Lue keskustelun säännöt.
Haastavan ja helpon lapsen kanssa eläminen - miten sujuu teillä?
12.12.2019 |
Kaikki energiani menee haastavan lapsen kanssa vääntämiseen. Joka ikinen päivä on samaa taistelua. Mikään asia ei mene perille, ei yksinkertaisimmatkaan säännöt, kuten peliajat, nukkumaanmenoaika, hammaspesut, astioiden vienti pesualtaaseen, läksyjen teko, asianmukaisesti pukeutuminen, koulurepun pakkaaminen jne. Lapsi on 12 v ja saa isoja raivokohtauksia, joissa hakkaa ja potkii seiniä ja mitä eteen sattuu. Ei ole vielä käynyt ihmisten päälle, mutta pelkään, että se on edessä, kun murrosikä alkaa.
Vanhempi 14 v on kuin ihmisen mieli. Tekee kaiken mitä pyydetään, noudattaa ohjeita, hoitaa itsenäisesti koulunsa, eikä tarvitse vahtia perässä jokaisen pikkuasian tekemistä.
Ikävä sanoa, mutta tuntuu, että haastava lapsi pilaa koko perheen ilmapiirin. Väsyneenä korotan ääntäni, jos mitään ei ole tapahtunut, vaikka olen toistanut asiaa jo 20 kertaa illan aikana. En halua olla jatkuvasti pahalla päällä. Perheneuvolaan olen ollut jo yhteydessä, mutta vielä ei olla päästy tarkempiin tutkimuksiin. Lempeää ja kannustavaa kasvatusotetta on sieltä tarjottu, mutta se on vain pahentanut tilannetta. Lapsi on unohtanut viimeisetkin säännöt, eikä tee yhtään mitään ilman tiukkaa komentamista ja vieressä seisomista.
Miten teillä on selvitty näin erilaisten lasten kanssa?
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on äitinä auktoriteettia lapsiini. Olen hankkinut auktoriteettini runsaan yhdessä vietetyn ajan ja tekemisen kautta. Pieni ärähdys on välillä tosin tarpeen.
Lapset ovat tottuneet siihen, että jos eivät reagoi asiallisiin pyyntöihini, pian on pelikone tms poissa. On asiallista hoitaa muu elämä ensin ja vain yli jäävällä ajalla esim. pelata ja klo 20 jälkeen ei enää ollenkaan. Joskus tietenkin saavat myös pidempiä pelisessioita, kun minäkin vain makaan sohvalla.
Sulla taitaa olla sitten ne helpot lapset?
Jos et ole joutunut tuon enempää vääntämään siis.
Kaikkia lapsia, myös niitä helppoja, joutuu kasvattamaan, neuvomaan, ohjaamaan, komentamaan jne. Toiset tottelee helpommin kun taas toiset käy päälle ja tarvitaan kiinnipitoja.
Itsellä autistinen lapsi, add-lapsi x2 ja normaali lapsi. Olen istunut kaiken maailman kursseilla ja valmennuksissa ja todennut että luojan kiitos minulla on kaikesta huolimatta ne helpot lapset! Ei meillä ole mitään raivareita tai päälle käymisiä mutta voisi ihan hyvin olla. Haasteita on ja jumitilanteita. En usko että kasvatuksella on noihin kovinkaan suurta osuutta. Toki ollaan tehty isoin työ autistin kanssa, niin iso että diagnoosi tulee jossain vaiheessa muuttumaan lievempään. Toki on saanut terapioitakin.
Silti ei tulisi mieleenkään arvostella niitä perheitä joissa tilanne ei ole näinkään hyvä. Toiset lapset omaa pidemmän pinnan ja paremmat taidot selvitä pettymyksistä.Tämä minun tavallinen lapsi joka on kuopus avasi viimeistään silmät siihen että kasvatuksella ei niin suuri osuus ole loppujen lopuksi. Kuopus siis helppo ja häntä on toki helppoa ja "kivaa" komentaa ja ohjata kun hän on ohjattavissa. Toki hänenkin kanssa väännetään muttei se ole samanlaista mitä noiden spessujen kanssa. Ja heidänkään kanssa ei ole niin haastavaa kuin monessa muussa perheessä.
