Mikä kotitöiden jakamisessa oikeasti klikkaa
Kun täällä on ollut miljoona ketjua siitä kuinka miehet ovat laiskoja, eivät halua tehdä kotitöitä eivätkä panosta kotiin, kerronpa tähän erään syyn.
Olen nimittäin havainnut sellaisen asian että koti on yhä naisen valtakunta. Päätäntävaltaa siitä missä asutaan, miten asutaan, miten usein siivotaan, minkä tasoista ruokaa laitetaan, jne ei haluttaisi jakaa.
Jos nainen kannattaa siivoamista kahdesti viikossa mutta miehelle riitäisi joka toinen viikko, nainen on oikeassa ja mies väärässä. Jos naisen mielestä ruuan tulee olla maistuvaa kun taas miehelle riittäisi rahkapetridieetti, nainen on se jonka mieltymyksien mukaan toimitaan.
Jos mies ajattelisi samoin, voisi hän esimerkiksi vaatia että naisen on osallistuttava 50/50 perheen jenkkiauton trimmaamiseen tai kotiteatterijärjestelmän tee-se-itse-henkiseen paranteluun. Mutta nainen ei suostuisi, koska mies on väärässä - kodin viihtyvyys on tärkeää, miehen jutut miehen juttuja (siis ajamisen viihtyvyys ja kodin viihtyvyys miehen näkökulmasta).
Yllättäen menee niin että jos sinä haluat jotain enemmän kuin toinen, sinun motivaatiosi panostaa siihen on suurempi ja päädyt tekemään suuremman osan.
Jos vastauksesi on luokkaa "no kyllähän kotin pitää panostaa/no ei missään sikolätissä voi asua/no minä en ainakaan ala syömään pelkkää kanapastaa joka päivä" - todistit pointtini oikeaksi :D
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Se on tämä sukupuoliroolien murros. Joillekin miehille on edelleen vaikeaa luovuttaa työelämässä valtaa naisille ja ihan samoin joillekin naisille on selvästi vaikeaa luopua siitä vallasta kotona. Ihan inhimillistä ja ymmärrettävää.
Ei naisten ole vaikea luopua vallasta kotona, vaan osalle miehistä on liian vaikeaa tarttua toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pyytäisin vaimoa huolehtimaan autojen katsastuksista/huolloista, nurmikon leikkaamisesta ja lumitöistä, ne jäisivät tekemättä.
Montako kertaa vuodessa auto katsastetaan tai huolletaan? Lumitöitä täytyy tehdä vain parina kuukautena vuodessa eikä edes joka päivä silloinkaan, saati nurmikon leikkaaminen. Vai yritätkö sanoa, että vaimon pitäisi kaiken muun lisäksi huolehtia noista?
Minä kyllä osallistun näihin ns. naistentöihin, mutta jos pyytäisin vaimoa kerran vuodessa käyttämään oman autonsa määräaikaiskatsastuksessa se jäisi tekemättä.
Niin varmaan. Auton vieminen katsastus ei ole mitään ydinfysiikkaa. Päivän ruuan suunnitteleminen ja kokkaaminen vie enemmän aikaa ja resursseja kuin yksi katsastus.
Jaa mä kyllä vaihtaisin mieluusti tuon vuosihuolto- ja katsastushässäkän päivän ruuan suunnitteluun ja kokkaamiseen. Paljon vähmmän aikaavievä homma.
Normaalipäivänä vartti töihin ja vartti takaisin. Jos auto pitää viedä huoltoon niin saa herätä tuntia aikaisemmin, ajella vartin autoliikkeelle, huonolla tuurilla jonottaa tovin että pääsee edes jättämään avaimet, julkisilla töihin puolisen tuntia. Päivä pitää päivystää puhelin kourassa siltä varalta että huollossa tai katsastuksessa ilmenee jotain akuuttia että pääsisivät mielellään samana päivänä jo korjaamaan. Päivän päätteeksi samat julkiset ja jonotukset. Tässä oli tietysti helpotettu sen verran että otettu liikkeestä määräaikaishuollon yhteyteen katsastuspalvelu niin ei tarvitse erikseen viedä itse katsastukseen.
Tänä vuonna toki löytyi pieni ylläri huollossa, joten pari tuntia meni kun selvitteli mitä kannattaa tehdä ja pyysi tarjouksia eri liikkeistä. Ja tietysti toisena päivänä auto uudestaan liikeeseen korjattavaksi.
Kaikkineen tuosta tuli hyvinkin täyden työpäivän verran ylimääräistä säätöä tällä kertaa, siinä olisi kyllä ehtinyt jo useammankin ruokalajin illallisen kokata.
Ainiin, ja minähän sen ruokapuolen meillä pääsääntöisesti hoidan muutenkin...

