Haasteellinen aviopuoliso+perhe-elämä?!

Hyvä Hannasanelma, täältä löytyy sielunsisar. Mieheni ei tosin tällä hetkellä pääse " toteuttamaan" itseään siten kuin toivoisi. Perheen elättäminen ja uuden kodin valmistelu vievät kaiken energian. Olin kyllä luullut, että hän on ainut yksilö. Välillä hän on kyllä hyvinkin vastuullinen perheenisä ja puoliso, mutta tulee aikoja jolloin saan kuulla, kuinka kaikki lahjakkuus valuu hukkaan. Tämä lahjakkuus on aivan totta ja tuleekin hänelle " isänperintönä" ja on sellainen sukurasite, kun kaikki odottavat myös pojan olevan joskus jotain suurta ja ihmeellistä. Hän ei itse osaa olla koskaan itseensä tyytyväinen.



Meillä on neljä lasta ja olen todella onnellinen heistä. He antavat elämällään tarkoitusta ainakin minun elämääni ja olen ilmeisesti vaan niin yksinkertainen ja hölmö, etten osaa kaivata mitään muuta. Tuntuu, että mieheni elämässä on koko ajan suuri aukko, jota hän alkoholilla yrittää täyttää aika ajoin. Olenkin miettinyt, että pitääkö hänet vapauttaa näistä " maallisista" velvollisuuksista, jotta hän saisi päästää taiteilijan itsessään vapaaksi. Olemme olleet yhdessä melkein 20 vuotta, enkä vieläkään osaa kehua ja imarrella häntä riittävästi, eli siis vetää oikeista naruista. Jos tuntuu yhtään tutulta, niin vastaile, kun tuntuu välillä niin yksinäiseltä, eikä ole ketään jolle näistä edes osaisi kertoa kun ei taida moni tätä ymmärtää.

hannasanelma:

Löytyykö muita haasteellisessa " taiteilija" - tms. avioliitossa eläviä lapsiperheen äitiä? Perhe-elämä on tietenkin aina kovin haasteellista, mutta omanlaisensa leiman se saa, jos perheen isä on kimppu erityislahjakkuutta, psyykkistä yliherkkyyttä, narsististakin huomionhakuisuutta, hyväksytyksi tulemisen tarvetta, yms.

Oma elo kolmen lapsen äitinä on välillä kovin rikasta ja välillä kovin raskasta em tyyppisessä perheessä. Omista voimavaroista täytyy osata pitää hyvää huolta. Fyysinen huoltajuus kun kaatuu hyvin helposti pitkälti äidin harteille.

Exmieheni on juuri tällainen taiteilijaisä ja kuten edellä näkyy siis ex..

Tekee töitä musiikin parissa ja muutenkin tuolla alalla vaikuttaa.Syy miksi erosimme oli vieraat naiset ja alkoholismi.Narsistiluonnekin oli aika ajoittain.Minä halusin sitten loppujen lopuksi lapsellemme normaalin perhe-elämän jota emme voineet yhdessä ex-mieheni kanssa pojallemme antaa.

Voi toki yhteiselo sujua ihan hyvin jos isä myöskin osaltaan yrittää luoda ns. normaalia perhe-elämää mutta jotenkin tuntuu taiteilijat elävän niin omissa atmösfääreissään ettei se meillä ainakaan onnistunut, vahingoittamatta poikaa

Että näin siis meillä. Nyt sujuu paremmin myös exän kanssa ja viettää poikansa kanssa ihan kiitettävästi aikaa.Näin myöskin saan turvattua pojalle " turvallisen" lapsuuden, kun elämme nyt normaalia elämää ja rytmien mukaan.

niinpä- piti ihan mietti...



3 parasta:

- rehellisyys

- tunnollisuus

- osaa tehdä rahaa



3 huonointa:

- tukkapipoisuus

- aina töissä

- lapsille ankara

Meillä ihan sama tarina, paitsi ettei urheile. Eikä olla varsnainen taiteilijaperhe mutta viestiketjun jutut toteutuu myös meillä,mies ravintola-alalla sekä alkoholisti, taivaanrannan maalari, haluaa mahdottomia, oikea elämä ei kiinnosta, itsekeskeinen.. Lapsi 2,5v ja koko sen ajan suurin ihmetykseni on ollut miten hän voi jättää oman suunnitellun lapsen tarpeet viimeiseksi tai jopa toteuttamatta. Aina minä,minä,minä! Eikö perhe koostu useasta tasavertaisesta henkilöstä. Nyt olenkin ahkeraan selannut narsistiliittojen sivuja. Pelottaa kun liian moni " oire" on niin tuttu.

