Saimme lapsen ja nyt mies haukkuu miten väsyneeltä näytän ja häntä hävettää

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen mielestä hammaslääkäriin meikattuna? Onko se ihan kartalla :D 

Minulla ainakin meikit menee siellä pilalle. Huulipuna, puuteri ja meikkivoide sotkee hl:n hanskat vaikka laittaisin ne kuinka huolella. Silmämeikki suttaantuu kun silmät vuotaa...

Juuri kolmesti hammaslääkärillä käyneenä: Ensimmäisellä kerralla vetäisin huulipunaa normisti matkaa varten. Ensi töiksi se ystävällisesti pyyhkäistiin pois. Seuraavat kerrat menin suihkupuhtain naamoin ja meikkasin vasta toimenpiteen jälkeen kotiin lähtiessä.

Pitää olla sen verran tilannetajua, että ajattelee, mihin menee pakkelit naamassa. Toinen joutuu sörkkimään suutasi puoli tuntia ja ne meikkivoiteet on tosiaan sen jälkeen sen käsissä.

Tuskin sitä kiinnostaa se hipiän värisävy - pikemmin tuhti meikki estää huomaamasta kun potilaan naama valkenee ennen pyörtymistä tai sydäriä.

Ma kavin just sattumalta kanssa eilen hammaslaakarissa (takahampaasta lohkesi pala). 

Menin sinne toista, eli mulla oli jo "valmiiksi" huulipunaa. 

Hammaslaakari loysi hampaasta ison reian, porasi ja paikkasi sen. Tahan meni n. puoli tuntia. 

Kommentoin, koska kiinnitin poistuessa erikseen huomiota siihen, etta huulipunat eivat olleet levinneet ollenkaan :D

Silmameikki ja puuteri olivat niinikaan paikallaan, sain silmieni suojaksi roiskeita vastaan suojalasit ja koska puudutettiin, en kokenut mitaan kipuakaan joka olisi saanut silmat vettymaan ym. 

Suojalasit on vakiovaruste. "Irtonaista" silmämeikkiä en käytä koska kestoväri ja EyeEnvy-käsittely.

Hammaslääkäri tunki suuhuni jonkun maskin, joka peitti huulet ja muut hampaat jättäen näkyviin sen operoinnin kohteen. Jos olisi ollut huulipunaa, olisi aika tehokkaasti hieroutunut huulten ympäri klovnisuuksi :D

Voi hyvänen aika. Millainen maailma olisi jos kaiken tämän energian, mikä kuluu meikkivoidepohdintaan, käyttäisi maailman pelastamiseen ja yhteiskunnan kehittämiseen.

Ei ole MIKÄÄN kansalaisvelvoite että naisen kuuluu olla meikattu ja huoliteltu. Ihmisarvo on absoluuttisesti aina sama vaikka olisi kurttuinen naama ja tukka sotkussa, maitopukluvaatteet päällä. Uuden elämän luominen ja vauvan kasvattaminen lempeäksi tasapainoiseksi ihmiseksi on about miljoona kertaa tärkeämpi asia kuin valokynä ja huulipuna.

Kolmen sekunnin sisään tulee kymmenen vastausta miten ”naisella on oikeus” ja ”teen tätä itseni takia”. Joo, varmaan on näin mutta se ei ole VELVOITE eikö kovin TÄRKEÄÄ. Jokainen toki käyttää aikansa miten haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Itse kahden lapsen äitinä ja nyt raskaana ollessa en ymmärrä miksi pitää lopettaa itsestä huolehtiminen lapsen saantiin. Se ei vie kauaa aikaa, että puet päälle normaalit vaatteet (verrattuna jotkut kauhtanat collarit), kampaat/laitat hiukset ja teet vaikka ihan pikaisen meikin. Itse meikkaan kevyesti joka päivä, vaikka ei edes olisi menoja. En tee sitä toki pelkästään miehen vuoksi vaan itseni, mutta ymmärrän kyllä jos mies ajattelee noin kuin sinun miehesi. Ja tästä saa vetää herneen nenään ihan vapaasti, koska näinhän ei kuulu toimia ;)

