ISÄ ei HOIDA vauvaa, UUPUNUT, aina VÄSYNYT äiti
Onko ketään muita, joita oliisi " ihana äitiys" alkanut vauvan saannin jälkeen suorastaan ärsyttämään ? Itse on hoidettava kokoajan 24h online.
Tulee tunne, että miehet, totta tosiaan, pääsevät aina vähemmällä perheen arjen hoitamisessa.
Mulla sapettaa tosissaan..
Me naiset kannamme vauvaa odotusajan ja sitten kiinteä hoitosuhde astuu voimaan heti vauvan syntymähetkestä lähtien. Mieheni kyllä hetken pitää seuraa vauvalle(4kk), mutta heti kun vauva alkaa itkeä tai edes vähän mollisävyyn ääntelemään, hän kantaa sen mulle ja toteaa, et äitille saa valittaa.Vaikka olen todennut, että sunkin on pärjättävä hänen kanssaan kielteistenkin tunteiden ollessa läsnä.Olen tullut siihen tulokseen, ettei hän yksinkertaisesti hoida vauvaa,kun hän itkee. Esim. jos olen suihkussa ja vauva alkaa itkeä, mies ei lohduta vaan esim.makaa hänen vierellään vuoteella muttei anna edes tuttia vaan katsoo vaan, kun vauva itkee.Arvatkaa, kuinka teki kipeää äidin sydämmelle.Kuika voi olla noin kylmä isä ??? Tosi törkeetä käytöstä aikuiselta mieheltä. Oisko kellään mitään neuvoa, että miten selviä arjesta?
En yksinkertaisesti voi olla hetkeäkään, ettei vauva olisi lähipiirissä kun mieheni ei kerta hoida häntä. Tuttavillani on lapsia. En viitsisi heän työmäärää enää lisätä viemällä vauva heille hoitoon.
Olen aina tiennyt, että pienen vauvan hoitaminen vaatii paljon psyykkisiä voimavaroja vanhemmilta. Siksi vanhempia onkin kaksi, jotta olisi mahdollista edes hieman levätä ja kerätä voimavaroja hoitamiseen. Olen ihan väsynyt, sillä vauvani on erittäin seurallinen päivisin ja vaatii jatkuvaa huomioita. Olen ulkoillut, mutta väsymys on valtava.Yöt saamme nukkua 3-4h pätkissä, mutta mulla on kokoajan vain tunne, etten oo nukkunut yhtään. Päivällä en saa nukuttua.
Vauva on vielä iltasin erittäin itkunen, et vierailut kun usein ajottuvat siihen aikaan, olen useasti vaan vauvaa lohduttamassa vieraitten makkarissa imettäen. Miehet seurustelee ja vaimot vaan hyyssää lasten kanssa... ja hoitaa tarjoitlun. Miksi Näin??? Miten tähän sais muutosta... Itse olen ehottanut et nyt on miesten vuoro hoitaa, kun kyllään mennään, mut miehet(muut kylässä olevat) eivät ota asiaa edes kuuloalueelensa.
Imetys on mun mielestä vauvalle tärkeä, mutta äitille LIIAN sitova toimenpide.En imetä enää seuraavaa lasta, jos sellasen edes enää pystyn saamaan, ettei miehen tarvitse aina todeta, äitille mammaa juomaan ja " hoito" on häneltä siltä osin ohi. Kyllähän monet on sanonut et lypsää maitoa iteltä ja antaa miehen antaa sitä tuttipullosta, mut kun vauva ei kertakaikkiaan suostu juomaan tuttipullosta. Minkäs teet, yökkää vaan .. .
Ottakaapa kantaa tilanteeseni ja olenko " ainoa" tällästä kokeva ? Miten selviän ??
Kommentit (16)
Ja sama vielä kolmannenkin vauvan kanssa. Eli veikkaan, että jonkinlainen taipumus tuon kaltaiseen on syntynyt jo ehkäpä omassa lapsuudessa (olen nimittäin huomioinut mieheni äidillä vähän vastaavia piirteitä...).
Ainoa toimiva konsti, minkä olen keksinyt, on se, että lähdet ihan oikeasti kotoa pois ja isä ja vauva jäävät kahden kesken. Ja niin tietysti, että aloitat suurin piirtein roskapussien viemiseen kuluvasta ajasta. Näin ollen miehesi huomaa pärjäävänsä ihan hyvin ja on pakotettukin hoitovastuun ottamiseen. Tietenkään ei kannata jättää lasta nälkäisenä tai muuten huonossa jamassa olevaa vauvaa tälläisessa totutteluvaiheessa...
Kohta jo pääset itse suihkuun - jee! Eikä mene kovin kauaa, kun voit käydä puolen tunnin lenkillä - yksin! Jospas jossain vaiheessa miehesi siedätyshoito on edennyt jo muutamankin tunnin mittaiseen poissaoloon - usko tai älä. Vauva kasvaa samalla kovaa vauhtia ja kiinteitten ruokien syömävaiheessa tissimaito ei ole enää samanlainen MUST sillä sekunnnilla, kun aiemmin. Kannattaa yrittää opettaa vauvaa juomaan esim. vettä myös. Meillä nykyinen pieni yökkää korvikkeen makua, eikä niinkään pulloa. Nokkamuki, josta tulee muutama tippa kerrallaan on myös kova sana.
