Lue keskustelun säännöt.
Kuuluuko tämä uupuneen oireiluun? Nyt kun olen sairaslomalla. Pelottaa.
18.12.2019 |
Tuntuu, että olisin aivan hajalla, en tiedä miten pääsen tästä ylös koska en pysty milläänlailla olemaan normaali vaikka yritän tsempata itseäni.
Tilanne eskaloitui hiljalleen kaikenlaisien oireiden kanssa siihen, että otin sairaslomaa ja siitä irtisanomiseen. No, olen ollut vasta vajaan viikon vapailla, joten liikoja en voi vaatia voinnin muuttumisessa mutta koko ajan huolettaa, pää on aivan sumussa, olen koko ajan jossain ihan muualla. En pysty keskittymään oikein mihinkään, masentaa ja mietin tulevaa sekä menneisyyttä.
Hermostun edelleen ihan pienistä jutuista eikä kehossa ole voimia. En saanut edes jätesäkkien katkokohtaa revittyä auki vaikka yritin useasti, uskomatonta. Mies joutui auttamaan ja ihmetteli vointiani, ei ymmärrä mikä minua vaivaa ja pelkää, että olen sekaisin.
Olen ihan melankolinen ja sekava vaikka yritän olla normaali. :(
Tähän tultiin kun olen kulkenut usean kaupungin väliä puolivuotta, tehnyt paljon töitä, ollut vastuuhommissa eli itselleni liian suuren työtaakan alla väärään aikaan, tuore parisuhde ja oman lapsuuden perheen ongelmat, ystävyys katkesi ja nyt sitten menetin työkykynikin. Olen muuttanut vuoden aikana muutamaan otteeseen ja asunut koko ajan eri kaupungissa joko työn tai parisuhteen vuoksi. Harvemmin olen kotona ollut yksikseni ja rauhoittunut kunnolla.
Koko ajan on ollut jotain uutta ja eteenpäin menty vauhtia, moneen asiaan on sopeuduttu samaan aikaan.
Ennen olin ihan kotihiiri ja oli unelmia, päämääriä, töitä aikalailla sopivasti, säästin rahaa ja pidin itsestäni huolta.
Kaiken kaaoksen keskellä olen unohtanut itseni ja päämääräni, en ole ollut balansissa lainkaan nyt.
Nyt en tiedä miten pärjään taloudellisesti ja mitä päätöksiä elämäni suhteen teen.
Jotain on tehtävä mutta näillä voimilla ajatuksetkin ovat ihan puuroa.
Herään vain, siivoilen ja yritän jotenkin selvitä ja saada itseni kokoon. Jospa tää olis nopeasti ohi ja saisin taas hyvinvoivan itseni takaisin.
Olen kirjoittanut palstalle uupumuksesta viikko sitten aloituksen, tämä on vähän jatkoa. Pakko kirjoittaa vaan.
Kommentit (25)
Anna itsellesi aikaa. Ihminen on kokonaisuus, eli henkinen stressi vaikuttaa myös kehoon. Et ole ollut vielä kauan vapaalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selvääkin selvempi masennus
Tarvitset lääkityksen ja keskusteluapua.
Juu masennus, ja saman itsekin kokeneena voin sanoa, että tuskin on pian ohi! Anna itsellesi aikaa <3
https://www.vauva.fi/keskustelu/3618480/en-enaa-pysty-tyohoni-tuntuu-et…
Tässä aikasempi keskustelu. Josta oikeastaan sain rohkeutta hakea sairaslomaa.
En tiedä olenko koskaan tuntenut näin poissaolevaa oloa. Voi olla, että olen oikeastikin nyt sairas.
Kilpirauhasen vajaatoiminta tuntuu pahentuneen, menen verikokeisiin lähiaikoina.
Lisäksi pääsen sairaanhoitajalle kuukauden päästä joka on erikoistunut uupumukseen ja masennuksiin.
Mietin myös voisiko hormonikierukka vaikuttaa..