Ohis
Susta tulee tosi voimakkaasti "hyvä mutsi"-vibat.
Mä oon jo kahen taviksen kanssa välillä ihan helisemässä.
Hatunnosto, ootte varmasti tehny oikeesti älyttömästi duunia. 💐
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avun hakeminen johtaa automaattiseen lasuun, koska niillä on ohjeena tehdä lasu kaikista "huolenaiheista". Sen lisäksi neuvot mitä sieltä saa ovat kaikki niitä ideologisesti korrekteja, eli lempeyttä ja sanoitusta.
Ja ongelma lasussa on mikä? Sitä demonisoidaan ihan turhaan. Sitä kautta saa helpoiten apua ongelmiin. Lapset sijoitetaan vasta viimeisenä keinona, sitä ennen kokeillaan kaikki mahdolliset avustajista neuvoloihin.
Ongelma rikosilmoituksessa on mikä? Sitä kautta saat apua ongelmiisi jos olet esim hoitanut työsi huonosti, tai joku vain epäilee ettet ole pätevä. Mikä ongelma on aluehallintovirastolle kantelussa? Saat sitä kautta vaan apua että teet työsi paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on äitinä auktoriteettia lapsiini. Olen hankkinut auktoriteettini runsaan yhdessä vietetyn ajan ja tekemisen kautta. Pieni ärähdys on välillä tosin tarpeen.
Lapset ovat tottuneet siihen, että jos eivät reagoi asiallisiin pyyntöihini, pian on pelikone tms poissa. On asiallista hoitaa muu elämä ensin ja vain yli jäävällä ajalla esim. pelata ja klo 20 jälkeen ei enää ollenkaan. Joskus tietenkin saavat myös pidempiä pelisessioita, kun minäkin vain makaan sohvalla.
Sulla taitaa olla sitten ne helpot lapset?
Jos et ole joutunut tuon enempää vääntämään siis.
Kaikkia lapsia, myös niitä helppoja, joutuu kasvattamaan, neuvomaan, ohjaamaan, komentamaan jne. Toiset tottelee helpommin kun taas toiset käy päälle ja tarvitaan kiinnipitoja.
Itsellä autistinen lapsi, add-lapsi x2 ja normaali lapsi. Olen istunut kaiken maailman kursseilla ja valmennuksissa ja todennut että luojan kiitos minulla on kaikesta huolimatta ne helpot lapset! Ei meillä ole mitään raivareita tai päälle käymisiä mutta voisi ihan hyvin olla. Haasteita on ja jumitilanteita. En usko että kasvatuksella on noihin kovinkaan suurta osuutta. Toki ollaan tehty isoin työ autistin kanssa, niin iso että diagnoosi tulee jossain vaiheessa muuttumaan lievempään. Toki on saanut terapioitakin.
Silti ei tulisi mieleenkään arvostella niitä perheitä joissa tilanne ei ole näinkään hyvä. Toiset lapset omaa pidemmän pinnan ja paremmat taidot selvitä pettymyksistä.Tämä minun tavallinen lapsi joka on kuopus avasi viimeistään silmät siihen että kasvatuksella ei niin suuri osuus ole loppujen lopuksi. Kuopus siis helppo ja häntä on toki helppoa ja "kivaa" komentaa ja ohjata kun hän on ohjattavissa. Toki hänenkin kanssa väännetään muttei se ole samanlaista mitä noiden spessujen kanssa. Ja heidänkään kanssa ei ole niin haastavaa kuin monessa muussa perheessä.
