Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Miten päästä yli ylitsepääsemättömästä?

Vierailija
16.12.2019 |

En tiedä miten kirjoittaisin tän, ettei kukaan tunnustaisi mua, mutta pakko päästä purkamaan jotenkin laajemmalle tätä. Olen jauhanut tätä päivästä toiseen ystäville, ja luulen, että kohta kukaan jaksa kuunnella.

Olin siis hirveän rakastunut, kohtuullisen tuoreessa suhteessa. Muutama kuukausi sitten heräsin sairaalasta, seinällä oleva kalenteri näytti yhtä mutta mun mieli oli monta kuukautta jäljessä. Muistan vain pätkiä alkuajoista sairaalassa, poliiseja kävi, mua kuvattiin ja tutkittiin koko ajan. Pikkuhiljaa aloin ymmärtää mitä mulle varovasti kerrottiin. Mut on löydetty puukotettuna, hakattuna ja kuristettuna ja toimitettu lähes jo kuolleena hoitoon. Aivoissa oli laajat verenvuodot. Mieheni käsitin syylliseksi, kun poliisin kanssa puhuin, niistä keskusteluista en sitten muuta muistakaan.

Olen parantunut puukoniskujen aiheuttamista sisäelinvammoista hyvin, mutta aivoista ei tiedä, mitä jälkiä jää pidemmällä aikavälillä. Neuropsykologin testitulokset oli karmeaa luettavaa. Tunnen oloni jälkeen jääneeksi.

Pahinta on tunne-elämän sekavuus. En muista mitään pahaa tästä ihmisestä, vain sen hullun rakkauden. Kaikki muu on mulle kerrottua, uutisista luettua, potilastiedoissa, vanhoista viesteistä jne kaivettua. Muisti ei ole palautunut yhtään. Mä en meinaa pystyä päästämään irti millään, hän saa tästä todennäköisesti monen vuoden tuomion, eikä olisi tietenkään enää ikinä turvallinen tavata. Silti antaisin paljon, että pääsisin puhumaan hänen kanssaan, kysymään asioita, pää on täynnä mustia aukkoja joita mielikuvitus sitten yrittää täyttää. Pelkään, että kun oikeudenkäynti on ohi ja hän saa alkaa olla yhteydessä vankilasta, että jotenkin lankean johonkin höpöpuheisiin. Eihän tämän jälkeen ole enää mitään puhuttavaa oikeasti, niin järjetöntä väkivaltaa mulle on tehty. Ihmettelen miten kukaan lääkäri, terapeutti, psykologi jne voisi ymmärtää mitä käyn läpi, kun en muista itsekään tapahtumista ja pitkästä ajasta ennen niitä mitään. Mulla on niin paha olla, oon kotiutunut pitkän sairaalassa olon jälkeen hiljattain ja arki tuntuu mahdottomalta elää. Koko ajan ahdistaa ja on alkanu tulla pelkotiloja. Terapeuttien mukaan se on normaalia, vaikken muista, olen tietysti kuitenkin kokenut nämä tapahtumat ja ne on varmasti ollut traumaattisia, keho purkaa ehkä nyt niitä pelkoja. Välillä on todella vaikeaa olla itsensä kanssa ja olen epätoivoissani itsemurhaa suunnitellut. Elämänjano on kuitenkin kai sen verran vahva, että olen päätynyt et menen ennemmin ensin päivystykseen ja pyydän päästä jollekin osastolle turvaan. Jos en pääse, en tiedä mitä pahassa olossa teen. Mutta yritän taas pärjätä huomiseen ja katsotaan sitten taas. Elämä on tällä hetkellä vain tunti tunnista selviämistä. Pitäisi olla kiitollinen et on elossa ja puhe sekä liikuntakykyinen huonoista ennusteista huolimatta. En vaan osaa olla kiitollinen. Olen jopa miettinyt, että olisipa onnistunut.

Miten pitäisi selvitä siitä, että havahdut yhtäkkiä sairaalasta ja sulle kerrotaan, että sun rakkain ihminen on tehnyt sulle tän kaiken?