Otin sen muutama kuukausi sitten mutta oli kyllä ennen sitäkin jo oireita. Tässä voi olla useita syitä taustalla. Mietin vain mistä sitä lähtisi ratkomaan. En muuta toivo kun että voisin olla terve, tämä on kamalaa kun ei ole tässä maailmassa ja yrittää vaan kokoa itsensä edes toisen silmissä normaalin oloiseksi mutta huonoina päivinä en edes pysty puhumaan mitään. Sekin vaatii ponnistuksia.
Ap
Ei ole välttämättä masennus, voi olla myös tosiaan puhdas uupumus. Itselläni oli työuupumus (burnout) ja oireilu kesti useamman kuukauden ennen kuin lähti. Työterveyslääkäri lähetti minut psykiatrille sen arvioimiseksi, onko kyseessä masennus vai jokin muu, ja psykiatri päätyi siihen että kyseessä on klassinen työuupumus. Diagnoosiksi kirjoitettiin sopeutumishäiriö, jotta sain sairaslomakorvaukset.
Mutta siis pointti oli että jos olisi masennus, hoito olisi erilaista ja mahd. tarvittaisiin myös lääkettä. Sen sijaan klassiseen uupumukseen enemmän auttaa asioiden käsittely, terapia jne eikä lääkettä tarvitse ellei sitten tilapäisesti sietämättömän olon yli jaksamiseen (itse en käyttänyt). Uupumus menee ohi itsestään kunhan saa levättyä ja lisäksi käsiteltyä siihen liittyvät ajatukset jossain, pelkästään yksin pyörittelyn sijasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kun vastailette ja saan teiltä näkökulmaa. Se tuntuu hyvältä kun voin anonyymisti vain kirjoittaa enkä ole yksin näiden ajatusten kanssa. ♡
Jos tästä toivun niin en kyllä ikinä päästä itseäni tähän kuntoon. Vähän syyllisyydentunne siitäkin kun en voinut puhua tästä aikasemmin kunnolla töissä. Se näkyi sitten muilla tavoin ja hiljaisin avunhuudoin kun yritin sanoa, etten taida jaksaa ja se huolettaa. No nyt kävi näin. Ehkä tämä piti tapahtua että pääsen aloittamaan murrosvaiheen kunnolla.
Ap
Mullakin uupumuksesta toipumiseen meni kuukausia, tuijottelin seinää, nukuin 14 h yössä. Elin sumussa, unohtelin asioita, puhuin hitaasti, kävin hitaalla. Ei tuo ole masennusta vaikka niin sulle jotkut väittävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ajatellaan, että uupumuksen syntymiseen on mennyt pitkä aika, jolloin ihminen on käyttänyt liikaa voimavaroja, eikä ole päässyt palautumaan, niin ei saman homman kääntäminen toisinpäin ole sen nopeampi prosessi. Toipumiseen menee siis väkisinkin aikaa, mikä on ihmisten usein vaikea hyväksyä, sillä he kokevat syyllisyyttä siitä, että väsyttää ja olo on saamaton eikä ajatus kulje.
Saatat olla hiukan taipuvainen neuroottisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyydä rautavarastojen tarkistamista lääkäriltä.
Itselläni vähän sama juttu. Muutaman vuoden mennyt äärirajoilla pakon edessä, perheessä ollut paljon huolta ja surua. Samalla vaativa työ, pikkulapsiarki ja omaisista huolehtiminen. Nyt tilanne alkaa olla ok, mutta minuun iski sellainen väsymys, jolle ei ole mitään määrää eikä rajaa. Töissä kiire ja hommia jäänyt rästiin, jotka olen saanut melkein hoidettua. Joudun pakottaa itseni aivan kaikkeen.
Olo ei ole masentunut, alakuloinen tai toivoton, ainoastaan aivan loppu. Haluaisin vain nukkua ja nukkua lisää. Normaalisti en ikinä nuku päiväunia, nyt saatan töiden jälkeen nukahtaa sohvalle, josta lapsi herättää ystävällisesti hyppimällä munuaisten päällä. Saan jo koen iloa ja onnea, ei tämä silkkaa kuraa ole.