En tiedä mitä tapahtui mutta nyt minua on alkanut äidin rooli kihlatulleni niin tympimään. Haluan normaalin, täyden perhe-elämän oikeana ihmisenä! En tiedä onko ero ainoa mahdollisuus (paljon on jo yritetty).



Onko taiteilija aina taiteilija?

Hienoa, että, olette saaneet purkaa paineitaan vaativista miehistänne. Meillä kotona on asperger poika ja nyt kun olemme hänen vuoksi tutustuneen tähän diagnoosiin ja todenneet sen olevan vahvasti perinnöllinen, niin johan löytyi syy appiukon todella vaikeeseen luonteeseen. Eikä miehenikään niitä helpoimpia ole, samoja piirteitä, tosin lievänä löytyy häneltäkin. Poikani ja hänen isoisänsä ovatkin sitten vaikeita tapauksia ja omaavat paljon samoja piirteitä; juuttuminen, itsekkyys, emotiaaninen köyhyys, sosiaalisten taitojen vaikeudet jne. Itse olen saanut paljon vertaistukea ja ymmärrystä aspergeripalstalta: www.aspalsta.net/.



En todellakaan usko, että kaikkien teidän omaiset ovat aspergereita, mutta kyllä joidenkin puolisot vahvasti siltä kuulostaa.



Löysin myös tämmöisen tekstin autismi ja aspergeriliiton sivuilta:

Aspergerin oireyhtymä ja parisuhde



Asperger-henkilön tapa havainnoida ja kommunikoida saattaa tuottaa vaikeuksia parisuhteessa ja avioliitossa. Asperger-henkilön puoliso saattaa tulkita kumppaniaan väärin, koska Asperger-henkilö ei kykene välttämättä kommunikoimaan ei-kielellisillä viesteillä. Esimerkiksi se, ettei Asperger-henkilö luo katsekontaktia partneriinsa, saatetaan väärin tulkita epärehellisyydeksi. Toisaalta myös kielellisessä kommunikaatiossa voi olla vaikeuksia, koska Asperger-henkilö ei välttämättä osaa tulkita piilomerkityksiä, jotka ovat ns. ¿rivien välissä¿. Asperger-henkilö ei myöskään välttämättä kommunikoi tunteistaan eikä ymmärrä, miksi tunteista tulisi kommunikoida.

Asperger-henkilön ja neurologisesti tavallisen väliset kommunikaatiovaikeudet parisuhteessa voidaan molemminpuolisesti ymmärtää ilkeydeksi tai välinpitämättömyydeksi.

Fyysinen läheisyys saattaa olla Asperger-henkilölle vastenmielistä tuntoherkkyyksien takia. Neurologisesti tavallinen kaipaa parisuhteessa usein hellää koskettelua, mikä ei välttämättä ole nautinnollisia Asperger-henkilölle. Fyysisen läheisyyden karttaminen voi johtaa siihen johtopäätökseen, että kumppani ei välitä.

Kommunikaation vaikeudet ja väärintulkinnat voivat luoda kitkaa parisuhteessa, mutta tiedostamalla oireyhtymään liittyviä piirteitä voidaan hankaluudet ymmärtää paremmin. Toisaalta Asperger-puolisolla on usein myös parisuhteen kannalta positiivisia piirteitä. On tavallista, että hän on luotettava ja rauhallinen sekä arvostaa kotielämää.



Tämän teksti perustuu Kirsi Karimon ja Pirjo Leinosen lopputyöhön ¿Neuropsykiatrian tietopaketti perheterapeuteille¿.



sivulta:http://www.autismiliitto.fi/index.phtml?s=122

aukeaa myös muuta tarkempaa tietoa aspergeristä, sekä seulontalomake mahdollista kotidg:tä varten.



Hyvää kevään jatkoa vaativien omaisten kanssa!





^ Sivun alkuun

...asiasta ei voi kunnolla puhua kun yllätys yllätys herra juo.



Mutta nyt luin edellisen viestin ja sydä hakkaa sataa. Mieheni velipuolella (yhteinen isä) todettiin vuosi sitten asperger. Voi luoja. tuijotan vaa tätä ruutua. Elämä. Ei mieheni missään testeissä ole ollut. Kuinka mahdollista et on periytyny? Olen koko seurustelun " syyttäny" appiukkoa, että mies on oppinu kaikki samat tavat! Appi pääsi elämään kiinni uuden perheen kanssa vasta 45 vuotiaana. Nyt hermosavuille.

