Heinäsirkka on kuollut
Kommentit (147)
Muistan Heinäsirkan 1980-luvulta asti, kun lauloi hyväntekeväisyyskonserteissa paljon kärsivien eläinten puolesta. Se, että antoi oman taiteilijankykynsä eläinparkojen hyväksi oli todella hienoa. Ei paljon kukaan siihen maailman aikaan niin tehnyt.
Eläimet muistavat Sinua Heinäsirkka.
Yritti suudella mua steissin vessassa 40v sitten. Ja iskeä. Olen nainen 57.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suht tuntematon itselle. Ensimmäisen kerran taisin kuulla Heinäsirkasta kun hän oli Linnan juhlissa. Piti oikein silmiä hieraista ja mietin että nyt tuli kyllä Linnan juhlien historian rumin puku vastaan.
Hassua muuten, oliko Heinäsirkka niin haluttavaa sänkyseuraa 1980-luvulla kuin antoi Iltiksen haastattelussa ymmärtää? Kun omasta mielestä ei ainakaan kuvien perusteella ollut edes nuorempana mikään kaunotar.
Kuinka ahdasmielinen voi olla, et ajattelee, että haluttavuus sänkyseuraksi on siitä kiinni, kuinka kaunotar olet? Luulenpa että hän oli rohkea ja antava, ja siihen aikaan suurimmalla osalla oli kuitenkin ns. moraalia. Eli miksipä ei olisi haluttua sänkyseuraa, jos paljon muuta kevyenluontoista seuraa ei ole niin paljoa? Uskon että oli estoton monessa mielessä.
Mutta katsoin jo 80-luvulla, että ei voi kauan elää, siihen nähden eli ihmeen pitkään!
Noh, aika monelle se ulkonäkö nyt vaan on tärkeää, kun ja jos on seksiseuraa hakemassa. En nyt itse ainakaan näin naisena viehäty rumista ja lihavista miehistä. Makunsa toki kullakin.
Muistot hänestä ovat vain negatiivisia.
Olin esim. yhdellä keikalla ja pikkukoululainen pyysi nimmaria "hänen korkeudeltaan leopardiasussa". Hyvä, ettei päälle sylkenyt.
Ymmärrän toki, että noin suurena starana mahdollisesti harmittaa lapsien lähestymiset, mutta ystävällisemmin asian voi hoitaa.
Ja on muitakin, koska kuuluin "ystävä"piiriin. Kuka nyt oli oikeasti ystävä? Ei kai kukaan...
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt -71 enkä muista yhtään omaa biisiään ja vain Sleeppareiden kanssa tehdyn musan jotenkin hämärästi. Ei tainnut olla ihan omaa suosikkigenreä ja persoona jotenkin luotaantyöntävä mediassakin.
Sama juttu mulla, tosin en muista Sliippareidenkaan kanssa tehtyä musiikkia. Olen vm. -69. Muistan kyllä, että oli kasarillakin jatkuvasti otsikoissa ja ihmettelin jo silloin, että millä meriiteillä.

No ei minullakaan ole hajuakaan näiden elstisten mikaekaaprielien ym musakista, mutta kyllä minä nyt sen verran ymmärrän, että joku niitäkin varmaan kuuntelee (en toki ymmärrä miksi), kun niistä jatkuvasti kirjoitellaan.
Hän oli ensimmäisiä, ellei peräti ensimmäinen naisrokkari, joka myös itse kirjoitti biisejä, joten hän siis aukoi uria vilkkumaille, vesaloille cisuille ym naispuolisille singer songwritereille, joten vähän kunnioitusta hänelle toivoisin.
Tähän ketjuun tullut todella ala-arvoisia kirjoituksia ja kaikki todennäköisesti hänen poliittisen kantansa vuoksi. Ei voi kuin jälleen kerran ihmetellä eräiden ihmisten ajatusmaailmaa. Pää täytyy olla todella kipeä, että täytyy spämmätä solvausviestejä kuolleesta ihmisestä. Jälleen kerran paljastuu minkälaisia ihmisiä nämä ääriajattelijat ovat.

