Mitä järkeä on elämässä ilman onnellisuutta?

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä käynyt terapiassa. En ole saanut sieltä mitään apua. Ei itseään voi muuttaa. Esimerkki: olet aina inhonnut maksalaatikkoa. Nyt sinun pitäisi rakastaa sitä. Tai olet aina rakastanut sitä, että sinulla on rentoutunut olo. Nyt sinun pitäisi oppia pitämään siitä, ettet saa nukuttua neljää tuntia enempää yössä.

Olet nyt siinä negatiivisuuden kierteessä, josta on vaikea päästä irti. Mutta ajatusmaailmasi on vääristynyt.

Terapia ei auta, jos ei ole tosi hyvä, ohjaava terapeutti, joka antaa tehtäviä ja ajatusharjoituksia, ja sinun pitää myös tehdä niitä tehtäviä ja työstää asioita aktiivisesti. Ei terapia ole mikään ihmelääke, jos vain odottaa, että siellä höpöttely muuttaa koko elämän ihan itsestään.

Ja toinen virhepäätelmä, joka sinulla on, koskee sitä, että onnellisuus tulee ulkopuolelta (sinulla oli jotain, mikä toi onnen, mutta kun menetit sen, et voi olla onnellinen). Väärin. Pitää löytää se onni ja tyytyväisyys itsestään ja olla kiitollinen siitä, mitä on. Sen jälkeen alkaa asiat näyttää valoisammilta. Tätä on monen vaikea hyväksyä ja sisäistää, mutta totta se on. Jos vain odotat, että asioiden pitää muuttua ja sitten se onni vasta tulee, niin saat odottaa elämäsi loppuun asti.

Ja kyllä ihminen pystyy muuttumaan, mutta se ei onnistu hetkessä eikä varsinkaan, jos on hirveän negatiivinen suhtautuminen ja turhautunut ja torppaa kaiken jo etukäteen.

Muutos ei kuitenkaan tapahdu noin kuin vertasit: ei tarvitse opetella rakastamaan maksalaatikkoa vaan olemaan kiitollinen, että pystyy syömään sitä oksentamatta. Eikä elämä mene siitä pilalle. Tai että nukkuu sen, minkä pystyy, ja pyrkii hakemaan rentoutumista muualta, jos nukkuminen ei nyt onnistu. Tiedostaa senkin, ettei elämä silti romahda siihen.

Anna mä arvaan miehesi pettää sua ja yrität pitää mätänevän suhteenne rippeitä kasassa kulissien ja omaisuuden takia?

Sen takia et voi olla onnellinen, koska et voi luovuttaa. Et halua päästää irti menneestä, mutta tiedät että kaikki teidän elämässä on pielessä ja onni kateissa ihan elämän loppuun asti?

Osuiko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä käynyt terapiassa. En ole saanut sieltä mitään apua. Ei itseään voi muuttaa. Esimerkki: olet aina inhonnut maksalaatikkoa. Nyt sinun pitäisi rakastaa sitä. Tai olet aina rakastanut sitä, että sinulla on rentoutunut olo. Nyt sinun pitäisi oppia pitämään siitä, ettet saa nukuttua neljää tuntia enempää yössä.

Olet nyt siinä negatiivisuuden kierteessä, josta on vaikea päästä irti. Mutta ajatusmaailmasi on vääristynyt.

Terapia ei auta, jos ei ole tosi hyvä, ohjaava terapeutti, joka antaa tehtäviä ja ajatusharjoituksia, ja sinun pitää myös tehdä niitä tehtäviä ja työstää asioita aktiivisesti. Ei terapia ole mikään ihmelääke, jos vain odottaa, että siellä höpöttely muuttaa koko elämän ihan itsestään.

Ja toinen virhepäätelmä, joka sinulla on, koskee sitä, että onnellisuus tulee ulkopuolelta (sinulla oli jotain, mikä toi onnen, mutta kun menetit sen, et voi olla onnellinen). Väärin. Pitää löytää se onni ja tyytyväisyys itsestään ja olla kiitollinen siitä, mitä on. Sen jälkeen alkaa asiat näyttää valoisammilta. Tätä on monen vaikea hyväksyä ja sisäistää, mutta totta se on. Jos vain odotat, että asioiden pitää muuttua ja sitten se onni vasta tulee, niin saat odottaa elämäsi loppuun asti.

