Fiksut ja älykkäät ihmiset, miten jaksatte yksinkertaisia ihmisiä?

Hmmph... yllättävän laadukasta keskustelua aluksi, mutta sitten ketjuun eksyi yksinkertaisetkin jankkamaan ”miten niin muka olet älykäs ja fiksu - perustele”.

Vierailija kirjoitti:

Hmmph... yllättävän laadukasta keskustelua aluksi, mutta sitten ketjuun eksyi yksinkertaisetkin jankkamaan ”miten niin muka olet älykäs ja fiksu - perustele”.

perustele, perustele kerta älykäs olet

Täällä niitä yksinkertaisia on paljon. Vähän jos jotain älykkäämpää kirjoittaa, niin alanuolia sataa.

Ja niin yksinkertaisuus valtasi ketjun ja fiksut siirtyvät syrjään.

Vierailija kirjoitti:

Selitän asiat tyhmien kielellä ja rikastan päivää. Jos ei osaa selittää asioita tyhmälle selkeästi, koska jokainen asia lopultakin on siten selitettävissä, niin ei ehkä itsekään ole niin fiksu kuin kuvittelee.

Vaikka osaisi kuinka selittää, ei vastapuoli välttämättä kuuntele.

Aika raskasta. Työelämässä joutuu toimimaan kaikentasoisten kanssa, samalla kun on kiire viedä asioita eteenpäin. Käytännössä pyrin välttämään vapaa-ajalla perheen ulkopuolisia kohtakteja jotta mieli saa levätä. Vaimoni on fiksu, joten hänen kanssaan voi keskustella asioista ilman hermojen kiristymistä. 

En ole sellaisten kanssa kovin läheisissä tekemisissä. Eivät suuresti haittaa esim. kadulla vastaantulijoita, vaikka joskus tietysti esim. tukkivat kapean kulkuväylän ryhmittäytymällä siihen pällistelemään.

Sanon hyvin vähän, eli en reagoi typeryyksiin ja isoimmista typeryyksistä vaihdan puheenaihetta.

Tuttava: "Mulla on just meneillään Antti Heikkilän kirja Lääkkeetön elämä! On tosi hyvä!"

Minä: "Jaa. Mitä sille sun äidilles muuten kuuluu?"

Kyllä se onkin raskasta. Jos joudun käymään ”keskustelua” tasolla ”kyllä niin on, että näin on vai onko kuitenkaan, mutta ulkona sataa ja huomenna ei sada”, olen täysin uupunut monta tuntia.

Omassa tuttavapiirissä ei näitä onneksi ole, joten vapaa-ajalla tarvii tosi harvoin olla tekemisissä. Ne harvat kerrat kyllä jaksaa, eihän se ihminen itselleen mitään voi. Töissä taas on oma ammatillinen rooli päällä ja jaksaa vääntää rautalangasta yksinkertaisiakin asioita. Yllättävän paljon niitä kyllä on, joskus rassaa selittää samaa asiaa kymmenettä kertaa samana päivänä. Pahimpia on ne jotka on tietävinään paremmin eikä millään suostu uskomaan olevansa väärässä 🙄

Älykkään ihmisen tunnistaa siitä, että arvostaa kaikkia ihmisiä ja ymmärtää erilaisuutta.

Ex-mieheni äitiä ja veljeä en oikein mitenkään jaksanutkaan. Kyseessä on kaksi selkeästi heikkolahjaisempaa henkilöä, ja välillä teki todella pahaa kun en oikein osannut olla näyttämättä omaa inhoani. Eihän se heidän syynsä ole, mutta joskus tosiaan tuntui että oma pää räjähtää. 

Onneksi tämä(kin) ongelma poistui avioeron myötä.

Oon nykyään avarakatseisempi ja ymmärrän, että ihmiset ollaan erilaisia. ”Tyhmyys” tai oppimisvaikeudet eivät tee kenestäkään huonompaa mun silmissä enkä halveksi sellaisen piirteen omaavia ihmisiä. Eräät tuttuni ovat todella yksinkertaisia mutta heidän kanssaan on sitten helppoa keskustella kun keskustelua on helppo ohjailla. Siedän aika paljon ja pinnani on pitkä.

En aina jaksakaan. Yritän kuitenkin olla kohtelias ja antaa toisen säilyttää kasvonsa. Pari viikkoa sitten tapasin junamatkalla ikäiseni (nelikymppisen) miehen, ja ryhdyimme juttusille. Miehellä oli hyvin vahvat mielipiteet monista ajankohtaisaiheista, jotka kuitenkin perustuivat lähinnä somessa kiertäviin huhuihin, eivät tutkimustuloksiin tai uutisiin.

