Lue keskustelun säännöt.
Miltä tuntuu olla ruma tai kaunis?
04.12.2019 |
Olen ruma omasta mielestäni. En tunne ilon hetkiä ja en halua olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä. Jos joku on minulle kiva, niin arvelen hänellä olevan hyötymistarkoitus.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Olen kaunis mutta tosi ujo, arka ja introvertti nainen.
Ihan kivaa olla kaunis, uskon että kauniille jotkut asiat ovat helpompia. Mutta koska olen niin helkutin tylsä ja huonoa seuraa niin tuntuu etten pysty täyttämään niitä odotuksia, joita ihmisillä on minua kohtaan. Miehet kun baarissa pokaa niin mitään en oikein osaa heille sanoa. Juttu jää siihen. Kaikki huomio tuntuu kiusalliselta ja häpeilen itseäni. Niin että mikä pointti olla kaunis mutta tylsä? Paras ystäväni ei ole kovin näyttävä ulkonäöllisesti mutta mahdottoman hyvää seuraa. Hänellä on paljon ystäviä ja hänen kanssaan viihtyy. Arvostan sitä enemmän kuin hyvää ulkonäköä.
Minä olen ruma ja ujo, eikä minuun lähtökohtaisesti haluta tutustua. Ujoudesta tulee myös se vaikutelma, että olen todella tylsä. Toisaalta minulle on sanottu, että kahdenkesken olen hauska ja sydämellinen - mutta ei se oikein auta, koska miehet eivät yleensä halua edes tutustua minuun.
Sinä pystyt varmaankin kehittämään luonnettasi, ja ikä voi tuoda jonkinlaista itsevarmuutta. Ulkonäkösi saa aikaan sen, että ihmisten ensivaikutelma sinusta on positiivinen, vaikka et sanoisi mitään. Sen sijaan ujon rumiluksen tilanne on toinen: kaikki saavat negatiivisen ensivaikutelman, vaikka en sanoisi mitään. Ja jos sanon jotain, kaikki näkevät vain sen että "se on ruma ja sen lisäksi tönkkökin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauneus oli kivaa, mutta nyt sen mentyä tajuaa että se oli myös ahdistavaa. Koko ajan sai olla todistamassa että osaa/kykenee/pärjää/älyää. Kun huomio loppui, tuli hirveä helpotus. En ollut ymmärtänyt, ettei kaikkia kohdella niin kuin minua kohdeltiin. Jos menin baariin, tuntui kuin olisin ollut jokaiselle velkaa jotain. Vähintään hymyn. Jos en sitä antanut, olin ylimielinen. Jo ihan se, miten miehet hakivat katsekontaktia koko ajan oli väsyttävää. Oli myös paljon vaatimuksia. Jos lihoin vähän, sitä kritisoitiin heti, vaikka vieressä olisi istunut 50 kiloa painavampi ihminen täysin rauhassa kenenkään kommentoimatta.
Rumaksi tultuani olin yllättynyt miten rentouttavaa olikaan olla rauhassa, näkymätön. Nykyään ihmiset juttelevat ihan ystävällisyyttään, ennen lähes jokaisella oli joko taka-ajatus tai sitten tarve kommentoida ulkonäköäni. Kauneus herättää myös vihaa, ja tässä kohtaa moni ajattelee että naiset ovat ne jotka sitä kohdistavat kauniiseen naiseen. Se ei ole minun kokemukseni. Katkerista miehistä kaunis nainen saattaa saada esiin todella kylmääviä piirteitä.
Vaikka nykyään välillä kauhistun itsekin omaa kuvaani peilissä, en vaihtaisi takaisin entiseen.
Olen kaunis mutta tosi ujo, arka ja introvertti nainen.
Ihan kivaa olla kaunis, uskon että kauniille jotkut asiat ovat helpompia. Mutta koska olen niin helkutin tylsä ja huonoa seuraa niin tuntuu etten pysty täyttämään niitä odotuksia, joita ihmisillä on minua kohtaan. Miehet kun baarissa pokaa niin mitään en oikein osaa heille sanoa. Juttu jää siihen. Kaikki huomio tuntuu kiusalliselta ja häpeilen itseäni. Niin että mikä pointti olla kaunis mutta tylsä? Paras ystäväni ei ole kovin näyttävä ulkonäöllisesti mutta mahdottoman hyvää seuraa. Hänellä on paljon ystäviä ja hänen kanssaan viihtyy. Arvostan sitä enemmän kuin hyvää ulkonäköä.