sektio?
hei!
mulla on laskettua aika 13.11.odotan esikoistani.
pelkään synnytystä todella,ja olen jo nyt alustavasti puhunut/pyytänyt
sektiomahdollisuutta.
lueskelin paljon juttuja sektion jälkeisestä ajasta,kivuista yms.mutta
onko kellään ollut ongelmia/pelkoja,sektion suhteen?
kuinka nopeasti sektio on ns.ohi?
saako vauvan heti syliinsä?yms..
Kommentit (29)
Maikku35:
Babyblue on nyt kuullut sen erään kamalan sektiotarinan. Yleensä suunnitellut sektiot sujuvat oikein hyvin ja niistä myös toipuu hyvin. Toipunen on tietysti yksilöllistä, kuten kaikissa operaatioissa (myös alatiesynnytyksessä). Missä ihmeen sairaalassa sinulle on sektio tehty, että vauvaa vaan vilautettiin? Minullekin vilautettiin, mutta hetken kuluttua hän olikin rinnallani " lämpöpaketissa" . Kukaan ei häntä ollut siitä kiirehtimässä pois. Eli siis minä sain vauvani syliini. Ompelun jälkeen heräämössä sain hänet taas viereeni. Tämän " väliajan" hän oli isän ja hoitajien kanssa.
Eiköhän niitä pieleen menneitä sektiota ole vähän useampi kuin yksi tässä maassa, eikös?
Hoidin itse vauvaa ja touhusin kaikenlaista. Olin osastolla se hyväkuntoisin - kaikkien imukuppiäitien itkua ja valitusta kuunnellen. Itse siinä sivussa pitikin hieman iloa pidätellä, vaikka olikin aika eufoorinen olo. Sääkin oli silloin huippuhieno, joten kävinkin ulkona monta kertaa päivässä.
Tähän voisi todeta, että sä nyt olet kohdannut sen yhden imukuppiäidin, jota itketti - kun MULLA oli niin helpot alatiesynnytykset, että eihän kellään muulla ole voinut olla vaikeata...
No tämä on jo vanha ketju, mutta mmuistahan ap. että hyvin mennyt sektio ei koskaan voi olla yhtä helppo kuin hyvin mennyt alatie. Sektion jälkeen ei voi nousta pöydältä ja alkaa vaan hoidella vauvaa, selvitä ilman yhtään tikkiä jne. NÄin voi kuitenkin alatiessä käydä. No okei, ite sain 3 tikkiä. hui.
i]
Halusin kantaa korteni tähän kekoon koska muutama kommentti oli mielestäni aika pöyristyttäviä. Minusta vaikuttaa siltä että sektioista eniten pelottelevat ja niitä eniten vastustavat äidit jotka ovat kokeneen ns ¿unelma alatiesynnytyksen¿. Itse en pelännyt synnytystä ollenkaan ennen esikoisen syntymää vaan lähdin synnytykseen luottavaisin mielin ja henkilökunnan ammattitaitoon luottaen, niin kuin kehoitetaan. Jos olisin tiennyt mitä pieleen mennyt alatie voi olla niin en kyllä olisi niin rauhallisin mielin ollut. Nyt odotan toista lastamme ja synnytystapa on suunniteltu sektio. En hetkeäkään kuvittele että sektio olisi helppo ja kivuton synnytystapa mutta minun kohdalla tuo alatie meni pahasti pieleen. Sain vauriot joita ei pystytä kaiketi ikinä korjaamaan. Tietysti on erittäin harvinaista että alatie menee näin pieleen kuin minun kohdallan,i mutta kyllä ne tosi pahasti pieleen menneet sektiotkin on aika vähissä. Sunnitellussa sektiossa myöskään riskiluvut eivät ole niin korkeita kuin esim hätä sektiossa ja hätäleikkaukseen joutumistahan kukaan ei voi päättää. Unelma alatiesynnytksestä tietysti toipuu nopeammin kuin sektiosta mutta pelkopotilasta tuo kommentti ei paljoa auta. Ei kukaan voi tietää etukäteen kuinka synnytys menee; alatie tai sektio.