Eli mies " siedätyshoitoon" , hyvin pienin aikamäärin aloittaen ja mikä tärkeintä -POSITIIVISIN TULOKSIN. Silloin vauvan hoidosta saa myös sen tärkeimmän sisäisen hyvänolontunteen ja palautteen - tietenkin vaimon kiitosten lisäksi.
Kokeile... :)
hannasanelma:
Kiitos viestistäsi!
Ainoa toimiva konsti, minkä olen keksinyt, on se, että lähdet ihan oikeasti kotoa pois ja isä ja vauva jäävät kahden kesken.
Olen ollut hetkiä pois esim.lenkillä 0,5h - 1h.Hän lähes aina soittaa ja antaa vauvan itkeä puhelimeen.Kyselee missä olen, ei saa asettumaan vauvaa.Elim nämät itkujutut on pahin ongelma.Meillä nykyinen pieni yökkää korvikkeen makua, eikä niinkään pulloa.
Olen lypsänyt omaa maitoa, et ei sitäkään juo pullosta, vaikka tutti on tosi pienikokoinen äidin rintaa muistuttava nuk-tutti.
nipo:
Millainen oli parisuhteenne ennen vauvaa? Teitkö sinä kaiken silloinkin? Onko miehesi muuttunut jotenkin vain ovatko vain sinun vaatimuksesi muuttuneet?.
Suhteemme oli ihanteellinen.Molemmat teimme kotitöitä, joko yhdessä tai sovittuja vastuualueita esim.mä hoidin pyykit ja mies imuroi ja muut siivoukset tein mä. Ruanlaitto yhdessä jne.En ole vaatimuksia muuttanut.Olen yrittänyt hoitaa oman osuuden kotitöistä vauvanhoidon lisänä.Miehen osuudet ovat alkanneet vähetä.En oo niitä tehnyt ite vaan todennut esim. miten me saatas siivottua, kun huomaan ettei oo imuroitu, villakoirat vallottaa lattioita.
Miksi valitsit juuri hänet lapsesi isäksi? Miksi ihmeessä olet ryhtynyt suhteeseen tuollaisen vätyksen kanssa?
Hän tuntui niin herkkäluonteislta, kaiken huomioitavalta ja vastuunottavalta mieheltä. Koin hänet ihanteellisena miehenä, mikseipä lapsen isänäkin.
Oletko jättänyt miehesi kahdenkesken vauvan kanssa, vai oletko aina paikalla " kyttäämässä" kun hän hoitaa lasta?
Olen lähtenyt esim.lenkille ja ovat jääneet kahen.Pian hän soittaa, että tulisinko jo takaisin, vauva vain itkee. Kun ei saa keinuttelulla tai muulla tavalla hiljaiseksi, luulee et maidolla vain asettuu.
Minusta hän on kyllästynyt vauvaan.HÄn ei nuku kuin muutaman hetken päivisin n.15min tai 30min tai korkeintaan 1h päivällä.Joskus ei ollenkaan.Miehestä on jotenkin vaikea ymmärtää vauvan käytöstä. Häntä rasittaa, et vauva työllistää minua niin paljon. Suhteemme alkoi heti muuttua viileämmäksi kun vauvan päiväunet väheni (n1,5kk iäs) ja väsymyksestä tuleva iltaitkusuus lisääntyy. Olen yrittänyt keksiä ratkaisua, miten saada vauva nukkumaan pävisin enemmän, mutten ole tässä onnistunut.Neuvolaväki toteaa aina, kun asiasta jotain juttelen " vauvalla on oma unirytmi ja hän pitää siitä itse huolen."
Rasittavaa ....
Ja jotta isä voisi oikeasti ottaa vastuuta koko kodista, niin hänelle pitää antaa valtaa myös oikeasti päättää tasa-arvoisesti kodin asioista,
Meillä on molemmilla oikeus vaikuttaa asioihin tasapuolisesti.
Mieheni kyllä muuten touhuaa vauvan kanssa,enkä ole antanut mielestäni yhtään negatiivista pauletta.Päinvastoin kehun hänen ideoitaan...
Joskus kun vauva itkee tulen paikalle, jos mies ei tee vauvalle mitään,en itsekään sano mitään vaan nostan vauvan syliin ja rauhotan häntä. Mies ei sano mitään vaan poistuu muita juttuja tekemään.En tiedä miten osaisin oikealla tavalla häntä neuvoa itkukohtauksien tullessa,ettei hän koe mun kommetteja negatiivisesti ja hän lopettaa jopa kaiken yhdessäolon vauvan kanssa.
että teillä on alunperin ollut toimiva työnjako. Tilanne ei varmaan ole toivoton. Jos miehesi on kerran ollut toisten tunteet huomioonottava ja fiksu, ei hän varmaan ole täysin muuttunut... Yritä puhua miehesi kanssakotitöistä ja vauvan hoidon työllistävyydestä ja saada hänet käsittämään, että tämä aika on todella lyhyt. (Vaikka ei nyt varmaan siltä tunnukaan.) Lapsesi ei aina tule olemaan yhtä riippuvainen sinusta, vuoden päästä tilanne on jo aivan toinen.