Ja kyllä ihminen pystyy muuttumaan, mutta se ei onnistu hetkessä eikä varsinkaan, jos on hirveän negatiivinen suhtautuminen ja turhautunut ja torppaa kaiken jo etukäteen.

Muutos ei kuitenkaan tapahdu noin kuin vertasit: ei tarvitse opetella rakastamaan maksalaatikkoa vaan olemaan kiitollinen, että pystyy syömään sitä oksentamatta. Eikä elämä mene siitä pilalle. Tai että nukkuu sen, minkä pystyy, ja pyrkii hakemaan rentoutumista muualta, jos nukkuminen ei nyt onnistu. Tiedostaa senkin, ettei elämä silti romahda siihen.

Mikä sinä olet kenellekään valehtelemaan, että pitää olla paskasta _kiitollinen_! Aivan sairasta aivopesua ja puhetta! Tai vääristymistä! Joskus elämä on täysi katastrofi - ei mitään muuta. Se voi olla pelkkä via dolorosa ilman hitustakaan iloa. Sinäkö olet se, joka menee kertomaan holokaustin uhreille, että he kokevat _vääristyneesti_?

Sairasta. Sairasta.

Kuulostat masentuneelta. Tuliko menetyksen tilalle jotain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä käynyt terapiassa. En ole saanut sieltä mitään apua. Ei itseään voi muuttaa. Esimerkki: olet aina inhonnut maksalaatikkoa. Nyt sinun pitäisi rakastaa sitä. Tai olet aina rakastanut sitä, että sinulla on rentoutunut olo. Nyt sinun pitäisi oppia pitämään siitä, ettet saa nukuttua neljää tuntia enempää yössä.

Olet nyt siinä negatiivisuuden kierteessä, josta on vaikea päästä irti. Mutta ajatusmaailmasi on vääristynyt.

Terapia ei auta, jos ei ole tosi hyvä, ohjaava terapeutti, joka antaa tehtäviä ja ajatusharjoituksia, ja sinun pitää myös tehdä niitä tehtäviä ja työstää asioita aktiivisesti. Ei terapia ole mikään ihmelääke, jos vain odottaa, että siellä höpöttely muuttaa koko elämän ihan itsestään.

Ja toinen virhepäätelmä, joka sinulla on, koskee sitä, että onnellisuus tulee ulkopuolelta (sinulla oli jotain, mikä toi onnen, mutta kun menetit sen, et voi olla onnellinen). Väärin. Pitää löytää se onni ja tyytyväisyys itsestään ja olla kiitollinen siitä, mitä on. Sen jälkeen alkaa asiat näyttää valoisammilta. Tätä on monen vaikea hyväksyä ja sisäistää, mutta totta se on. Jos vain odotat, että asioiden pitää muuttua ja sitten se onni vasta tulee, niin saat odottaa elämäsi loppuun asti.

Ja kyllä ihminen pystyy muuttumaan, mutta se ei onnistu hetkessä eikä varsinkaan, jos on hirveän negatiivinen suhtautuminen ja turhautunut ja torppaa kaiken jo etukäteen.

Muutos ei kuitenkaan tapahdu noin kuin vertasit: ei tarvitse opetella rakastamaan maksalaatikkoa vaan olemaan kiitollinen, että pystyy syömään sitä oksentamatta. Eikä elämä mene siitä pilalle. Tai että nukkuu sen, minkä pystyy, ja pyrkii hakemaan rentoutumista muualta, jos nukkuminen ei nyt onnistu. Tiedostaa senkin, ettei elämä silti romahda siihen.

Mikä sinä olet kenellekään valehtelemaan, että pitää olla paskasta _kiitollinen_! Aivan sairasta aivopesua ja puhetta! Tai vääristymistä! Joskus elämä on täysi katastrofi - ei mitään muuta. Se voi olla pelkkä via dolorosa ilman hitustakaan iloa. Sinäkö olet se, joka menee kertomaan holokaustin uhreille, että he kokevat _vääristyneesti_?

Sairasta. Sairasta.