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
16.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä kuulostaa kauhealta, en yritäkään väittää, että ymmärtäisin miltä sinusta tuntuu tai mitä olet kokenut. Koetko, että saat oikeasti apua ja tukea vaikeassa tilanteessasi? Suosittelen ehdottomasti menemään päivystykseen, kun olo menee pahaksi. Jos saan kysyä, mitä mieltä olet ollut poliisin toiminnasta? Jos et itse muista mitään, miten he on saanu kaiken selville?

Vierailija
2/19 |
16.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä mua hoidettiin hyvin ja monipuolisesti pitkän sairaalajakson aikana. Ja järjestettiin tietysti asioita jatkoon ja neuropsykologisessa kuntoutuksessa käyn vähintään vuoden, yritetään saada nää aivot toimimaan taas kuten ennenkin tai löytämään tapoja, joilla voi toimia näillä edellytyksillä, mitä on.

Ongelma on se, että vaikka kyllästyin täysin jo sairaalassa oloon, nyt tässä muutaman viikon kotona olon jälkeen tuntuu, etten pärjää yksin. On ystäviä, muttei kukaan voi tietenkään olla mun kanssa 24/7 ja musta tuntuu, että ei musta kovin moni niin välitäkään.

Poliisin toimintaan olen ihan tyytyväinen, en tiedä miten he on selvittänyt tätä, mutta hyvin selvää heille tuntuu olevan. Esitutkinta on kohta valmis ja saan sitten tietää, he ei ole mullekaan paljastanut oikein mitään, koska jos alkaisinkin muistaa, ne olis sit aidosti omia muistoja eikä kerrottuja asioita sikin sokin. Minua he on kohdellut hyvin, sen mitä muistan. 3-4 kertaa olen niiden kanssa puhunut niin, etten muista mitään tai vain jonkun yksityiskohdan. Ensimmäisen kerran ne oli tietysti hälytetty heti, kun mut sairaalaan tuotiin, ennen kuin mut siirrettiin eri kaupunkiin yliopistosairaalaan. Viimeinen kuulustelu on ainoa jonka muistan kunnolla, sen jälkeen en ole ollut poliisiin yhteydessä muuta kuin käytännön asioista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/19 |
16.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko mies väkivaltainen ennen tätä? Pelkäätkö tai tarviiko sun pelätä nyt jotain tai jotakuta? Ymmärsin et miehes on vankilassa nyt, mutta entä jos nää suomen väkivaltarikostuomiot taas tekee tehtävänsä ja tyyppi on kohta vapaana?

Sori, paljon kysymyksiä, on kyllä melko järjetön tilanne. Kysymykseen et miten selvitä tosta, en valitettavasti osaa vastata. Onhan sulla läheisiä vierelläsi? Lapsia?

Vierailija
4/19 |
16.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt oikeasti omat ongelmat tuntuu aika pieniltä. Näistä lukee lehdistä, mutta aina ne tuntuu niin kaukaisilta. Uhrit muuten hyvin harvoin pääsevät (tai haluavat) ääneen

Vertaistuki olisi varmasti sullekin hyvä jossain vaiheessa, että on olemassa muitakin ihmisiä, joille on käynyt vastaavaa. Me muut emme varmasti voi samalla lailla koskaan ymmärtää. Hirveästi voimia ja toivottavasti rauhaisaa ja hyvää joulua sinulle ja läheisillesi.

.

Vierailija
5/19 |
16.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

En osaa neuvoa juuri yhtään mutta tulin vain kertomaan, että yläpeukutin aloitusta myötätunnosta. Minäkin toivotan sinulle kaikkea hyvää ja hyvää joulun odotusta sekä parempaa seuraavaa vuotta!

Vierailija
6/19 |
16.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä kuulostaa sanahelinältä ja turhalta, mutta sanon silti. Ajan kanssa ihmiset toipuvat mitä uskomattomammista asioista. Yli ei pääse eikä tarvitsekaan päästä, mutta voi oppia elämään tapahtuneen kanssa ja jopa kyetä elämään ihan hyvää elämää. Maailmassa on lukemattomia väkivallan uhreja, jotka ovat kyenneet jatkamaan elämäänsä kuntouduttuaan ihan hyvin. En näe yhtään syytä, miksi sinäkin et pystyisi. Kunhan muistat, ettei ole mikään kiire. Hurjasti voimia sinulle! Toivottavasti lähelläsi on ihmisiä, jotka jaksavat olla tukenasi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
16.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tohon voi olla selitystä, jonkun pää vaan muuttui jostain syystä. Hirviömäinen teko.

