Miten olette ratkaisseet seurusteluasiat, jos teininne ei ole halunnut hyväksyä uutta kumppania?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiertäkää lapselliset kaukaa, tämäkin ketju taas muistuttaa ongelmista mitä siihen liittyy.

Ollaan molemmat lapsellisia, joten parhaiten tämä näin onnistuu kuin niin, että toisella ei ole mitään käsitystä lasten kanssa elämisestä. Mitään tiivistä uusperhekuviota ei olla muodostamassa, vaan lapset saavat ihan rauhassa kasvaa aikuisiksi omissa kodeissaan. ap

Ei saa ihan rauhassa. Siellä on ylimääräisiä ja ulkopuolisia ihmisiä.

Mitä ylimääräisiä ulkopuolisia? Pitäisikö minunkin siis kieltää lapsiani tuomasta kavereitaan meille, jos tuon logiikan mukaan toimitaan. ap

Viettääkö kaverit usein yötä ja nussiiko ne teillä? Jos niin, sitten kyllä.

Lapsilla on ollut paljon useammin yövieraita kuin minulla eli hyvällä omallatunnolla voin jatkaa tätä seurustelua. ap

Mä olen seurustellut 2,5 vuotta, eikä lapset ole häntä tavanneet. Ehkä sitten kun omilleen muuttavat.

Teinit tulee aina ensin ja sitten vasta tämä mies. Hän on onneksi ymmärtänyt asian ja sen, että haluan pitää nämä asiat erillään. Hänellä on yksi aikuinen lapsi, eikä siten enää "pyöri jaloissa rajoittamassa".

Juttele asiasta pojan kanssa ja anna aikaa. Voi olla, että hän luulee että hänen pitäisi pitää uutta miestä jonain isähahmona ja ahdistuu siksi.

Isäni alkoi seurustella muutama kuukausi sen jälkeen, kun oli eronnut äidistäni. Vastoin tapoja, jäin asumaan isälleni. Olin varhaisteini, vanhemmat eronneet, ja sitten meidän elämään tuli yhtäkkiä uusi nainen. Korostan nyt, että en ollut missään vaiheessa mitään vastaan. Enemmänkin olisin ollut utelias ja vailla normaalia ihmissuhdetta naispuoleiseen ihmiseen (olen nainen itsekin) alkoholistin äidin ja dementoituvan mummin lisäksi. Mutta koska olin todella arka, annoin itsestäni ilmeisesti sellaisen kuvan, että en pitäisi tästä isän seurustelukumppanista. Ja hänkään ei pitänyt minusta, vaikka kuinka yritin. 

Klassinen äitipuolikeissi siis, sillä erotuksella että isä ei alkanut leikkiä uusperhettä niin kauan, kuin asuin kotona. 11-vuotiaasta kestin kuusi vuotta, ja sitten muutin pois. Kuusi vuotta yksinäisiä viikonloppuja, kun isä meni naisystävän ja tämän aikuisten lasten kanssa. Kuusi joulua naisystävän kotona, jossa en osannut puhua kenellekään, eikä kukaan yrittänyt jutella minulle. Kuusi vuotta kummajaisena oloa, yksinäisyyttä, täydellistä henkistä heitteillejättöä. Isä ei tukenut enää missään ja aloin tuntea, että olen tiellä. 

Ovat yhdessä edelleen, 25 vuoden jälkeen, ja välimme ovat olleet poikki jo vuosia. "Se nainen" sai mitä halusi: minut pois tieltä. En vieläkään ymmärrä, miksi en kelvannut hänelle, ja miksi isäni ei koskaan asettunut puolelleni vaan oli sitä mieltä, että minä lapsena tein päätökseni että en pidä hänen puolisostaan, mikä ei pidä paikkaansa. Kurjalta tuntuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiertäkää lapselliset kaukaa, tämäkin ketju taas muistuttaa ongelmista mitä siihen liittyy.

Ollaan molemmat lapsellisia, joten parhaiten tämä näin onnistuu kuin niin, että toisella ei ole mitään käsitystä lasten kanssa elämisestä. Mitään tiivistä uusperhekuviota ei olla muodostamassa, vaan lapset saavat ihan rauhassa kasvaa aikuisiksi omissa kodeissaan. ap

Ei saa ihan rauhassa. Siellä on ylimääräisiä ja ulkopuolisia ihmisiä.