Olen samoilla linjoilla tuon auktoriteettiuskon kanssa. Itselläni on kolme muksua ja yksi heistä on haastanut auktoriteettini, kun taas toiset kaksi tottelevat, jos katson heihin päin tyytymättömän näköisenä. Haastajan kanssa kova komento tuotti huonon tuloksen, koska lapsi oli itsepäinen ja vain ärtyi komentamisesta. Ikävä kyllä sama lapsi oli äärimmäisen laiska, joten hän oli se, jota olisi pitänyt kaikkein eniten komentaakin. Aamulla jo ylös nouseminen oli erittäin vaikeaa. Isänsä alkoi usein hermostua, kun oli kehottanut lasta ylös parikymmentä kertaa ja sängystä ei kuulunut edes mutinaa vastaukseksi. Tuossa vaihessa huonoin mahdollinen tapa nimenomaan tämän lapsen kanssa olisi ollut kova komento. Hän olisi jäänyt sänkyyn koko päiväksi pelkästään vain pistääkseen hanttiin. Positiivisella painostuksella lapsi nousi, eikä tarvinnut tapella. Kaikkiin ei vain auktoriteetti pure. Ihmiset ovat erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on äitinä auktoriteettia lapsiini. Olen hankkinut auktoriteettini runsaan yhdessä vietetyn ajan ja tekemisen kautta. Pieni ärähdys on välillä tosin tarpeen.
Lapset ovat tottuneet siihen, että jos eivät reagoi asiallisiin pyyntöihini, pian on pelikone tms poissa. On asiallista hoitaa muu elämä ensin ja vain yli jäävällä ajalla esim. pelata ja klo 20 jälkeen ei enää ollenkaan. Joskus tietenkin saavat myös pidempiä pelisessioita, kun minäkin vain makaan sohvalla.
Sulla taitaa olla sitten ne helpot lapset?
Jos et ole joutunut tuon enempää vääntämään siis.
Kaikkia lapsia, myös niitä helppoja, joutuu kasvattamaan, neuvomaan, ohjaamaan, komentamaan jne. Toiset tottelee helpommin kun taas toiset käy päälle ja tarvitaan kiinnipitoja.
Itsellä autistinen lapsi, add-lapsi x2 ja normaali lapsi. Olen istunut kaiken maailman kursseilla ja valmennuksissa ja todennut että luojan kiitos minulla on kaikesta huolimatta ne helpot lapset! Ei meillä ole mitään raivareita tai päälle käymisiä mutta voisi ihan hyvin olla. Haasteita on ja jumitilanteita. En usko että kasvatuksella on noihin kovinkaan suurta osuutta. Toki ollaan tehty isoin työ autistin kanssa, niin iso että diagnoosi tulee jossain vaiheessa muuttumaan lievempään. Toki on saanut terapioitakin.
Silti ei tulisi mieleenkään arvostella niitä perheitä joissa tilanne ei ole näinkään hyvä. Toiset lapset omaa pidemmän pinnan ja paremmat taidot selvitä pettymyksistä.Tämä minun tavallinen lapsi joka on kuopus avasi viimeistään silmät siihen että kasvatuksella ei niin suuri osuus ole loppujen lopuksi. Kuopus siis helppo ja häntä on toki helppoa ja "kivaa" komentaa ja ohjata kun hän on ohjattavissa. Toki hänenkin kanssa väännetään muttei se ole samanlaista mitä noiden spessujen kanssa. Ja heidänkään kanssa ei ole niin haastavaa kuin monessa muussa perheessä.
Olen samoilla linjoilla tuon auktoriteettiuskon kanssa. Itselläni on kolme muksua ja yksi heistä on haastanut auktoriteettini, kun taas toiset kaksi tottelevat, jos katson heihin päin tyytymättömän näköisenä. Haastajan kanssa kova komento tuotti huonon tuloksen, koska lapsi oli itsepäinen ja vain ärtyi komentamisesta. Ikävä kyllä sama lapsi oli äärimmäisen laiska, joten hän oli se, jota olisi pitänyt kaikkein eniten komentaakin. Aamulla jo ylös nouseminen oli erittäin vaikeaa. Isänsä alkoi usein hermostua, kun oli kehottanut lasta ylös parikymmentä kertaa ja sängystä ei kuulunut edes mutinaa vastaukseksi. Tuossa vaihessa huonoin mahdollinen tapa nimenomaan tämän lapsen kanssa olisi ollut kova komento. Hän olisi jäänyt sänkyyn koko päiväksi pelkästään vain pistääkseen hanttiin. Positiivisella painostuksella lapsi nousi, eikä tarvinnut tapella. Kaikkiin ei vain auktoriteetti pure. Ihmiset ovat erilaisia.
