Ärsyttääkö muita ei niin isokokoisten lasten osalta " pienistä" puhuminen
Meillä on viime aikoina useampi vanhempi puhunut lapsistamme " pieninä" , ihan yleisesti käyttäen " pienet" leikkivät keskenään jne. Kun kyseessä on kuitenkin vielä tosin 6v ja 4v, mutta tämän vuoden aikana 7v ja 5v täyttävät lapset. Ja vanhemmat jotka puhuvat näistä meidän " pienistä" omaavat samana vuonna syntyneet lapset, mutta " pieni" sana ei koske heidän lapsiaan. No heillä kyseessä ovat harvinaisen kookkaat lapset, mutta en silti pidä tuosta että meidän lapsia kutsutaan " pieniksi" , kun asiayhteys ei mitenkään liity lapsen fyysiseen kokoon, vaan kyseessä on enemmän puhuttelumuoto.
Välillä tuntuu että ihan kuin fyysinen koko kertoisi lapsen tason. Isokokoista lasta pidetään " isompana" ja osaavampana, vaikka kyseisten lasten ikä tiedettäisiinkin. Meidän heidän rinnallaan " pienet" (kouluun menevän pituus 0-käyrällä ja paino -10 ja nuoremman pituus -10käyrällä ja paino 0-käyrällä) sitten koetaan koon vuoksi jotenkin " pienemmiksi" .
Tämä kyllä välillä ärsyttää. Lisäksi kun vanhemmat käyttävät toisten lapsista tätä " pieni" määritelmää, niin lapsetkin käyttävät tätä sanaa toisistaan. Meillä koulun aloittavan reilu puoli vuotta vanhempi kaveri jaksaa muistutella meidän lapselle että koska tämä on PIENEMPI (ei siis nuorempi), niin hän isompana saa päättää ja isot pelaavat keskenään ja pienet keskenään (eli tekevät jaottelua koon suhteen, ei iän suhteen) jne. Tai kun nuorempaa vuotta vanhempi lapsi kumartui ja tuli kyselemään " mitä pienelle kuuluu" ja lapset sitten leikkivät hetken yhdessä (jona aikana kävi selväksi että meidän pieni osasi kiivetä paremmin kuin isompi ja puhe oli kypsyneempää jne.), niin tuntui aika kornilta.
No tiedän että lapsillemme pitää opettaa ettei identiteetti ole koosta kiinni, mutta on aika työ kun moni muu ympärillä jaksaa muistuttaa aina että lapsemme ovat " pieniä" . Meillä on lapset myös vähitellen toisten puolesta oppineet että ovat " pieniä" (eivät tätä ole aikaisemmin tajunneet) ja nuorempi meillä ihmettelee miten hän osaa sitä ja sitä vaikka on " pienempi" kuin se ja se kaveri (taidot meidän " pienellä" on hyvin hallussa- siis edellä ikäisiään). Ja vanhempi meillä itse on alkanut vaatia kaveripiirissään erityiskohtelua koska on " pieni" niin pitää saada helpostusta pelaamisessa (saada potkia maaliin lähempää kuin toiset isommat, vaikka on motoriselta kehitykseltään edellä isompikokoisempaa kaveria, joka on vähän kömpelö). Tuntuu välillä menevän naurettaavuuksiin asti tuo " pienemmyyden" perusteella asioiden tekeminen, sekä toisilla, että sen perusteella hyötymään oppineiden lastemme osalta.
Ärsyttääkö ketään muuta samainen asia?
Kommentit (24)
Kommentteja kaduilla ja toreilla on saatu 1,5 v lapsen tutin imemisestä, viapoista, 2 v lapsen rattaissa istumisesta jne. Nyt 3,5 v. ja monissa paikoissa odotetaan 5 v käytöstä. lapsi tietenkin hämillään. ketuttaa välillä aikuisten ajattelemattomuus ja kaikkitietävyys. äidin sylissä istuminenkin on 3 v. lapselle " rikos" ?