En tiedä hänen poliittisesta kannastaan mitään. Mutta olettaisin että sinä olet kuullut Elastista tai MG:a mutta itse en muista koskaan kuulleeni yhtään Heinäsirkan biisiä. Jos se tekee minusta nyt jotenkin kunnioittamattoman Heinäsirkkaa kohtaan, niin anteeksi! t. se vm-69
Heh, no kerrotaanpa sitten positiivinen muisto Heiniksestä.
Kesäinen Iltayö stadissa, odotimme kaverini kanssa bussia steissillä, kun yhtäkkiä kaksi kundia alkoi tappelemaan keskenään oikein tosissaan. Jäimme kirjaimellisesti puukkoja heiluttavien jalkoihin. Joku kuitenkin jostain sivulta huusi kovaa ja käskevästi, et stana urpot nyt loppuu tuo, painukaa paskatunkiolle toisianne hakkaamaan. Kundeilta meni kakkoset housuun ja ne luikki tiehensä Heiniksen vyöryessä paikalle, ja me kaverini kanssa olimme tietysti kiitollisia. Meidän piipitys kun ei kantautunut yhtään mihinkään.
RIP.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suht tuntematon itselle. Ensimmäisen kerran taisin kuulla Heinäsirkasta kun hän oli Linnan juhlissa. Piti oikein silmiä hieraista ja mietin että nyt tuli kyllä Linnan juhlien historian rumin puku vastaan.
Hassua muuten, oliko Heinäsirkka niin haluttavaa sänkyseuraa 1980-luvulla kuin antoi Iltiksen haastattelussa ymmärtää? Kun omasta mielestä ei ainakaan kuvien perusteella ollut edes nuorempana mikään kaunotar.
Kuinka ahdasmielinen voi olla, et ajattelee, että haluttavuus sänkyseuraksi on siitä kiinni, kuinka kaunotar olet? Luulenpa että hän oli rohkea ja antava, ja siihen aikaan suurimmalla osalla oli kuitenkin ns. moraalia. Eli miksipä ei olisi haluttua sänkyseuraa, jos paljon muuta kevyenluontoista seuraa ei ole niin paljoa? Uskon että oli estoton monessa mielessä.
Mutta katsoin jo 80-luvulla, että ei voi kauan elää, siihen nähden eli ihmeen pitkään!
Muistaakseni kertoi jossain haastattelussa, että oli Sleeppareihin liittyessään täysin kokematon neitsyt, vaikka roolissaan kovinkin rohkeaa ja kokenutta esitti, ja tuli sitten sen mukaisesti myös kohdelluksi.
Muistoja oppikouluajoilta, oltiin samalla luokalla... Lepää rauhassa Anne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suht tuntematon itselle. Ensimmäisen kerran taisin kuulla Heinäsirkasta kun hän oli Linnan juhlissa. Piti oikein silmiä hieraista ja mietin että nyt tuli kyllä Linnan juhlien historian rumin puku vastaan.
Hassua muuten, oliko Heinäsirkka niin haluttavaa sänkyseuraa 1980-luvulla kuin antoi Iltiksen haastattelussa ymmärtää? Kun omasta mielestä ei ainakaan kuvien perusteella ollut edes nuorempana mikään kaunotar.
Kuinka ahdasmielinen voi olla, et ajattelee, että haluttavuus sänkyseuraksi on siitä kiinni, kuinka kaunotar olet? Luulenpa että hän oli rohkea ja antava, ja siihen aikaan suurimmalla osalla oli kuitenkin ns. moraalia. Eli miksipä ei olisi haluttua sänkyseuraa, jos paljon muuta kevyenluontoista seuraa ei ole niin paljoa? Uskon että oli estoton monessa mielessä.
Mutta katsoin jo 80-luvulla, että ei voi kauan elää, siihen nähden eli ihmeen pitkään!
Noh, aika monelle se ulkonäkö nyt vaan on tärkeää, kun ja jos on seksiseuraa hakemassa. En nyt itse ainakaan näin naisena viehäty rumista ja lihavista miehistä. Makunsa toki kullakin.