Minulle ajatus siitä että pystyisin kävelemään, istumaan, hoitamaan vauvaa muutama päivä/viikko synnytyksen jälkeen, kuulostaa upealta. Joku äiti sanoi että kamalinta sektion jälkeen oli kun joutui odottamaan monta tuntia että näkee vauvan. Sekin olisi mielestäni ihanampaa kuin se että vauva on jo vuorokauden ikäinen kun jaksan ensimmäistä kertaa avata silmäni ja katsoa häntä.
Rekkalepakko, minusta kommenttisi oli todella ylimielinen. Oletko itse kokenut sektiota? Entä huonosti mennyttä alatiesynnytystä? Tiedätkö mitä todella voi tarkoittaa huonosti mennyt alatie?
No jokatapauksessa, jos perustelee asian itselleen hyvin niin sektio voi olla paljon paremoi vaihtoehto kuin vastentahtoinen alatie.
Onnea sinulle ja voimia tehdä päätös, kumpi se sitten iki onkaan.
Senna
Minusta on surullista lukea kuinka täällä monet " suosittelevat lämpimästi" sektiota. Miten ihmiset voivat kuvitella, että ihmisen keksimä tapa synnyttää eli sektio voisi olla parempi kuin evoluution suunnittelema alatiesynnytys?
Sektio ei voi eikä saa olla itsestäänselvä synnytystapa, vaan varokeino mikäli lapsen tai äidin henki on vaarassa alatiesynnytyksessä. Alatiesynnytystä pelkäävät äidit eivät useinkaan tunne sektion vaaroja. Sektiolla syntyminen on erityinen shokki syntyvälle lapselle, joka ei ole yhtään valmistautunut syntymään henkisesti eikä fyysisesti. Tästä johtuu MUUN MUASSA sektiolla syntyneiden lasten suurempi riski infektioihin.
Mutta ei ole sektio " helppo homma" äidillekään. Monet pelkoäidit ja alatiesynnytystä vastustavat äidit eivät haluaisi olla synnytyksessä kätilön " armoilla" . Mutta sektiossa sitä vasta hoitajien ja lääkärien armoilla ollaankin. Sektio on iso leikkaus ja tuo mukanaan isojen leikkausten riskit. Lisäksi sektoitu äiti on leikkauksen jälkeen pari päivää lähes täysin sänkyyn sidottu ja hoitajien armoilla alapesuista syömiseen. Tosin en halua tällä pelotella sektioon joutuvia äitejä. Tässä asiassa kannattaa vain luottaa lääkärien ja kätilöiden ammattitaitoon. Sektio tehdään, kun sen katsotaan olevan turvallisempi ja parempi vaihtoehto ja tällöin se myös ON turvallisempi kuin alatiesynnytys.
Synnytyksiä ja synnyttäneitä sekä sektioäitejä hoitaneena voisin lämpimästi suositella äitejä harkitsemaan vielä sektion haluamista. Itsekin haluaisin ehdottomasti synnyttää alateitse vaikka olen ollut mukana toinen toistaan hurjemmissa synnytyksissä. Lähes kaikki alatiesynnytykset ovat kuitenkin kovan työn ja positiivisen kivun jälkeisiä suuria palkintoja!
En usko että olet sitä mitä nimimerkkisi antaa ymmärtää. Ainakaan kirjoituksesi sisältö ei ollut kovin ammattimainen. Pikemminkin provosoiva. Alan ammattilaisena kyllä tietäisitmitä kaikkia tekiöitä sektiopäätöksiin liittyy etkä liputtaisi noin yksinomaan toisen tavan puolesta koska tietäisit että asiat eivät todellakaan ole niin yksinkertaisia.
Senna
Hyvä Senna, tiedän kyllä mitkä kaikki tekijät vaikuttavat sektiopäätökseen. Niiden kokoamiseen järkevään muotoonsa tähän vaan saattaisi mennä koko päivä :)
Uskon myös, että kokemuksesi alatiesynnytyksestä on ollut karmea. Valitettavasti niinkin joskus käy. Kuten sanoit, koskaan ei tiedä kuinka alatiesynnytyksessä tai sektiossa käy.
Sinulle soisin kyllä uuden, onnistuneen ja onnellisen alatiesynnytyskokemuksen.
