä tänään on tämä:

https://www.alko.fi/tuotteet/507588/Miu-White-Wine-2018-kartonkit-lkki/

Ostin, koska kyljessä oli kiva kissa.

Hienoa! Selkeä kriteeri hankintaan.

Olen yksinkertainen mies. Näen hassun eläimen ja ostan.

Mulkkuemännät latkii viiniä Miehet votkaa

VOI PRKLE !!! Tule vasta sitten keulimaan kun juot kahvia ja syöt silakoita. Silakat on halpoja ja terveellisä !

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

viinimies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mies ja juon pontikkaa.

Takuulla luomua.

Hyvä sinulle. Varmasti monet kokevat viiniä lipittävän miehen epämiehekkääksi, mutta en ole siitä koskaan välittänyt. On mulla muitakin ei niin äijämäisiä harrastuksia ja intohimoja. Mä leivon, sisustan, keräilen kirjoja, käyn taidenäyttelyissä ja joogaan. Teen sitä mistä tykkään ja jos se jonkun mielestä tekee musta vähemmän miehen, niin sitten tekee.

Joo, ei kannatakaan välittää. Ne ovat semmoisia "ajattele nyt mitä ihmisetkin ajattelee" -tyyppejä. Ei sellaisia ihmisiä jaksa.

Voivat olla. Kyllä mä olen saanut noista "harrastuksistani" kuulla kaikenlaista ihmettelyä ja piruilua. Nuorempana ne vielä hieman satutti, mutta ei enää pitkään aikaan. Olen se porukan hieman outo tyyppi ja ylpeä siitä. Ajatelkoot ihmiset mitä ajattelevat.

Mä en oo itse koskaan edustanut valtavirtaa, enkä aio sitä koskaan edustaakaan. Kun täällä lukee kaikenlaisia juttuja ihmisten kaveripiireistä, niin olen myös helpottunut – jotenkin tuntuu, että valtavirtapiireissä ollaan paljon ahdasmielisempiä ja kaikki on hankalampaa. En tiedä, onko sulla tällaista kokemusta, mutta mun mielestä outojen tyyppien kanssa on keskimäärin mukavampaa.

Mä katsoisin, että kaveripiirini ovat pääasiassa melko keskitien tallaajia. Eivät erotu massasta, mutta eivät myöskään tuomitse vaikka joku poikkeaisi hieman valtavirrasta. En itsekään pidä itseäni minään kovin poikkeavana ja ehkä siksi en ole etsiytynyt "oudompien" ihmisten seuraan. Olen ehkä vain askeleen siitä keskitiestä sivussa, mutta sekin on monelle ihmetyksen aihe.

En mäkään ole mikään valtavan poikkeava, mutta tuossa omaa elämääni kelaillessani tajusin, että olen aina pyrkinyt valtavirran ulkopuolelle. Toisaalta olen sitten kärsinytkin siitä, että en kuulu valtavirtaan ja kokenut sen vaatimukset jotenkin raskaina. Kaveripiiri on elämän varrella muotoutunut sellaiseksi, että kaikki muutkin ovat enemmän tai vähemmän outoja. Mulla on kyllä myös monia harrastuskavereita, jotka ovat taviksempia, ja pidän heistä kyllä, mutta jotenkin joudun editoimaan tosi paljon itseäni heidän seurassaan. Tai oma valintahan se on, eivät he siihen mitenkään pakota. Hauskaa on se, että harrastukseni kautta tunnen paljon teini-ikäisiä (olen siis nelikymppinen), ja tulen heidän kanssaan tosi hyvin juttuun ja monella tavalla voin olla rennompikin, kun nuoret ovat avarakatseisempia.

En mä tästä ikinä kenellekään puhu. Eivät ihmiset halua tulla luokitelluksi valtavirtaan, ehkeivät sen ulkopuolellekaan, mutta joskus itsekseni mietin näitä asioita. 

Kuulostaa osittain tutulta.

Mä taas enemmänkin mietin, että olisi kivaa olla oikeasti ajatuksiltaan ja kiinnostuksenkohteiltaan poikkeava. Nyt olen vain tämmöinen hieman outo normaali, joka ei oikein löydä paikkaansa mistään. Joskus nuorempana yritin pyöriä tiedostavissa ja taiteellisissa piireissä, mutta hyvin pian huomasin, että se ei ole mun paikkani ja samalla lailla sielläkin ihmeteltiin, kun joskus paljastui, että mielenkiintoni suuntautuu hyvin monenlaisiin asioihin ja osa niistä on täysin valtavirtaa.

Hieman outo normaali kuulostaa just hyvältä. Mä pidän itse sitä lähtökohtaisesti kiinnostavana, että ihmisellä on monia kiinnostuksenaiheita. Eivät ne itse aiheet nyt välttämättä mua innosta, mutta mä tykkään aina ihmisissä siitä, että niillä on intohimoa jotain asiaa kohtaan. Tykkään itse oppia uusia asioita, ja kiinnostuneilta ihmisiltä saa aina loistavia tiivistelmiä heidän suosikkiaiheistaan.

Mutta tuo paikan etsiminen on tuttua. Mäkään en ole koskaan tykännyt siitä, että jotenkin hirveän monomaanisesti arvostetaan jotain tiettyä juttua ja sitten arvostellaan kaikki muu sen läpi. Siksi en ole koskaan ollut selkeästi osa jotain selkeää alakulttuuria, musta ne on aina tuntuneet hirveän rajoittavilta. Tykkään itse ristiriidoista, ne ovat kiehtovia.

Tuossa on tuo toinen asia, jonka kanssa olen paininut usein: intohimo. En ole koskaan osannut osoittaa intohimoa, kuten monet muut. Nautin tehdä asioita ja paneudun niihin. En silti esimerkiksi musiikin kohdalla sekoile vaan olen ennemminkin viileän analyyttinen sydämen samalla intohimoisesti pamppaillen. Siksi intohimoni osoitan laajalla tietopohjalla kiinnostuksenkohteistani, enkä niinkään rajattomalla innostuksella.

En mä ajattele, että sen intohimon pitäisi olla joku ulkoisesti tunteellinen reaktio, tai edes sisäisesti sellainen, joka tuntuisi suurena palona tai kiihekinä tunteita. Mä ajattelen intohimoa (tässä yhteydessä) enemmän sellaisena, että se kantaa läpi vuosien, ehkä muotoaan muuttaen, mutta se on olennainen osa elämää, ja ehkä jopa kantava voima. Mulle tällaisia asioita ovat kaunokirjallisuus, historia, moottoripyöräily ja hevoset. Nää on sellaisia juttuja, että en voisi ajatella elämääni ilman niitä, ja ne toimivat mun elämässä jonkinlaisena johtotähtenä.

Melko hyvin tiivistetty intohimo. Tuo kuulostaa sellaiselta mallilta jota itsekin noudatan. Asiat joista saan voimaa ja joiden pariin on aina mukava palata. Olen jo niin monia juttuja ehtinyt testata, että en enää viitsi käyttää aikaa asioihin, jotka aiheuttavat edes hieman mielipahaa tai jatkuvia pettymyksiä. Haasteita saa olla, mutta vallitsevan tunteen täytyy olla positiivinen.

Vierailija kirjoitti:

VOI PRKLE !!! Tule vasta sitten keulimaan kun juot kahvia ja syöt silakoita. Silakat on halpoja ja terveellisä !

Silakkafile on hyvä ruoka.

Tortillat söin. Viiniä join kaksi lasia.

Tälle illalle siis vielä pullossa jäljellä.

Liity seuraani.