Ennen vanhaan olisi ollut sellainenkin vaihtoehto, että olisi nostettu lapsi väkisin ylös sängystä tai käsketty nousemaan rangaistuksen uhalla. Nykyään niin ei toki enää voi tehdä, koska siitä tulisi lasu, lapsi saisi traumat ja vanhemman ja lapsen välinen luottamus menisi pilalle.
Meillä auttaa se, että olen aidosti kiinnostunut lapsen asioista ja hänen kiinnostuksen kohteista. Koitan tehdä hänen kanssaan sellaista mistä hän nauttii, se avartaa myös omaa mieltä. Kehun aina kun on aihetta, enkä pidä häntä huonompana vaikka hän ei ole kiinnostunut samoista asioista kuin minä tai sisaruksensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on äitinä auktoriteettia lapsiini. Olen hankkinut auktoriteettini runsaan yhdessä vietetyn ajan ja tekemisen kautta. Pieni ärähdys on välillä tosin tarpeen.
Lapset ovat tottuneet siihen, että jos eivät reagoi asiallisiin pyyntöihini, pian on pelikone tms poissa. On asiallista hoitaa muu elämä ensin ja vain yli jäävällä ajalla esim. pelata ja klo 20 jälkeen ei enää ollenkaan. Joskus tietenkin saavat myös pidempiä pelisessioita, kun minäkin vain makaan sohvalla.
Sulla taitaa olla sitten ne helpot lapset?
Jos et ole joutunut tuon enempää vääntämään siis.
Kaikkia lapsia, myös niitä helppoja, joutuu kasvattamaan, neuvomaan, ohjaamaan, komentamaan jne. Toiset tottelee helpommin kun taas toiset käy päälle ja tarvitaan kiinnipitoja.
Itsellä autistinen lapsi, add-lapsi x2 ja normaali lapsi. Olen istunut kaiken maailman kursseilla ja valmennuksissa ja todennut että luojan kiitos minulla on kaikesta huolimatta ne helpot lapset! Ei meillä ole mitään raivareita tai päälle käymisiä mutta voisi ihan hyvin olla. Haasteita on ja jumitilanteita. En usko että kasvatuksella on noihin kovinkaan suurta osuutta. Toki ollaan tehty isoin työ autistin kanssa, niin iso että diagnoosi tulee jossain vaiheessa muuttumaan lievempään. Toki on saanut terapioitakin.
Silti ei tulisi mieleenkään arvostella niitä perheitä joissa tilanne ei ole näinkään hyvä. Toiset lapset omaa pidemmän pinnan ja paremmat taidot selvitä pettymyksistä.Tämä minun tavallinen lapsi joka on kuopus avasi viimeistään silmät siihen että kasvatuksella ei niin suuri osuus ole loppujen lopuksi. Kuopus siis helppo ja häntä on toki helppoa ja "kivaa" komentaa ja ohjata kun hän on ohjattavissa. Toki hänenkin kanssa väännetään muttei se ole samanlaista mitä noiden spessujen kanssa. Ja heidänkään kanssa ei ole niin haastavaa kuin monessa muussa perheessä.
Olen samoilla linjoilla tuon auktoriteettiuskon kanssa. Itselläni on kolme muksua ja yksi heistä on haastanut auktoriteettini, kun taas toiset kaksi tottelevat, jos katson heihin päin tyytymättömän näköisenä. Haastajan kanssa kova komento tuotti huonon tuloksen, koska lapsi oli itsepäinen ja vain ärtyi komentamisesta. Ikävä kyllä sama lapsi oli äärimmäisen laiska, joten hän oli se, jota olisi pitänyt kaikkein eniten komentaakin. Aamulla jo ylös nouseminen oli erittäin vaikeaa. Isänsä alkoi usein hermostua, kun oli kehottanut lasta ylös parikymmentä kertaa ja sängystä ei kuulunut edes mutinaa vastaukseksi. Tuossa vaihessa huonoin mahdollinen tapa nimenomaan tämän lapsen kanssa olisi ollut kova komento. Hän olisi jäänyt sänkyyn koko päiväksi pelkästään vain pistääkseen hanttiin. Positiivisella painostuksella lapsi nousi, eikä tarvinnut tapella. Kaikkiin ei vain auktoriteetti pure. Ihmiset ovat erilaisia.