Ajatusmallisi ovat vääristyneitä, kyllä. Voit jatkaa uhriutumista, voivottelua, marttyrointia ja kärsi myksessä pyörimistä loppuikäsi, jos kerran siitä nautit. Onnellisuutta et saa takaisin sillä tavalla. Päätä itse, kumman haluat: katkeruutta, vi haa ja surua vai hyvän olon.

Aika sairasta, että vertaat omia ongelmiasi h olok aus tiin. Ja siitä selvinneetkin pyrkivät jatkamaan elämäänsä ja olemaan kiitollisia siitä, että olivat hen gissä. Nämä selviytyjät saivat kokea vielä paljon hyvää elämässään ja sen onnellisuudenkin. Tajusivat, että onni syntyy ihmisen sisältä, ei ulkopuolisista asioista tai olosuhteista.

Näin kroonisesti masentuneena en osaa auttaa. Itse menen päivä kerrallaan.

Ymmärrän, minullakaan ei ole mitään. Kaikesta toiveesta, haaveesta ja unelmasta jäi vain tyhjyys. En pidä työstänikään, kuormitus on valtava ja vihaan sitä. Haaveilin parisuhteesta, rakkaudesta, perheestä, onnesta, hyvästä työstä ja turvallisuudesta. Mitään näistä en saanut. Rakastuin ja olin valmis rakentamaan tulevaisuutta. Miehen tunteet sammuivat ja hän rakastui toiseen. Meni naimisiin, perusti perheen ja työura etenee. Minä jäin ilman mitään. Koko elämäni on turha, en ole onnellinen ja ikääkin niin paljon että perhehaaveet voi jättää unholaan. Työni on hirveä, silti jotain täytyy tehdä. Katson kuinka ystävät ja tutut menevät elämässään eteenpäin. Minulle ei ole luvassa mitään muuta kuin lopulta hautapaikka sukuhaudasta. Olen köyhä, ikääntynyt ja kaiken toivon menettänyt katkera eukko. Elämällä ei ole minulle enää annettaa eikä minullakaan ole mitään annettavaa. En menestynyt, en onnistunut enkä saanut mitään, mitä elämältä nuorena toivoin. Toivon jopa jotain sairautta mikä tappaisi minut nopeammin.

Jotkut alkavat arvostaa elämää vasta sitten, kun sairastuvat vakavasti johonkin fyysiseen sairauteen tai loukkaantuvat jossain onnettomuudessa.

Elämä on kärsimystä, niinkuin aiemmin mainittiin. Ei oikeastaan voi kuin odottaa kuolemaa, ja yrittää pärjätä sen kanssa, että onni meni, mutta se joskus kuitenkin oli. Niin surullista kuin se onkin.

Vierailija kirjoitti:

En ole itsetuhoinen, mietin vain että minun elämäni oli ja meni. Se on surullista ja epäreilua. Mutta ei sille mitään voi. Mikään asennemuutos ei minua onnelliseksi tee.

Kovin tuntuu pitkältä mahdollisesti pitkäkin elämä ilman mitään iloa ja onnea. Nauttikaa, te, joilla siihen on aihetta! Ette tiedä mitä se on, kun ei ole enää mitään.

Tämä viesti on lapsellinen ja itsekäs. Vai että minä minä minä vaan oon onneton. Hiukan nyt perspektiiviä!

28

En ymmärrä tuota ajstusmakkia että kun et saanut sitä tiettyä miestä meni koko elämä hukkaan. Muitakin miehiä on. Ja työkin on paskaa. Oletko yrittänyt parantaa koulutustasi ja hankkia paremman työn? No et ilmeisesti kun kaikki oli sen yhden miehen varassa jonka piti tuoda se parempi elämä.

Katso peiliin.

Vierailija kirjoitti:

Anna mä arvaan miehesi pettää sua ja yrität pitää mätänevän suhteenne rippeitä kasassa kulissien ja omaisuuden takia?

Sen takia et voi olla onnellinen, koska et voi luovuttaa. Et halua päästää irti menneestä, mutta tiedät että kaikki teidän elämässä on pielessä ja onni kateissa ihan elämän loppuun asti?

Osuiko?

Ei. Tämä on se nuori, joka jankkaa "mun elämä on pilattu".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä käynyt terapiassa. En ole saanut sieltä mitään apua. Ei itseään voi muuttaa. Esimerkki: olet aina inhonnut maksalaatikkoa. Nyt sinun pitäisi rakastaa sitä. Tai olet aina rakastanut sitä, että sinulla on rentoutunut olo. Nyt sinun pitäisi oppia pitämään siitä, ettet saa nukuttua neljää tuntia enempää yössä.