Tarpeita tehdään hyvännäköisiin, mutta suhteita luodaan muun kuin ulkonäön perusteella.
- Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt -71 enkä muista yhtään omaa biisiään ja vain Sleeppareiden kanssa tehdyn musan jotenkin hämärästi. Ei tainnut olla ihan omaa suosikkigenreä ja persoona jotenkin luotaantyöntävä mediassakin.
Sama juttu mulla, tosin en muista Sliippareidenkaan kanssa tehtyä musiikkia. Olen vm. -69. Muistan kyllä, että oli kasarillakin jatkuvasti otsikoissa ja ihmettelin jo silloin, että millä meriiteillä.
No ei minullakaan ole hajuakaan näiden elstisten mikaekaaprielien ym musakista, mutta kyllä minä nyt sen verran ymmärrän, että joku niitäkin varmaan kuuntelee (en toki ymmärrä miksi), kun niistä jatkuvasti kirjoitellaan.
Hän oli ensimmäisiä, ellei peräti ensimmäinen naisrokkari, joka myös itse kirjoitti biisejä, joten hän siis aukoi uria vilkkumaille, vesaloille cisuille ym naispuolisille singer songwritereille, joten vähän kunnioitusta hänelle toivoisin.
Tähän ketjuun tullut todella ala-arvoisia kirjoituksia ja kaikki todennäköisesti hänen poliittisen kantansa vuoksi. Ei voi kuin jälleen kerran ihmetellä eräiden ihmisten ajatusmaailmaa. Pää täytyy olla todella kipeä, että täytyy spämmätä solvausviestejä kuolleesta ihmisestä. Jälleen kerran paljastuu minkälaisia ihmisiä nämä ääriajattelijat ovat.
En tiedä hänen poliittisesta kannastaan mitään. Mutta olettaisin että sinä olet kuullut Elastista tai MG:a mutta itse en muista koskaan kuulleeni yhtään Heinäsirkan biisiä. Jos se tekee minusta nyt jotenkin kunnioittamattoman Heinäsirkkaa kohtaan, niin anteeksi! t. se vm-69
Niin siis, jos nyt et lukemaasi ymmärtänyt niin tarkennan: minulla ei ole kummankaan musiikista minkäänlaista hajua= en ole heidän musiikkiaan lainkaan kuullut/kuunnellut.
Jälkimmäinen osa kirjoituksestani ei liittynyt viestiisi, vaan täältä jo pääosin poistettuihin viesteihin, jotka siis olleet täysin ala-arvoisia halventaen ihmistä hänen ulkomuotonsa vuoksi ja ilmeisesti myös ajatustensa vuoksi. En minäkään hänen poliittista kantaansa tiedä, mutta tässä ketjussahan hänet on manattu alinpaan maanrakoon väitettyjen poliittisten kantojen vuoksi, joita tässä en enää lähde kirjoittamaan, koska ne viestit on pääosoin poistettu ja niistä, joita vielä ei ole poistettu on ilmianto tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti elämä ei kestä kahta kehoa yhdessä ruumiissa.
Siinä mietittävä "kehopositiivisille".
Elämä on jo julmaa.
R.I.P. Heinäsirkka
Epäilen, että alkoholin syy.
Joo, olin kolmisen vuotta sitten jatkoilla asunnossaan.
Veti yksin komen litran pönikän viiniä ja aika oli ehkä viitisen tuntia .. OMG
Tämä on totta.
Mutta ei tuo megalomaaninen lihavuus siitä pelkästään johdu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vuotta nuorempi, ja seurasin hänen uraansa, kuten monen muunkin aikanaan. Aika epätavallinen persoona. Suomirokin kovaääninen suorasuu. Ikävä yllätys, että oli jonkinlainen "diiva". Oli kai hänellekin paikkansa.
Ei nyt kannata kuitenkaan yhden anonyymikirjoituksen perusteella tehdä mitään syväluotaavia päätelmiä kenenkään luonteesta. Räväkältä hän minustakin vaikutti haastatteluissaan, mutta saattoihan se jonkunlainen supjakuorikin olla. Oli kuitenkin ylipainoinen naisrokkari aikana, jolloin lihavat ihmiset oli vielä harvinaisia ja naisrokkarit vielä harvnaisempia. Itse en hänen kanssaan ollut livenä koskaan missään tekemisissä, vaikka aikalainen olenkin ja musiikin parissa pitkään työskennellyt, joten en lähde hänen luonteestaan sanomaan juuta enkä jaata.