En viestilläni mahdollisista aspergerin oireista halunnut tuottaa kenellekkään suuria sydänmentykytyksiä, mutta kun joidenkin teidän kertomukset puolisoista sopivat niin hyvin noin as-kriteereihin. Asperger on todellakin jossain määrin periytyvä keskushermoston neurobiologinen kehityshäiriö. Nykyisin sitä voidaan moniipuolisella kuntoutuksella ja esim. koulun tukitoimilla helpottaa.



Itseäni myös aikoinaan järkytti kun kolleegani rupesivat kertomukseni pohjalta puhumaan, että pojalla olisi mahdollisesti asperger. Täytimme kotona netistä löytyvän diagnoosikaavakkeen ja reilusti noita pisteitä löytyi. Ihan lopulliseen diagnoosiin ei sitten lääkärissä päästy, mutta vahvat piirteet on. Soppaa hämmentää ADHD. Kun nyt olemme lukeneet netistä ja kirjoista (mm. Nörtti, nero vai normaali; kirj. Gillberg ja Aspergerin oireyhtymä; kirj. Adwood) oireista enemmä on tosiaan appiukonkin käytös tullut ymmärretyksi, joskaan ei hyväksytyksi. Hän on ikänsä pompottanut ja " terrorisoinut" sukua, mutta meni viime kesänä vähän liian pitkälle käytöksessään ja tein saman tien hänelle selväksi pelisäännöt meidän perheen kohdalla. Talvi meni kohtalaisesti ilman suuria raivareita, koska assit tarvitsevat hyvin selvät rajat miten tulee käyttäytyä.



Poikaasi tuntematta en tietenkään voi sanoa hän riskistään " sairastua" aspergeriin, mutta riski voi olla tavanomaista suurempi kuin niillä joiden suvussa ei ole asperger tai autismi henkilöitä. Sinun kannattaa lukea noita Autismi -ja aspergerliiton sivuja ja tehdä vaikka pojalle tuo kotitesti (jos ikää riittää) niin voit sitten jatkossa toimia sen mukaan. Varhainen diagnoosi ja mahdolliset tukitoimet helpottaa kehitystä.



Voimia sinulle perheesi ja sukusi kanssa; toivottavasti sydäntykytys jo helpottaa.

Tein testin eikä pisteitä kertynyt. En ole aimmin asiaa osannut epäilläkkään, normaalilta 2,5 vuotiaalta poika vaikuttaa. Näin nuorena vielä ei kaikkia alueita varmaan voikkaan mitata luotettavasti. Asia ei nyt samassa ratkea, ehkä kaikki onkin kunnossa, eli koitan työntää huolen taka-alalle toistaiseksi :)

Hienoa, ettei pojaltasi ainakaan vielä mitään hälyttävää löytynyt. Nuorihan hän vielä on, joten kannattaa todellakin työntään mahdolliset pelot taka-alalle. Assi diagnosoidaan monesti vasta + - kouluiässä, jolloin sosiaalisten taitojen vaikeudet kärjistyvät. Voisit tehdä ihan omaksi mielenrauhaksesi testilistan myös miehestäsi ja appiukosta. Ainakin itseäni on helpottanut, kun tiedän mistä omaisten vaikea käytös johtuu, vaikkei sitä hyväksyisikään. Jos miehesi pisteet ovat korkeat, hänen kannattaisi hakeutua (helpommin sanottu kuin tehty) neurologille / psykiatriselle puolelle. Yksi tuttavani jolla assi piirteitä kävi pitkän terapian (kela maksoi) ja on nyt oppinut tulemaan paremmin toimeen monellakin toiminnan osa-alueella. Joka tapauksessa esim. miehesi juominen voi olla seurausta assiongelmista.



Päivä kerrallaan, voimia edelleen!

miten te kestätte miehiänne? Asperger tai ei, niin en ymmärrä tuollaisia perhettään terrorisoivia alkoholisteja!



Mikä niissä on niin ihanaa? Se että " osaa tehdä rahaa" , teidän miehissä on niin paljon noita huonoja puolia (ja ne on tosi julmia) että en yksinkertaisesti ymmärrä miten jaksatte?