Olet nyt siinä negatiivisuuden kierteessä, josta on vaikea päästä irti. Mutta ajatusmaailmasi on vääristynyt.

Terapia ei auta, jos ei ole tosi hyvä, ohjaava terapeutti, joka antaa tehtäviä ja ajatusharjoituksia, ja sinun pitää myös tehdä niitä tehtäviä ja työstää asioita aktiivisesti. Ei terapia ole mikään ihmelääke, jos vain odottaa, että siellä höpöttely muuttaa koko elämän ihan itsestään.

Ja toinen virhepäätelmä, joka sinulla on, koskee sitä, että onnellisuus tulee ulkopuolelta (sinulla oli jotain, mikä toi onnen, mutta kun menetit sen, et voi olla onnellinen). Väärin. Pitää löytää se onni ja tyytyväisyys itsestään ja olla kiitollinen siitä, mitä on. Sen jälkeen alkaa asiat näyttää valoisammilta. Tätä on monen vaikea hyväksyä ja sisäistää, mutta totta se on. Jos vain odotat, että asioiden pitää muuttua ja sitten se onni vasta tulee, niin saat odottaa elämäsi loppuun asti.

Ja kyllä ihminen pystyy muuttumaan, mutta se ei onnistu hetkessä eikä varsinkaan, jos on hirveän negatiivinen suhtautuminen ja turhautunut ja torppaa kaiken jo etukäteen.

Muutos ei kuitenkaan tapahdu noin kuin vertasit: ei tarvitse opetella rakastamaan maksalaatikkoa vaan olemaan kiitollinen, että pystyy syömään sitä oksentamatta. Eikä elämä mene siitä pilalle. Tai että nukkuu sen, minkä pystyy, ja pyrkii hakemaan rentoutumista muualta, jos nukkuminen ei nyt onnistu. Tiedostaa senkin, ettei elämä silti romahda siihen.

Mikä sinä olet kenellekään valehtelemaan, että pitää olla paskasta _kiitollinen_! Aivan sairasta aivopesua ja puhetta! Tai vääristymistä! Joskus elämä on täysi katastrofi - ei mitään muuta. Se voi olla pelkkä via dolorosa ilman hitustakaan iloa. Sinäkö olet se, joka menee kertomaan holokaustin uhreille, että he kokevat _vääristyneesti_?

Sairasta. Sairasta.

Olet väärässä. Niistä holokaustin uhreistakin osa selvisi. Ne selviävät, jotka löytävät merkityksiä elämäänsä. Se tulee aina sisältäpäin.

Se jo sinällään on väärä ajatusmalli, että muut ovat onnellisia. Kaikilla on vastoinkäymisiä ja elämä on arkea.

Se onni on hetkiä ja välähdyksiä. Pääosa menee siihen arkiseen puurtamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä käynyt terapiassa. En ole saanut sieltä mitään apua. Ei itseään voi muuttaa. Esimerkki: olet aina inhonnut maksalaatikkoa. Nyt sinun pitäisi rakastaa sitä. Tai olet aina rakastanut sitä, että sinulla on rentoutunut olo. Nyt sinun pitäisi oppia pitämään siitä, ettet saa nukuttua neljää tuntia enempää yössä.

Olet nyt siinä negatiivisuuden kierteessä, josta on vaikea päästä irti. Mutta ajatusmaailmasi on vääristynyt.

Terapia ei auta, jos ei ole tosi hyvä, ohjaava terapeutti, joka antaa tehtäviä ja ajatusharjoituksia, ja sinun pitää myös tehdä niitä tehtäviä ja työstää asioita aktiivisesti. Ei terapia ole mikään ihmelääke, jos vain odottaa, että siellä höpöttely muuttaa koko elämän ihan itsestään.