Mitä ylimääräisiä ulkopuolisia? Pitäisikö minunkin siis kieltää lapsiani tuomasta kavereitaan meille, jos tuon logiikan mukaan toimitaan. ap

Viettääkö kaverit usein yötä ja nussiiko ne teillä? Jos niin, sitten kyllä.

Lapsilla on ollut paljon useammin yövieraita kuin minulla eli hyvällä omallatunnolla voin jatkaa tätä seurustelua. ap

Oletko joutunut kuuntelemaan teinin ja kavereiden sänkyhommia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini alkoi seurustelemaan, kun minä ja siskoni olimme teini-ikäisiä. Muuttui ihmisenä aivan täysin. Ei enää tukenut meitä yhtään, teki kaiken tämän miehen ehdoilla. Jo asiasta huomautettiin, hän uhriutui ja raivosi. Lopulta pakotti meidät muuttamaan mukanaan miehen luokse. Ei välittänyt meistä enää lainkaan. Itse koki että teki kaikki velvollisuutensa ja tilanne oli oikein hyvä. Ei nähnyt, kuinka paljon varsinkin siskoni tilanetteesta oirehti. Minä pääsin muuttamaan jo vuoden jälkeen opiskelemaan, mutta siskoni jäi sinne. Lopulta teki itsemurhan. Nykyään välit äitiin luonnollisesti poikki, eikä hän vieläkään koe tehneensä mitään väärää. On edelleen yhdessä sen miehen kanssa. Tästä on jo pari vuosikymmentä, mutta ajattelen edelleen siskoani päivittäin. Vetoan: älä tee sitä. Deittaile sitten kun lapsesi on muuttanut pois ja tekosi eivät enää vaikuta hänen elämäänsä. Älä ole itsekäs. Nuoresi tarvitsee sinua enemmän kuin sinä tarvitset miestä, ja jos lapsesi ei viihdy miehesi kanssa hän kärsii tilanteesta enemmän kuin kukaan muu.

Äitisi on varmasti edelleen sitä mieltä, että kun äiti on onnellinen, lapsetkin ovat onnellisia. Näitä itsekeskeisiä minäminä-vanhempia tuntuu olevan joka sukupolvessa.

Edelleen? Äitini ei ole koskaan sanonut mitään tuollaista, mutta totta on, että loppulapsuuteni oli huomattavasti onnellisempi asuessani äidin ja tämän uuden kumppanin kanssa kuin varhaislapsuuteni juopottelevan isän kanssa saman katon alla.

Ok. Siskosi itsemurha oli siis mielestäsi hyvä lopputulos perheen rikkoutumisen johdosta. Pääasia että sinulla meni hyvin. Olet tainnut tulla äitisi.

Ei ollut sama vastaaja, idiootti

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini alkoi seurustelemaan, kun minä ja siskoni olimme teini-ikäisiä. Muuttui ihmisenä aivan täysin. Ei enää tukenut meitä yhtään, teki kaiken tämän miehen ehdoilla. Jo asiasta huomautettiin, hän uhriutui ja raivosi. Lopulta pakotti meidät muuttamaan mukanaan miehen luokse. Ei välittänyt meistä enää lainkaan. Itse koki että teki kaikki velvollisuutensa ja tilanne oli oikein hyvä. Ei nähnyt, kuinka paljon varsinkin siskoni tilanetteesta oirehti. Minä pääsin muuttamaan jo vuoden jälkeen opiskelemaan, mutta siskoni jäi sinne. Lopulta teki itsemurhan. Nykyään välit äitiin luonnollisesti poikki, eikä hän vieläkään koe tehneensä mitään väärää. On edelleen yhdessä sen miehen kanssa. Tästä on jo pari vuosikymmentä, mutta ajattelen edelleen siskoani päivittäin. Vetoan: älä tee sitä. Deittaile sitten kun lapsesi on muuttanut pois ja tekosi eivät enää vaikuta hänen elämäänsä. Älä ole itsekäs. Nuoresi tarvitsee sinua enemmän kuin sinä tarvitset miestä, ja jos lapsesi ei viihdy miehesi kanssa hän kärsii tilanteesta enemmän kuin kukaan muu.