En usko, että pyöreän lapsen äiti haluaa että hänen lastaan toiset aikuiset kutsuvat esim. lihavaksi. " Teidän lihavat lapset heittää hiekkaa meidän lasten päälle." On aivan sama, minkä kokoinen tai näköinen lapsi on, aikuisten on kuitenkin ymmärrettävä, että he eivät saa ' leimata' lasta puheissaan millään tavalla, sillä kyllä se vaikuttaa näiden itsetuntoon. Itse olen koulumaailmassa nähnyt, miten ' pienittely' on syönyt yhden tytön itsetuntoa.
Yleensäkin lasten vertailu kaikin tavoin on minusta raivostuttavaa.. Meillä naapurin mummo mielellään kertoo minulle, mitä heidän samanikäinen lapsenlapsensa jo osaa tai ei osaa.. Ja minua kun ei nyt kauheasti jaksa kiinnostaa.
Meillä on aika pikkuinen tyttö, 2-vuotismitat olivat 81 cm ja 9,6 kg. Olen jo pitkään yrittänyt itse kiinnittää huomiota siihen, etten aina sano häntä pieneksi, tyyliin " äidin pikku tyttö" . Ryhmiksessä olen varoittanut hoitajia, etteivät antaisi pienen koon hämätä: tyttö osaa, jos haluaa. Nyt tyttö ilmoittaa tomerasti, että hän saa tehdä jotain, koska hän on isompi (eli vanhempi) verrattuna ryhmiksen suht samankokoisiin 1,5-vuotiaisiin.
Onhan se tietysti joskus hassua, kun ihmiset ihmettelevät, miten noin pieni puhuu niin hyvin. Vauva-aikana tyttö jo loksautti monet leuat auki. Eniten ehkä ärsytti se, että tytön sanottiin olevan kuin nukke. No, eihän sillä mitään pahaa tarkoitettu, mutta mun korvaan kuulosti tosi omituiselta.
Luulen kuitenkin, että niillä, joilla lapsi on ikäistään keskimäärin isompi, on vaikeampaa. Tässä yhteiskunnassa tunnutaan lapsilta odotettavan niin paljon niin aikaisin. Mutta siinä ap on oikeassa, että lasten kielenkäyttöön tulisi tässäkin asiassa kiinnittää huomiota.
Meillä on " pieni" poika, jolla on ikää jo 3,5v ja jatkuvasti saa kuulla tuota koko vertailua. Ihmiset jaksaa ihmetellä, miten noin " pieni" voi ajaa pyörällä, osaa puhua jne. vaikka nämä asiat ovat ihan tavallisia hänen ikäistensä taitoja. Eniten ärsyttävät juuri kommentit liittyen ikään ja kokoon eli meidän poika ei kuulemma voi olla 3,5v koska hän on näin pieni (n. 95cm ja 11kg). Poika on pienikokoinen, en sitä ole koskaan kieltänyt mutta se ei tarkoita että hän olisi tyhmä tai jotenkin hitaammin kehittyvä. Päinvastoin hän on ikäisekseen erittäin taitava, onneksi tähän asiaan on neuvolassa kiinnitetty eniten huomiota ei niinkään pienikokoisuuteen. Aikanaan poika on tutkittu allergian ym. varalta eikä mitään erityistä syytä löytynyt; me vanhemmatkin olemme keskivertoa lyhyempiä, joten lapsemme pieni koko selittynee sillä.
Loukkaavimpia ovat olleet puheet siitä, että pitäisi antaa lapselle riittävästi/enemmän ruokaa; ihan kuin se kasvu siitä riippuisi. Ja pahimpia kommentteja on tullut isokoisten lasten vanhemmilta; monet jotenkin todella pitävät omana ansionaan sitä, että heillä on tietynlainen lapsi (esim. isokokoinen) ja väheksyvät niitä, jotka eivät ole onnistuneet yhtä hyvin. Aika huvittavaa tietysti mutta toisaalta myös äärimmäisen ärsyttävää. Jos lastani tai hänen kokoaan arvostellaan hänen kuultensa niin siitä pahastun nykyään kovasti... On eriasia arvostella vauvaa kuin leikki-ikäistä.
Voimia ja kärsivällisyyttä kaikkien sellaisten lasten vanhemmille, joiden lapset syystä tai toisesta joutuvat usein vertailun/arvostelun/ihmettelyn kohteeksi!