Ja toinen virhepäätelmä, joka sinulla on, koskee sitä, että onnellisuus tulee ulkopuolelta (sinulla oli jotain, mikä toi onnen, mutta kun menetit sen, et voi olla onnellinen). Väärin. Pitää löytää se onni ja tyytyväisyys itsestään ja olla kiitollinen siitä, mitä on. Sen jälkeen alkaa asiat näyttää valoisammilta. Tätä on monen vaikea hyväksyä ja sisäistää, mutta totta se on. Jos vain odotat, että asioiden pitää muuttua ja sitten se onni vasta tulee, niin saat odottaa elämäsi loppuun asti.

Ja kyllä ihminen pystyy muuttumaan, mutta se ei onnistu hetkessä eikä varsinkaan, jos on hirveän negatiivinen suhtautuminen ja turhautunut ja torppaa kaiken jo etukäteen.

Muutos ei kuitenkaan tapahdu noin kuin vertasit: ei tarvitse opetella rakastamaan maksalaatikkoa vaan olemaan kiitollinen, että pystyy syömään sitä oksentamatta. Eikä elämä mene siitä pilalle. Tai että nukkuu sen, minkä pystyy, ja pyrkii hakemaan rentoutumista muualta, jos nukkuminen ei nyt onnistu. Tiedostaa senkin, ettei elämä silti romahda siihen.

Mikä sinä olet kenellekään valehtelemaan, että pitää olla paskasta _kiitollinen_! Aivan sairasta aivopesua ja puhetta! Tai vääristymistä! Joskus elämä on täysi katastrofi - ei mitään muuta. Se voi olla pelkkä via dolorosa ilman hitustakaan iloa. Sinäkö olet se, joka menee kertomaan holokaustin uhreille, että he kokevat _vääristyneesti_?

Sairasta. Sairasta.

Ole sitten raivohullu ja vihaa kaikkea.

Karkotat tehokkaasti kaikki ympäriltäsi.

Kiitos kuitenkin purkauksestasi.

Se auttaa mua käsittämään millainen _en_ aio olla.

Vierailija kirjoitti:

Se jo sinällään on väärä ajatusmalli, että muut ovat onnellisia. Kaikilla on vastoinkäymisiä ja elämä on arkea.

Se onni on hetkiä ja välähdyksiä. Pääosa menee siihen arkiseen puurtamiseen.

Joo, elämä on pääsääntöisesti katastrofi. Vihaan sitä. Siksi aion pois. Nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Se jo sinällään on väärä ajatusmalli, että muut ovat onnellisia. Kaikilla on vastoinkäymisiä ja elämä on arkea.

Se onni on hetkiä ja välähdyksiä. Pääosa menee siihen arkiseen puurtamiseen.

Ei minua kiinnosta muiden onnellisuus - minulla onnea ei ole, se riittää kärsimykseen.

Vierailija kirjoitti:

Se jo sinällään on väärä ajatusmalli, että muut ovat onnellisia. Kaikilla on vastoinkäymisiä ja elämä on arkea.

Se onni on hetkiä ja välähdyksiä. Pääosa menee siihen arkiseen puurtamiseen.

Arki voi olla onnellista.

Kun on onnellinen, kaikki tuntuu hyvältä.

Puurtaminenkin on huvia, vastoinkäymiset naurattaa.

Tässäkin pätee se ettei sijoita kaikkia munia samaan koriin. Varsinkaan ei kannata ripustaa onnellisuuttaan johonkuhun toiseen ihmiseen, se ei ole reilua kummallekkaan osapuolelle. Ihmisten täytyy saada olla vapaita moisesta taakasta.

Harrastuksiakin/intohimojakin kannattaa olla monta. Että pärjää, vaikka menettäisikin yhden niistä.

Mikäli menetys on lopullinen, ei auta kuin vaalia muistoa ja luottaa siihen että elämällä on vielä paljon muuta annettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se jo sinällään on väärä ajatusmalli, että muut ovat onnellisia. Kaikilla on vastoinkäymisiä ja elämä on arkea.

Se onni on hetkiä ja välähdyksiä. Pääosa menee siihen arkiseen puurtamiseen.

Ei minua kiinnosta muiden onnellisuus - minulla onnea ei ole, se riittää kärsimykseen.

Näyttää kiinnostavan:

"Kovin tuntuu pitkältä mahdollisesti pitkäkin elämä ilman mitään iloa ja onnea. Nauttikaa, te, joilla siihen on aihetta! Ette tiedä mitä se on, kun ei ole enää mitään"

Tämä on vääristymä.