Hei, itse olen myös kahden lapsen äiti ja kuopus on vasta kuukauden ikäinen. Ja juu, meikkaan myös ja katson mitä laitan päälle kun lähdetään ulos, mutta teen sen juurikin itseni takia koska tunnen siten oloni paremmaksi ja itsevarmemmaksi ihmisten ilmoilla. Ei kuitenkaan tulisi mieleenkään syyllistää jotain toista äitiä siksi, jos hän ei koe laittautumista tärkeäksi tai itselleen hyödylliseksi. Pikemminkin vähän kadehdin niitä äitejä, joiden itsetunto ei riipu ulkomuodosta siinä määrin, että haluaa meikata kauppareissullekin. More power to them! Eli jos tykkää pitää ulkonäkönsä jotenkin huolitellumpana niin mikäs siinä, mutta mikään pakko sen ei kenellekään pitäisi olla eikä toisia pidä siitä syyllistää. Oma mieheni ei onneksi ole koskaan huomautellut silmäpusseista sen paremmin kuin siitä pienestä ylimääräisestä ajastakaan, joka menee meikkaamiseen ja vaatteiden valitsemiseen. Suhasin viime yön vauvan ja esikoisen väliä, toisen yöimetysten merkeissä ja toisen kurkunpääntulehdusyskää lievitellessä, ja voisin kuvitella miltä tuntuisi, jos mies aamulla ensi töikseen kuittailisi jotain väsähtäneestä olemuksesta... Huhhuh.

Mua hävettäisi, jos mulla olisi noin tyhmä mies.

Kokeilkoon itse jumankauta kantaa lasta mukanaan yhdeksän kuukautta ja heräillä jatkuvasti syöttämään sitä öisin, katsotaan kuinka freshiltä sitten itse näyttäisi!

Vierailija kirjoitti:

Tuttu juttu. Olimme yhdessä yli 10v, lähes nelikymppisiä, lapsi hartaasti odotettu ja toivottu.

Mies juoksi vauvan synnyttyä ties missä, oli öitä pois mitään ilmoittamatta. Ei käynyt edes kaupassa, esim synnäriltä tultuani kotona ei ollut mitään syötävää, ja kun äitini toi meille ruokaa, mies nosti metelin. Muutenkin huusi ja haukkui minua. Kun vauva itki, olin kuulemma huonolla kasvatuksellani viikon ikäisen lapsen jo pilannut.

Irvaili myös ulkonäölleni, kun meikki ei ollut tiptop vaan oli tupsahtanut liikaa puuteria poskelle ja ku käteni kuivuivat jatkuvasta vaipanvaihdosta ja pesemisestä.

Sitten yhtäkkiä, mitään ilmoittamatta, keräsi tavaransa ja lähti. Se oli shokki, mutta jo seuraavana päivänä havaitsin, että minun ja vauvan arki oli paljon parempaa, stressittömämpää ja tasaisempaa kaksin.

Tämä käytös alkoi siis juuri sillä hetkellä kun vauva syntyi? Mitään merkkejä ei ollut aiemmin?

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen mielestä hammaslääkäriin meikattuna? Onko se ihan kartalla :D 

Minulla ainakin meikit menee siellä pilalle. Huulipuna, puuteri ja meikkivoide sotkee hl:n hanskat vaikka laittaisin ne kuinka huolella. Silmämeikki suttaantuu kun silmät vuotaa...

Juuri kolmesti hammaslääkärillä käyneenä: Ensimmäisellä kerralla vetäisin huulipunaa normisti matkaa varten. Ensi töiksi se ystävällisesti pyyhkäistiin pois. Seuraavat kerrat menin suihkupuhtain naamoin ja meikkasin vasta toimenpiteen jälkeen kotiin lähtiessä.