Työterveydestä ehdottivat psykologia, mutta en koe tarvitsevani. Olisikohan aihetta? Jotenkin tuntuu, että kun tiedän itsekin miksi olen väsynyt, niin tähän osaa suhtautua. Pidän pari viikkoa totaalista lomaa töistä, puhun asioista miehen ja kaverien kanssa, en ole yksin. En koe olevani myöskään ahdistunut. Alkuvuosi oli järkyttävä, omainen sai vakavan sairaskohtauksen, oli kriittisessä kunnossa kuukausia, sen jälkeen meinasi vielä kuolla hoitovirheeseen. Sairaalasta päästyään tarvitsee apua päivittäin.
Eikä tämä väsymys ole ekaa kertaa. Kahdesti aikaisemmin ollut vastaavaa samanlaisessa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni vähän sama juttu. Muutaman vuoden mennyt äärirajoilla pakon edessä, perheessä ollut paljon huolta ja surua. Samalla vaativa työ, pikkulapsiarki ja omaisista huolehtiminen. Nyt tilanne alkaa olla ok, mutta minuun iski sellainen väsymys, jolle ei ole mitään määrää eikä rajaa. Töissä kiire ja hommia jäänyt rästiin, jotka olen saanut melkein hoidettua. Joudun pakottaa itseni aivan kaikkeen.
Olo ei ole masentunut, alakuloinen tai toivoton, ainoastaan aivan loppu. Haluaisin vain nukkua ja nukkua lisää. Normaalisti en ikinä nuku päiväunia, nyt saatan töiden jälkeen nukahtaa sohvalle, josta lapsi herättää ystävällisesti hyppimällä munuaisten päällä. Saan jo koen iloa ja onnea, ei tämä silkkaa kuraa ole.
Työterveydestä ehdottivat psykologia, mutta en koe tarvitsevani. Olisikohan aihetta? Jotenkin tuntuu, että kun tiedän itsekin miksi olen väsynyt, niin tähän osaa suhtautua. Pidän pari viikkoa totaalista lomaa töistä, puhun asioista miehen ja kaverien kanssa, en ole yksin. En koe olevani myöskään ahdistunut. Alkuvuosi oli järkyttävä, omainen sai vakavan sairaskohtauksen, oli kriittisessä kunnossa kuukausia, sen jälkeen meinasi vielä kuolla hoitovirheeseen. Sairaalasta päästyään tarvitsee apua päivittäin.
Eikä tämä väsymys ole ekaa kertaa. Kahdesti aikaisemmin ollut vastaavaa samanlaisessa tilanteessa.
Hoitajakoulussa aikanaan opettaja puhui uupumuksesta. Kertoi, että hän oli aikoinaan ollut työpaikassa, jossa tuli todella tiukka ajanjakso heenkilökunnalle, jossa porukkaa oli liian vähän ja töissä vedettiin äärirajoilla. Sitten, kun pahin oli ohi, kaikki onnittelivat toisiaan siitä, että selvittiin koitoksesta. Sepä ei ollutkaan ihan sillä hoidettu. Sitten kun kriisi oli ohi, porukkaa rupesikin kaatumaan uupumukseen. Ihminen jaksaa usein nimenomaan kriisivaiheen, mutta sitten kun helpottaa, sitten tuleekin väsymys.
Sun keho on nyt edelleen ylikierroksilla, suoritusmoodissa, ja se yrittää saada sut nyt suorittamaan sitä lepoa ja parantumista. Olet hälytystilassa, ja kun ärsykkeet ympäriltä vähenee, niin huomaat sen kaikessa kaameudessaan. Hyvät uutiset on siinä, että se on ihan normaalia. Nyt sun pitää tietoisesti joka päivä muistuttaa itseäsi, että mihinkään ei ole kiire. Mihinkään. Ei. Ole. Kiire.
Sinulla on oikeus ja velvollisuus olla. Herätä aamulla. Katsoa ulos ikkunasta. Syödä jotain mitä pystyy ja on hyväksi sulle. Ota päivän tavoitteeksi ihan pieniä asioita. Vaatteet päälle, pitkä aamupala. Kävele kirjastoon tai kauppaan, osta lehti tai kirja, lue sitä kahvilassa. Katsele ympärillesi ja nauti tuoksuista ja äänistä. Siitä miltä maa tuntuu jalkojen alla. Miltä pimeistä pimein joulukuu näyttää juuri ennen, kuin valon määrä alkaa taas lisääntyä. Pieni, pieni määrä kerrallaan. Sehän voisi olla hyvä vertauskuva omalle elämällesi?