No olisiko sulla ihan konkreettisia esimerkkejä että miten te onnistuitte saamaan tuon itsepäisen ja laiskan lapsen toimimaan positiivisella painostuksella?? Meillä myös saman tyyppinen lapsi ja hermot meinaa mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on äitinä auktoriteettia lapsiini. Olen hankkinut auktoriteettini runsaan yhdessä vietetyn ajan ja tekemisen kautta. Pieni ärähdys on välillä tosin tarpeen.
Lapset ovat tottuneet siihen, että jos eivät reagoi asiallisiin pyyntöihini, pian on pelikone tms poissa. On asiallista hoitaa muu elämä ensin ja vain yli jäävällä ajalla esim. pelata ja klo 20 jälkeen ei enää ollenkaan. Joskus tietenkin saavat myös pidempiä pelisessioita, kun minäkin vain makaan sohvalla.
Sulla taitaa olla sitten ne helpot lapset?
Jos et ole joutunut tuon enempää vääntämään siis.
Kaikkia lapsia, myös niitä helppoja, joutuu kasvattamaan, neuvomaan, ohjaamaan, komentamaan jne. Toiset tottelee helpommin kun taas toiset käy päälle ja tarvitaan kiinnipitoja.
Itsellä autistinen lapsi, add-lapsi x2 ja normaali lapsi. Olen istunut kaiken maailman kursseilla ja valmennuksissa ja todennut että luojan kiitos minulla on kaikesta huolimatta ne helpot lapset! Ei meillä ole mitään raivareita tai päälle käymisiä mutta voisi ihan hyvin olla. Haasteita on ja jumitilanteita. En usko että kasvatuksella on noihin kovinkaan suurta osuutta. Toki ollaan tehty isoin työ autistin kanssa, niin iso että diagnoosi tulee jossain vaiheessa muuttumaan lievempään. Toki on saanut terapioitakin.
Silti ei tulisi mieleenkään arvostella niitä perheitä joissa tilanne ei ole näinkään hyvä. Toiset lapset omaa pidemmän pinnan ja paremmat taidot selvitä pettymyksistä.Tämä minun tavallinen lapsi joka on kuopus avasi viimeistään silmät siihen että kasvatuksella ei niin suuri osuus ole loppujen lopuksi. Kuopus siis helppo ja häntä on toki helppoa ja "kivaa" komentaa ja ohjata kun hän on ohjattavissa. Toki hänenkin kanssa väännetään muttei se ole samanlaista mitä noiden spessujen kanssa. Ja heidänkään kanssa ei ole niin haastavaa kuin monessa muussa perheessä.
Olen samoilla linjoilla tuon auktoriteettiuskon kanssa. Itselläni on kolme muksua ja yksi heistä on haastanut auktoriteettini, kun taas toiset kaksi tottelevat, jos katson heihin päin tyytymättömän näköisenä. Haastajan kanssa kova komento tuotti huonon tuloksen, koska lapsi oli itsepäinen ja vain ärtyi komentamisesta. Ikävä kyllä sama lapsi oli äärimmäisen laiska, joten hän oli se, jota olisi pitänyt kaikkein eniten komentaakin. Aamulla jo ylös nouseminen oli erittäin vaikeaa. Isänsä alkoi usein hermostua, kun oli kehottanut lasta ylös parikymmentä kertaa ja sängystä ei kuulunut edes mutinaa vastaukseksi. Tuossa vaihessa huonoin mahdollinen tapa nimenomaan tämän lapsen kanssa olisi ollut kova komento. Hän olisi jäänyt sänkyyn koko päiväksi pelkästään vain pistääkseen hanttiin. Positiivisella painostuksella lapsi nousi, eikä tarvinnut tapella. Kaikkiin ei vain auktoriteetti pure. Ihmiset ovat erilaisia.
No olisiko sulla ihan konkreettisia esimerkkejä että miten te onnistuitte saamaan tuon itsepäisen ja laiskan lapsen toimimaan positiivisella painostuksella?? Meillä myös saman tyyppinen lapsi ja hermot meinaa mennä.