No en nyt kaikkea lukemaani tosissaan otakaan. Kyllä tällainen kuusikymppinen osaa jo olla kokemuksensa nojalla aika skeptinenkin tarpeen vaatiessa. Tarkoitin, että yllätys, jos on diivailija ollut, kun olin pitänyt jopa miellyttävänä. Pidän ristiriitaisista persoonista.
Ja olihan tässä kuitenkin enemmän kuin se yksi ainoa "syväluotaava" mielipide, antavat kuitenkin jotain suuntaa, jotta saa aihetta edes epäillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt -71 enkä muista yhtään omaa biisiään ja vain Sleeppareiden kanssa tehdyn musan jotenkin hämärästi. Ei tainnut olla ihan omaa suosikkigenreä ja persoona jotenkin luotaantyöntävä mediassakin.
Sama juttu mulla, tosin en muista Sliippareidenkaan kanssa tehtyä musiikkia. Olen vm. -69. Muistan kyllä, että oli kasarillakin jatkuvasti otsikoissa ja ihmettelin jo silloin, että millä meriiteillä.
No ei minullakaan ole hajuakaan näiden elstisten mikaekaaprielien ym musakista, mutta kyllä minä nyt sen verran ymmärrän, että joku niitäkin varmaan kuuntelee (en toki ymmärrä miksi), kun niistä jatkuvasti kirjoitellaan.
Hän oli ensimmäisiä, ellei peräti ensimmäinen naisrokkari, joka myös itse kirjoitti biisejä, joten hän siis aukoi uria vilkkumaille, vesaloille cisuille ym naispuolisille singer songwritereille, joten vähän kunnioitusta hänelle toivoisin.
Tähän ketjuun tullut todella ala-arvoisia kirjoituksia ja kaikki todennäköisesti hänen poliittisen kantansa vuoksi. Ei voi kuin jälleen kerran ihmetellä eräiden ihmisten ajatusmaailmaa. Pää täytyy olla todella kipeä, että täytyy spämmätä solvausviestejä kuolleesta ihmisestä. Jälleen kerran paljastuu minkälaisia ihmisiä nämä ääriajattelijat ovat.
En tiedä hänen poliittisesta kannastaan mitään. Mutta olettaisin että sinä olet kuullut Elastista tai MG:a mutta itse en muista koskaan kuulleeni yhtään Heinäsirkan biisiä. Jos se tekee minusta nyt jotenkin kunnioittamattoman Heinäsirkkaa kohtaan, niin anteeksi! t. se vm-69
Niin siis, jos nyt et lukemaasi ymmärtänyt niin tarkennan: minulla ei ole kummankaan musiikista minkäänlaista hajua= en ole heidän musiikkiaan lainkaan kuullut/kuunnellut.
Jälkimmäinen osa kirjoituksestani ei liittynyt viestiisi, vaan täältä jo pääosin poistettuihin viesteihin, jotka siis olleet täysin ala-arvoisia halventaen ihmistä hänen ulkomuotonsa vuoksi ja ilmeisesti myös ajatustensa vuoksi. En minäkään hänen poliittista kantaansa tiedä, mutta tässä ketjussahan hänet on manattu alinpaan maanrakoon väitettyjen poliittisten kantojen vuoksi, joita tässä en enää lähde kirjoittamaan, koska ne viestit on pääosoin poistettu ja niistä, joita vielä ei ole poistettu on ilmianto tehty.
Kaipa sitä pystyy nykyään elämään elämäänsä niin, että soitetuimmat laulut ei kantaudu korviin. Nykyään kuitenkin on Youtube josta voi heti tarkistaa millainen artisti joku on. Kasarilla siihen ei pystynyt niin vaan. Olisi tarvinnut olla todellista mielenkiintoa raahautua vaikka kirjastoon varta vasten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen etten omaa mitään muistikuvaa hänestä tai hänen musiikistaan. Kuitenkin sen verran ikää jo alkaa olla, että ilmeisesti pitäisi tietää mitä hän on tehnyt.