Asia on tietenkin eri jos mies itsekin ymmärtää että on sairas ja hakee apua ja haluaa tulla toimeen muiden ihmisten kanssa mutta entäs jos mies ei näe/ymmärrä, halua kohdata omaa sairauttaan vaan verhoutuu sen taakse ja näin ollen tahallaan terrorisoi omaisiaan minkä ehtii?



Onko tämä oikeutettua kun on diagnosoitu asperger?

Empä minä miniänä sukuu tulleena tienyt mihin soppaan pääni pistin. Menin nykykäsityksen mukaan nuorena naimisiin, enkä silloin hahmottanut tilannetta. Mieheni kanssa on ollut hyviä ja huonoja hetkiä, hyviä kuitenkin enemmän ja hän kärsii isänsä käytöksestään vielä minua enemmän. Nyt kun lopultakin olemme tiedostaneet syyt appiukon tempauksiin ja omanlaatuiseen käytökseen, osaamme todellakin laittaa rajat ja uskallamme toimia myös niin kuin itse parhaaksi näämme, välittämättä seuraamuksista. Taidan olla suvussa ensimmäinen, joka on alkanut väittää apelle vastaa ja kertoa mitä mieltä asioista on. Vaistoan myös, että hän kunnioittaa ehkä juuri täman napakkuuden vuoksi minua enemmän kuin montaa muuta. Mieheni on sitten minun laittamista rajoista rohkaistuunena itse ruvennut laittamaan isälleen vastaa ja toimimaan omien toiveidensa mukaan, isänsä vastaanpanenemista välittämättä. Edistys on pieni, mutta suunta on nyt oikea.



Voimia kaikille ongelmasukulaisten kanssa taisteleville, meitä on monta!

Moi!



Oletteko oikeasti päässeet verkostoitumaan? Meidän perheessä on kriisi ja taiteilija on muuttanut pois. Olisi mukavaa päästä jatkamaan tästä aiheesta, sillä liittoomme vielä mahdollisesti jatkoa seuraa, kunhan puoliso on selvitellyt ajatuksiaan. On tämä hankalaa monelta kannalta, mutta vielä en ruikuta, sillä vaikka puoliso omituinen onkin ei hän kuulu luokkaan " vaaralliset ja muuten petolliset" . Tämän ymmärsin tänään kun lueskelin näitä keskusteluja. Kiitos kaikille osallistujille!

Olen itse löytänyt humoristisimmat ystävät kohtalotovereista eli vaimoista, joiden miehet on " aina töissä- taidetta tekemässä" tms originellia...



Kiva jakaa arkea kohtalotovereiden kanssa.



Olen itsekin kohta siirtynyt siivoojien ja lastenhoitoavun kautta valmisruokiin---

viikonloppuna teen kunnon ruokaa...



Oma survival ja lasten survival on ykköset- mies kyllä pärjää--- ja huumori onneksi auttaa ja se, että huomaa ettei ole yksin originellissa parisuhteessa.

Juu, kiitos näin sen itsekin ajattelin. Viime kertainen " irtiotto" puolisolta vaikka luulee toisen tuntevansa melkein kahdenkymmenen vuoden jälkeen niin aina saa yllättyä.



Olen siinäkin harvinaisen samaa mieltä, että kun asettaa lapset aina etusijalle, itsensä toiseksi, parisuhde kolmanneksi ja mies itse viimeisenä, niin sillä jo pärjää. Ihan kaikkeen avuttomuuteen ei enää jaksa lähteä mukaan.



Huumori on kaiken a ja o. Kun itsellä sattuu olemaan vähän tiukkapipoisempi päivä alkaa korttipakka kaatua. Jos jaksaa nauraa toisen toilailuille on kaikilla paljon kevyempää. Sääli vain, että lapset alkavat olla niin isoja, että ymmärtävät sen, ettei isä toimi ihan niin pätevästi kuin muilta vaatii.



Voimia ja jaksamista kaikille samassa tilanteessa oleville. Käykääpä päästelemässä höyryjä välillä täällä palstalla!

Mustalla huumorilla:

heittäkääpä puolisot top kolme -ominaisuudet " haasteellisessa puolisossanne" , joista hyvin mieluusti luopuisitte ja toiset top kolme, joita ette antaisi mistään hinnasta pois



Luopuisin - vaikka heti - mielelläni puolisoni



- uninäiriöistä

- ahdistus- ja pelkokohtauksista

- ailahtelevista itsetunnon puutoskokemuksista (joka mm. aiheuttaa mustasukkaisuutta)





Näistä puolisoni piirteistä pitäisin kiinni ehdottomasti

- rehellisyys

- keskustelutaitoisuus

- yhteiset arvostuksen kohteet

No nyt sain miehen työvaatteet pestyä ja TÄNÄÄN ulko-ovella eli pihalla (=totta joka sana!) vaihdatin hänellä työtakin, työhousut ja työpaidan! HELP!!!