Pitää olla sen verran tilannetajua, että ajattelee, mihin menee pakkelit naamassa. Toinen joutuu sörkkimään suutasi puoli tuntia ja ne meikkivoiteet on tosiaan sen jälkeen sen käsissä.

Tuskin sitä kiinnostaa se hipiän värisävy - pikemmin tuhti meikki estää huomaamasta kun potilaan naama valkenee ennen pyörtymistä tai sydäriä.

Ma kavin just sattumalta kanssa eilen hammaslaakarissa (takahampaasta lohkesi pala). 

Menin sinne toista, eli mulla oli jo "valmiiksi" huulipunaa. 

Hammaslaakari loysi hampaasta ison reian, porasi ja paikkasi sen. Tahan meni n. puoli tuntia. 

Kommentoin, koska kiinnitin poistuessa erikseen huomiota siihen, etta huulipunat eivat olleet levinneet ollenkaan :D

Silmameikki ja puuteri olivat niinikaan paikallaan, sain silmieni suojaksi roiskeita vastaan suojalasit ja koska puudutettiin, en kokenut mitaan kipuakaan joka olisi saanut silmat vettymaan ym. 

Hammaslääkäriin ei kannata laittaa meikkiä maamaan, sillä hammaslääkäri näkee ihon väristä miten voit. Jos meinaa taju lähteä, niin yleensä ihminen muuttuu vitivalkoiseksi.

Voi saada allergisen reaktion puudutteista ja naama lehahtaa punaiseksi. tms.

Varsinkaan hampaanpoistossa ei saa laittaa meikkiä, oli erikseen sanottu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö teidän meikkaavien äitien vauvat klähpi käsillään teidän kasvoja missään vaiheessa päivää? Ettekö te pidä vauvaa poski poskea vasten? Meikki tarttuu vauvan ihoon, varsinkin käsiin, ja sitten vauva hieroo meikissä olevia käsiään suuhunsa ja silmiinsä. Tuoko on teistä terveellistä vastasyntyneelle? Miltä puuteri ja huulipuna tuntuu teidän silmissä, jos laitatte niitä silmiin?

Miksi sen lapsen pitäisi lähmiä vanhempansa naamaa, en ymmärrä. Voihan sitä sylitellä ja halailla ilman että naamaan kosketaan, eihän sun puolisokaan ole käsillään naamassa kiinni eikä se tarkoita ettei olisi hellyyttä ja läheisyyttä.

Kysytkö tuota ihan tosissasi? Kun pientä lasta pitää sylissä, niin tämän pää ja kädet on ihan lähellä kasvoja. Eihän siihen mene puolta sekuntia, kun vauva on tunkenut päänsä poskeen ja yrittää purra. Äidin poskista on myös kiva ottaa kaksin käsin kiinni ja vetää. Puoliso on aikuinen ihminen ja iso verrattuna johonkin 70 cm pitkään ihmistaimeen.

Vierailija kirjoitti:

Minä näytin väsyneenä meikit naamassa ihan järkyttävältä. Kasvojen iho oli ihan ohutta ruttusta paperia unen puutteen takia niin näky oli vielä hirveämpi kun siihen laittoi meikkivoidetta.

Ja muutenkaan en jaksanut seistä peilin edessä kun jalat löi loukkua.

Sama, raskauden jälkeen yritin kihartaa hiuksia, mitta eivät taipuneet ja olivat lässähäneet. Ihokin kuiva ja naama hilseili. Eli ei tosiaan meikkejä, vaan kunnin tehohoidot pitkin päivää. Nyt on synnytyksestä kuukausi ja muuten kaikki kilot lähteneet ja menee kaikki vanhat vaatteet päälle, mutta tuo löysä nahkareppu ei kovin kivalta näytä farkkujen vyötärön päällä ja vartalonmyötäisten paitojen alla.

Tän takia en ikinä hommaa lasta tai miestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu juttu. Olimme yhdessä yli 10v, lähes nelikymppisiä, lapsi hartaasti odotettu ja toivottu.