Ihan vähän vaan. Ja kun tulee takapakki, niin uudestaan ihan yhtä pienin askelin. Ei sun tarvitse osata repiä jätesäkkejä vielä. Erityisesti sorminäppäryys vähenee uupumuksessa. Itke kun itkettää, sulla on varmaan paljon kyyneleitä varastossa. Hyvä niiden on nyt tulla ulos. Sulla on aikaa ja tilaa, eikä mihinkään ole kiire. Muista hengittää. Kaikki on hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Selvääkin selvempi masennus
Tarvitset lääkityksen ja keskusteluapua.
"tarvitset lääkityksen"
Juu heti vaan lääkitys jonka teho on surkea ja sivuvaikutukset aivan mitä sattuu.
Ei uupumus ala viikossa parantua, älä hosu.
Kuvailusi kuulostaa tutulta. Itselläni tuossa kuviossa on vielä lapset. Irtisanouduin ja jäin töistä pois marraskuun alussa. Heti töistä pois jäämisen jälkeen aloin saada jonkinlaisia öisiä paniikkikohtauksia ja nuo ovat olleet kaikkea sekoiluakin pelottavampia oireita. Itselläni ei ole masennusta vaan ihan puhtaasti uupumus. Olen nyt hissuksiin tuijotellut seiniä 1,5 kk. Panostanut nukkumiseen ja liikuntaan, tehnyt pakollisia kotitöitä ja muuta "pakollista" omaan tahtiin ja fiiliksen mukaan. Ja kaikki tämä ilman suorittamisen makua, sopivaa tahtia kuulostellen. Ja olen yrittänyt löytää itseäni. Viimeisen viikon ajan onkin jo pääasiassa tuntunut normaalilta, tähän meni yli kuukausi. Nyt kun pää alkaa selkiytyä alkaa pikkuhiljaa hiipiä huoli siitä, että mitäs nyt, mitä tämän jälkeen? Mihin minusta on, mitä haluan?
Työelämä on armoton. Olen hyvä siinä mitä teen, mutta liian herkkä ja heikko kestämään paineita. Olen aika solmussa tulevaisuuden suhteen, mutta yritän nyt antaa asioiden tapahtua ajallaan.
Tsemppiä sulle. <3 Kuuntele itseäsi, päätäsi ja kehoasi. Anna sille lupa nyt vaan olla. ÄLÄ YRITÄ OLLA NORMAALI. Ole armollinen itsellesi. Kerro miehellesi missä mennään, hän on ymmärrettävästi huolissaan. Pyydä ymmärtämään ja antamaan aikaa ja tilaa tai läheisyyttä tai mitä tunnut tarvitsevan.
Tsemppiä ap, sä pärjäät kyllä kunhan keskität kaiken energiasi itseesi. Aivan sama mitä muut sinulta odottavat mutta nyt ei auta muuta kuin suunnata omaan parantumiseen, sinusta se kaikki hyvä lähtee aina loppuen lopuksi ja pääset taas valloittamaan muut elämän osa-alueet kunnes olet taas kunnossa.
Hei ap, älä yritä suorittaa sitä toipumista nyt. Viikko on ihan tosi lyhyt aika! Mieti rauhassa, millaisista asioista saat iloa, mikä rentouttaa ja tekee hyvää. Äläkä tee niitä hyviäkään asioita liikaa, vähitellen vaan. Olen itsekin ollut samassa tilanteessa. Muistan että romahduksen jälkeen ensin oli kauhean vaikeaa vain olla ja huolehtia omasta hyvinvoinnista. Se suoritusmoodi jäi päälle. Ei kannata nyt asettaa itselle mitään odotuksia tai paranemistavoitteita. Kyllä se siitä alkaa helpottaa, kun otat rauhallisesti.
Mene terapiaan.
Olet syvästi masentunut.