Työn kannalta välttämättömän GSM:n hän muisti tällä kertaa...



Kuka sanoikaan, että " Jokaisen menestyvän miehen takana on NAINEN?!!"



Verkostoidutaan ja luotetaan toisiimme muusat- olimme sitten nais- tai miespuolisia MUUSIA!



Ja HUUMORIA MUKAAN, se auttaa...:)

Tämä keskustelu on ollut todella mielenkiintoinen, koskettava, naurattava ja välillä itkettäväkin, niin läheltä kokemukset liippaavat omiani, vaikkemme varsinaisesti taiteilijapariskunta olekaan.



Mutta mihin suuntaan olet kypsytellyt mietteitäsi? Oletko päätynyt johonkin lopputulokseen?



Itse ajattelen niin, että joudun todellakin kestämään paljon ja paljon keestänkin. Miksi? Pääsyy ovat tietenkin lapset ja perheen tunneilmasto, johon voin vaikuttaa paljon omalla suhtautumisellani mieheni omalaatuisuuteen. Toinen perussyy on se, että aivan kuten sinäkin, koen silti saavani jotain syvää, antoisaa ja pysyvää, joka pitää kuitenkin saldon plussalla.



Itse mietin lähinnä sitä, pystynkö pitemmän päälle näkemään kumppanini miehenä ja tasavertaisena elämänkumppanina, kun jotenkin olen jo siirtynyt/siirretty äidin tms. rooliin ja joudun kannattelemaan ja pönkittämään rakennelmaa joskus yli voimieni.

Tervetuloa Petersson " kerhoomme" .



Meidän perheen taiteilijaluonne lähti tänään töihin ilman työ-gsm:ää (en muistanut muistuttaa, kuten tavallisesti), likaisessa paidassa, vaikka olen ohjelmoinut, että " pyykit itse pyykkikoriin" niin " automaatti" pesee ne. Mutta jos pyykkikorissa ei ole mitään pestävää, ei tule pesuakaan.



Näin siis jo 20 v naimisissa olleiden taiteilijoiden perheessä... ei enää esitetä ylimiellyttämisen rooleja eikä passata...silti tulisi olla " muusana" toisen uran onnistumisen takaajana...



No, ehkä työpäivä silti sujui ok. Kasvattakaa äidit poikanne omatoimisiksi, itsenäisiksi, että osaavat perusasioita ilman perässäjuoksemista. Helpottaa tulevien vaimojen arkea (lastenhoidon ohella).

Vaihtaisin hetkessä pois



- julman tavan puhua lapsille (taitaa johtua omasta lapsuudesta, ettei on ollut oikeutta olla iloinen lapsi)

- synkkien päivien totaalisuuden (ei mitään hyvää missään)

- ylimielisen asenteen muita ihmisiä kohtaan





Enkä vaihtaisi



- elämän rikkauden hänen rinnallaan, ei tule aika pitkäksi koskaan

- luotettavan kumppanuuden

- huumorintaju (niin hämärää kuin se välillä onkin, saa hän minut nauramaan, mihin ei moni pysty)

Mitä tuossa lueskelin noita kokemuksia taiteilija miehistä, niin meillä asusteleva urheilija isi on aika samanlainen...aikoinaan pärjännyt, loukkaantumisten takia muutaman vuoden kuvioista pois ollut, taas takaisin huipulle pyrkivä, päättänyt pitää urheilun elämässään lähes ykkösenä...minä vastaan perheen arjesta, enkä koskaan saa edes kiitosta, ilmeisesti niin itsestäänselvyys olen. Mies on itsekäs, oma hyvinvointi ja tarpeet tulevat aina ensin...kuten urheilijoilla yleensä. Minä ja poika eletään hänen aikataulun mukaisesti. Minun liikkuminen ja urheilu on jäänyt kokonaan, kun ei sille ole aikaa. Töissä mies kyllä käy, ja elättää perheen, mutta siinä se sitten onkin. Kotona kun on, istuu tietokoneella. Välillä kyllä on mietityttänyt, että jaksanko enää kauvaa. Rankkaa, kun ei niin sanotusti ole muuta omaa elämää kun lapsi...