Eri
Itse oletin hänen tarkoittavan lahjontaa ja palkitsemista. Vaikka niin, että viikkorahaa olisi luvattu vitonen ja jokaisesta hyvästä aamusta euro lisää ja läksyjen teosta euro lisää jne.
Voin olla toki täysin väärässäkin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei neuvoja mutta mielenkiinnolla luen vastauksia.
Minulla vanhempi on tavallisen helppo lapsi, siis perus uhmaa ja sensellaista mutta helppo kuitenkin.
Toinen on alle kaksi ja saa kamalia raivokohtauksia, ei tottele mitään jos sille päälle sattuu. Lyö, heittelee tavaroita ja huutaa vaikka kuinka pitkään, enkä keksi miten lasta voisi auttaa, ei ota mitään lohtua vastaan.Onko teillä ap nuoremman kohdalla ollut jo vauvasta huomattavissa vaativuus?
Kyllä, huomasin lasten temperamentti eron heti vauvasta alkaen. Helppo lapsi oli jo pienenä aurinkoinen päivänsäde, kun taas haastava lapsi oli raivoisa vauva ja taapero, jolla mikään ei ollut hyvin. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on äitinä auktoriteettia lapsiini. Olen hankkinut auktoriteettini runsaan yhdessä vietetyn ajan ja tekemisen kautta. Pieni ärähdys on välillä tosin tarpeen.
Lapset ovat tottuneet siihen, että jos eivät reagoi asiallisiin pyyntöihini, pian on pelikone tms poissa. On asiallista hoitaa muu elämä ensin ja vain yli jäävällä ajalla esim. pelata ja klo 20 jälkeen ei enää ollenkaan. Joskus tietenkin saavat myös pidempiä pelisessioita, kun minäkin vain makaan sohvalla.
Sulla taitaa olla sitten ne helpot lapset?
Jos et ole joutunut tuon enempää vääntämään siis.
Kaikkia lapsia, myös niitä helppoja, joutuu kasvattamaan, neuvomaan, ohjaamaan, komentamaan jne. Toiset tottelee helpommin kun taas toiset käy päälle ja tarvitaan kiinnipitoja.
Itsellä autistinen lapsi, add-lapsi x2 ja normaali lapsi. Olen istunut kaiken maailman kursseilla ja valmennuksissa ja todennut että luojan kiitos minulla on kaikesta huolimatta ne helpot lapset! Ei meillä ole mitään raivareita tai päälle käymisiä mutta voisi ihan hyvin olla. Haasteita on ja jumitilanteita. En usko että kasvatuksella on noihin kovinkaan suurta osuutta. Toki ollaan tehty isoin työ autistin kanssa, niin iso että diagnoosi tulee jossain vaiheessa muuttumaan lievempään. Toki on saanut terapioitakin.
Silti ei tulisi mieleenkään arvostella niitä perheitä joissa tilanne ei ole näinkään hyvä. Toiset lapset omaa pidemmän pinnan ja paremmat taidot selvitä pettymyksistä.Tämä minun tavallinen lapsi joka on kuopus avasi viimeistään silmät siihen että kasvatuksella ei niin suuri osuus ole loppujen lopuksi. Kuopus siis helppo ja häntä on toki helppoa ja "kivaa" komentaa ja ohjata kun hän on ohjattavissa. Toki hänenkin kanssa väännetään muttei se ole samanlaista mitä noiden spessujen kanssa. Ja heidänkään kanssa ei ole niin haastavaa kuin monessa muussa perheessä.
Olen samoilla linjoilla tuon auktoriteettiuskon kanssa. Itselläni on kolme muksua ja yksi heistä on haastanut auktoriteettini, kun taas toiset kaksi tottelevat, jos katson heihin päin tyytymättömän näköisenä. Haastajan kanssa kova komento tuotti huonon tuloksen, koska lapsi oli itsepäinen ja vain ärtyi komentamisesta. Ikävä kyllä sama lapsi oli äärimmäisen laiska, joten hän oli se, jota olisi pitänyt kaikkein eniten komentaakin. Aamulla jo ylös nouseminen oli erittäin vaikeaa. Isänsä alkoi usein hermostua, kun oli kehottanut lasta ylös parikymmentä kertaa ja sängystä ei kuulunut edes mutinaa vastaukseksi. Tuossa vaihessa huonoin mahdollinen tapa nimenomaan tämän lapsen kanssa olisi ollut kova komento. Hän olisi jäänyt sänkyyn koko päiväksi pelkästään vain pistääkseen hanttiin. Positiivisella painostuksella lapsi nousi, eikä tarvinnut tapella. Kaikkiin ei vain auktoriteetti pure. Ihmiset ovat erilaisia.