Meidän Adhd /Dysfaatikko kulkee -2 käyrällä ja olen ollut asiasta vain tyytyväinen. Emmehän ole saanut ihan niin monta vihaista tai ihmettelevää katsetta pojan huonon puheen tai toheltavan häytöksen vuoksi, kun ovat pitäneet ikäistään kaksi vuotta nuorempana.
tämän viestiketjun molemmat ääripäät : ) Kaksi vanhinta lastamme ovat aina olleet isokokoisia, käyrillä +2 koko ajan. Nyt mm. 5 vuotiaamme leikkii ekaluokkalaisten kanssa, jotka ovat tyttöämme pienempiä. Ja luonnollisesti meidän tyttäreltämme ihmiset odottavat ikäänsä vanhemmam taitoja ja käytöstä. Tokaluokkalaistamme oli luultu 11 vuotiaaksi hänen ollessa leirillä, ihan vain kokonsa vuoksi (omien sanojensa mukaan). Varsinaista " haittaa" emme ole lasten koosta kärsineet, eivätkä kai lapset itsekään, mutta jotain pientä kommentointia silloin tällöin. Nyt kuopuksemme on vastaavasti keskimääräistä pienempi ja käymme kasvun hitauden vuoksi ylimääräisiä neuvolakontrolleja. Jännä vain nähdä, millaista kommentointia saamme hänen osaltaan kuulla. Nyt tietysti jo päivitellään, miten voi yksi lapsista ollakin ihan eri tekoa toisten kanssa. Kyllähän tämä hassulta tuntuu meistä vanhemmistakin :)
Ystäväni poika on vain pari viikkoa nuorempi kuin oma poikani mutta reilusti(?) ylipainoinen ja ikäistään pidempi (kyse on 2-vuotiasta). Oma poikani on taas lähes alipainoinen, pituus normaali.
Ystäväni kohtelee poikaani kuin hän olisi vielä vauva ja hitaammin kehittynyt kuin hänen poikansa ja juuri tuon koon perusteella. Kuitenkin vaikka hänen poikansa näyttää 3-vuotiaalta niin hänen taitonsa vastaavat 1-2-vuotiaiden tasoa. Eli siis ei mikään " nero" vaan tavallinen 2-vuotias.
Oma poikani on motorisesti kehittyneempi johtuen siitä että hänellä ei ole ylipainoa rasitteena, hän on myös sosiaalisempi, " rohkeampi" joten puhuu huomattavasti enemmän.
Alkuun pidin poikani vähättelyä ärsyttävänä mutta nykyään en välitä sillä tiedän että se johtuu ystäväni epävarmuudesta. Hän joka tapaamisellamme esimerkiksi kertoo ylpeänä miten joku oli luullut hänen lastaan jo kolme tai neljä vuotiaaksi jne. Pitäköön siis huvinsa niin kauan kun poikani ei siitä joudu kärsimään niin kuin insinööriäidin lapset.
Meidän lapset ovat aina olleet " pieniä" , ei lyhyitä, mutta hoikkia - melkein laihoja; Silti erittäin terveitä ja hyviä syömään eli koskaan ei olla vanhemmat oltu heistä huolissamme.
Neuvolan terveydenhoitaja on kyllä osoitellut käyriään, mutta ei vakavasti ole hänkään ollut huolissaan. Lapsemme kertakaikkiaan ovat hoikkia.
Enemmän sitten on tullut kommentteja muilta vanhemmilta lasteni hoikkuudesta, usein juuri näiden pullukoiden äideiltä. Itseäni lähinnä huvittaa, kun pullukoiden äidit jaksavat päivitellä lapsiani, jotka ovat ikäisekseen hyvin kehittyneitä. Aiemmin saatoin jotain kommentoida vastaankin, ja " puolustaa" omia hoikkia lapsiani, mutta en enää. Varmasti jokainen äiti näkee omat lapsensa suloisimpina, joten ehkä pullukat näyttävät suloislta heidän äitiensä silmissä...
Itse olen tietenkin ylpeä ja onnellinen omista " pienistäni" , enkä todellakaan jaksa enää hermostua muiden kommenteista.
Ärsyttää ja kovin. Muutaman kerran olen peliverkkarini meinannut repiä ja antanut moisten äitien kuulla kunniansa. Niin kuin isokokoisuus olisi joku tavoiteltava ominaisuus. Huh huh.