Lepää ja anna itsellesi lupa päästää irti kaikesta mikä satuttaa.

Muistamattomuus myös suojelee sua.

Teko puhui jo.

Valonpilkahduksia❤️❤️❤️

Vierailija
8/19 |
16.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos teille kaikille vastauksista. Kyllä ihminen voi tuntea olonsa pohjattoman yksinäiseksi. Tämä asia on säikäyttänyt muutaman ystävänäni pitämäni ihmisen loitommalle. Yksi on jopa sanonut, ettei halua kuulla näin pahoista asioista mitä muille tapahtuu. Itsellä taas on valtava tarve puhua, mutta tosiaan toistan samoja asioita, pääni on loputon kehä omia hyviä muistoja ja sitten kerrottuja asioita tapahtuneesta.

Mies ei tosiaan ollut väkivaltainen aiemmin, mun onkin ollut hyvin vaikea ymmärtää, miten se ihminen, kenet muka tunsin, on voinut tehdä näin. Mutta eipä ne kulje kyltti kaulassa koskaan. Lapsia minulla ei ole. Perhettä hyvin niukasti.

Nyt tuntuu, että huomenna on sairaalaan lähtö edessä, olo on tosi vaikea ja pelkään olla yksin. En pelkää, että kukaan tulee kotiini tai muuta konkreettista, jatkuvasti on vaan fyysisiä oireita myöten jännittynyt ja hermostunut olo. En odota, että kukaan voi pyyhkäistä tätä oloa pois, mutta tuntuu että tarviin turvaa ympärilleni, että voin edes olla.

Tulevasta tuomiosta en tietysti tiedä, millainen siitä tulee, mutta tapon yritys on nimike ja vammojen vakavuuden vuoksi asianajajani uskoo sen menevän sellaisena läpi, eikä todennäköisesti lievene tärkeäksi pahoinpitelyksi. Sellaistakin sairasta asiaa on jouduttu pohtimaan, mikä olisi oikea korvaussumma tästä kaikesta. Mikään rahahan ei tietenkään korvaa mitään, mutta voi olla että työkykyni töissä joita olen tehnyt, on mennyttä. Ainakin nyt pitkäksi aikaa, sairaslomaa on vuosi näin ensi alkuun.

Edelleen tässä prosessissa olo tuntuu, kuin katsoisi sivusta jonkun muun elämää. Ja kun ei muista... Se voi toki olla osaksi hyvä, etten muista tapahtumia, ne on varmaan olleet kauheita hetkiä. En vain ymmärrä miksi muistini on pyyhkäissyt niin pitkän pätkän pois. Omaa elämää on stalkattu somesta, lukemalla vanhoja viestejä, kyselemällä ystäviltä. Paljoa vastauksia en ole saanut, ison osan ajastani olen viettänyt tämän miehen kanssa, koska olen ollut niin vastarakastunut. Enkä ollut kovin aktiivinen somessa, niin sieltäkään ihan hirveästi ole selvinnyt, mutta toki jotain, miten olen unohtamani kuukaudet viettänyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
16.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiitos teille kaikille vastauksista. Kyllä ihminen voi tuntea olonsa pohjattoman yksinäiseksi. Tämä asia on säikäyttänyt muutaman ystävänäni pitämäni ihmisen loitommalle. Yksi on jopa sanonut, ettei halua kuulla näin pahoista asioista mitä muille tapahtuu. Itsellä taas on valtava tarve puhua, mutta tosiaan toistan samoja asioita, pääni on loputon kehä omia hyviä muistoja ja sitten kerrottuja asioita tapahtuneesta.

Mies ei tosiaan ollut väkivaltainen aiemmin, mun onkin ollut hyvin vaikea ymmärtää, miten se ihminen, kenet muka tunsin, on voinut tehdä näin. Mutta eipä ne kulje kyltti kaulassa koskaan. Lapsia minulla ei ole. Perhettä hyvin niukasti.