Kuten sanoin, lähes aina alatiesynnytys on kokemuksena kivulias, mutta tunteellisesti hyvin onnellinen ja luonnollinen tapa synnyttää ja näin myös sillä on lähes aina positiivinen vaikutus äidin ja vauvan väliseen suhteeseen.
Ja vielä sektiosta. Jos lääkärit ja hoitohenkilökunta saisivat päättää, todennäköisesti kaikki synnyttäisivät sektiolla (tosin se tulisi yhteiskunnalle kalliiksi). Sehän on helppo ja nopea tapa. Pystyttäisiin välttämään kiireet ja nopeat tilanteet. Ja valtava stressi sikiön sydänäänistä loppuisi. Nämä kun usein temppuilevat alatiesynnytyksen aikana ja vaativat tiheää seurantaa.
Näin ei kuitenkaan tehdä, koska se ei ole äidille eikä vauvalle paras mahdollinen tapa. Sektioita ei siis " pihdata" lääkärien viitsimättömyyden takia vaan äidin ja vauvan takia.
Ensimmäistä synnyttämään menin myös minä ihan avoimin mielin. Palasin 3. asteen repeämisten kera, " säie" sulkijalihaksesta jäljellä.
Itse olen sitä mieltä että pelätä ei kannata sen vuoksi mitä muille on tapahtunut. Sen kuitenkin tuomitsen että täällä niin kovin jyrkin sanoin arvostellaan kaikkia pelkosektioita; etenkin jos kyse ei ole 1. lapsesta.
Liinu-kätilö oli tuossa sitä mieltä että henkinen side vahvistuu alatiesynnytyksessä - no, minä olen kyllä vähän eri mieltä. Itse itkin osastolla 2 eka päivää omaa tilaani, eikä vauva olisi voinut vähempää kiinnostaa. Mielestäni tuntui absurdilta kun sain onnitteluja. Olin sidottu sairaalassa 5 päivää sänkyyn (en saanut istua / kävellä vain pakolliset), nestemäisellä ruoalla ekat 3vko, söin vatsan pehmentäjiä 2kk ja vessassa käyntiä en suostu edes muistelemaan. Kyllä siinä oli henkinen side vauvaan aika hukassa, varsinkin kun tuo oli (ja on :) edelleen sangen vaativa ja huusi ekat 2kk aina aamu 04 asti.
Näitä huonosti menneitä alatie - tapauksia on onneksi aika vähän. Tottakai kaikki jotka niitä lukevat, saattavat alkaa pelkäämään, mutta suosittelisin kyllä lämpimästi pelkopolia kaikille heille. Itse olen sellaiseen hakeutumassa, tosin tällä kerralla hakemaan sitä sektiopäätöstä. Tuntuu kurjalta etten edes viitsi alkaa sitä sektiota pahemmin sitten selittelemään, juuri näitten tuomitsevien asenteiden vuoksi. EN usko että henkeni vaarantuisi alatiesynnytyksessä, mutta tuo pidätyskyky on aika arvokas asia itselleni.
t. Lupita, rv 11+4
Minä sain tyttäreni suunnitellulla sektiolla(liian ahdas lantio) 2 ja puolivuotta sitten...
Ainoat ikävät asiat sektiossa olivat tipan laitto,virtsa katetri ja kipulääkkeiden nieleminen heräämössä.
Tosin mulla kun laittoivat puudutetta selkärankaan niillä oli liian paksut neulat...vääntivät siinä ensin muutaman kun yrittivät tunkea sitä sinne ja sit ne onneksi päättivät ottaa ohuemman neulan...joka sitten upposi.
Mutta ei tuokaan sattunut koska ekana selkärangan pistos alue puudutetaan....
Sairaalassa olon ajan(5pv) sain kipulääkkeitä, ja oisinko kotona yhen buranan tempassut, enempää en tarvinnut...
Voin puolestani suositella sektiota...
Ei traumoja jäänut ja jos vielä joskus saan toisen lapsen haluaisin sektion.
Pääasia on että synnytys ei vaaranna lapsen eikä äidin henkeä ja olisi kaikin puolin ikimuistoinen ja ihana muisto!