Omat lapseni ovat 5v ja 2v 6 kk. Molemmat pituuden suhteen 0-käyrällä kulkevia tyttöjä, nuorempi laihansorttinen (-15 SD) eli ei mitään erityisen pieniä. Ihan normaalikokoisia. Ja monen monta kertaa saanut muilta ihanilta äideiltä kuulla, kuinka pieniä ovat. Etenkin tämä nuorempi. Ja yllätys, yllätys: kyseiset äidit itse reilusti normaalia kookkaampia ja sitä myöten myös heidän lapsensa. Toki jos 2-vuotias on liki metrinen ja painaa 16kg, meidän neiti on aika kirppu rinnalla. Mutta haloo!! 2-vuotiaan kuuluu olla 2- eikä 3-vuotiaan kokoinen noin yleensä. Raivostuttaa.
meillä pitkät lapset, keskimmäinen poika varsinkin tooooodella pitkä, eikä koskaan ole ollut järin vauvamaisen pyöreä tms. Ja siitä on oikeasti toistaiseksi vain ollut harmia. Poikaa on jo puolivuotiaasta asti luultu hirveästi vanhemmaksi ja sitten kauhistellaan kun:
a) syö VIELÄ tissiä (ikää siis 6kk, eikä kiinteitä edes alotettu)
b) eiks TOI vielä kävele (10-kuinen)
c) miksei se puhu (15kk)
d) miten NOIN iso käyttäytyy noin huonosti (tasan 2v)
e) istuu rattaissa, " kuule, poika, kyllä sinun pitää jo kävellä" (2v2kk)
f) ei osaa vastata monimutkasiin kysymyksiin " no, miltä susta nyt tuntuu kun olet nyt saanut pikkusiskon" - paheksuva katse meihin ja kummastelu että miksei lapsi vastaa mitään (1v8kk)
g) on muuten vaan lapsellinen (nyt 2v10kk)
Me esim mentiin ilmottaan esikoista kouluun niin täti kysy keskimmäiseltä että sinä siis alotat täällä. Poika oli kaksi ja puol vuotta...
Eli yhteenvetona että keskiarvo se olla pitää ;-)
Pienempien lasten kanssa voidaan tosiaan päivitellä taitoja (oli lapsi sitten pienikokoinen tai isokokoinen). Mutta kun yli 4v osaavat järjestäin jo päällepäinnäkyvät taidot kuten liikkuminen, puhuminen, eivätkä käytä tuttia, vaippoja, eikä rattaita yms. (lukeminen yms. eivät sitten näy niin päällepäin), niin silloin ei ehkä taidot korostu, paitsi ehkä juuri polkupyörällä ajo ilman apupyöriä, mutta suurin osa isommista lapsista osaa senkin. Silloin ei sitten tule niin näitä päivittelyjä taitojen osalta muilta aikuisilta kuinka lapsi ei osaa sitäkään vaikka on niin iso.
Meillä on ollut nähtävissä että nämä isokoisten lasten vanhemmat ja vähitellen sitten lapset pitävät tätä isoa kokoa jotenkin niin positiivisena asiana ja vähitellen normaalina, että pienempikokoisempia tulee helposti puhuteltua/kohdeltua " pieninä" . Ja tämä ärsyttää kun se tarttuu jo vanhemmista heidän lapsiinsa ja vaikuttaa lasten välisiin suhteisiinkin.
nimittäin mulla oli esim koko yläaste yhtä helvettiä pituuteni takia, ja vasta lasten saannin jälkeen olen tullut sinuiksi pituuden kanssa. Todella toivon että tytöistäni ei tulisi yhtä pitkiä, pojan kohdalla asia ei ole ihan sama mutta kun meidänkin pojan ennustepituus on 2 m niin on se jo kyllä tämän yhteiskunnan normen mukaan " liian pitkä" ja jonkinlainen friikki. Muistan ite koulusta miten muutamat parimetriset jätkät yritti peitellä pituutta, halusivat hävitä johonkin ja kulkivat huonossa ryhdissä - ja tosiaankin olisivat tarvineet kannustusta että on ihan ok olla pitkä!