Mies juoksi vauvan synnyttyä ties missä, oli öitä pois mitään ilmoittamatta. Ei käynyt edes kaupassa, esim synnäriltä tultuani kotona ei ollut mitään syötävää, ja kun äitini toi meille ruokaa, mies nosti metelin. Muutenkin huusi ja haukkui minua. Kun vauva itki, olin kuulemma huonolla kasvatuksellani viikon ikäisen lapsen jo pilannut.

Irvaili myös ulkonäölleni, kun meikki ei ollut tiptop vaan oli tupsahtanut liikaa puuteria poskelle ja ku käteni kuivuivat jatkuvasta vaipanvaihdosta ja pesemisestä.

Sitten yhtäkkiä, mitään ilmoittamatta, keräsi tavaransa ja lähti. Se oli shokki, mutta jo seuraavana päivänä havaitsin, että minun ja vauvan arki oli paljon parempaa, stressittömämpää ja tasaisempaa kaksin.

Toivottavasti ette ole missään yhteydessä tuollaiseen cusipäähän.

Pakko olla. Miestä ei pariin vuoteen kiinnostanut, välillä tapasi lasta, välillä oli kuukausien taukoja. Sitten yhtäkkiä ilmoitti, että tulee ja hakee lapsen (luulen, että sukulaistensa painostuksesta), jota oli viimeksi nähnyt puoli vuotta aiemmin. Ei vaan tullut tapaamisiin, vaikka niitä ehdotin.

En suostunut, sanoin, että ensin täytyy olla muutama tapaaminen niin, että minä istun esim puiston penkillä, kun he on leikkipuistossa, tms, että lapsi tottuu häneen. Tästä nousi hirveä haloo, mutta lastenvalvoja oli samaa mieltä, että tapaamisiin pitää totutella vähitellen.

Ne tapaamiset oli aika raskaita, mies väheksyi esim tapaamiseen lapselle tuomiani eväitä (kuten lihapullia) ja ääneen sanoi, että ei halua olla entisten naisensa kanssa tekemisissä. Sitten, kun lapsi jäi tapaamisiin ilman minua, hän huusi puolitoista vuotta useana yönä tapaamisten jälkeen öisin silmitöntä huutoa ja päivälläkin itki.

Nyt lapsi häntä kyllä tapaa, mutta ei haluaisi millään mennä tapaamisiin. Olen vaan vienyt, koska lapsen ja isän suhdetta pitää tukea. Ja lapsi anelee lähes päivittäin, että ei tarvitsisi sinne enää koskaan mennä, mutta vaihtoehtojahan ei ole. Isän luona ei kuulemma saa esim itkeä, jos on ikävä tai paha mieli vaan pitää olla reipas ja iloinen.

Kamalaa lapselle.

Niinpä. Mutta Suomessa mennään isän oikeudet edellä, ei lapsen. Meillä ihan samaa, jopa pikkuvauvalle ynisi että isin sylissä ei sitten itketä. Jos satuttaa itsensä, ei lohduta. Mun kasvatus on surkeista surkeimpaa ja lapsi kuulemma joutuu olemaan mun kanssa. Mikään mitä teen lapsen eteen ei ole minkään arvoista, vaikka käytännössä teen yksin kaiken. Jos lapsi ei osaa 1-vuotiaana kärrynpyörää, mä olen epäonnistunut sen kanssa kun ei ole saanut liikkua, asunto liian pieni tai mitä ikinä. Todella raskasta. Mua myös helpotti kun mies ei ollut enää joka päivä haukkumassa. 

En kyllä olisi miehen kanssa joka häpeäisi mua ilman meikkiä. Tykkään meikata ja laittautua ja oli niin helppo vauva aikoinaan että ihan hyvin pystyi ja ehti laittaa kevyen meikin jos jonnekin oli meno. Ainoastaan huulimeikkiä en laittanut kun piti pussailla koko ajan pientä ❤ ei todellakaan tahrinut meikki vauvaa ja olin ihan hullun rakastunut häneen ja pidin lähellä koko ajan. Ihme vastakkainasettelua taas. Toisaalta saatoin olla kotona monta päivää putkeen trikoissa ilman meikin hiventä, ja ikinä, ikinä ei mies ole kommentoinut että näyttäisin rumalta. Päinvastoin.