Tuli mieleen tuosta vauvan lohduttamatta jättämisestä, että oma mieheni, vaikka on todella rakastava ja huolehtiva isä, käyttäytyy joskus samalla tavalla (tai ainakin silloin kun vauva oli pienempi). Saattoi istua sohvalla mykkänä ja roikottaa parkuvaa lasta edessään selin itseensä... Muutenkin ei aina vastaa sanallisesti vauvan huutoon. Tuntuu siltä että puhuminen ja lohduttaminen ei ole hänelle oikein luontevaa. Isomman lapsen kanssa kommunikoi paremmin, myös itkuisina hetkinä. Itse olen puhunut miehelleni tästä (raivonnutkin) ja kertonut, että lapsen itsetunnolle on tärkeää että hän saa pahaan oloonsa ymmärrystä ja että hänelle vastataan. mieheni kyllä ymmärtää tämän ja niin varmaan sinunkin.
puhumalla asiat varmaan pikkuhiljaa selviävät. Vaadi ystävällisesti mutta päättäväisesti miestä ottamaan vastuuta, muuten et jaksa itse hyvin. Tuo idea, että jätät heidät vain vähäksi aikaa kahden, ettei tarvitse miettiä kotona tuntikausia parkuvaa vauvaa, oli hyvä. Voimia, uskon kyllä että tilanteenne voi korjaantua!
Jos hän kerran kuitenkin periaatteessa asennoituu noin positiivisesti, niin ehkäpä hänen vain pitäisi saada viettää lapsen kanssa enemmän aikaa, jotta hänestä tulisi " yhtä hyvä" hoitaja kuin sinustakin. Olisiko nyt kyse siitä, että koska sinä olet ollut lapsen kanssa enemmän tekemisissä, niin sinä sen vuoksi tiedät paremmin kuinka vauva rauhoittuu ja homma sujuu sinulta ikäänkuin helpommin ja taitavammin. Miehesi voi tästä syystä tuntea alemmuutta, koska ei saa vauvaa samalla tavalla rauhoittumaan ja niinpä hän ikäänkuin " heittää pyyhkeen kehään" , eikä edes yritä kun sinä pärjäät kuitenkin paremmin.
Niin kauan kuin sinä hoidat lasta kotona ja mies käy töissä, säilyy tilanne tällaisena, eli sinä olet lapselle ikäänkuin se " ykkösvanhempi" . Käsittääkseni ainoa keino saada oikeasti muutos aikaan on vaihtaa vuoroja. Vaikka meillä on aina hoidettu lapsia tosi tasapuolisesti, niin aina väistämättä siitä kotona olevasta vanhemmasta tulee jossain mielessä lapsille ykkönen. Vaihdon jälkeen ykkösvanhemman vaihtumiseen menee lapsesta ja lapsen iästä riippuen aikaa viikosta pariin, kolmeen. Minusta teidän kannattaisi tosissaan harkita vuoronvaihtoa, jotta isäkin pääsisi kosketuksiin lapsen arjen kanssa ja saisi positiivista palautetta siitä, että hänkin voi välillä olla ykkösvanhempi.
En usko että tunti, pari saa muutosta aikaan, koska sen jälkeen sinä osaat edelleen homman paremmin. Tarvitaan vähintään viikonloppu tai viikko isän ja lapsen kahdenkeskistä aikaa, mieluummin muutama kuukausi. Jos vauva on vielä pieni, ettekä halua vuoronvaihtoa vielä, niin sitten on vain yritettävä niin, että isä saa muuten paljon kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa.
Keskustelkaa tästä asiasta, koska yllättävän monilla ihmisillä on sellainen käsitys, että äiti jotenkin luonnostaan olisi parempi vanhempi ja sopivampi vauvan hoitoon. Jo tämä asenne saattaa aiheuttaa sen, että mies luovuttaa. Kun miehesi ymmärtää, että kyse on vain tottumuksesta ja vauvan kanssa vietetystä ajasta, alkaa hän ehkä itsekin haluta luoda paremman suhteen vauvaan ja motivoituu hoitamaan häntä.
Sitten kun vauva on vähän isompi voittekin vaihtaa vuoroja ja mieskin saa kokea ykkösvanhemmuuden. Se voi sitten toki olla vaikea paikka äidille, koska ihminen on sen verran narsistinen olento, että ykköspaikan luovuttaminen toiselle ei ehkä ole aina niin helppoa, on kivempi itse olla lapsen palvonnan kohde ;) Kun kuitenkin muistaa aina ajatella, että se on lapsen parhaaksi niin siitäkin selviää, vaikka kotona onkin kivempaa kuin töissä!