Nyt tuntuu, että huomenna on sairaalaan lähtö edessä, olo on tosi vaikea ja pelkään olla yksin. En pelkää, että kukaan tulee kotiini tai muuta konkreettista, jatkuvasti on vaan fyysisiä oireita myöten jännittynyt ja hermostunut olo. En odota, että kukaan voi pyyhkäistä tätä oloa pois, mutta tuntuu että tarviin turvaa ympärilleni, että voin edes olla.

Tulevasta tuomiosta en tietysti tiedä, millainen siitä tulee, mutta tapon yritys on nimike ja vammojen vakavuuden vuoksi asianajajani uskoo sen menevän sellaisena läpi, eikä todennäköisesti lievene tärkeäksi pahoinpitelyksi. Sellaistakin sairasta asiaa on jouduttu pohtimaan, mikä olisi oikea korvaussumma tästä kaikesta. Mikään rahahan ei tietenkään korvaa mitään, mutta voi olla että työkykyni töissä joita olen tehnyt, on mennyttä. Ainakin nyt pitkäksi aikaa, sairaslomaa on vuosi näin ensi alkuun.

Edelleen tässä prosessissa olo tuntuu, kuin katsoisi sivusta jonkun muun elämää. Ja kun ei muista... Se voi toki olla osaksi hyvä, etten muista tapahtumia, ne on varmaan olleet kauheita hetkiä. En vain ymmärrä miksi muistini on pyyhkäissyt niin pitkän pätkän pois. Omaa elämää on stalkattu somesta, lukemalla vanhoja viestejä, kyselemällä ystäviltä. Paljoa vastauksia en ole saanut, ison osan ajastani olen viettänyt tämän miehen kanssa, koska olen ollut niin vastarakastunut. Enkä ollut kovin aktiivinen somessa, niin sieltäkään ihan hirveästi ole selvinnyt, mutta toki jotain, miten olen unohtamani kuukaudet viettänyt.

Tietääkseni kaikki kuvailemasi tuntemukset ovat tyypillisiä ja normaaleja järkyttävän tapahtuman jälkeen. Siis normaaleja siinä mielessä, että lähes joka ikinen vaaratilanteen kokenut reagoi noin. Minulle jäi vähän epäselväksi, käytkö säännöllisesti jossain juttelemassa? Tai onko sinulla sellaista mahdollisuutta?

- 5

Vierailija
10/19 |
16.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisiko sinulla ketään, joka voisi tulla ensimmäiseksi kotiyöksi seuraksesi? Voisi auttaa, kun ensimmäistä yötä ei tarvitsi olla ihan yksin. Toivottavasti saat hyvää jälkihoitoa sekä henkisesti että fyysisesti, jotta pystyt hirveyksistä huolimatta jatkamaan elämääsi ja tekemään siitä jopa mielekkään. Muistamattomuus on varmasti pelottavaa, mutta koeta ajatella, että se on mielesi tapa suojella sinua. Nyt on vielä liian varhaista muistaa, kun on paljon muutakin, mihin täytyy keskittyä. Myöhemmin muistisi voi palautua, kun sinulla on muuten voimia käsitellä tapahtunutta. Ihmismieli on kummallinen ja toimii joskus tiedostamatta suojelijana. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
16.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

^Käyn psykiatrian polilla. Psykoterapian hakemista somaattisen puolen lääkärit kovasti kiirehtivät, mutta psykiatrian lääkärit olivat sitä mieltä, etten ole siihen valmis vielä. Pelkästään neuropsykologinen kuntoutus on niin rankkaa, että toiseen vaativaan kuntoutukseen ei rahkeet riittäisi. Puoltavat psykoterapiaa kuulemma kyllä sitten, kun pystyn hyötymään siitä. Nämä aivot on kuitenkin nyt tärkeimmät saada niin hyvään kuntoon kuin mahd, sitten pystyn paremmin käsittelemään muutkin asiat.