Syy miksi isokokoisten vanhemmat sitten kenties " kehuvat" kokoa on takuulla juuri se että he tietävät kokemuksesta miten huonon itsetunnon pituus voi aiheuttaa. Eiköhän kuka tahansa vanhempi yritä kannustaa lastaan, sehän ois näille pitkillekin aivan kauheeta jos omat vanhemmat vielä sanoisivat että " et ole normaali, pitäisi olla lyhyempi" jne.
Ja tiedän että pienikokosilla on IHAN samat ongelmat ja siksi edelleen väitän että helpoimmalla lapsi pääsee jos on _suunnilleen_ keskiverron kokoinen.
Sitä mä en kyllä ymmärrä että ihmisten pitää tulla kommentoimaan pahaan sävyyn toisen pituutta, olis sitä vähän tai paljon. Mulla ei tulis pieneen mieleeni mennä jollekulle kauhistelemaan että onpa sulla liian lyhyt lapsi...
Varsinkin jos on yhtään tukeva ja mahdollisesti kömpelö, niin voi todella joutua silmätikuksi. Kyllä minä muistan myös omalta kouluajaltani jonkun harvinaisen pitkän tytön, jotka kävelivät kyyryssä pituuttaan peitellen. Tosin muistan myös pari todella itseriittoista pitkää tyttöä, jotka hyödynsivät pituuttaan ylpeänä. Tämä ulkonäköpaine varmaan tulee lähempänä murrosikää (joka nykyisin on kai aiemmin kuin meidän lapsuudessamme). Silloin tuo kookas tai pitkä ei olekaan välttämättä enää niin tavoiteltavaa. Mutta tuskin pienuus ja hintelyyskään on. Varsinkin pienet pojat varmaan saavat kuulla koostaan. Tähän kai vaikuttaa myös murrosiän aika, ei saisi olla liian erottuva muista.
Mutta nyt kun meillä eletään vielä lapsuutta, niin kyllä ärsyttää tuo " pienittely" . Meillä standardimittaisilla vanhemmilla (ei siis olla lyhyitä, muttei pitkiäkään ja elämä on ollut koon suhteen helppoa) tuntuu olevan joidenkin kookkaiden vanhempien mielestä, jotka omaavat kookkaat lapset, " pieniä" lapsia. Ärsyttää vaan lasten puolesta, ei ole heille kiva kuulla olevansa " pieniä" ja kavereiden tolkuttavan sitä. Vanhemman lapsen kanssa jo juttelimme siitä ettei koko merkitse, vaan ihminen itse ja käytös (emme alkaneet isokokoista kaveria joka jaksaa muistuttaa meidän lapsemme olevan " pieni" kutsumaan koon mukaan miksikään, vaan juttelimme siitä miten tuo lapsi käyttäytyy).
Tahtoo tämä maailma olla enemmän ja enemmän olla menossa siihen " miehet on pitkiä ja lihaksikkaita, naiset pieniä ja siroja (tai sitten pitkiä ja siroja)" ja auta armias jos et tuohon mittaan mahdu. Lapset kasvavat kukin omaa tahtiaan ja hajonta aikuisiälläkin on kymmenissä senteissä, miksi ihmeessä pitäisi siis tuijottaa toisten mittaa ja vertailla pituutta tai paksuutta?
Harvapa meistä vanhemmista voi juurikaan lapsensa kasvuun vaikuttaa. Uskoisin suurimman osan tarjoavan lapselleen parhaaksi katsomaansa ruokaa riittävässä määrin, joten lapsen kasvu sitten vain tapahtuu. Minen ainakaan pysty lapseni pituuskasvuun puuttumaan, en suuntaan enkä toiseen. Enkä lähtisi leikki-ikäisen painoonkaan puuttumaan kun ruokavalio on ihan tavallinen ja liikettä riittää. Jos reidessä on mittaa niin olkoon, eipä vielä tartte pillifarkkuja päälle mahtua.
Niin että ei siitä koosta tai sen puutteesta todellakaan pitäisi syyllistää vanhempia tai lapsia, arvostelusta tosin heristäisin kovin sormeani.