Meillä oli aika samanlainen tilanne esikoisen kanssa. Hän oli koliikkivauva ja muutenkin aika herkästi ärtyvä. Vauva oli yhteinen päätös, mutta kun tyttö syntyi niin hoito jäi todella paljon minun harteilleni. Mies kyllä teki kotitöitä ja piteli vauvaa sylissään, mutta heti kun lapsi alkoi itkeä niin vauva palautui automaattisesti minulle. Keskustelimme monesti asiasta (välillä enemmän ja välillä vähemmän asiallisesti) ja kerran mies sanoi, että suurin syy tähän käytökseen oli se, että hän ei osaa hoitaa lasta, ei hän tiedä miksi se itkee. Minä väänsin hänelle suorastaan rautalangasta, että enhän minäkään sitä tiedä; joskus lapsi itkee nälkää, jolloin maito auttaa. No siihen asiaan miehestä ei ollut helpotusta, koska vauva oli rintaruokinnalla eikä huolinut tuttipulloa. Joskus vauva itkee lähisyydenkaipuuta, siihen auttaa kun ottaa syliin ja lohduttaa. Joskus vauva itkee vatsanväänteitä, joskus syy jää arvoitukseksi, mutta AINA on vauvaa lohdutettava. Aina itkua ei saa loppumaan, voi käyttää vaikka mitkä kikkakolmoset, mutta joskus itku vaan jatkuu, mutta SILTI lasta on pidettävä lähellä ja anettava hänelle lohtua.
Monesti miehistä tuntuu, että äidit osaavat vaistomaisesti hoitaa vauvoja. Ja kissan p:t! Ihan samanlaista arpomista itkun syystä se on äideilläkin ainakin aluksi. Tosiasia on, että monet vauvat rauhoittuvat paremmin äidin sylissä, koska äiti on yleensä tutumpi kuin isä, hänen tuoksunsa on tuttu ja ah-niin-ihana maito tuoksuu. Isän täytyy vaan tutustua lapseensa ja luoda omat keinonsa lohduttaa lasta. Isiltä ei tule maitoa tisseistä, mutta silloin kun lapsi ei itke nälkäänsä, isä on aivan yhtä hyvä lohduttaja kuin äitikin.
Keskustele miehesi kanssa. Selitä hänelle sen miljoonannen kerran, että lasta ei saa jättää yksin itkemään. Monilla miehillä menee aikaa kypsyä isyyteen, mutta monesti heistä kasvaa ajan kanssa loistavia isiä. Näin ainakin meillä kävi, mutta vielä nytkin mieheni harmittelee sitä, että esikoisen pikkuvauva aika meni vähän ohi. Toisen lapsemme hän otti ihan eri tavalla vastaan ja nyt puuhaamme tähän jo kolmatta. Aika hyvin mieheltä, joka esikoisen koliikkiaikaan vannoi, että ikinä ei yhtään huutajaa tähän taloon. ;0)
Tsemppiä!
Kiitos viestistäsi!
Tuntui todella lohdulliselta,että tilanne saattaisi vielä jopa muuttua lapsen kasvun myötä.Yritän aloittaa keskustelua miehen kanssa rakentavalla tavalla.
Jospa hän osaisi samaistua lapseen, miltä hänestä itsestä tuntuisi, jos olisi surullinen tai avun tarpeessa eikä häntä huomioitaisi.Itse ainakin usein ajattelen, miltä minusta tuntuisi olla tuo pieni lapsi ja miten toivoisin muiden reagoivan minun tunnetilaan. Kokeilen sitten toimenpiteitä lapseen - usein olen saanut hänet rauhoittumaan lyhyessä ajassa.
Itkun sävy jo kertoo, että onko esim.nälkä vai väsy jne.En tiedä olemmeko me äidit hieman herkempiä vaistoamaan lapsen tunteita. Minuun ainakin sattuu kovasti, kun kuulen vauvan itkevän, enkä pääse auttamaan heti.Tilanne yleensä korjaantuu, kun menen vauvan luo. kun vauva näkee minun kasvot, lopettaa itkun ja suo leveän naurun tai kun lohdutan hän pian alkaa jokellella iloisesti :)
Yritän saada ykkösvanhemmuuden siirtymään välillä miehelle. En muuten kestä tätä tilanetta.
Tuntui ihanalta lukea,että teillä tilanne oli muuttunut muiden lasten osalta.Ajattelet lapsen lohduttamisesta kuten minäkin, että on vain kokeiltava mikä parhaiten sopii tilanteeseen..nyt lähdettä' vä nukuttamaan vauvaa! :)
Eli meillä tilanne ennen esikoisen syntymää oli seuraavanlainen. Mies oli ollut jo useamman vuoden yksityisyrittäjä(omistaa pizzerian) ja työpäivät oli 10-22, 5-7 päivää viikossa töitä, vuodessa lomaa ehkä kaksi viikkoa. Ja yleensä työpäiviä oli se 6/vk. Mieheni on ulkomaalainen, eli työn saanti muuten kuin itse itsensä työllistämällä on aika hankalaa jos haluaa tehdä muutakin kuin siivota. Eli luonnollisestikin suurin osa kotitöistä ollut minun harteilla, mutta kotona ollessaan mieheni kyllä aina tehnyt mitä on tarvinnut.