Alan ehkä pikkuhiljaa päästä vasta eteenpäin shokkivaiheesta, tai olen siinä kyllä varmaan vieläkin. Seuraava vaihe on sitten mikä on. Oikeudenkäynti on pian edessä ja se on nyt ainoa tuleva tapahtuma, jonka nään tulevaisuudessa. Se kuitenkin tuntuu tärkeältä, haluan tietää, mitä nyt ylipäänsä voin saada tietää ja haluan, että tekijä kärsii teostaan ja saa rangaistuksen. Pelottaa vain se, kun en ole osannu poliisia itse auttaa yhtään, että kuinka pitävä juttu niillä on. Mutta kyllä he hyvin varmoja asiastaan tuntuvat olevan, varmaan löytynyt hyvät todisteet, mies on vangittu hyvin nopeasti mun löytymisen jälkeen tai ehkä jopa tunnustus on sieltä tullut. Harva pystyy olla kuukausitolkulla puhumatta, kun joutuu olemaan yksin sellissään tutkintavankina.

Vierailija
12/19 |
16.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olisiko sinulla ketään, joka voisi tulla ensimmäiseksi kotiyöksi seuraksesi? Voisi auttaa, kun ensimmäistä yötä ei tarvitsi olla ihan yksin. Toivottavasti saat hyvää jälkihoitoa sekä henkisesti että fyysisesti, jotta pystyt hirveyksistä huolimatta jatkamaan elämääsi ja tekemään siitä jopa mielekkään. Muistamattomuus on varmasti pelottavaa, mutta koeta ajatella, että se on mielesi tapa suojella sinua. Nyt on vielä liian varhaista muistaa, kun on paljon muutakin, mihin täytyy keskittyä. Myöhemmin muistisi voi palautua, kun sinulla on muuten voimia käsitellä tapahtunutta. Ihmismieli on kummallinen ja toimii joskus tiedostamatta suojelijana. 

Kirjoitan tosi sekavasti, puheessa pointti häviää vielä helpommin kun ei ole kirjallista osuutta, josta tarkistaa, mistä olinkaan puhumassa. Olen siis kotiutunut reilu pari viikkoa sitten ja pitkään olin ystäväni luona alkuun. Nyt olen ollut kotona, koska pelkään rasittavani ystävääni liikaa, merkkejä sellaisesta oli ja pelkään kovasti menettäväni vielä senkin ihmissuhteen. Toinen ystävä on ollut paljon luonani viime päivinä, olen ollut muutaman yön yksin. Nyt olen ollut tänään illan yksin ja iltaa myöten ahdistus aina pahenee. Vaikka aamuisin herätessä se on pahimmillaan, todellisuus iskee vasten kasvoja ikään kuin joka aamu uudestaan.

-AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |
16.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta sinä kirjoitat hyvin. Varmasti toivut hyvin kaikin puolin, kunhan pääset tämän vaikean vaiheen ylitse.

- 5

Vierailija
14/19 |
16.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tästä ei kaikki tykkää, mutta rukoile Jumalalta apua <3

Minusta sun kohdalla on tapahtunut ihme, ihme siitä että sä olet hengissä ja tuossakin kunnossa. Onkohan sillä miehellä jotenkin vinksahtanut päässä, jotain tapahtunut silloin? Vaikea käsittää tuollaista tekoa.

Paljon voimia, lämmin halaus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
17.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

^ Kiitos sinulle. Hoitavien tahojenkin mukaan tämä on ihmeellistä, miten lähdin toipumaan niin vauhdilla. Fyysisistä vammoista esim. ensin näytti, että kasaan mennyt keuhko ei lähde palautumaan. Mutta sitten yks kaks lukuisten kuvausten jälkeen yksissä kuvissa olikin selvä harppaus parempaan ja siitä keuhko toipuikin sitten tosi nopeasti. Samoin neuropsykologisessa kuntoutuksessa ja aivokuvissa on ristiriita, aivot näyttävät pahalta mutta jo muutaman viikon kuntoutuksen jälkeen testitulokset olivat aivan eri kuin alussa. Kaikki lääkärit eivät tietenkään puhu niin suoraan, mutta yksi sanoi ääneen, että se että liikun itse ja puhun on jo ihan mieletöntä siihen nähden, mitkä ennusteet neurologit antoivat hoitoni alkupuolella. En ole ikinä kokenut uskovani mihinkään Jumalaan, mottoni oli pitkään Mark Twainin sitaatti:

"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it."

