Koliikkivauvojen vanhemmat pinoon!

Avasin tämän ketjun, jotta saan purkaa omia tuntojani ja toivottavasti kuulla myös teidän muiden kokemuksia. Saa valittaa omaa toivottomuuttaan ja toki myös kertoa vinkkejä koliikin helpottamiseen. Tässä siis oma tarinani:



Poika nukkui hienosti 4 h pätkissä siihen asti kun oli 1,5 viikkoa vanha (nyt kuukauden ikäinen). Silloin alkoivat kovat ilmavaivat, jotka ajoittuvat erityisesti iltaan ja yöhön (no tottakai!). Minulla oli samoihin aikoihin rintatulehdus, johon sain Kefexin-antibioottikuurin, lääkäri arvelikin ilmavaivojen johtuvan kuurista, samoin lievän ripulin, jota vauvalla on silloin tällöin. Löysää ripulikakkaa tulee muutaman päivän välein kerran päivässä, muuten uloste on ihan normaalia. No, antibioottikuuri päättyi, mutta ilmavaivat ja yöitkut vain jatkuvat. Aluksi kokeilimme Cuplatonia ja Gefilus-maitohappobakteeria, niistä ei ollut mitään apua. Kävimme pari kertaa myös vyöhyketerapiassa ja vauvahierontaa neuvolan ohjeiden mukaan on myös testattu. Nyt käytössä ovat Rela-tipat, mutta niistäkään ei tunnu olevan apua.



Päivisin poika nukkuu hienosti 3-4 tunnin jaksoja, syö hyvin ja on valveilla tunnin pari kerrallaan, seuraa tapahtumia katseellaan ja vaikuttaa normaalilta, mutta aina johonkin aikaan illasta, tavallisimminklo. 17-19 alkaa maha vaivata niin paljon, että välillä huudetaan suoraa huutoa. Siinä sitten kanniskelen vauvaa, laulan, juttelen ja yritän rauhoittaa, pitää pystyasennossa. Välillä hän nukahtaa hetkeksi syliini, mutta heti kun hänet saa kannettua sänkyyn, hän herää uudelleen huutamaan. Aamuyöllä vaavi lopulta nukahtaa, joskus kahdeksi, joskus neljäksi tunniksi ja herää sitten nälkäänsä. Aamupäivät ovat meillä parasta aikaa, silloin vaivat ovat vähäisimmillään, vaikka nukkuessaankin vauva välillä kiemurtelee ja inisee ilmavaivaisen näköisenä. Vaunuihin tai autoon hän nukahtaa joka kerta päiväsaikaan, mutta ei illalla tai yöllä.



Ja nyt niitä omia tuntemuksia: Olen niin väsynyt ja turhautunut, tuntuu välillä että en pysty lainkaan nauttimaan tästä ihanasta vauva-ajasta, joka menee niin nopeasti ohi. Väsymys on välillä niin totaalista, että tuntuu kuin kävelisi päin seiniä, nukunhan yössä keskimäärin kolme tutnia ja nekin vielä parissa kolmessa pätkässä. Päivisin en yrityksistäni huolimatta saa nukuttua. Onnksi oma äitini valvoo vauvan kanssa pari yötä viikossa, jotta mieheni ja minä saamme nukuttua. Niinä öinä otankin sitten unilääkkeen, koska elimistö käy kaiken vauvan itkun jäljiltä niin ylikierroksilla, että en osaa rauhoittua nukkumaan kunnolla. Olotila on aivan toisenlainen, kun on saanut nukuttua kuusikin tuntia vain yhdellä katkolla, joka johtuu siitä, että täytyy pumpata täysiä rintoja tyhjemmiksi. Turhautuminen on myös rasittava tunne, kun yrität kaikkia mahdollisia keinoja vauvan olon helpottamiseksi eikä mikään auta, joudut vain katselemaan miten pieni huutaa tuskissaan. En olisi koskaan uskonut, että tämä vauva-arki voi olla näin valtavan rankkaa. En halua oikeastaan jutella edes hyvän ystäväni, kummipoikani äidin kanssa nykyään, kun hän aina muistelee, miten helppoa heillä oli alusta lähtien. Sama juttu tuolla Toukokuisten pinoissa, melkein kaikilla muilla tuntuu olevan hyvin yöt nukkuva vauva, joka herää syömään kaksi kertaa yössä ja muuten nukkuu hienosti. Välillä tulee niin katkera ja kateellinen olo, että ei pysty edes lukemaan niitä juttuja eikä myöskään itse viitsi aina valittaa samasta asiasta.



Tässä vielä omia selviytymiskeinojani: Kavereiden kanssa juttelu (mieluiten sellaisten joilla ei ole omia lapsia, puhutaan välillä jostain muustakin aiheesta), vaunulenkit vauvan ja koiran kanssa, haitarin soittaminen (en ollutkaan synnytyksen jälkeen soittanut kertaakaan), mökkeily vaikeuksista huolimatta, pienet omat hetket illalla, kun mies on vauvan kanssa ja kun saamme hoitajan niin teemme jotain mukavaa kahdestaan, viikonloppuna kävimme elokuvissa ja se piristi kummasti.



Kertokaahan muut kokemuksianne ja paljon voimia kaikille!