Esikoinen syntyi kaksi vuotta sitten. Ja alku oli todella kankeaa. Itse olin huonossa kunnossa synntyksen jälkeen ja mies hoitikin kaikki kauppa-asiat tästä syystä, ja ruoistakin tekin suurimman osan(töiden jälkeen eli yöllä). Synnyttyksen jälkeen sattui sellainen epäonni myöskin että pizzerian työntekijä irtisanoi itsensä ja uutta ei löytynyt moneen kuukauteen eli miehellä ei ollut yhtään vapaapäivää n 4 kuukauteen(tämä tapahtui samana äivänä kuin kotiuduimme sairaalasta). Sairaalassa minä nukuin, imetin ja vaihdoin vauvan vaipat ja mies hoisi kaiken muun ajan(perhehuonetta emme saaneet eli mies nukkui yöt kotona) poikaa. Enkä tiedä miten olisin ilman häntä pärjännyt. Mutta kotona hommat menikin ihan toisin päin.
Mies ei yhtään ymmärtänyt miksi vauvan hoitaminen on niin vaikeaa ja miksi joskus olisin halunnut esim olla vaikka yksin makuuhuoneessa edes viisi minuuttia ilman että tarvii vastata kenenkään pyyntöön.
Mies kylläkin kantoi ja leikki vauvan kanssa harvoina hetkinä jolloin oli kotona, joskun pojan itkiessä yöllä mies otti pojan vatsansa päälle nukkumaan että minä saisin nukutuksi, kun ei mies imettääkään voi:)
Mutta ei ollut toivoakaan siitä että olisin voinut mennä jonnekin yksin, niin että mies olisi jäänyt pojan kanssa kotiin. Poika oli 8kk kun ensimmäisen kerran olivat kahdestaan kotona kun minä kävin katsomassa kaverin vastasyntynyttä vauvaa. Kun vauva kasvoi, niin sitä mukaan mieskin löysi varmuutta isyyteen ja vauvanhoitoon. Hänellä varmaankin vaikutti myös se, ettei ollut paljonkaan mahdollisuuksia olla kahdestaan pojan kanssa(työnsä vuoksi).
Jos ajattelen ensimmäisiä kuukausia poikasen syntymän jälkeeen, en olisi koskaan uskonut siihen miten mies nykyään touhuaa poikansa kanssa. Niin vaikeaa kaikki oli silloin. Mutta mieskin voi muuttua ja kasvaa ihmisenä, hurjastikin.
Nyt minulla on raskausviikkoja kasassa 34, ja mielenkiinnolla odotan mitä tapahtuu synnytyksen jälkeen :) Olemme miehen kanssa puhuneet paljon esikoisen vauva-ajasta, ja huomaan että nykyään mies ymmärtää vaimonsa mielialan vaihteluita aivan eri tavalla kuin kaksi vuotta sitten! Sikälikin tilanne saattaa muuttua meillä rajustikin, sillä miehen pizzeria on myynnissä, ja jos sen mies saisi myydyksi, niin hänhän olisi tietysti aluksi työttömänä ja silloin sitä yhteistä aikaa olisikin tosi paljon, ja tiedän että sekin olisi hyvin haasteellista!
Mutta tsemppiä ap:lle ja toivottavasti saatte asianne selvitettyä!!
Eivät miehetkään luonnostaan omaa mitään superisän vaistoja, heidänkin on yhtälailla kuin naisten, opittava miten olla isä. Tiedän kokemuksesta mistä puhun koska mielestäni minunkin mieheni oli vähän tuollainen kun saimme kaksosemme. Toisaalta mieheni oli pakko osallistua ja tehdä enemmän kuin jos olisimme saaneet vain yhden. Hänen oli AINA kotonaollessaan tehtävä vähintään yhtä paljon kuin minä: syötettävä, lohdutettava, nukutettava jotain vauvaa.
Ei se helppoa ollut alussa. Muistelen miten olin katkera siitä, ettei mies ikinä jaksanut nousta aamuisin. Minä hoidin nousemiset vauvojen kanssa vaikka olisin öisin valvonut paljon enemmän kuin mies! Miehellä kesti kauan ymmärtää, että kun talossa on lapsia ei enää voi elää elämäänsä samalla rytmillä kuin aikaisemmin (valvoa öisin pitkään ja nukkua aamulla).
No kerrottakaan, että nyt kun olemme saaneet kolmannen lapsen, niin mies jo ymmärtää nousta aamuisinkin silloin tällöin kaikkien kolmen kanssa:)). Hänellekin on mennyt perille, etten minäkään äitinä ole mikään kone!
Minusta tuntuu, ettei miehilläkään niin helppoa aina ole. Ei heillä ole edes yleensä roolimallia siitä, millainen hyvän isän tulisi olla! Edellisen sukupolven isät ovat yleensä vain paahtaneet töissä ja äidit ovat hoitaneet lapsia. Nyt miehiltä vaaditaankin yhtäkkiä lastenhoitokykyjä!