Ja sama ilmeisesti koskee naisia työelämässä.
Onpa teillä kummallisia miehiä, miksi ihmeessä olette näiden kanssa, jos napisette noin paljon miehen siivottomuudesta ja joudutte tekemään kaiken itse?
Meillä minä olen se, jolle pikku sotku ei oo niin justiinsa. Miestä harmittaa tiskit tiskipöydällä (ei ole astianpesukonetta), joten tiskaa minunkin jälkeni ja petaa aina pedin. Minulle on se ja sama onko peti pedattu, silloin toki voi pedata, kun vieraita on tulossa, mutta muuten mitä väliä sillä on?
En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että miksi pitäisi käyttää aikaa siivoamiseen ja siitä stressaamiseen, jos nyt jotain vaatteita lojuu lattialla. Ei koti mikään sikolätti saa olla, mutta semmonen turhantarkka niuhottaminen ei käy järkeen. Muutamat tiskit pöydällä tai vaatteet lattialla on ihan ok. Mieluummin otan rennosti, kun töiden jälkeen pääsee väsyneenä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on tämä sukupuoliroolien murros. Joillekin miehille on edelleen vaikeaa luovuttaa työelämässä valtaa naisille ja ihan samoin joillekin naisille on selvästi vaikeaa luopua siitä vallasta kotona. Ihan inhimillistä ja ymmärrettävää.
Ei naisten ole vaikea luopua vallasta kotona, vaan osalle miehistä on liian vaikeaa tarttua toimeen.
Todellakin on. Omalle kohdalle osunut parikin jolle se on ollut hyvin vaikeaa. Olsivat halunneet sellaisen tahdottoman robotin vierelleen joka tekee mitä nainen sanoo, tai vielä parempi jos osaisi lukea naisen ajatuksia ettei tarvitsi sanoakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pyytäisin vaimoa huolehtimaan autojen katsastuksista/huolloista, nurmikon leikkaamisesta ja lumitöistä, ne jäisivät tekemättä.
Montako kertaa vuodessa auto katsastetaan tai huolletaan? Lumitöitä täytyy tehdä vain parina kuukautena vuodessa eikä edes joka päivä silloinkaan, saati nurmikon leikkaaminen. Vai yritätkö sanoa, että vaimon pitäisi kaiken muun lisäksi huolehtia noista?
Minä kyllä osallistun näihin ns. naistentöihin, mutta jos pyytäisin vaimoa kerran vuodessa käyttämään oman autonsa määräaikaiskatsastuksessa se jäisi tekemättä.
Niin varmaan. Auton vieminen katsastus ei ole mitään ydinfysiikkaa. Päivän ruuan suunnitteleminen ja kokkaaminen vie enemmän aikaa ja resursseja kuin yksi katsastus.
Jaa mä kyllä vaihtaisin mieluusti tuon vuosihuolto- ja katsastushässäkän päivän ruuan suunnitteluun ja kokkaamiseen. Paljon vähmmän aikaavievä homma.
Normaalipäivänä vartti töihin ja vartti takaisin. Jos auto pitää viedä huoltoon niin saa herätä tuntia aikaisemmin, ajella vartin autoliikkeelle, huonolla tuurilla jonottaa tovin että pääsee edes jättämään avaimet, julkisilla töihin puolisen tuntia. Päivä pitää päivystää puhelin kourassa siltä varalta että huollossa tai katsastuksessa ilmenee jotain akuuttia että pääsisivät mielellään samana päivänä jo korjaamaan. Päivän päätteeksi samat julkiset ja jonotukset. Tässä oli tietysti helpotettu sen verran että otettu liikkeestä määräaikaishuollon yhteyteen katsastuspalvelu niin ei tarvitse erikseen viedä itse katsastukseen.
Tänä vuonna toki löytyi pieni ylläri huollossa, joten pari tuntia meni kun selvitteli mitä kannattaa tehdä ja pyysi tarjouksia eri liikkeistä. Ja tietysti toisena päivänä auto uudestaan liikeeseen korjattavaksi.
Kaikkineen tuosta tuli hyvinkin täyden työpäivän verran ylimääräistä säätöä tällä kertaa, siinä olisi kyllä ehtinyt jo useammankin ruokalajin illallisen kokata.
Ainiin, ja minähän sen ruokapuolen meillä pääsääntöisesti hoidan muutenkin...
Siis sulla menee perheen ruokahuoltoon 8 t vuodessa. Melkoinen ruokaguru olet!