Kuten sanoin, en ole muuttamassa kenenkään kanssa yhteen, vaan tulen asumaan lasteni kanssa omassa kodissamme niin kauan, kunnes lentävät pesästä. Olen täysipäinen ihminen ja osaan pitää lasteni asiat etusijalla, vaikka sinun äitisi ei ole niin toiminutkaan. ap

Mieheni yli kolmikymppiset sisarukset eivät hyväksy heidän leskeksi jääneelle isälle kumppania, vaan haluavat ukon kuolevan ennemmin yksinään. Kun eihän nyt äitiä voi korvata!!11 Ja rahatkin varmaan menee!!11

Jos teinillä ei ole mitään oikeaa syytä tuohon kuin mustasukkaisuus, niin ehkä sille asialle pitää ennemmin tehdä jotain kuin lopettaa suhdetta. Keskustele. Kyllä omalla hyvinvoinnillakin on väliä ja eivät lapset saa pompottaa ihan miten tahansa. Keskustellessa voi kyllä myös selvitä, että sinä käyttäydyt jollain tavalla eri tavalla ja huoli on aiheellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini alkoi seurustelemaan, kun minä ja siskoni olimme teini-ikäisiä. Muuttui ihmisenä aivan täysin. Ei enää tukenut meitä yhtään, teki kaiken tämän miehen ehdoilla. Jo asiasta huomautettiin, hän uhriutui ja raivosi. Lopulta pakotti meidät muuttamaan mukanaan miehen luokse. Ei välittänyt meistä enää lainkaan. Itse koki että teki kaikki velvollisuutensa ja tilanne oli oikein hyvä. Ei nähnyt, kuinka paljon varsinkin siskoni tilanetteesta oirehti. Minä pääsin muuttamaan jo vuoden jälkeen opiskelemaan, mutta siskoni jäi sinne. Lopulta teki itsemurhan. Nykyään välit äitiin luonnollisesti poikki, eikä hän vieläkään koe tehneensä mitään väärää. On edelleen yhdessä sen miehen kanssa. Tästä on jo pari vuosikymmentä, mutta ajattelen edelleen siskoani päivittäin. Vetoan: älä tee sitä. Deittaile sitten kun lapsesi on muuttanut pois ja tekosi eivät enää vaikuta hänen elämäänsä. Älä ole itsekäs. Nuoresi tarvitsee sinua enemmän kuin sinä tarvitset miestä, ja jos lapsesi ei viihdy miehesi kanssa hän kärsii tilanteesta enemmän kuin kukaan muu.

Äitisi on varmasti edelleen sitä mieltä, että kun äiti on onnellinen, lapsetkin ovat onnellisia. Näitä itsekeskeisiä minäminä-vanhempia tuntuu olevan joka sukupolvessa.

Edelleen? Äitini ei ole koskaan sanonut mitään tuollaista, mutta totta on, että loppulapsuuteni oli huomattavasti onnellisempi asuessani äidin ja tämän uuden kumppanin kanssa kuin varhaislapsuuteni juopottelevan isän kanssa saman katon alla.

Ok. Siskosi itsemurha oli siis mielestäsi hyvä lopputulos perheen rikkoutumisen johdosta. Pääasia että sinulla meni hyvin. Olet tainnut tulla äitisi.