Kiitos tästä. Kuulostaa niin tutulta. Ehkä meilläkin on vielä toivoa. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan ok:sti. Emme nimittäin vaadi tältä vanhemmalta "vaikealta" lapselta kovin paljoa, jolloin ei tarvitse jatkuvasti vääntää ja taistella. Ainoat vaaditut asiat on että koulunkäynti pitää hoitaa. Kun sen tekee itsenäisesti ja vapaaehtoisesti ja kohtuullisen hyvin, niin saa pelata niin paljon kuin haluaa, nukkua ja valvoa silloin kun huvittaa jne. Tämä on helpottanut meillä elämää todella paljon kun lopetettiin se ainainen taistelu loppujen lopuksi aika turhista asioista. Lapsi, nyt jo 13-vuotias, näyttää tosiaan sen koulun hoitavan ihan kunnialla ja mielellään, kun on tullut rennommaksi sääntöjen ja pakkojen vähentämisen myötä.
Jotenkin ihmetyttää, että miten minä alunperinkin lähdin sille vaatimis-niponipo linjalle, ottaen huomioon sen että itse olin ihan saman luontoinen kuin tuo meidän "vaikea" lapsi, ja omasta lapsuudestani muistan että ahdistus ja oireilu paheni aina voimakkaasti kaikista pakoista ja mielestäni turhista säännöistä. Jostain vaan silti tuli tunne, että "pitää vaatia ettei se kasva ihan kieroon", mutta nyt näyttää että enemmän kieroon olisi kasvanut stressaamalla toista niillä turhilla vaatimuksilla.
Kiva kuulla, että teillä on toiminut tällainen. Taidan minäkin kokeilla oman lapseni kanssa samaa. Tosin olen vähän skeptinen sen suhteen, että alkaa hoitamaan koulunsa kunnialla, mutta eipä kai tässä mitään menetettävääkään ole. ap
Meillä päädyttiin ratkaisuun, että haastava nepsy-lapsi sijoitettiin kodin ulkopuolelle. Se oli ehdottomasti oikea ratkaisu; kaikki alkoivat voimaan paremmin, myös tämä haastava tyyppi itse. Toisen lapsen kanssa ei ole ikinä ollut samanlaisia ongelmia ja järjetöntä vääntöä joka helvetin asiasta, niin hänkin rentoutui selvästi kun isoveli lähti pois. Ja nykyään tulevat hyvin juttuun, ovat läheisiä keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
32 vielä: ramppasimme perheneuvolat, psykiatrit, ties mitkä. Kukaan ei osannut neuvoa meitä eteenpäin; olimme jo yrittäneet ja keksineet itse ns. kaiken, mitä voi eri tilanteissa tehdä! Kovasti saimme kiitosta kun jaksoimme yrittää, mutta ei kukaan jaksa vuosi toisensa perään hakata päätään seinään. Lapsi raivosi kotona, raivosi hoidossa/koulussa, ei saanut tehtyä mitään ilman kädestä pitämistä, ulkona juoksi vaikkapa makaamaan auton alle ym. (on tosiaan nepsy-lapsi) En voinut käydä töissä, uuvuin ja jouduin vuosien sairaslomalle. Elämäni pyöri tämän yhden lapsen ympärillä ja vihasin jokaista sekuntia.
Kun lapsi sitten sijoitettiin muualle, ihan omasta vaatimuksestani, arki muuttui heti ns. normaaliksi. Kotona oli taas hyvä olla, parisuhde kukoisti ja toinen lapsi sai tilaa hengittää. Tottakai kaipasimme tätä sijoitettua, ja paljon keskustelimme kolmistaan asiasta, mutta jokainen koimme tämän ratkaisun parhaaksi. Sitä oli olikin! Nykyään kun nepsy-lapsi tulee kyläilemään (n. joka toinen viikko, päivä tai kaksi kerrallaan), hän käyttäytyy paljon paremmin. Ihan yhtä ohjattava ja rasittava hän toki on omalla tavallaan, mutta ei haasta riitaa tai ole yhtä aggressiivinen enää.