En ole sektiota kokenut, mutta imukuppisynnytyksen kyllä. Oli järkytys, että synnytyskivut tuntuivat varsin toisarvoisilta niihin kipuihin verrattuna, jotka tulivat synnytyksen jälkeen ja synnytykseni kesti kuitenkin vuorokauden ja sain esim. 5 epiduraaliannosta (lapsen virheasentoa yritettiin muuttaa voimistamalla supistuksia). Jos kivut jäisivät noihin synnytyksessä koettaviin, voisin synnyttää milloin vain uudestaan alateitse. Eppari ja repeämät kipuilivat kuukauden, sairaala-aikana en pystynyt juuri lasta hoitamaan, koska veri pakkautui alapäähän seisoessa. Söin kipulääkkeitä roppakaupalla, että pystyin kävelemään vessaan ja suihkuun. Sairaalan fysioterapia infossa kaksi kipeintä äitiä oli synnyttänyt alateitse ja sektioäidit olivat meihin verrattuna huippukunnossa. Pidätyskyky ulosteelle meni kokonaan ja nyt sitten käydään fysioterapiassa ja odotellaan lähetteellä kirurgiselle. Ensimmäiset 6 viikkoa en pystynyt keskittymään vauvaan lainkaan, koska olin niin kipeä ja masentunut tilastani. Mietin voinko ikinä palata töihin, kun on tälläiset ongelmat. Ja kuitenkin papereissani sairaalassa ja henkilökunnan mielessä synnytyksessäni ei ollut mitään epänormaalia, en revennyt ulkoisesti kovin pahasti. Mielestäni näin jälkikäteen (ja myös yksi kätilöistä oli tätä mieltä) synnytystäni pitkitettiin turhan pitkään ja ei päädytty sektioon (olin jo leikkausvaatteet päällä varuilta), koska pystyttiin pumppaamaan epiduraalia lisää ja ilmeisesti sen vuoksi sain hermovaurion ja/tai sisäisiä repeämiä peräpäähän. Seuraava lapsi, jos sellainen joskus tulee syntyy sektiolla kyllä pidätyskyky on sen verran tärkeä asia minulle. Silloin myös minulla on toivottavasti mahdollisuus nauttia vauvasta ennenkuin hän on jo pari kuukautinen (luojankiitos miehelle, joka jaksoi hoitaa meitä molempia sen ajan). Niiden joiden alatiesynnytys on sujunut kuin unelma ei tulisi vähätellä meidän muiden pelkoja, koska mielestäni kukaan muu ei voi tietää miltä tuntuu hirveä alatiesynnytys, jos ei ole sitä itse kokenut. Minä menin synnytykseen ilman pelkoja ja avoimin mielin, nyt tiedän enemmän...
Kamu75- kirjoituksesi oli aivan kuin minun kirjoittamani. Voin allekirjoittaa joka ikisen sanan. Minustakin pidätyskyky on ihan kiva asia säilyttää, olisi kiva myös jos voisi vielä ajaa polkupyörällä tai rakastella miehen kanssa tuntematta kipua ja ilman puuduttavia voiteita. Vielä 200 luvullakin on näitä ¿alatiesynnytys on luonnollinen joten hinnalla millä hyvänsä on se lapsi sieltä puskettava¿- meininkiä. Samoin Lupita, tiedän täysin mistä puhut. Halaus teille molemmille, meitä kohtalotovereita näköjään löytyy enemmän kuin pitäisi.
Senna
Haluan kertoa oman tarinani tähän. Toivottavasti siitä olisi hyötyä jollekin!
Ensimäinen synnytyskokemukseni oli kammottava. Synnytys oli pitkä ja olin erittäin kipeä ja väsynyt. Ponnistaminen päättyi imukuppiin, kun vauva oli hieman vinottain tulossa ja vaati tilaa enemmän. Tuli iso repeämä ja tuosta ongelmia jatkossa.
Neljään vuoteen tuon jälkeen en edes pystynyt kuvittelemaan synnyttäväni enää ikinä. Sitten tulin kuitenkin hieman vahingossa raskaaksi ja päätin, että tämä vauva saa syntyä, mutta vain ja ainoastaan sektiolla.