Voi kamalaa. Oikein yksi päivä vuodessa on noin kamalaa.

Sen auton ja avaimet voi viedä jo edellisenä iltana huoltoliikkeeseen. Paljon helpomaa autoon liittyvien asioiden hoitaminen on mitä koko perheen ruokahuolto ympäri vuoden.

Missä minä sanoin että perheen ruokahuoltoon menee 8h vuodessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellinen ongelma siivoamisessa. Arkisin ei jaksa eikä viikonloppua voi uhrata johonkin siivoamiseen. Missä on nykyajan naapuriapu?
Ihan oikeasti tässäkin talossa asuu paljon joutilaita vanhuksia. Nehän yleensä tykkää siivota. Saisivat jotain tekemistä tylsiin päiviinsä. Kahvit varmaan riittää palkkioksi? Pullan kera tietenkin.
Minähän järjestäisin tuolla tavalla vanhuksille virikkeitä ja vielä kahvit ja pullat päälle. Filantrooppi mä olen kun ajattelen vanhojakin ihmisiä.

Jos oikein tarkasti luet niin huomaat että siinä viestissä mihin vastasin verrattiin auton huoltoa yhden aterian suunnitteluun ja laittamiseen., ei koko perheen ruokahuoltoon ympäri vuoden.

Tuohan on näppärää. Kun mies käyttää auton huollossa yhtenä päivänä vuodessa, niin nainen vastaavasti tekee ruokaa yhtenä päivänä vuodessa. Itse tekisin vaikka viiden ruokalajin päivällisen, jos vuoden muina päivinä ei tarvitse kokata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellinen ongelma siivoamisessa. Arkisin ei jaksa eikä viikonloppua voi uhrata johonkin siivoamiseen. Missä on nykyajan naapuriapu?
Ihan oikeasti tässäkin talossa asuu paljon joutilaita vanhuksia. Nehän yleensä tykkää siivota. Saisivat jotain tekemistä tylsiin päiviinsä. Kahvit varmaan riittää palkkioksi? Pullan kera tietenkin.
Torista ja facen kautta löytyy taskurahaa vailla olevia siivoojia. Ilmoitelkaa itsestänne!
Oikeasti taskurahalla? Nyt löytyy taskusta 3,40 e, se siis riittää.
Älä ole näsäviisas.
Kirja ei saa joutua näsien käsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pyytäisin vaimoa huolehtimaan autojen katsastuksista/huolloista, nurmikon leikkaamisesta ja lumitöistä, ne jäisivät tekemättä.
Montako kertaa vuodessa auto katsastetaan tai huolletaan? Lumitöitä täytyy tehdä vain parina kuukautena vuodessa eikä edes joka päivä silloinkaan, saati nurmikon leikkaaminen. Vai yritätkö sanoa, että vaimon pitäisi kaiken muun lisäksi huolehtia noista?
Minä kyllä osallistun näihin ns. naistentöihin, mutta jos pyytäisin vaimoa kerran vuodessa käyttämään oman autonsa määräaikaiskatsastuksessa se jäisi tekemättä.
Niin varmaan. Auton vieminen katsastus ei ole mitään ydinfysiikkaa. Päivän ruuan suunnitteleminen ja kokkaaminen vie enemmän aikaa ja resursseja kuin yksi katsastus.
Jaa mä kyllä vaihtaisin mieluusti tuon vuosihuolto- ja katsastushässäkän päivän ruuan suunnitteluun ja kokkaamiseen. Paljon vähmmän aikaavievä homma.
Normaalipäivänä vartti töihin ja vartti takaisin. Jos auto pitää viedä huoltoon niin saa herätä tuntia aikaisemmin, ajella vartin autoliikkeelle, huonolla tuurilla jonottaa tovin että pääsee edes jättämään avaimet, julkisilla töihin puolisen tuntia. Päivä pitää päivystää puhelin kourassa siltä varalta että huollossa tai katsastuksessa ilmenee jotain akuuttia että pääsisivät mielellään samana päivänä jo korjaamaan. Päivän päätteeksi samat julkiset ja jonotukset. Tässä oli tietysti helpotettu sen verran että otettu liikkeestä määräaikaishuollon yhteyteen katsastuspalvelu niin ei tarvitse erikseen viedä itse katsastukseen.