Keskustelussa käsittelimme osin myös sellaisia aiheita, jotka ovat minulle koulutukseni ja työni kautta tuttuja, ja ihmettelin, miten toinen kehtaa laukoa omia näkemyksiään totuuksina henkilölle, jolla aivan ilmeisesti on aiheesta enemmän tietoa. Keskustelu oli minun näkökulmastani kuin keskustelua lapsen kanssa.

Mies pyysi minua matkan päätteeksi treffeille määräpaikkakunnalla - hän oli kuulemma nauttinut kovasti keskustelustamme. Aidosti hämmästyin kutsusta, sillä meillä ei ollut kerta kaikkiaan mitään yhteistä, ja vaikka pyrinkin olemaan peruskohtelias, luulin, että suhtautumiseni miehen juttuihin olisi näkynyt selvemmin. Tuntui oudolta, että keskustelu, joka minulle oli ollut aivan mitäänsanomaton, jopa kiusallinen, olikin toiselle ollut innostava. En lähtenyt treffeille.

Hyvin. Olen hyvä käsittelemään ihmisiä ja saan esimerkiksi töissä asiat kyllä hoidettua ihan kenen vaan kanssa. Se on yhdenlainen kyky myöskin, että tunnistaa jokaisen vahvuudet. Joku voi olla yksinkertainen, mutta vaikkapa oikein ahkera, kun tajuaa mitä häneltä halutaan. Minusta älykkäällä ihmisellä on velvollisuus auttaa sitä yhteisöä omalla panoksellaan ja pyrkiä siihen, että jokainen pystyy omaa vahvuuttaan hyödyntämään. Ainoastaan sellaiset muka-älykkäät muiden väheksyjät välillä meinaavat kiristää pinnaani, mutta on minulla heidänkin kanssaan toimimiseen ihan hyvät keinot.

Kylllä varmaan empaattisuus on aika tärkeää myös esim parisuhteiissa. Jos on jääänyt tunneälyn tasolla nuorisoasteeelle voi olla aika vaikeeta ja raskaasta.

Vierailija kirjoitti:

Älykkään ihmisen tunnistaa siitä, että arvostaa kaikkia ihmisiä ja ymmärtää erilaisuutta.

Älykkyys ei kyllä juurikaan korreloi arvomaailmaan, vaan älykäs voi olla vaikka Nat si tai muuten vaan psykopaatti.

Olen hyvä kuuntelija. Toisaalta me kaikki olemme ihmisiä. Jos minulla on älykkyyttä, toisella ihmisellä on joku muu lahja, hän voi olla käytännön asioissa taitava. Ja lopulta, kuoleman edessä, olemme kaikki samalla viivalla.

Katselen 'empaattisesti" pää hieman sivulle vinossa enkä kuuntele vaan ajattelen omiani. Jonkun ajan kuluttua voi sanoa "niin" ja poistua.

Vierailija kirjoitti:

En aina jaksakaan. Yritän kuitenkin olla kohtelias ja antaa toisen säilyttää kasvonsa. Pari viikkoa sitten tapasin junamatkalla ikäiseni (nelikymppisen) miehen, ja ryhdyimme juttusille. Miehellä oli hyvin vahvat mielipiteet monista ajankohtaisaiheista, jotka kuitenkin perustuivat lähinnä somessa kiertäviin huhuihin, eivät tutkimustuloksiin tai uutisiin.

Keskustelussa käsittelimme osin myös sellaisia aiheita, jotka ovat minulle koulutukseni ja työni kautta tuttuja, ja ihmettelin, miten toinen kehtaa laukoa omia näkemyksiään totuuksina henkilölle, jolla aivan ilmeisesti on aiheesta enemmän tietoa. Keskustelu oli minun näkökulmastani kuin keskustelua lapsen kanssa.

Mies pyysi minua matkan päätteeksi treffeille määräpaikkakunnalla - hän oli kuulemma nauttinut kovasti keskustelustamme. Aidosti hämmästyin kutsusta, sillä meillä ei ollut kerta kaikkiaan mitään yhteistä, ja vaikka pyrinkin olemaan peruskohtelias, luulin, että suhtautumiseni miehen juttuihin olisi näkynyt selvemmin. Tuntui oudolta, että keskustelu, joka minulle oli ollut aivan mitäänsanomaton, jopa kiusallinen, olikin toiselle ollut innostava. En lähtenyt treffeille.

No kyllähän lapsetkin usein tykkää aikuisista jotka jaksavat kuunnella heitä ja esittää kiinnostunutta. Ei lapsetkaan älyä ettei se keskustelu oikeasti aikuista inspiroi.