Puhuin neuvolassa synnytyspelostani ja sektiohalustani heti raskauden alussa ja minut ohjattiin pelkopolille. Ajattelin, että voinhan siellä käydä jos se jotain auttaa, mutta sektion silti haluan ja aion saada. Mutta sitten tapahtui pieni ihme. Pelkopolilla käymiemme keskusteluiden pohjalta aloin ajatella asiaa hieman eri kannalta. Minähän voitan vielä pelkoni. No, tuohon auttoi se, että olimme pelkopolikäynneillä käyneet tarkasti läpi edellisen synnytykseni ja miksi se oli niin rankka. Sain myös keskustella tuolloista synnytystä hoitaneen kätilön kanssa. Teimme tarkan suunnitelman tulevasta synnytyksestäni (sen verran miten sitä nyt voi suunnitella) mm. kivunlievityksestä ja aloitin joogan joka auttaa rentouttamaan synnytyslihaksia.
Kun synnytys käynnistyi, minua jännitti kauheasti. Mitä jos jokin menee pahasti pieleen ja traumani uusiutuu? Synnytystäni hoiti ihana kätilö, joka otti toiveeni huomioon ja oli hyvin kannustavainen. Hän auttoi unohtamaan jännitykseni. Ja niin se meni, synnytys kesti yhteensä 7 tuntia ja ponnistusvaihe vain 20 minuuttia. Minulle " luvattiin" huomattavasti lyhyempi ja helpompi synnytys kuin ensimmäisellä kerralla ja sitä se todellakin oli, niin kuin uudelleen synnyttäjillä kuulemma yleensä onkin! Synnytys oli suorastaan upea kokemus! ihana tyttöni pääsi heti synnyttyään rinnalleni eikä häntä viety edes vaaalle yli tuntiin. Siinä ihana palkintomme ja minä katselimme toisiamme ja tutustuimme. Parin tunnin kuluttua olin niin hyvässä kunnossa etten paljon edes huomannut synnyttäneeni :) Sairaalasta pääsimme jo seuraavana päivänä.
Enää en valitsisi sektiota ellei se olisi välttämätön. Olen myös lähes voittanut pelkoni ensimmäisestä synnytyksestäni ja miksei kolmas lapsi saisi vielä tullakin...
on todettu sektion olevan turvallisempi ja pehmeämpi tapa syntyvälle lapselle. Äidille se voi olla vaikeampi. Jos ei ole sitä tyyppiä joka pyöräyttää lapsen " kuin kissanpennun" .
Eräs tutkimus on tehty jossa on todettu, että 1 /5 naisesta synnytys on ylivoimaisen kivulias. Eli 4/ 5 se ei sitä ole.
Ymmärrettävää on, että naiset eivät toisilleen helpotuksia salli. Siksi sektio jaksaa herättää kuumia tunteita. Vedotaan, että lapsi kärsii, ei voi imettää ja muuta puppua.
Tosiasiassa molemmat tavat ovat aivan loistavia. Pääasia lienee lopputulos.
Sairaalassa ollessani kuulin että eräs sektiolla ' synnyttänyt' oli joutunut teho-osastolle kun oli sattunut jotain ei normaalia. Kauhean helposti et tule pelon takia saamaan sektiota,se on aika varma.. Itse en meinannut saada edes vaikka lapsi oli perätilassa ja olen itse hento..Itsellä takana sekä normaali synnytys että sektio. Sektion jälkeen ei saa mitään vauvaa painavampaa nostaa moneen viikkoon joten se on tosi turhauttavaa. Vauvaa ei saa rinnalle. Näin vauvani vilaukselta :S ja sitten sitä vietiin. Alatiesynnytyksestä sain vauvan melkein heti viereeni. Näkökulmia on monia,,..
jos sitä alusta asti kovasti haluaa, vaatii ja pysyy kannassaan. Miten helposti sen saa, en osaa sanoa - riippuu kai sairaalasta ja lääkäristä. Ketään ei pakoteta alatiesynnytykseen.