Tänä vuonna toki löytyi pieni ylläri huollossa, joten pari tuntia meni kun selvitteli mitä kannattaa tehdä ja pyysi tarjouksia eri liikkeistä. Ja tietysti toisena päivänä auto uudestaan liikeeseen korjattavaksi.
Kaikkineen tuosta tuli hyvinkin täyden työpäivän verran ylimääräistä säätöä tällä kertaa, siinä olisi kyllä ehtinyt jo useammankin ruokalajin illallisen kokata.
Ainiin, ja minähän sen ruokapuolen meillä pääsääntöisesti hoidan muutenkin...
Voi kamalaa. Oikein yksi päivä vuodessa on noin kamalaa.
Ja siinä ilmoittautui yksi lukutaidoton lisää näemmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pyytäisin vaimoa huolehtimaan autojen katsastuksista/huolloista, nurmikon leikkaamisesta ja lumitöistä, ne jäisivät tekemättä.
Montako kertaa vuodessa auto katsastetaan tai huolletaan? Lumitöitä täytyy tehdä vain parina kuukautena vuodessa eikä edes joka päivä silloinkaan, saati nurmikon leikkaaminen. Vai yritätkö sanoa, että vaimon pitäisi kaiken muun lisäksi huolehtia noista?
Minä kyllä osallistun näihin ns. naistentöihin, mutta jos pyytäisin vaimoa kerran vuodessa käyttämään oman autonsa määräaikaiskatsastuksessa se jäisi tekemättä.
Niin varmaan. Auton vieminen katsastus ei ole mitään ydinfysiikkaa. Päivän ruuan suunnitteleminen ja kokkaaminen vie enemmän aikaa ja resursseja kuin yksi katsastus.
Jaa mä kyllä vaihtaisin mieluusti tuon vuosihuolto- ja katsastushässäkän päivän ruuan suunnitteluun ja kokkaamiseen. Paljon vähmmän aikaavievä homma.
Normaalipäivänä vartti töihin ja vartti takaisin. Jos auto pitää viedä huoltoon niin saa herätä tuntia aikaisemmin, ajella vartin autoliikkeelle, huonolla tuurilla jonottaa tovin että pääsee edes jättämään avaimet, julkisilla töihin puolisen tuntia. Päivä pitää päivystää puhelin kourassa siltä varalta että huollossa tai katsastuksessa ilmenee jotain akuuttia että pääsisivät mielellään samana päivänä jo korjaamaan. Päivän päätteeksi samat julkiset ja jonotukset. Tässä oli tietysti helpotettu sen verran että otettu liikkeestä määräaikaishuollon yhteyteen katsastuspalvelu niin ei tarvitse erikseen viedä itse katsastukseen.
Tänä vuonna toki löytyi pieni ylläri huollossa, joten pari tuntia meni kun selvitteli mitä kannattaa tehdä ja pyysi tarjouksia eri liikkeistä. Ja tietysti toisena päivänä auto uudestaan liikeeseen korjattavaksi.
Kaikkineen tuosta tuli hyvinkin täyden työpäivän verran ylimääräistä säätöä tällä kertaa, siinä olisi kyllä ehtinyt jo useammankin ruokalajin illallisen kokata.
Ainiin, ja minähän sen ruokapuolen meillä pääsääntöisesti hoidan muutenkin...
Sen auton ja avaimet voi viedä jo edellisenä iltana huoltoliikkeeseen. Paljon helpomaa autoon liittyvien asioiden hoitaminen on mitä koko perheen ruokahuolto ympäri vuoden.
Jos oikein tarkasti luet niin huomaat että siinä viestissä mihin vastasin verrattiin auton huoltoa yhden aterian suunnitteluun ja laittamiseen., ei koko perheen ruokahuoltoon ympäri vuoden.
Silti miehet töitä luetellessaan mainitsevat juuri auton huollon yhtenä työtehtävänä. Näiden miesten vaimojen tarvitsee sitten tehdä ruokaa vain yhtenä päivänä vuodessa.