Ei ollut sama vastaaja, idiootti

Älä idiootti itse vastaa vääriin vastauksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini alkoi seurustelemaan, kun minä ja siskoni olimme teini-ikäisiä. Muuttui ihmisenä aivan täysin. Ei enää tukenut meitä yhtään, teki kaiken tämän miehen ehdoilla. Jo asiasta huomautettiin, hän uhriutui ja raivosi. Lopulta pakotti meidät muuttamaan mukanaan miehen luokse. Ei välittänyt meistä enää lainkaan. Itse koki että teki kaikki velvollisuutensa ja tilanne oli oikein hyvä. Ei nähnyt, kuinka paljon varsinkin siskoni tilanetteesta oirehti. Minä pääsin muuttamaan jo vuoden jälkeen opiskelemaan, mutta siskoni jäi sinne. Lopulta teki itsemurhan. Nykyään välit äitiin luonnollisesti poikki, eikä hän vieläkään koe tehneensä mitään väärää. On edelleen yhdessä sen miehen kanssa. Tästä on jo pari vuosikymmentä, mutta ajattelen edelleen siskoani päivittäin. Vetoan: älä tee sitä. Deittaile sitten kun lapsesi on muuttanut pois ja tekosi eivät enää vaikuta hänen elämäänsä. Älä ole itsekäs. Nuoresi tarvitsee sinua enemmän kuin sinä tarvitset miestä, ja jos lapsesi ei viihdy miehesi kanssa hän kärsii tilanteesta enemmän kuin kukaan muu.

Kuten sanoin, en ole muuttamassa kenenkään kanssa yhteen, vaan tulen asumaan lasteni kanssa omassa kodissamme niin kauan, kunnes lentävät pesästä. Olen täysipäinen ihminen ja osaan pitää lasteni asiat etusijalla, vaikka sinun äitisi ei ole niin toiminutkaan. ap

Montako lasta sinulla on?

Vierailija kirjoitti:

Mieheni yli kolmikymppiset sisarukset eivät hyväksy heidän leskeksi jääneelle isälle kumppania, vaan haluavat ukon kuolevan ennemmin yksinään. Kun eihän nyt äitiä voi korvata!!11 Ja rahatkin varmaan menee!!11

Jos teinillä ei ole mitään oikeaa syytä tuohon kuin mustasukkaisuus, niin ehkä sille asialle pitää ennemmin tehdä jotain kuin lopettaa suhdetta. Keskustele. Kyllä omalla hyvinvoinnillakin on väliä ja eivät lapset saa pompottaa ihan miten tahansa. Keskustellessa voi kyllä myös selvitä, että sinä käyttäydyt jollain tavalla eri tavalla ja huoli on aiheellinen.

Mitä kuvittelet että asialle voi tehdä? Jos toinen ei hyväksy, niin ei hyväksy. Ketään ei voi siihen pakottaa. Itse en ole tavannut vanhempani kumppania vaikka ovat seurustelleet kahdeksan vuotta. Kumppani ei kuulu elämääni millään tavoin nyt eikä myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Kauheint on juuri tuo, että oma äiti muuttuu uudessa suhteessa täysin. Pitää miehen puolta, vaikka toinen käyttäytyy huonosti. Lapsi unohdetaan täysin. Niinkuin minulle kävi. Olen edelleen katkera äidilleni.

Sinun traumasi ei liity meidän tilanteeseemme mitenkään. ap

Minulle tuli mieleen, että teiniä häiritsee, kun äidillä on romantiikkaa ja seksiä. Voi tuntua lapsesta ajatuksena inhottavalta. Ei silti kannata tehdä mitään hätiköityä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni yli kolmikymppiset sisarukset eivät hyväksy heidän leskeksi jääneelle isälle kumppania, vaan haluavat ukon kuolevan ennemmin yksinään. Kun eihän nyt äitiä voi korvata!!11 Ja rahatkin varmaan menee!!11

Jos teinillä ei ole mitään oikeaa syytä tuohon kuin mustasukkaisuus, niin ehkä sille asialle pitää ennemmin tehdä jotain kuin lopettaa suhdetta. Keskustele. Kyllä omalla hyvinvoinnillakin on väliä ja eivät lapset saa pompottaa ihan miten tahansa. Keskustellessa voi kyllä myös selvitä, että sinä käyttäydyt jollain tavalla eri tavalla ja huoli on aiheellinen.

Mitä kuvittelet että asialle voi tehdä? Jos toinen ei hyväksy, niin ei hyväksy. Ketään ei voi siihen pakottaa. Itse en ole tavannut vanhempani kumppania vaikka ovat seurustelleet kahdeksan vuotta. Kumppani ei kuulu elämääni millään tavoin nyt eikä myöhemmin.

"Hei, nyt istutaan alas puhumaan tästä asiasta. Miksi et pidä tästä mun ja X:n suhteesta? Mikä siinä tarkalleen ottaen on se ongelma?"