32
Vierailija kirjoitti:
Meillä päädyttiin ratkaisuun, että haastava nepsy-lapsi sijoitettiin kodin ulkopuolelle. Se oli ehdottomasti oikea ratkaisu; kaikki alkoivat voimaan paremmin, myös tämä haastava tyyppi itse. Toisen lapsen kanssa ei ole ikinä ollut samanlaisia ongelmia ja järjetöntä vääntöä joka helvetin asiasta, niin hänkin rentoutui selvästi kun isoveli lähti pois. Ja nykyään tulevat hyvin juttuun, ovat läheisiä keskenään.
Karmeeta puhua noin positiivisesti siitä että on antanut oman lapsen pois, kuulostat kylmältä ihmiseltä. Ellet ole yksityisen hoitokodin mainos. Keharilapsensa hoitokotiin antaneetkaan harvoin ylpeilee ratkaisullaan, koska se on tragedia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
32 vielä: ramppasimme perheneuvolat, psykiatrit, ties mitkä. Kukaan ei osannut neuvoa meitä eteenpäin; olimme jo yrittäneet ja keksineet itse ns. kaiken, mitä voi eri tilanteissa tehdä! Kovasti saimme kiitosta kun jaksoimme yrittää, mutta ei kukaan jaksa vuosi toisensa perään hakata päätään seinään. Lapsi raivosi kotona, raivosi hoidossa/koulussa, ei saanut tehtyä mitään ilman kädestä pitämistä, ulkona juoksi vaikkapa makaamaan auton alle ym. (on tosiaan nepsy-lapsi) En voinut käydä töissä, uuvuin ja jouduin vuosien sairaslomalle. Elämäni pyöri tämän yhden lapsen ympärillä ja vihasin jokaista sekuntia.
Kun lapsi sitten sijoitettiin muualle, ihan omasta vaatimuksestani, arki muuttui heti ns. normaaliksi. Kotona oli taas hyvä olla, parisuhde kukoisti ja toinen lapsi sai tilaa hengittää. Tottakai kaipasimme tätä sijoitettua, ja paljon keskustelimme kolmistaan asiasta, mutta jokainen koimme tämän ratkaisun parhaaksi. Sitä oli olikin! Nykyään kun nepsy-lapsi tulee kyläilemään (n. joka toinen viikko, päivä tai kaksi kerrallaan), hän käyttäytyy paljon paremmin. Ihan yhtä ohjattava ja rasittava hän toki on omalla tavallaan, mutta ei haasta riitaa tai ole yhtä aggressiivinen enää.
32
Meillä ei tilanne ole ihan noin paha, mutta kuulostaa kuitenkin hyvin tutulta. Aina haastavan lapsen ollessa pois kotoa, meillä muilla on kevyt ja rauhallinen olo. Saamme hengähtää hetken aikaa. Ikävä sanoa näin omasta lapsesta, mutta hän todellakin rasittaa perhettämme mittavasti.
Olen moneen kertaan miettinyt, selvitäänkö murrosiästä ilman, että lapsi joudutaan sijoittamaan muualle. Se on edessä, jos lapsi muuttuu väkivaltaiseksi muita perheenjäseniä kohtaan.ap
Ongelma on juuri siinä, että ammattilaisina ne eivät voi suositella mitään sellaista, minkä tämänhetkinen kasvatusideologia katsoo järkyttäväksi. Eli tosiaan suositukset ovat sitä tasoa, että "hellikää lasta, niin lapsen luontainen tahto noudattaa vanhemman toiveita vahvistuu".
Paljon parempi on hakea neuvot ihan tavallisilta ihmisiltä joilla tietää olevan runsaasti lastenhoitokokemusta. Heillä kun on mahdollisuus mennä maalaisjärjen mukaan eikä tarvitse olla sidoksissa ideologiaan.