Totta on, ettei naisillakaan luonnostaan välttämättä ole heti kykyä hoitaa vauvaa. Kyllä siihen on naisenkin opittava ja sopeuduttava. Ei se aina luonnostaan tule. Sama pätee mieheenkin. Miehenkin on vain hoidettava sitä lasta YKSIN löytääkseen sitä varmuutta vauvanhoidossa. Se voi kyllä kestää hetken.
Mielestäni minunkin mieheni on oikein hyvä isä nykyään. Hänelle lapset tulevat ekoina ja hän hoitaa heitä siinä missä minäkin. Voin huoletta jättää kolmikon iskän hoitoon, eikä mies soita perääni koskaan:).
Vauvallemme minä olen tosin vielä ykköshoitaja koska imetän ja mies joutuu tekemään pitkiä työpäiviä. Luotan siihen, että se muuttuu kuten se on muuttunut kaksostenkin kanssa, pikkuhiljaa kunhan imetys loppuu ja mies voi osallistua hoitoon enemmän. Kestäähän miehellä kuitenkin enemmän aikaa oppia tuntemaan vauva kun hän näkee vauvaa paljon vähemmän!
Tsempit ja uskon kyllä että tilanne teilläkin muuttuu pikkuhiljaa. Sinun pitäisi nyt vain pikkuhiljaa antaa miehellesi enemmän hoitovastuuta (vaikka pakottaen). Muista että pelkästään SINUN tapasi hoitaa vauvaa ei ole se ainut oikea! Miehen on löydettävä oma tapansa lohduttaa vauvaa.
Meillä on lähes 3kk vanha tyttövauva jonka hoidan pääosin minä (kuten teen kotihommatkin!!!). Raivostuttaa joskus ja väsyttää sitä useammin. Harvoin olen missään yksin ilman vauvaa. Miestäni " pelottaa" jäädä tyttömme kanssa yksin koska ei kuulemma tiedä aina itkun syytä ja alkaa hermostuttamaan. Ja minulta kuulemma hoito sujuu vaikka itsekin useasti olen " hädässä" kun en tiedämikä tyttöämme vaivaa. Meillä usein " iltaitkua" ennen nukkumaan menoa.
Olen yrittänyt miehelleni sanoa että hän on hyvä isä, maailman paras ja en minäkään aina tiedä mikä vauvaa vaivaa mutta silti jokin edelleen mättää eikä mieheni luota itseensä... Hän asnoi kaverilleen joka kysyi miten vauvan kanssa mennyt että olen luontainen äiti... Jaa enpä usko tuota...vaan haluaisin mieheni myös enemmän mukaan. Se loisi tukea ja turvaa.
Mieheni on tytön kanssa jos käyn kaupassa pikaisesti mutta jos kaupungille shoppailemaan tms lähtisin otan tytön mukaan vaikka olen miehelleni sanonut että tarvitsen myös omaa aikaa että jaksan. Ei hän osaa kuvitella kuinka raskasta olla yksin olla vauvan kanssa kotona. Minulla kun ennen oli laaja työkaveripiiri ympärillä.
Meillä tyttö onneksi juo maitoa tissistä sekä pullosta joten se asia on paremmin kuin muilla " samassa jamassa olevilla" . Onneksi mieheni vaihtaa tarvittaessa vaippaa ja antaa pullosta maitoa.
Jos haluan lähteä tyttöjen kanssa tuulettumaan niin tyttömme menee mummolaan yökylään, äitini ymmärtää sen ja erittäin mielellään ottaa tytön. Miestäni pelottaa vauvamme iltaitkut ja se ettei saisi tyttöä illalla nukkumaan ja herääkö hän yöllä tyttöä syöttämään. Olen huomannut että se ahdistaa häntä. Haluaisin auttaa miestäni mutta miten... Olen kaksi kertaa vauvan syntymän jälkeen ollut tuulettumassa ja kyllä on hyvää tehnyt.
En " kyttää" vierellä jos mieheni hoitaa vauvaamme, esim. vaihtaa vaippaa, syöttää tms... vaikka joskus tekis mieli heh heh...
Mutta hyvä lukea että muilla samanlaisia kokemuksia enkä ole ainoa... ja ehkä kaikki ajan kanssa.... Ja uskon kun tyttäremme on isompi on mieheni luottamus hoitotaioja kohtaan suurempi myös!!!
Tsemppiä meille kaikille!=)
-Anni
Terve.
Itse äitinä ymmärrän täysin sinun väsymyksesi ja potutuksesi, kun joudut kantamaan enemmän vastuuta ja mies ei osaa ottaa tilannetta haltuunsa toivomallasi tavalla. Olen usein kiukutellut samasta aiheesta omalle miehelleni.