Hyväksymättömyys on myös pelkoa, epävarmuutta ja tietämättömyyttä. Jos on hyvä syy, niin ok, katsotaan sitten, mutta jos on jotain käsittämätöntä mutuilua, niin ehkä alkaisi olla aika alkaa vähän kasvamaan ihmisenä ja kestämään sitä, ettei maailma pyöri oman navan ympärillä.

Jaksaa hämmästyttää tämä suomalainen lapset ensin- vouhkaus. Tuollainen vallan antaminen teinille on turvattomuuden huipentuma! Jeesus sentään aikuiset ihmiset varoo tekemisiään lapsen takia. Omassa kodissani vanhempien parisuhde oli aina etusijalla, olihan se koko perheen perusta, ja hyvä niin. En koe jääneeni silti mistään paitsi ja oli ihanaa nähdä vanhemmat onnellisena. Meille myös puhuttiin pienestä pitäen rehellisesti ja suoraan, kuin älyllisille olennoille ja jouduimme perustelemaan ja puimaan asioita. En voi ymmärtää miten tulee edes mieleen toimia toisin. 

Tulin lukemaan ketjua vaikka oma elämäntilanteeni on ihan toinen enkä siten osaa toimia vertaistukena ap:lle, mutta sen verran täytyy kommentoida, että onpa kyllä negatiivista kommentointia täällä!!! Minusta ap vaikuttaa ihan selväjärkiseltä ja lapsensa parasta ajattelevalta, mutta monessa kommentissa tunnutaan kuvittelevan että poikaparka joutuu ap:n suhteen vuoksi täysin hylätyksi kodissaan ja vielä kuuntelemaan jotain naimisääniä yökaudet. Se että osalla porukasta on tuollaisia kokemuksia lapsuudenperheissään ollut, ei tarkoita että kaikki toimisivat niin. Minusta jo se, että ap tulee tänne kyselemään tilanteestaan, kertoo siitä että hän vilpittömästi haluaa hoitaa asian parhaalla mahdollisella tavalla. Ja ihan oikeasti, kyllä vanhemmillakin saa olla jotain omaa elämää ja omia ihmissuhteita, ei kaikkeen tarvitse kysyä lupaa lapsilta (ei tosiaan ihme että lapsiperhearki koetaan nykyään raskaaksi kun kaikki tehdään lapsen ehdoilla)! Jos olisin itse vastaavassa tilanteessa, en minäkään haluaisi hoppuilla asian suhteen, mutta tuntuu käsittämättömältä että seurustelisi vuosikaudet ilman että oma lapsi tai lapset edes koskaan tapaavat sitä seurustelukumppania?!?! Oikeasti???

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuli mieleen, että teiniä häiritsee, kun äidillä on romantiikkaa ja seksiä. Voi tuntua lapsesta ajatuksena inhottavalta. Ei silti kannata tehdä mitään hätiköityä.

Kyse on esiteinistä, joka tuskin vielä ymmärtää mitään seksin päälle. Murrosikä ei ole vielä alkanut. Lasten edessä käyttäydytään samalla tavalla kuin muidenkin kaverien kanssa eli eivät ole nähneet mitään meidän keskinäistä romantiikkaa tai hempeilyä. Enemmän epäilen sitä, että teini ei kehtaa vieraan läsnäollessa vapaasti ilmaista välillä varsin raivokkaita vaatimuksiaan, joita hänellä on arjessa tapana toistella. ap

Teini on paljon herkempi noissa tilanteissa kuin pieni lapsi. Aikuiset pitävät teiniä isona mutta todellisuudessa hänen aivonsa ja kehonsa ovat sekaisin kuin elannon eväät ja hän tarvitsee kipeästi kasvurauhaa. Murrosikään kuuluu ääretön itsekeskeisyys, jolla on oma tehtävänsä nuoren kehityksessä. Nuori on uhmakas ja territoriaalinen. Se on normaalia. Ja oikeasti se on vain ilmausta turvan ja pysyvyyden tarpeesta.

Sekin kannattaa muistaa, että tuossa iässä liian aikaisin tapahtunut erkaantuminen jättää ikuiset arvet. Nuori voi lähteä kävelemään joko emotionaalisesti tai jopa konkreettisesti ennen kuin on siihen valmis.