Uskoin aina, ettei ole muuta kuin tämä elämä, kuoltuaan ruumiimme palvelevat vain energiana toisille tämän elämän muodoille ja ennen syntymää emme vain ole olemassa. En ole vieläkään tullut uskoon, mutta ajattelen jo, etten voi kuitenkaan tietää eikä kukaan tule kertomaan, saan tietää, jos saan, vasta kuoltuani. Nyt olen kai siis jonkinlainen epäilijä.

Sain tänään tietää oikeudenkäyntipäivän, syyte on nostettu. Siihen ei ole pitkä aika enää. Olin niin shokissa puhelun aikana, etten älynnyt kysyä lakimieheltä, että saanko minä häneltä esitutkintamateriaalin vai pitäisikö pyytää oma kappale poliisilta tai syyttäjältä. Näemme seuraavan kerran vasta joulun jälkeen vähän ennen oikeudenkäyntiä. Hän tekee tietysti työtään tällä aikaa, tutkii esitutkintamateriaalia sekä minun potilastietojani, ja pohtii korvaussumman esittämistä.

Päädyin myös siihen, että suojattu paikka minulle oikeudessa on järkevintä, vaikka nyt tuntuu että haluan hänet kohdata. Juristin mukaan hänen kokemuksellaan tälläisissä se tuttujen kasvojen näkeminen voi aiheuttaa pahimmillaan henkisen romahduksen. Ja kun henkinen vointi on mitä on, en ehkä halua testata reaktiotani tilanteessa, jota en tunne ennalta yhtään.

Vierailija
16/19 |
17.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voimia sinulle toipumiseen ja oikeudenkäyntiin. Selviät kyllä: mene eteenpäin yksi etappi kerrallaan. Äläkä anna periksi. Ikinä.

Vierailija
17/19 |
17.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo ei missään nimessä mitään tapaamisia kahdenkesken. Varmaan sellaiseen ei olisi edes mahdollisuutta, jos pahoinpitelijä on tutkintavankeudessa ja vieläpä noin vakavasta rikoksesta epäiltynä. Oikeudenkäynti lienee turvallisin tilanne kohdata, tosin sekin voi olla sinulle äärimmäisen raskas kokemus. 

Itselleni kuulostaa tutulta tuo, että kaltoinkohtelijaa haluaa ymmärtää. Hetkittäin on jopa ikävä. Olin joskus henkisesti väkivaltaisessa suhteessa ja vuosia sen jälkeen ajattelin epäterveellä tavalla, että mies on "sielunkumppanini". Minun kokemuksiani ei voi edes verrata sinun kokemaasi, mutta ilmeisesti tuo on yleinen kuvio. 

- 5

Vierailija
18/19 |
20.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko ap vielä linjoilla?

Vierailija
19/19 |
08.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt ap on täällä taas. Kiitos vielä kerran kaikille vastaajille. Oikeudenkäynti on nyt ohi, olen itse joutunut sairaalahoitoon kaksi kertaa varsinaisen tapahtumia seuranneen sairaalajakson jälkeen. Oikeudenkäynti meni sujuvasti, mies oli myöntänyt kaiken ja oli vaiti oikeudessa. Hyväksyi myös korvausvaateeni sellaisenaan. Eikä valittanut tuomiosta. Reilu 4 v tuli. Tyydyin tähän itsekin, haluan et tää on vaan ohi.

Ensimmäisen kerran jouduin, kun mikään ei sujunut kotona. Makasin vain, en syönyt enkä lopulta edes nukkunut moneen yöhön silmäystökään. Toisen kerran jouduin sairaalaan piipaakyydillä, kun päänsärky oli niin kova, että halusivat tutkia taas aivot. Siellä on kaikki parantumassa, tämä päänsärky on vaan hyvin yleinen jälkioire aivovammoissa.

Ei muuta kuin eteenpäin. Ei tässä muu auta.