Miksi olet tuollaisen miehen kanssa? Olen vasta viidennellä viikolla raskaana ja pahoinvointi on ihan kamalaa. Voisin kuvitella, että synnyttämisen jälkeen prioriteettina ei olisi ulkonäkö, vaan se, että ON SELVINNYT, jaksaa pysyä skarppina ja hoitaa vauvaa... kun lapsi syntyy, pidän kyllä huolen siitä, että mies hoitaa tasan eikä melkeen 50-50 kodista JA lapsen hoidosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu juttu. Olimme yhdessä yli 10v, lähes nelikymppisiä, lapsi hartaasti odotettu ja toivottu.

Mies juoksi vauvan synnyttyä ties missä, oli öitä pois mitään ilmoittamatta. Ei käynyt edes kaupassa, esim synnäriltä tultuani kotona ei ollut mitään syötävää, ja kun äitini toi meille ruokaa, mies nosti metelin. Muutenkin huusi ja haukkui minua. Kun vauva itki, olin kuulemma huonolla kasvatuksellani viikon ikäisen lapsen jo pilannut.

Irvaili myös ulkonäölleni, kun meikki ei ollut tiptop vaan oli tupsahtanut liikaa puuteria poskelle ja ku käteni kuivuivat jatkuvasta vaipanvaihdosta ja pesemisestä.

Sitten yhtäkkiä, mitään ilmoittamatta, keräsi tavaransa ja lähti. Se oli shokki, mutta jo seuraavana päivänä havaitsin, että minun ja vauvan arki oli paljon parempaa, stressittömämpää ja tasaisempaa kaksin.

Toivottavasti ette ole missään yhteydessä tuollaiseen cusipäähän.

Pakko olla. Miestä ei pariin vuoteen kiinnostanut, välillä tapasi lasta, välillä oli kuukausien taukoja. Sitten yhtäkkiä ilmoitti, että tulee ja hakee lapsen (luulen, että sukulaistensa painostuksesta), jota oli viimeksi nähnyt puoli vuotta aiemmin. Ei vaan tullut tapaamisiin, vaikka niitä ehdotin.

En suostunut, sanoin, että ensin täytyy olla muutama tapaaminen niin, että minä istun esim puiston penkillä, kun he on leikkipuistossa, tms, että lapsi tottuu häneen. Tästä nousi hirveä haloo, mutta lastenvalvoja oli samaa mieltä, että tapaamisiin pitää totutella vähitellen.

Ne tapaamiset oli aika raskaita, mies väheksyi esim tapaamiseen lapselle tuomiani eväitä (kuten lihapullia) ja ääneen sanoi, että ei halua olla entisten naisensa kanssa tekemisissä. Sitten, kun lapsi jäi tapaamisiin ilman minua, hän huusi puolitoista vuotta useana yönä tapaamisten jälkeen öisin silmitöntä huutoa ja päivälläkin itki.

Nyt lapsi häntä kyllä tapaa, mutta ei haluaisi millään mennä tapaamisiin. Olen vaan vienyt, koska lapsen ja isän suhdetta pitää tukea. Ja lapsi anelee lähes päivittäin, että ei tarvitsisi sinne enää koskaan mennä, mutta vaihtoehtojahan ei ole. Isän luona ei kuulemma saa esim itkeä, jos on ikävä tai paha mieli vaan pitää olla reipas ja iloinen.

Ei, älä laita lasta tapaamaan isäänsä. Mikään "pakko" ei ole.