Babyblue on nyt kuullut sen erään kamalan sektiotarinan. Yleensä suunnitellut sektiot sujuvat oikein hyvin ja niistä myös toipuu hyvin. Toipunen on tietysti yksilöllistä, kuten kaikissa operaatioissa (myös alatiesynnytyksessä). Missä ihmeen sairaalassa sinulle on sektio tehty, että vauvaa vaan vilautettiin? Minullekin vilautettiin, mutta hetken kuluttua hän olikin rinnallani " lämpöpaketissa" . Kukaan ei häntä ollut siitä kiirehtimässä pois. Eli siis minä sain vauvani syliini. Ompelun jälkeen heräämössä sain hänet taas viereeni. Tämän " väliajan" hän oli isän ja hoitajien kanssa.
Minulla ei ollut mitään pelkoja sektioon mennessäni. Tietysti jännitin, mutta sekin helpotti sairaalassa. Siellä oli mukava hoitaja vastassa ja operaation edetessä väkeä tuli lisää:). Jokainen osasi työnsä ja kaikki sujui oikein hyvin. Minua ja miestäni opastettiin ja hoidettiin " kädestä pitäen" . Sektio on nopea toimenpide. Me menimme sairaalaan klo 7.00 ja heräämöstä lähdin osastolle noin klo 9.15.
Kipuja minulla oli kahtena ekana päivänä, mutta ne olivat täysin siedettäviä. Ja lääkettä sain, kun vaan pyysin (ja vain kaksi kipupiikkiä). Parin päivän jälkeen kivut helpottivat ja aloin olla " vireessä" :). Hoidin itse vauvaa ja touhusin kaikenlaista. Olin osastolla se hyväkuntoisin - kaikkien imukuppiäitien itkua ja valitusta kuunnellen. Itse siinä sivussa pitikin hieman iloa pidätellä, vaikka olikin aika eufoorinen olo. Sääkin oli silloin huippuhieno, joten kävinkin ulkona monta kertaa päivässä.
Noin kuukausi sektion jälkeen pitää ottaa kevyesti, eikä se ollut minusta lainkaan turhauttavaa. Päinvastoin, oli mukavaa sopotella vauvan kanssa. Vaunulenkkejä tein hissukseen heti, kun pääsin sairaalasta. Kuukausi nyt menee nopeasti - ja oma (ja tietysti vauvan vointi) terveys ja paraneminen etusijalle.
Kannattaisi ehkä käydä puhumassa synnytyspelosta. Ainakaan TAYS:issa ei ole " mitään" mahdollisuutta saada pelkosectiota, jollei ensin ole käynyt pelkopolilla keskustelemassa. Kaiken lisäksi siellä on saatu tosi hyviä tuloksia aikaan eli siis tuleva äiti onkin kääntynyt alatiesynnytyksen puolelle:)
annimonni:
hei!
mulla on laskettua aika 13.11.odotan esikoistani.
pelkään synnytystä todella,ja olen jo nyt alustavasti puhunut/pyytänyt
sektiomahdollisuutta.
lueskelin paljon juttuja sektion jälkeisestä ajasta,kivuista yms.mutta
onko kellään ollut ongelmia/pelkoja,sektion suhteen?
kuinka nopeasti sektio on ns.ohi?
saako vauvan heti syliinsä?yms..
Mä kävin pelkopolilla useamman kerran koska esikoisen synnytys oli niin karmaiseva kokemus. En olisi saanut pelkosektiota vaan kaiken maailman puudutteet ja ties mitä kyllä luvattiin. Onneksi sain sektion sitten röntgenkuvien perusteella, eli ahdas lantio ja lisänä vielä aiemmin murtuneen häntäluun väärä luutuminen (oli luutunut sitenettä tukki lantiorenkaan).
Itsellä sektio meni hyvin, vauvan sain pitää miltei koko leikkauksen ajan sylissäni. Kun menin heräämöön mieheni oli vauvan kanssa. Heräämössä mulla oli ongelmia puudutteiden kanssa, puudutteet eivät meinanneet lähteä pois, eli olin ikäänkuin " halvaantunut" ja jouduin olla siellä yli 4 tuntia, mikä on tuplaten normaali aika. Mutta siis kaikki kuitenkin lopuksi hyvin.
Hyvä ystäväni sai keuhkoveritulpan sektion yhteydessä, joten ei sektio tosiaan riskitön vaihtoehto ole..