Mutta ihmisiä ne on nuo miehetkin. Jospa miehesikin on väsynyt ja turhautunut. En tietenkään voi tietää mikä miestäsi " vaivaa" , mutta ehkä hän ei laiskuuttaan tai ilkeyttään käyttäydy tuolla tavoin. Jos hän ei vaan osaa suhtautua vauvaan eli siis ei osaa hoitaa vauvaa vielä kunnolla. Äidin on ikäänkuin pakko hypätä työvuoroon tauotta, kun vauva tulee, mutta miehen on helpompi jäädä vähän sivuun ja olla avuttomampi. Äii paahtaa menemään ja on kiukkuinen ja mies tuntee varmasti olevansa aina vain enemmän ulkopuolinen.
Meillä on pikkuhiljaa asiat menneet eteenpäin. Välillä mies soittaa hädissään perääni ja antaa lasten itkeä puhelimeen (ärrrsyttävää!) ja kun olen sanonut, että kamoon, en voi rentoutua, jos hän turhan päiten soittaa minulle, niin hän on sitten uskonut, että tämmöiset soitot on paras jättää väliin.
Jankutan eli yritän keskustella rakentavasti usein myös siitä, että jos molemmat osallistuisivat kutakuinkin tasapuolisesti kodinhoitoon ja lastenhoitoon, niin olisi kaikilla kivempaa. Samaan syssyyn yritän sitten itse osallistua enemmän mm. tiskaukseen ja pyykkäykseen, sillä mieheni tuntee, että hän tekee näitä hommia enemmän.
Tuskin miehesi aivan toivoton on?
Uskon, että itse kukin pikkuhiljaa kasvaa isäksi ja äidiksi. Äitien se on vaan yleensä tehtävä sata kertaa nopeammin kuin isien. Mutta kyllä rakastavat parastaan yrittävät isätkin siellä perässä tulevat. Sopivasti porkkanaa ja keppiä. Jos jokin asia ottaa päähän, olisi hyvä, jos siitä voisi jotakuinkin asiallisesti sanoa ja jos hän tekee jotakin hyvin, niin siitäkin kannattaa mainita.
Vauvanhoito on rassaavaa ja ristiriitaisten tunnemyrskyjen aikaa. Ei auta kuin kahlata läpi ja toivoa, että mies aina vaan enemmän osallistuisi.
Välillä hyvä päivä, välillä kakka päivä -periaatteella ainakin meidän perheessä mennään eteenpäin.
Tsemppiä!
muistan mieheni joskus sanoneen, että miehellä kiintymys vauvaan kasvaa pikku hiljaa. Hän on kyllä osallistunut alusta asti vaipanvaihtoon, vauvan pukemiseen, kylvettämiseen ym. mutta maidon antaminen on kaikkien kolmen kanssa jäänyt minun vastuulle yksinkertaisesti siitä syystä, että lapsemme eivät ole huolineet tuttipulloa ja onneksi mulla on maitoa riittänyt. Kiinteää ruokaa mies on kuitenkin syöttänyt lapsillemme siinä missä minäkin. Ymmärrän kyllä miehiä (isiä), jotka vähän pelkäävät vauvojensa itkuja ym. Äidillä on kuitenkin ns. biologinen vaisto tulkita vauvan itkua. Toki äitikään ei aina ymmärrä, että miksi nyt itkettää, mutta minä ainakin pystyn erottamaan ainakin kohtuullisen hyvin meidän kolmannen vauvamme itkut; onko siis kyseessä nälkä, väsymys vai kipu...Meidän vesselillä ei onneksi noita itkuja ei edes paljoa ole ollut, vain nälkää ja väsymystä on joskus valitellut. Mutta jos vauva vaikka itkee ja kitisee illalla pari tuntiakin tai enemmänkin putkeen, niin kyllähän siinä isillä ja äidilläkin on tekemistä. Mutta toki kotitöissä voisi mies olla sitten sitäkin enemmän apuna, jos ei vauvaa uskalla niin paljon hoitaa. Ja tosiaan kyllä sitten, kun lapset kasvavat, isätkin osaavat olla heidän kanssaan jo ihan toisella tavalla. Meillä ainakin näin loma-aikana tuntuu, että isä huolehtii vanhempien lasten jutuista enemmän ja minä taas hoidan vauvaa, mutta kyllä välillä huomaan, että oho! mieheni on syöttänyt tänään vauvalle kaikki puuro ym. kiinteät ateriat...
Ajattelin vaan sellaista laittaa kun meillä kanssa oli tytön kanssa ongelmia kun tämä vaan huusi ja minä olin väsynyt ja olisin tarvinnut tuulettumista ja unta.
Meillä mies kyllä osallistui jonkin verran vauvan hoitoon, mutta jostain syystä tämän oli vaikea saada vauvaa rauhoittumaan, vaikka kantoi tätä yms. Joten usein minä en enää jaksanut kuunnella vaan menin vauvan ottamaan syliin ja koin itseni vaan väsyneemmäksi ja väsyneemmäksi. Mieheni hoiti myös vauvaa jos halusin esim. käydä saunassa (yleis sauna talonyhtiössä) mutta nämä ajat kun olin saunassa vauva usein kuulemma huusi taukoamatta kunnes tulin takaisin ja mies siis vauvan kanssa käveli ympyrää ja hetkutti ja ketkutti vauvaa ja kun minä saavuin niin johan rauhoittui. Jossain vaiheessa varmaan puolen vuoden jälkeen alkoi helpottamaan ja nyt kun vauva on jo yli vuoden ja olen lopultakin lopettanut imetyksen alkaa elämä hymyilemään ja mies saa lapsen nukkumaan yms. ja minä olen itseasiassa työharjoittelussa pari kuukautta, joten mies on lasten kanssa kotona ja hyvin on mennyt.
