Yrittäjä pelkää koko Triplan kauppahallin kuolemaa – "Asiakkaita päivässä noin 20"
Kauppahalli sijaitsee kauppakeskuksen ensimmäisessä kerroksessa. Yrittäjän mukaan tämän kerroksen asiakasmäärät ovat katastrofaalisen pienet, vaikka ylemmät kerrokset ovat täynnä asiakkaita.
– Odotin yli sataa asiakasta päivässä. Nyt asiakkaita on ollut noin 20, yrittäjä sanoo.
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/824547-yrittaja-pelkaa-koko-t…
Kommentit (9)
Ei ehkä kannata pitää siellä kauppahallia kun vieressä on Prisma. Ei sitten tullut se mieleen aiemmin? Suomalaisia ei kiinnosta ruokaostoksilla mikään muu kuin mahdollisimman halpa hinta ja turisteja ei tonne riitä tarpeeksi.
Missä siellä on tuollainen? Kolme kertaa kuitenkin jo käynyt Triplassa enkä tuollaista paikkaa nähnyt. Sijainti saattaa olla väärä asiakkaita ajatellen.
No riippuu tietysti siitäkin, mitä kaupittelee. Ainakin matkalaukkukauppa oli asiakkaista tyhjä, kun lauantaina Triplassa vaelsin, mutta matkalaukut ei olekaan mikään päivittäistavara.
Tulin aseman kautta sinne, ja kyllähän se on hassua, että sisään tullessaan on jo neljännessä kerroksessa, ei sitä välttämättä osaa lähteä kellarin suuntaan etsimään kauppoja.
Mutta mitäpä sille asiakaskadolle voisi tehdä?
On kyllä tosi outoa kun taas Taloueslämässä hehkutetaan miten hyvin Triplalla menee. Tänä viikonloppuna menee joku iso rajapyykki kävijämäärissä rikki. Mihinkähän tietoon pitäisi luottaa?
Vierailija kirjoitti:
On kyllä tosi outoa kun taas Taloueslämässä hehkutetaan miten hyvin Triplalla menee. Tänä viikonloppuna menee joku iso rajapyykki kävijämäärissä rikki. Mihinkähän tietoon pitäisi luottaa?
Tripla laskee kävijämäärän kaikesta liikenteestä eli myös sen juna-aseman käyttäjistä. Sillä matikalla mikään kauppakeskus ei pärjää heille. Nelosessa kauppa tosiaan käy hyvin, muista kerroksista en ol eniin varma.
Ymmärrän kauppiaan tuskan. Sijainti Triplan pohjakerroksessa on varmasti huono, kun suurin osa porukasta tulee sisään aseman kautta eli 4. kerroksesta. Pitää olla aika paljon viitseliäisyyttä, että jaksaa lähteä etsimään kauppahallia jostakin pohjakerroksesta. Ja kun vieressä on vielä Prisma ja asemahallissa K-kauppa ja taitaa siellä Alepakin jossakin olla, niin aika kova kilpailu asiakkaista.

Siellä Triplassa on yhteensä Prisma, Citymarket, Alepa, K-Market ja Lidl.
Ilmastonmuutos ja maapallon rajalliset raaka-ainevarannot, kaikenlaista kulutusta on vähennettävä radikaalisti.
En ole tuollaista siellä edes huomannut.
Itse ajattelin, että luomupuoti aloitti ja lopetti liian aikaisin. Moni meistä ei ole vielä Triplassa käynyt vaikka junalla tulee kuljettua. Hakee aikansa kunnes asiakkaat löytää paikan. Jos sinne tulee tuoretta kalaa, niin siitä tulee minun vakiostospaikka.
Mutta tosiaan, en ole tajunnut tuollaista ostospaikkaa. Vai onko se siinä sisääntuloaulassa? Ostin siitä tosi hyvää leipää. Mutta en kiinnittänyt huomiota muihin liikkeisiin.