Esikoinen syntyi alakautta. Epiduraali oli tosi hyvä, vaikka ponnistus oli pitkä 2h. Vauva oli paras palkinto mitä voi saada.
Pikku2 leikattiin suunnitellusti. Operaatio nopea. Vauvaa sain hipaista kantapäähän ennenkuin vietiin lämpiämään. Isä ja poika kävivät heräämössä noin 5 min imulla. Mulle kävi samoin kun jollekin toiselle tässä ketjussa eli jalat ei alkaneet toimimaan, vaan odotin 5h pääsyä osastolle ja vauvaa tapaamaan. Jestas oli ikävä. Kipeäkin olin, mutta kyllä siitä selvittiin.
Jos itse saisin valita niin mahdollinen kolmonen syntyisi alakautta, mutta kun aina ei saa...
HYVÄ SAADA TIETOA,MIELIPITEITÄ..JA LUKEA NÄITÄ VASTAUKSIA!
ENIMMÄKSEEN OLEN SAANUT TIETOA,ETTEI SE SEKTIO OLE SEN KAMALAMPI VAIHTOEHTO...
AINAKIN MINULLE ON NÄYETTY VIHREÄÄ VALOA,NAISTENKLINIKALLA,SEKTIOLLE,VAIKKA TÄSSÄ JOKU KERTOI ETTEI E SE OLISI HELPPOA.
VARMAAN AIKA YKSILÖLLISTÄ TÄMÄKIN..
ON KUITENKIN HELPOTTAVAA TIETÄÄ ETTEI KUKAAN VOI PAKOTTAA SYNNYTTÄMÄÄN!
VOIHAN OLLA ETTÄ OMAKIN MIELI JA PELOT MUUTTUU,KUUKAUSIEN AIKANA,MUTTA AINAKIN NYT,AJATTELEN SEKTIOTA AINOANA VAIHTOEHTONA.
ELÄMÄ ON SELLAISTA,ETTEI KOSKAAN VOI TIETÄÄ MITÄ SATTUU..
HENKI VOI OLLA KYSEESSÄ IHAN TAV.TYÖPÄIVÄNÄKIN,SAATIKKA LEIKKAUKSESSA...
Mulla reilu viikko sektiosta. siitä en tiedä kuinka helposti sektion saa pelkän pelon takia, mutta mulla oli lapsi tulossa jalat edellä ja siitä syystä sain sektion vaikka olis kokonsa puolesta mahtunut kuulemma alakauttakin. Itselläni sektio meni hyvin ja olen ajatellut että jos joku siitä kysyy niin voi aivanhyvin suositella. Kipuja itse leikkauksessa ei tunne mitään (suurin kipu oli siinä tipan laitto), mutta sen jälkeen oli seuraavaan päivään kipupumppa ja toisena päivänä pääsi itse jaloilleen jolloin kumminkin kävely ja istuminen ottivat haavaan. särkylääkkeitä sai ja niitä kannattaa ottaa että tarvi kärvistellä kipujen kanssa. Viikon söin särkylääkkeitä. Tikit otettiin neljäntenä päivänä pois ja sen jälkeen alko haavakin parantumaan paremmin.
Vauvaa näytettiin sektion jälkeen vilaukselta ja sit vietiin pesulle ja isän hoiviin siksi aikaa kun ommeltiin. Tarkkailussa olin reilun tunnin ja vauva sai olla kokoajan vieressä. Tämä tarina tayssista.
Olen synnyttänyt alakautta kolme lasta ja toipunut niistä melko nopeasti. Olen saanut synnytyksissä kaikki mahdolliset kivunlievitysmenetelmät kokeiltua (mm.epiduraali-, spinaali- ja paracervicaalipuudutukset ja ilokaasu). Epiduraalipuudutus toimi minulla ainakin parhaiten! Nyt on kuitenkin etinen istukka ja täytyy tehdä sectio. Olen aivan kauhuissani, koska komplikaatioriskit ovat paljon suuremmat sectiossa kuin alatiesynnytyksessä. En siis pelkää kipua (siihen on paljon hyviä hoitomuotoja), vaan vuoto-ongelmia toimenpiteen aikana, anestesiaongelmia ja leikkausalueen infektiota. On todellakin totta, että tieto lisää tuskaa!