Viisas aikuinen pyrkii hienotunteisuuteen ja pyrkii pitämään nuoren elämän mahdollisimman stabiilina. Jos tuossa lähtee näyttämään kaapin paikkaa, saattaa joutua maksamaan. Yleensä nuoren kanssa voi kuitenkin keskustella ja tehdä sopimuksia ja kompromisseja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni yli kolmikymppiset sisarukset eivät hyväksy heidän leskeksi jääneelle isälle kumppania, vaan haluavat ukon kuolevan ennemmin yksinään. Kun eihän nyt äitiä voi korvata!!11 Ja rahatkin varmaan menee!!11

Jos teinillä ei ole mitään oikeaa syytä tuohon kuin mustasukkaisuus, niin ehkä sille asialle pitää ennemmin tehdä jotain kuin lopettaa suhdetta. Keskustele. Kyllä omalla hyvinvoinnillakin on väliä ja eivät lapset saa pompottaa ihan miten tahansa. Keskustellessa voi kyllä myös selvitä, että sinä käyttäydyt jollain tavalla eri tavalla ja huoli on aiheellinen.

Mitä kuvittelet että asialle voi tehdä? Jos toinen ei hyväksy, niin ei hyväksy. Ketään ei voi siihen pakottaa. Itse en ole tavannut vanhempani kumppania vaikka ovat seurustelleet kahdeksan vuotta. Kumppani ei kuulu elämääni millään tavoin nyt eikä myöhemmin.

"Hei, nyt istutaan alas puhumaan tästä asiasta. Miksi et pidä tästä mun ja X:n suhteesta? Mikä siinä tarkalleen ottaen on se ongelma?"

Hyväksymättömyys on myös pelkoa, epävarmuutta ja tietämättömyyttä. Jos on hyvä syy, niin ok, katsotaan sitten, mutta jos on jotain käsittämätöntä mutuilua, niin ehkä alkaisi olla aika alkaa vähän kasvamaan ihmisenä ja kestämään sitä, ettei maailma pyöri oman navan ympärillä.

Jaksaa hämmästyttää tämä suomalainen lapset ensin- vouhkaus. Tuollainen vallan antaminen teinille on turvattomuuden huipentuma! Jeesus sentään aikuiset ihmiset varoo tekemisiään lapsen takia. Omassa kodissani vanhempien parisuhde oli aina etusijalla, olihan se koko perheen perusta, ja hyvä niin. En koe jääneeni silti mistään paitsi ja oli ihanaa nähdä vanhemmat onnellisena. Meille myös puhuttiin pienestä pitäen rehellisesti ja suoraan, kuin älyllisille olennoille ja jouduimme perustelemaan ja puimaan asioita. En voi ymmärtää miten tulee edes mieleen toimia toisin. 

Kiitos. Tässä oli asiaa. Yksi rauhoittava keskustelu asiasta jo käytiin lasten kanssa. Otan asian syvällisemmin puheeksi, mikäli teini ei tunnu sopeutuvan vielä muutaman tapaamiskerran jälkeenkään. ap

Emme voi täällä kertoa sinulle, miten kannattaisi hoitaa kyseinen tilanne. Vaikka moni täällä vastanneista heijastelee omia kokemuksiaan tähän tilanteeseen, sinun tilanne voi olla aivan erilainen. Siihen, miten tilanne kannattaa käsitellä teinin kanssa, vaikuttaa ainakin:

- kuinka pitkä aika erosta on?

- millaiset välit sinulla on teinin kanssa?

- kuinka vanha teini on ja mitkä ovat hänen suunnitelmansa tulevaisuudelle?

- millainen mies on?

- millainen äiti sinä olet?

- miksi teini vastustaa?

- miten aiot esitellä uuden miehen?

- kuinka usein mies tulisi teille?

- kuinka paljon ajattelit miehen kanssa viettää aikaa?

- muuttuuko teinin elämä jotenkin ratkaisevasti?