Silti hommaa voi helpottaa, että vie auton ja avaimet edellisenä iltana huoltoliikkeeseen.

Kun sanoit, että vaihtaisit huoltohässäkän ruokahuoltoon. Ja huoltohässäkkään sanoit menevät työpäivän verran.
Ja koko ajan ketjussa on puhuttu koko vuoden aikana tehtävistä töistä. Siis "sisäkotityöt" päivittäin vs. katsastus kerran vuodessa.

Viestistä johon vastasin: "Päivän ruuan suunnitteleminen ja kokkaaminen vie enemmän aikaa ja resursseja kuin yksi katsastus."
Minun viestini ensimämisen lause: "Jaa mä kyllä vaihtaisin mieluusti tuon vuosihuolto- ja katsastushässäkän päivän ruuan suunnitteluun ja kokkaamiseen. "
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pyytäisin vaimoa huolehtimaan autojen katsastuksista/huolloista, nurmikon leikkaamisesta ja lumitöistä, ne jäisivät tekemättä.
Montako kertaa vuodessa auto katsastetaan tai huolletaan? Lumitöitä täytyy tehdä vain parina kuukautena vuodessa eikä edes joka päivä silloinkaan, saati nurmikon leikkaaminen. Vai yritätkö sanoa, että vaimon pitäisi kaiken muun lisäksi huolehtia noista?
Minä kyllä osallistun näihin ns. naistentöihin, mutta jos pyytäisin vaimoa kerran vuodessa käyttämään oman autonsa määräaikaiskatsastuksessa se jäisi tekemättä.
Niin varmaan. Auton vieminen katsastus ei ole mitään ydinfysiikkaa. Päivän ruuan suunnitteleminen ja kokkaaminen vie enemmän aikaa ja resursseja kuin yksi katsastus.
Jaa mä kyllä vaihtaisin mieluusti tuon vuosihuolto- ja katsastushässäkän päivän ruuan suunnitteluun ja kokkaamiseen. Paljon vähmmän aikaavievä homma.
Normaalipäivänä vartti töihin ja vartti takaisin. Jos auto pitää viedä huoltoon niin saa herätä tuntia aikaisemmin, ajella vartin autoliikkeelle, huonolla tuurilla jonottaa tovin että pääsee edes jättämään avaimet, julkisilla töihin puolisen tuntia. Päivä pitää päivystää puhelin kourassa siltä varalta että huollossa tai katsastuksessa ilmenee jotain akuuttia että pääsisivät mielellään samana päivänä jo korjaamaan. Päivän päätteeksi samat julkiset ja jonotukset. Tässä oli tietysti helpotettu sen verran että otettu liikkeestä määräaikaishuollon yhteyteen katsastuspalvelu niin ei tarvitse erikseen viedä itse katsastukseen.
Tänä vuonna toki löytyi pieni ylläri huollossa, joten pari tuntia meni kun selvitteli mitä kannattaa tehdä ja pyysi tarjouksia eri liikkeistä. Ja tietysti toisena päivänä auto uudestaan liikeeseen korjattavaksi.
Kaikkineen tuosta tuli hyvinkin täyden työpäivän verran ylimääräistä säätöä tällä kertaa, siinä olisi kyllä ehtinyt jo useammankin ruokalajin illallisen kokata.
Ainiin, ja minähän sen ruokapuolen meillä pääsääntöisesti hoidan muutenkin...
Sen auton ja avaimet voi viedä jo edellisenä iltana huoltoliikkeeseen. Paljon helpomaa autoon liittyvien asioiden hoitaminen on mitä koko perheen ruokahuolto ympäri vuoden.
Jos oikein tarkasti luet niin huomaat että siinä viestissä mihin vastasin verrattiin auton huoltoa yhden aterian suunnitteluun ja laittamiseen., ei koko perheen ruokahuoltoon ympäri vuoden.
Silti hommaa voi helpottaa, että vie auton ja avaimet edellisenä iltana huoltoliikkeeseen.
Silloin toki saa nukkua pidempään. Aikaa siinä ei silti säästy, homma vain siirtyy vain aamulta edelliseen iltaan, ja tietysti auto on pidempään pois käytöstä.
Valitsin miehen joka siivoaa. Ei tarvitse riidellä.