Nyhtikset ja härkikset maistuu pahalle.
Samoin tofut ja soijanakit. Pikaruokalassa kerran otin soijatikkuja ja hyi olkoon. Kuka sellaisia viitsii syödä? Miksei kasviksia voi pitää kasviksina, vaan pitää tehdä jotain mauttomia lihan korvikkeita, joka ei maistu juuri miltään?
Kommentit (109)
On totta että lihan kovikkeet on yleensä kehnoa ruokaa, mutta kun ihmiset on tottuneet syömään makkaroita ja pihvejä kuten myös jauhelihaa. Silloin pitää valmistaa niitä vastaavia tuotteita koska muuten suoraan hypääminen pois lihasta on paljon vaikeanpaa. Pienin askelin kohti parenpaa huomista.
Syön kasvikset kasviksina, tänäänkin paistan munakoisoa, herkkusieniä ja kesäkurpitsaa. Proteiinin lähteeksi laitan rapeaksi paistettua savutofua. Käytän paljon myös herneitä ja papuja. Härkistä ja nyhtistä syön ehkä pari kertaa vuodessa.
Hyvä kysymys.
Nimetkin on niin typeriä.
Prosessoitu ruoka on epäterveellistä, oli se sitten lihasta tai kasviksista tehty.
Paremmalta ne maistuvat kuin kuolema ja kärsimys. Toki makunsa kai kullakin.
Härkis maistuu omassa suussani joissain ruuissa oikein hyvälle.
Mutta Nyhtökaurasta en ole onnistunut tekemään mitään maistuvaa.
Kauramaidoista en pidä.
Itse rakastan lihankorvikkeita koska niiden avulla on niin helppo laittaa ruokia vegetaarisina. Olen myös löytänyt useita joista itse tykkään. En edes pidä niitä mitenkään huonona ruokana, kun en usko että valmisruoka on aina paha tai prosessoitu on paha. Nyhtis ja härkis ei kuulu omiin suosikkeihin mutta seuraavat kyllä:
- Beyond meat pihvit
- Huhtahyvän nugetit ja leikkeet
- Hälsans Kök chorizomakkara, kasvisleike, nugetit ja kasvispullat
- terra leivitetyt soijasuikaleet pakasteesta
- Vöner
- quornkuutiot kanaa korvaamaan eritoten itämaisesti maustettuihin ruokiin
- bean it! Härkäpapusuikaleet
Riippuu ruuan laittajasta. Toiset ei vaan osaa maustaa.
Vierailija kirjoitti:
On totta että lihan kovikkeet on yleensä kehnoa ruokaa, mutta kun ihmiset on tottuneet syömään makkaroita ja pihvejä kuten myös jauhelihaa. Silloin pitää valmistaa niitä vastaavia tuotteita koska muuten suoraan hypääminen pois lihasta on paljon vaikeanpaa. Pienin askelin kohti parenpaa huomista.
Ei me monet haluta koskaan mihinkään terveyshifistelyhuomiseen vaan tarkoitus on syödä pysyvästi käteviä lihankorvikkeita joilla ruoan proteiiniosuus tulee hoidettua pienellä vaivalla ja kivalla maulla.
Ihan tervetullutta vaihtelua tehdä niistä ruokaa aina joskus, kunhan jaksaa vaan opetella valmistamaan syötävän hyvin, muutoin meneekin kasvikset kasviksina. Samoin ihmiset syö lihaa nugetteina, kebabbeina, jauhettuna... eikä kukaan itke täällä et miksei voida pitää lihaa ihan vaan lihana.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ruuan laittajasta. Toiset ei vaan osaa maustaa.
Hmm, itse kyllä vältän ruoka-aineita jotka itsessään on pahan makuisia mutta joiden kamalan maun saa kyllä vahvalla maustamisella peitettyä. Esim Nyhtökaura ilman mausteita tympeän makuista ja etovaa. Saahan sen alas kun siihen oikein imeyttää vahvoja makuja jostain kastikkeesta, mutta miksi, kun tarjolla on myös vaihtoehtoja jotka on itsessään ok makuisia.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ruuan laittajasta. Toiset ei vaan osaa maustaa.
Kyllä mä luulen että se riippuu syöjästä. Toiset ei vaan maista mitään tai ei välitä miltä ruoka maistuu.
Jauheliha on vaan niin helppoa kuin että kikkailee mausteiden kanssa jotain härkistä, joska ei kuitenkaan saa yhtähyvää kuin lihasta. Ainaknaan minun mielestä. Mauttomuuden ja outouden voisi antaa anteeksi, mutta kun vielä kaiken lisäksi nämä maksavat lihaa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ruuan laittajasta. Toiset ei vaan osaa maustaa.
Hmm, itse kyllä vältän ruoka-aineita jotka itsessään on pahan makuisia mutta joiden kamalan maun saa kyllä vahvalla maustamisella peitettyä. Esim Nyhtökaura ilman mausteita tympeän makuista ja etovaa. Saahan sen alas kun siihen oikein imeyttää vahvoja makuja jostain kastikkeesta, mutta miksi, kun tarjolla on myös vaihtoehtoja jotka on itsessään ok makuisia.
Miksi pitää kikkailla kun voi ostaa suoraan jauhelihaa, jota ei tarvitse maustaa läheskään yhtä paljon?
Viikon vinkki: Osta kuivattuja papuja.
Liota 12 h, keitä n. 1 h.
Ei maksa paljon, on hyvää ja terveellistä. Pakasta käyttöön sopiviin eriin.
Ei tarvita kalliita kasvismössöeineksiä.
Meillä ei syödä prosessoituja einesruokoa, eikä prosessoituja kasvismössöjä kuin äärimmäisessä hädässä.
Idioottimainen asia jo idean tasolla nuo lihajäljitelmät.
Tofu ja muu soija on kyllä tosi pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ruuan laittajasta. Toiset ei vaan osaa maustaa.
Hmm, itse kyllä vältän ruoka-aineita jotka itsessään on pahan makuisia mutta joiden kamalan maun saa kyllä vahvalla maustamisella peitettyä. Esim Nyhtökaura ilman mausteita tympeän makuista ja etovaa. Saahan sen alas kun siihen oikein imeyttää vahvoja makuja jostain kastikkeesta, mutta miksi, kun tarjolla on myös vaihtoehtoja jotka on itsessään ok makuisia.
Miksi pitää kikkailla kun voi ostaa suoraan jauhelihaa, jota ei tarvitse maustaa läheskään yhtä paljon?
Yleisin syy lienee se että sen jauhelihapaketin vuoksi aina ta pe taan eläin, sellanen homma ei kaikkia vedä puoleensa, vaan saattaa jopa se ruokahalu mennä ja sit kasvisruuat alkaakin vaikuttaa oikein hyviltä vaihtoehdoilta
Juuri näin.