Naapurin yh havittelee miestäni. Mitä voisi tehdä ilman että naapuri sopu kärsii?
Olemme muuttaneet tähän naapurustoon vajaa vuosi sitten. Tutustuin pikku hiljaa naapurin naiseen lastemme kautta. Pari kertaa olemme käyneet yhdessä juhlimassa ja kahvittelemme muutaman kerran viikossa. Olen alusta asti laittanut merkille että nainen katselee miestäni hyvin pitkään ja puhuu hänelle aivan erisävyyn kun minun kanssani. Mieheni sanoi minulle alusta asti että nainen katselee häntä ja tuppautuu turhankin lähelle jos sattuvat yhtäaikaa roskapöntöille/postia hakemaan. Eli tulee kuulema liian lähelle kyselemään kuulumisia.
En ole tästä kumminkaan hermoja menettänyt koska tiedän ettei miestäni ainakaan nainen kiinnosta, päinvastoin hän ei pidä sen tyyppisistä naisista(puhun luonteesta).
Nainen on samanikäinen kun mieheni(mies minua 7vuotta nuorempi) ja luulenkin että tässä on pitkälti kyse siitä että tämä nainen ihmettelee miten olemme yhdessä, miten mieheni näköinen nuorimies on kanssani jne. jne. Kovasti nainen kyseleekin aina suhteestamme ja lähinnä miehen motiiveista olla kanssani.
Voiko kyse olla vain siitä että nainen jotenkin uskoo että voi vietellä mieheni vain koska on samanikäinen, nuorehko ja tässä kylässä aika haluttukin nainen? Haluaa vain kokeilla saako mieheni syöttiin/haluaa pilata välimme? Lähentelyt ovat nimittäin mennyt pikku hiljaa törkeämmiksi ja viimeksi baarissa oli puristellut miestäni pepusta. Mieheni tuli asiasta minulle kertomaan ja lähdimme kotiin(mies ei halunnut riitaa). Ystäväni oli nähnyt kyseisen välikohtauksen, mieheni oli tuuppaissut naisen luotaan pois. Sama oli toistunut tupakka kopissa ja mieheni oli joutunut lähtemään sieltäkin ettei olisi tullut sanaharkkaa.
Miksi nainen näin ryöhkeästi lähestyy miestäni? Minua osaltaan pelottaa puhua tästä hänelle koska tiedän että lapseni menettävät kaverinsa jos minun ja tämän naisen välit tulehtuvat.
Vaikea tilanne.
Kommentit (44)
Sano sille " hyvälle ystävälles" ihan suoraan, et turha vaiva.. Mä en käsitä miks rutista ja kitistä ja sit ei tee mitään asialle..
Naureskelisin vaan mieheni kanssa ja katsoisin huvittuneena kuinka pitkälle eukko uskaltaa/kehtaa mennä! Mä en näe tossa mitään miksi jututtaisin eukkoa, jos kerran miehesi on töninyt hänet pois eikä edes moikkaa. Minä käskisin mieheni edes moikkaamaan, onhan kyse NAAPURISTA ja kohteliaisuudesta. Mielestäni murehdit turhia! Ota huumorin kannalta.
jos luotat miehees kuin kallioon?
Minun ja mieheni väleihin tämä ei ole mitenkään vaikuttanut mutta niinkun sanoin eniten huolestuttaa lasten kannalta tilanne. Jos sanon naiselle suorat sanat niin voi olla ettei naapuri anna lastemme enää leikkiä keskenään ja se on todella hankalaa tälläisessä pihapiirissä. Muutenkin törmään tuohon naiseen väkisinkin päivittäin joten en haluisi olla sotajalalla täällä.
Harkitsen vielä mitä teen vai katsonko ajan kanssa että luovuttaako nainen vai meneekö vielä pitemmälle. Ensi viikonloppuna olisi yhteinen ilta tiedossa, joten voisin " laittaa silmät selkään" ja seurata miten ilta menee.