Hyvä hyvä Insinööriäiti, lapsia helpottaa taatusti tuommoinen jutustelu. Samanlaista juttutuokiota pidin tänään koululaisen kummilapsen kanssa, ihmetteli kovin miksi jotkut lapset puhuvat niin ja näin.
Huh. Voimia vaan kaikille.
Itse olen nimittäin elämässäni törmännyt sellaisiin tilanteisiin, missä pienikokoisen lapsen äiti on kehuskellut sillä, kuinka " ihanan pieni ja kevyt" hänen lapsensa on ja " kuinka isojalkainen" tai " kuinka hirmu painava" tai jopa " romuluinen" jonkun toisen lapsi sitten onkaan. Kuulin itse tätä lapsena, kun olin pitkä (vaikka normaalipainoinen) ja sukulaisellani oli pienikokoiset lapset. Luulin aikuisikään asti olevani isojalkainen, kunnes selvisi, että jalkani ovat pituuteeni nähden itse asiassa pienet!!!
Tästä johtuen näen aina punaista, kun joku kehuskelee tai vertailee lapsia koon perusteella. Sen sijaan en ole tajunnut, että joku voisi pitää " pienittelyä" _loukkaavana_. Taustani vuoksi olen luullut (olen naiivi?) että se otetaan lähes kehuna. (En ole koskaan tarkoittanut sillä muuta kuin kokoa.) Itse koen hyvin loukkaavana sen sijaan lapseni kutsumisen isokokoiseksi. Hän on pitkä ikäisekseen, mutta normaalipainoinen - ei isokokoinen. :-)
Mutta hyvä, viisastuneena en enää kutsu toisten lapsia pieniksi, sillä en tosiaan halua loukata sillä.
Toinen asia: Juu, olen huomannut saman, että koon perusteella odotetaan lapselta tiettyjen asioiden osaamista. Meidän pitkältä lapsella siis yleensä odotetaan enemmän kuin ikä sallii. Pituuden perusteella kun voi luulla +2 vuotta väärin. Toisaalta aika ymmärrettävää vierailta ihmisiltä, mutta ärsyttävää silloin, kun olettajalla itsellään on lähes saman ikäisiä tai vain hiukan nuorempia lapsia.
Ja toivon tosiaan, että pienten vanhemmat eivät leimaa isojen vanhempia eikä toisin päin. Joka porukasta tuntuu löytyvän joitain vanhempia, jotka haluavat esittää asiat loukkaavasti. Minusta on todella surullista lukea " ehkä pullukat ovat omien vanhempiensa mielestä kauniita" . Ai ehkä? Ihan varmasti ovat, eivätkä he *ehkä* ole edes pullukoita kaikkien mielestä.
Kun itse on saanut kärsiä omasta koostaan ihan tarpeeksi, on kaksi vaihtoehtoa: voi kostaa kaikille eri kokoisille tai sitten voi kehittyä huomaavaisemmaksi kuin ne, joille asia ei ole koskaan tullutkaan eteen. Arvatkaapa, kumpi tapa on hedelmällisempi.
Ongelmahan on se, että me kuulemme asiat juuri sillä pahimmalla tavalla. Vaikka toinen tarkoittaisi " isokokoisella" pitkää, minusta se kuulostaa " liian iso" tai jos toinen sanoo " pieni" toisesta se kuulostaa " huono" . Mutta asiaa varmasti helpottaisi, jos jätetään ne selvästi loukkaavat sanonnat puheesta ja vaikka kirjoituksestakin pois, ellei tarkoitus ole todella vain loukata.
Heti ensialkuun totean, että mielestäni pitkiä lapsia kritisoidaan kummallisen avoimesti. Juuri lomamatkallamme taasen sain tyttäreni kuullen kuulla yhdeltä " ihanasti lihavalta ja lyhyeltä savolaismammalta" , kuinka KAMAAAAALAN pitkä tuo teidän tyttönne on (6v 130 cm). No - mitä totesin kylmän rauhallisesti, jotta pitkä nainen on komea ja itse olet kyllä kauhean lyhyt. Meni jauhot suuhun siltä tantalta sillä erää ja toivon, että hän vastedes miettii puheitaan.