Ei hänellä ole mitään tunnettua musiikkia, tarkoitan hittejä. On ollut enemmän sellainen "mediapersoona" ja puuhanainen.
Kyllähän Heinäsirkalla oli listahittejä 80-luvulla, mm. Rakkaus, Helsingin yöt ja 90-luvulla Faaraoiden salaisuus, puhumattakaan lukuisista käännöshiteistä ja featureista.
https://www.youtube.com/results?search_query=hein%C3%A4sirkka
Heinäsirkkalla on hyviä biisejä. Ensimmäinen joka jäi mieleen meni jotenkin näin: Kaikki miehet on rottii niitteen päät on pelkkii pottii, em mä tartte niitä...
Yritin muutama vuosi etsiä Heiniksen biisejä, en löytänyt. Joku sellainen kaunis, ihanat sanat? Mitähän niitä on kun en muista niitä biisien nimiä. Onkohan nyt YouTubessa. Minulla oli kasetille äänitettynä mutta kun ei taida enää olla tallessa.
R.I.P Heinäsirkka.
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kerrotaanpa sitten positiivinen muisto Heiniksestä.
Kesäinen Iltayö stadissa, odotimme kaverini kanssa bussia steissillä, kun yhtäkkiä kaksi kundia alkoi tappelemaan keskenään oikein tosissaan. Jäimme kirjaimellisesti puukkoja heiluttavien jalkoihin. Joku kuitenkin jostain sivulta huusi kovaa ja käskevästi, et stana urpot nyt loppuu tuo, painukaa paskatunkiolle toisianne hakkaamaan. Kundeilta meni kakkoset housuun ja ne luikki tiehensä Heiniksen vyöryessä paikalle, ja me kaverini kanssa olimme tietysti kiitollisia. Meidän piipitys kun ei kantautunut yhtään mihinkään.
RIP.
Olin 80-luvun lopulla kaverini luona käymässä Helsingissä. Kaveri sitten saatteli su iltana asemalle, jäin odottelemaan Mikkelin junaa ja kaveri lähti frendeineen johonkin baariin. Syystä, jota en muista juna ei lähtenytkään. Ei ollut kännyköitä, en tiennyt mihin kuppilaan kaverini oli mennyt eikä auttanut kuin lähteä haahuilemaan kohti hänen kämppäänsä. En sitten osannut sinne ja jäin pyörimään yksin pimenevään yöhön reppu selässä.
Istahdin joilekin rappusille ja koetin keksiä, mitä tehdä, kun kiivas korkokenkien kopina saatteli paikalle upean vaaleahiuksisen naisen joka tokaisi että mitä siinä istut tien tukkona. Koetin selittää junaepisodia ja eksymistäni, kun nainen tokaisi, että lähdes siitä Heiniksen matkaan, täällähän jäätyy perse. Yön vietin hänen sohvallaan ja aamukahvin jälkeen Heinäsirkka saatteli asemalle. Sain paperilapulle kirjoitettuna hänen puhelinnumeronsa ja käskyn soittaa, jos vielä uhkaan jäädä taivasalle pääkaupunkireissuillani.
Hyvä käännösbiisi!
Mä olen viime aikoina paljon kuunnellut 70-80 lukujen käännöksiä. Osa on kamalaa kuraa, mutta sitten on erittäin onnistuneitakin vetoja. Tää on hyvä, jo ihan sen takia, että laulaja osaa laulaa ja hyvä ääni.
Itselle Heinäsirkka oli kasarilla jo tuttu. OLi paljon lehdissä: Ok, Suosikki tms. siihen nähden, ettei siitä paljon kuullut missään, kun ei niin mainstreemia tehnyt. Jotenkin on jäänyt kuitenkin tärkeenä kasarihahmona mieleen, että välillä aina etsiskellyt Heiniksen kuulumisia.
RIP
https://aijaa.com/IIZ3cx
Linnanjuhlissa