...jos mies on siis taistelemisen arvoinen...
Miehen perusvietti on lisääntyminen, se on fakta. 90 % miehistä ei voi vastustaa jos joku nainen levittää haaransa eikä pelkoa kiinnijäämisestä, taudeista tms seurauksista ole.
Usko pois, miehesi on heikko lihallisesti, kuten kaikki miehet. Toimita akka pois miehesi viereltä, tuohan on vain ajan kysymys milloin miehesi himot pääsevät valloilleen.
Vierailija:
Minun ja mieheni väleihin tämä ei ole mitenkään vaikuttanut mutta niinkun sanoin eniten huolestuttaa lasten kannalta tilanne. Jos sanon naiselle suorat sanat niin voi olla ettei naapuri anna lastemme enää leikkiä keskenään ja se on todella hankalaa tälläisessä pihapiirissä. Muutenkin törmään tuohon naiseen väkisinkin päivittäin joten en haluisi olla sotajalalla täällä.Harkitsen vielä mitä teen vai katsonko ajan kanssa että luovuttaako nainen vai meneekö vielä pitemmälle. Ensi viikonloppuna olisi yhteinen ilta tiedossa, joten voisin " laittaa silmät selkään" ja seurata miten ilta menee.
miehesi tykö niin miehesi tulee sinun luoksesi, ottaa kaulasta kiinni ja suutelee sinua pitkään ja hartaasti. Sen viimeistään luulisi tehoavan vinkkinä... Tai sovit miehesi kanssa, että aina kun nainen on miehesi kanssa (ilman sinua) jossain tekemisissä, miehesi kääntää puheenaiheen sinuun ja kehuu joka käänteessä, miten hyvä vaimo olet hänelle ja miten ei voisi elää ilman sinua. :-) Jos miehesi oikeasti rakastaa sinua, tekee tämän ehdotuksen mukaisesti ilomielin.
kuin sen mitä on pakko eli siinä pihalla lasten kanssa. Pikkuhiljaa etääntyisin tästä ystävästä.
Ei " ystäviltäkään" tarvitse kaikkea sietää. Miksi ihmeessä olet noin läheisissä tekemisissä moisen naisen kanssa? Vähän itsekunnioitusta ja ryhtiä, hei!
ja yrittää kääntää huomion pois itsestään laittamalla kaiken naisen syyksi. Sellaisia ne ukot ovat. t: yh
Monet naiset luulee niiden rumien miestensä kiinnostavan muita naisia. Meilläkin oli naapuri,jolla oli oksettava mies ja nainen oli mustasukkainen. Kerran oli pakko sanoa suoraan,että en ikinä ottaisi tuon näköistä ukkoa. Suuttui se nainen. Mutta oikeasti,järki käteen.
Vierailija kirjoitti:
Mene hoitoon. Olet harhoissasi🤣
Mene sinäkin, kun kaivoit esiin homeisen ketjun vuodelta 2008.
Säännölliset suikkarit ja peppuseksi saa miehen unohtamaan yh:n.
Tämä . Itse en edes halua ketään. Pitäisi olla aika komea ja sankari,että huolisin🤣
Tämä aloitus huokuu valkoroskaa. YH yrittää iskeä perheenisää baarin tupakkakopissa...
Miksei miehesi voisi panna teitä molempia jos haluaa, kunnes vaihtaa sinut nuorempaan? Mikä tässä on se ongelma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene hoitoon. Olet harhoissasi🤣
Mene sinäkin, kun kaivoit esiin homeisen ketjun vuodelta 2008.
Ei hän ymmärrä olevansa pakkomielteinen petosjankkaaja. Ilmeisesti OCD diagnoosina.
Todennäköisesti alkaisin etsiä uutta asuntoa, ei sillä yh:lla ole kuitenkaan vara muuttaa pois naapurustosta.