Itse en ikinä sano mitään lasten ulkonäöstä ainakaan lasten kuullen. Olipa sitten pitkä tai lyhyt, pullea tai laiha. Lapsi ei itse mahda asialle mitään (eikä kyllä pituuden suhteen kukaan muukaan) ja tiedän omakohtaisesti, miten kamalaa on, kun tulee oman pituutensa takia kiusatuksi koulussa =( No - minua kokemus onneksi vain vahvisti, mutta kieltämättä mulla on aina sellainen jotenkin " iso olo" muiden seurassa, vaikka olen ihan normipainoinen, mutta pitkä (178,5 cm).
Järkyttävää on kyllä sekin, että jotkut tyttäremme ikätoveritkin avoimesti ilmaisevat tytöllemme, että hän on muiden mielestä omituinen pituutensa takia. SIinä menee itsellä oikein kylmät väreet selkää pitkin, kun koen sen niin omakohtaisesti. Olen opettanut tyttäreni vastaamaan näihin todella ahdasmielisiin arvosteluihin, että pitkä on komeeta ja hän ei itse mahda pituudelleen mitään.
Minulla on valitettavasti samansuuntaisia kokemuksia kuin Insinööriäidilläkin eli keskimittainen lapsi on toisille armoton kirppu. Olen tasan samaa mieltä teidän kaikkien muiden kanssa, että aina löytyy pitkää ja pätkää, pulskaa ja laihaa niin lapsista kuin meistä aikuisistakin ja se on hyvä se. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, näiden tuntemieni piiiitkien lasten äideillä on ilmeiseti realiteetit hukassa, koska keskimittaiset lapset ovat " niin pieniä" tai kuten yksi äiti tapaa harva se kerta päivitellä " miten lyhyt tyttö on" . Ei siis pieni, vaan LYHYT. Se nostaa karvat pahemman kerran pystyyn. Eli minun kokemukseni on se, että isojen lasten vanhemmat haluavat jotenkin päteä tällä koko asialla. En todellakaan sano tätä yleistääkseeni, eivät läheskään kaikki vanhemmat onneksi ole yhtä törppöjä, minun kokemukseni vaan on tämä.
Minun korvaani kirjoitat kovin loukkaavalla sävyllä meistä pitkistä vanhemmista, joilla on jo geeniperimänkin vuoksi pitkät lapset.
Miksi muka 2-vuotiaan KUULUU olla 2-vuotiaan kokoinen ja mikä se 2-vuotiaan koko sinun mielestäsi on....? Sekö, minkä mittainen sinun oma lapsesi on?
Ja miksi emme olisi ylpeitä pituudestamme? Pitäisikö mielestäsi meidän pyydellä anteeksi pituuttamme keskikokoisilta?
Myönnän, että vedän tästä asiasta hyvinnii herkästi herneet nokkaan. Olen vain niin monta vuotta joutunut asian vuoksi koulukavereideni kiusankohteeksi ala-asteella =(
T: 178,5 cm + korkokengät =)
Eli meillä on " iso lapsi" , menee jossain +3 käyrällä ja on reilusti isompi kuin tuttavien lapset. Odotusarvo tuntuu olevan, että meidän lapsen pitäisi osata jo vaikka mitä kun on niin " iso" ja minä taas protestoin sitä vastaan. Kehittyy hienosti ikäisensä tapaan, mutta tuo jatkuva koon päivittely ja taivastelu alkaa tökkiä ja pahasti. Tyttö vielä kyseessä niin hirvittää jo etukäteen missä vaiheessa oppii muiden puheista ja katseista sen viestin, että hän on liian iso (ja siitähän ei ole kuin pien steppi siihen, että hän on liian lihava, vaikka ei todellakaan ole).
Näköjään se on sama kummassa ääripäässä lapset on, omat ongelmansa molemmissa tapauksissa. Itse saa pähkäillä päänsä puhki keinoja lapsensa tukemiseen, ettei ulkopuolinen arvostelu liikaa pääse itsetuntoon vaikuttamaan.
Harmi kun tuttavasi ovat opettaneet lapsilleen tuommoisen käyttäytymisen, kyllähän lapsi oppii asenteet.
Jämäkästi vaan aikuiset kuriin, eiköhän lapset seuraa perästä. (Jooh, helpommin sanottu kuin tehty, mut yritän tsempata itteänikin...)