Toki näitä ilta huutoja tulee välillä vieläkin syynä hampaiden tulo. Panadol onneksi tähän auttaa jonkin verran :) tsemppiä ja keskustele miehesi kanssa asiasta kyllä hän varmasti pikku hiljaa asian ymmärtää.
Murmeliitta
Millainen oli parisuhteenne ennen vauvaa? Teitkö sinä kaiken silloinkin? Onko miehesi muuttunut jotenkin vain ovatko vain sinun vaatimuksesi muuttuneet?
Itseni on aika vaikea samaistua tilanteeseesi, koska en olisi ikimaailmassa alunperinkään huolinut miestä, joka ei tee omaa osaansa hommista. Meillä ovat alusta lähtien molemmat tehneet kaikkia kotitöitä ja ennen lasten hankintaa ja suhteen vakinaistamista on sovittu esim. vanhempain- ja hoitovapaiden jakamisesta ym. parisuhteen kannalta oleellisista jutuista. Muutaman poikakaverin kyllä lempasin pihalle tasa-arvon puutteen takia ennen kuin löysyn nykyisen mieheni, josta en irti päästä :-)
Minun on aika vaikea ymmärtää, miksi reagoit vasta nyt, ellei miehesi käytös ole nimenomaisesti jotenkin muuttunut. Miksi et ajatellut tätä aikaisemmin? Miksi valitsit juuri hänet lapsesi isäksi? Miksi ihmeessä olet ryhtynyt suhteeseen tuollaisen vätyksen kanssa?
En tiedä, onko kovin paljoa enää tehtävissä ja tulee kieltämättä kyllä mieleen mieheni ainainen valitus töistään: " Tylsä yrittää keksiä ratkaisuja ongelmiin, joita ei olisi syntynyt, jos olisi alunperin toimittu, kuten neuvoin" , mutta yritetään kuitenkin.
Oletko jättänyt miehesi kahdenkesken vauvan kanssa, vai oletko aina paikalla " kyttäämässä" kun hän hoitaa lasta? Varsinkin tuollaisessa jo alunperin epätasa-arvoisessa suhteessa miehelle voi herkästi tulla tunne, että häntä arvostellaan ja kytätään, ehkä jopa huomautellaan siitä, kun hän tekee asiat eri tavalla. Mitäpä jos antaisit miehen ja vauvan viettää aikaa keskenään ja lähtisit siksi aikaa kokonaan pois kotoa? Usein asiat sujuvat paremmin, kun on pakko eikä ole toista, jolle vastuun vierittäisi. Ja jos mies tekee asiat mielestäsi jotenkin hassusti tai eri tavalla kuin sinä, niin mitä sitten? Ei vauva siitä rikki mene - vauvalle on paljon tärkeämpää, että hän saa luotua suhteen myös isään kuin se, ovatko potkarit ehkä nurinpäin tai vaippa takaperin...
Ja jotta isä voisi oikeasti ottaa vastuuta koko kodista, niin hänelle pitää antaa valtaa myös oikeasti päättää tasa-arvoisesti kodin asioista, ei kukaan halua olla vain toisen piika ja tehdä asioita toisen tavalla. Jos miehesi haluaa järjestää keittiön kaapit omalla tavallaan tai ostaa vauvalle vaatteita jotka eivät ehkä ole ihan sinun mielesi mukaisia, niin hänellä on siihen täysi oikeus. Jos hän ei halua tarjoilla vierailleen ruokaa, niin sitten ei tarjoilla - ja jos tarjoillaan, niin tehkää vaikka vuorot siitä, kumman vuoro on järjestää tarjoamiset ja vastuuhenkilö sitten hoitaa tarjoamiset kaupasta pöytään saakka. Ei se nyt ole niin vaarallista, jos vieraat jäävät kerran tai pari ilman sapuskaa.
Kuka teillä pesee pyykit, silittää, siivoaa ja tiskaa? Jos sinä olet vastannut yksin näistä, niin äitiysloma ei ehkä ole paras aika vaihtaa vuoroja, koska ainakin meillä se, joka on ollut kotona on aina tehnyt näitä hommia enemmän. Mutta toki sitten kun miehesi jää vuorostaan hoitamaan lasta kotiin, on hänen vuoronsa tehdä nuo työt - varmistithan etukäteen, että jaatte vapaat tasapuolisesti? Jos miehesi on vaikea ymmärtää näitä asioita, niin jätä hänen pyykkinsä pesemättä, vaatteensa silittämättä, koko koti siivoamatta (ehkä omaa huonettasi lukuunottamatta) ja tiskit tiskaamatta - kyllä hän jossain vaiheessa huomaa.