Minut pakotettiin isäni luo joka toinen viikonloppu aina siihen saakka että täytin 18. Vihasin, vihasin niitä viikonloppuja niin. Kotiviikonloput menivät aina siinä, että panikoin, että enää viikko niin joudun iskän luo. Koko nuoruuteni olisi ollut parempi, jos tätä pakkopullaa ei olisi syötetty koska "hän on sinun isäsi". Joo, so? Kiitos siittiöstä, eipä juuri muusta.

Minä jättäisin miehen, tämä omiin kokemuksiin nojaten. Meillä alkoi myös ihme vittuilusta lapsen synnyttyä, mies ei tietenkään mihinkään osallistunut. Lopulta äityi toistuvaksi huutamiseksi, haukkumiseksi ja pilkanteoksi. Viimeisen vuoden olin kokoajan varpaillani suhteessamme ja yritin olla suututtamatta miestä. En onnistunut, vaan miehen totaalinen räjähtäminen saattoi lopulta johtua siitä, että en tyhjentänyt tiskikonetta viidessä minuutissa siitä kun se oli valmis. Tästä sitten saattoi mennä useampi tunti, kun hän vain raivosi, haukkui minua tyhmäksi ja laiskaksi ihmiseksi joka ei osaa tehdä mitään. Hän luonnollisesti makasi illat pitkät sohvalla tekemättä mitään ja huuteli sieltä ilkeitä kommentteja ja valitti kuinka raskasta on kun ei ole hetken rauhaa. Loppupeleissä lapsi pelkäsi isäänsä ja alkoi huomautella minulle että minun pitäisi siivota ettei iskä taas huuda ja hän joutuu pelkäämään. Lapsikin oli toivottu, mies itseasiassa ehdottomasti halusi lapsen ja maalaili kaunista kuvaa siitä mitä kaikkea tehtäisiin perheenä jne. Nyt elämä on pari vuotta ollut ihanaa, rauhallista ja tasapainoista yksin lapsen kanssa!

Inhoan näitä naisia, jotka tulee tänne kiillottamaan omaa sädekehäänsä pällistelemällä miksi toiset naiset "päästävät itsensä repsahtamaan". Jokainen raskaus ja vauva on ihan omanlaisena, myös lähtökohtaisesti jokaisella ihmisellä on omat jaksamisen rajat ja energiatasot jo ilman lasta tai raskauttakin, joten lopettakaa toisten naisten arvostelu! Jokainen varmasti tekee parhaansa niillä voimavaroilla mitä on. 

Tsemppiä naiset, väsyneet ja vähemmän väsyneet!

N30

Exäni vaati vahvaa bandameikkiä ja shokkivärjättyjä hiuksia eron uhalla. Vaatteetkin halusi päättää puolesta mielipiteistä ja aatteista puhumattakaan. Ero tuli kun en kelvannut omana itsenäni ja parempi niin

Tässä yksi syy miksi en uskalla edes harkita lasten hankkimista. Omakin mieheni on jo kolmenkympin paremmalla puolella, mutta vitsailee usein ulkonäöstäni kun olen meikittä ja heittää käänteisiä kehuja kuten että "kiitos kun et ole lihava." Samoin jos televisiossa on epäviehättävä nainen, saattaa sanoa että "onneksi et näytä tuolta." Koitan ohittaa kyseiset letkautukset reagoimatta, koska mies usein myös kertoo miten ihanaa on, kun kanssani voi vitsailla ilman että suutun. 

Nykyajan pornon kasvattamat miehet tuntuvat vaan olevan äärimmäisen pinnallisia vaikka ikää olisi enemmänkin. Monelle naisen arvo tuntuu olevan suoraan sidonnainen naisen viehättävyyteen miehen silmissä. Ehkä sillä on biologinen peruste, mutta kyllähän se nakertaa omaa uskoa parisuhteeseen kun tiedostaa, että mies on kiintynyt lähinnä viehättävyystasoosi. 