Itse näen, että jos mies on aidosti mukava, ihana, ystävällinen ja kiva ja jos ap aidosti pitää miehestä, mutta kuitenkin niin, että ymmärtää teinin tunteet ja kykenee laittamaan teinin edelle, en näe mitään syytä, miksei ap voisi seurustella ja tuoda miesystävää kotiin. Tietysti vähitellen ja esim yksi yö viikossa niin, että teinille jää aikaa.

Itse olen sen verran läheinen omien teinien kanssa, että pystyisin kyllä keskustelemaan siitä, että olen löytänyt ihanan miehen, johon olen rakastunut ja jonka kanssa olen onnellinen ja että toivon meidän olevan yhdessä kenties loppuelämän. Kertoisin teineilleni, että ymmärrän tilanteen olevan heille vaikea, mutta toivoisin että tämä mies olisi silloin tällöin heidän puolestaan tervetullut kotiimme. Omat lapseni ovat tietenkin aina tärkeimmät, enkä haluaisi esitellä lapsilleni ketään muuta kuin oikeasti ihmisen, jota kunnioitan ja joka on mukava, kertoisin tämän heille myös. Sanoisin vielä, että kaikista asioista voi puhua minulle ja kaikki tunteet on sallittuja ja että edetään hiljaa eikä mies ole muuttamassa meille ainakaan moneen vuoteen.

Tällainen vaatii hyvin läheisiä välejä teiniin ja tiettyä kulttuuria, että kaikesta voi puhua. En oikeastaan antaisi teinieni päättää, mutta toisaalta tiedostan kykeneväni hahmottamaan asiaa kaikkien kannalta ja tekemään kompromisseja vähän joka suuntaan. Itse ajattelen, että minulla on äitinä oikeus olla onnellinen, mutta niin ettei se ole lapsiltani pois tai aseta heitä hyvin ikävään tilanteeseen. Jonkin verran epämukavuutta on heidänkin kyettävä kestämään.

Minulla oli kaksi teiniä kun aloin seurustelemaan uuden miehen kanssa (silloin 15v ja 13v). Oltiin oltu kolmisin jo monta vuotta, joten tilanne oli kaikille uusi, uudella miehellä ei omia lapsia eikä oikein realistista käsitystä siitä, millaista elämä nuorten kanssa on. Että nuoret näkyy ja kuuluu perheessä, on riitoja ja kasvukipuja. Tämän yhteensovittaminen oli aika hankalaa kun ristiriitoja alkoi tulla kaikkien osapuolten kesken heti alkumetreillä.

Meillä kaikista selkeintä oli, kun päätettiin että emme muuta yhteen niin kauan kun lapseni asuvat luonani. Yhdessä asuminen olisi ollut liian haasteellista ja toisaalta lapsetkin jo sen ikäisiä, että pian lentävät omilleen. Miesystävä muutti lähemmäksi meitä ja vietetään nyt aikaa paljon yhdessä joko kaksistaan tai kaikki yhdessä, mutta kaikille helpotus on se, ettemme jaa arkea täysin yhdessä.

Miesystäväni saa välillä omaa rauhaa ja aikaa , jolloin minä keskityn viettämään aikaa lasteni kanssa. Toisaalta taas hän on ollut lasteni kanssa kolmisin kun minä olen ollut harrastuksissa tai reissuissa, nämä hetket on lähtentäneet heidän välejään. Lapset ovat myös paljon isällään, jolloin ollaan vietetty parisuhdeaikaa miesystäväni kanssa hänen asunnollaan, joka on kuin toinen koti minulle ja tämä sopii meille molemmille. Ollaan matkustettu sekä kahdestaan että kaikki neljä yhdessä, lomilla on aikaa tutustua toisiin ja viettää aikaa ilman paineita, mikä helpottanut ja hyvät kokemukset ovat vähentäneet ristiriitoja myös arjessa.

Missään tapauksessa lapseni eivät päätä kenen kanssa seurustelen, mutta heidän tunteensa olemme me kaksi aikuista ottaneet huomioon. Kuin myös omat tarpeemme. Kannattaa miettiä mikä palvelee juuri teidän tilanteessa parhaiten. Kun toisella on jo isoja lapsia ja yhteisiä lapsia ei enää haluta niin ei se yhteenmuutto ole mikään ehdottomuus.