Tähän voisi toki kirjoittaa joku vastineen jossa kyseenalaistaisi onko minulla muuta tarjottavaa miehelle kuin ulkonäköni. Ja ainakin omassa tapauksessani autan miestä töidensä kanssa, teen ruuat ja maksan yli puolet menoista. Joskus kyllä mietin, että jos tästä suhteesta ero tulee niin uutta suhdetta en edes halua. Sellaisia miehiä jotka aidosti ja johdonmukaisesti huomioisivat arjessa ja joiden arvopohja olisi jokseenkin kypsä ja järkevä ei vaan tunnu oikein olevan tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Tuttu juttu. Olimme yhdessä yli 10v, lähes nelikymppisiä, lapsi hartaasti odotettu ja toivottu.

Mies juoksi vauvan synnyttyä ties missä, oli öitä pois mitään ilmoittamatta. Ei käynyt edes kaupassa, esim synnäriltä tultuani kotona ei ollut mitään syötävää, ja kun äitini toi meille ruokaa, mies nosti metelin. Muutenkin huusi ja haukkui minua. Kun vauva itki, olin kuulemma huonolla kasvatuksellani viikon ikäisen lapsen jo pilannut.

Irvaili myös ulkonäölleni, kun meikki ei ollut tiptop vaan oli tupsahtanut liikaa puuteria poskelle ja ku käteni kuivuivat jatkuvasta vaipanvaihdosta ja pesemisestä.

Sitten yhtäkkiä, mitään ilmoittamatta, keräsi tavaransa ja lähti. Se oli shokki, mutta jo seuraavana päivänä havaitsin, että minun ja vauvan arki oli paljon parempaa, stressittömämpää ja tasaisempaa kaksin.

Voiko tällainen käytös tulla täysin yllätyksenä? Väitätkö todella, että mitään tällaista käytöstä tai viitteitä siihen ei näkyny ennen vauvaa?

Siis muuttuuko  joillakin miehet raivohulluiksi lapsen syntymän jälkeen? Useampi täällä kertoo, että puoliso ei osallistu mihinkään, raivoaa, huutaa,haukkuu  tms? Enemmän minä olisin huolissani näistä miehistä kuin siitä meikkaako joka äiti päivittäin, kävelee kylillä collareissa tai koti ei ole tip top koko ajan.. Mikä muuttaa miehen käytöstä, missä maailmassa he elävät. Itsellä 3 lasta ja lasten isä on kyllä ollut normaali koko ajan, kertaakaan ei ole arvostellut minun ulkonäköä tai sitä kun en ole heti ns. missin mitoissa. Paremminkin on sanonut, että hölläät esim. siivoamisen suhteen, lapsi on tärkein.. ja auttanut kotihommissa töiden jälkeen..

Vierailija kirjoitti:

Itse kahden lapsen äitinä ja nyt raskaana ollessa en ymmärrä miksi pitää lopettaa itsestä huolehtiminen lapsen saantiin. Se ei vie kauaa aikaa, että puet päälle normaalit vaatteet (verrattuna jotkut kauhtanat collarit), kampaat/laitat hiukset ja teet vaikka ihan pikaisen meikin. Itse meikkaan kevyesti joka päivä, vaikka ei edes olisi menoja. En tee sitä toki pelkästään miehen vuoksi vaan itseni, mutta ymmärrän kyllä jos mies ajattelee noin kuin sinun miehesi. Ja tästä saa vetää herneen nenään ihan vapaasti, koska näinhän ei kuulu toimia ;)

Eipä nuo miehetkään näytä panostavan ulkomuotoonsa kotioloissa. Venyneet Sloggit jalassa, kauhtuneet collarit ja haalistunut vanha t-paita päällä. Siihen lisänä ajamaton parta. Eipä siinä naisenkaan halut herää.

Joo, meilläkin mies hakkui minua epäseksikkääksi lasten synnyttyä ja käski pukea jotain seksikästä niin olisi hänelle silmäniloa. Totesin, että niin kauan kuin sinä et pukeudu seksikkäästi niin en minäkään aio leikkiä mitään p*rnostaraa kotonurkissa.