Pelottaa kertoa tapailukumppanille ruokavaliosta

Vierailija kirjoitti:

Mulle hyvä ruoka ja yhdessä syöminen ovat niin tärkeitä asioita, että syömishäiriöisen ihmisen kanssa en voisi kuvitellakaan yhteiselämää. Samoin jos toisella olisi ihan järkyttävän vaikea dieetti, luulen että pitäisi sitten vastapainoksi olla aika paljon enemmän kuin keskitason vetovoimaa, että olisin valmis luopumaan ravintolaillallisista ja päivälliskutsuista.

Tekstistäsi eivät ilmene hyvät puolesi, joiden takia sun kanssa kukaan olisi.

Eikä olekaan, yksinhän sä olet jäänyt.

Niin että voit painua vaatimuksinesi hevon kuuseen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sä oikein siis syöt?

On siis esimerkiksi joitain kasviksia ja palkokasveja yms. jotka käyvät etenkin kypsennettyinä, mutta esimerkiksi ravintolaan mennessä niiden sopivien ruoka-aineiden selvittely ei ole niin mukavaa, että usein kävisin missään. Tiedän myös, että joitain kestän tiettyjä määriä, mikä helpottaa kotona kokkailua :)

Ap

Siis sano nyt vaan suoraan mitä sä suostut tai pystyt syömään. Sen perusteella pystyy vähän arvioimaan tuota sun ongelmaakin paremmin. Nyt valitettavasti kuulostaa vaan siltä, että sulla on joku syömishäiriö.

Syömishäiriöhän ap:lla on, tai sitten provoaa muuten vaan. Syömishäiriöissähän ihminen on jo niin harhainen itsensä suhteen, että kaikista ruoista tulee oireita, maha turpoaa ja kipeytyy, viljoista tulee keliakian oireet jne. Vaikuttaa ihan klassiselta syömishäiriöltä. Ei kukaan voi olla allerginen kaikille viljoille, kasviksille, maitotuotteille ja kananmunalle ja mausteille. Ihan paskapuhetta.

Ap, onko sulla lääkärin diagnoosi kaikkiin noihin allergioihin.

Just. Itse söin suolistoni siihen kuntoon, että pelkkä veden juominen sattui ihan mielettömästi.

Lääkäri määräsi fodmap-ruokavalion, josta on karsittu suurin osa ruuista pois. Jopa siinä määrin, että osa ravintoaineista piti syödä pillereinä.

Onneksi tulehdustila rauhoittui ja nyt voi syödä normaalisti. Mutta näkyi tosiaan kohonneina tulehdusarvoina.

Ja minä en ole allerginen millekään.

Mitä salailtavaa allergioista on, aloittaja? Lihan syömättömyyskin on nykyään niin yleistä että. Jos joku jättää sinut tuollaisen takia, niin ei hän tainnut kovin tosissaan ollakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on myös paljon allergioita sekä keliakia. En käy ravintoloissa, koska se on hankalaa enkä jaksa stressata saanko jotain oireita. En minä kyllä muutenkaan kävisi kuin maksimissaan kerran vuodessa, joten tämä ei oikeasti ole millään lailla ongelma. Otan myös omat eväät mukaan mennessäni johonkin.

Muille ruokarajoitteeni ovat ongelma. Jatkuva hirveä utelu, ruokieni ihmettely ja loukkaantuminen jos en voi syödä pullaa pöydästä. Ruokavalioni ja syömiseni tulee puheeksi AINA, kun olen liikenteessä jossakin uusien ihmisten kanssa. En koe ruokarajoitteitani ongelmaksi, mutta alan todella väsyä siihen, että olen ns. vapaata riistaa, minulle loukkaannutaan jatkuvasti ja pidetään vaikeana.

Miettikääpä omalle kohdalle, että tahtomattanne jokainen uusi ihminen jonka kohtaatte, utelee ruokavaliostanne. Ja jos haluat vaikuttaa millään lailla järkevältä ihmiseltä ilman syömishäiriötä, täytyy jokaiselle heille vastata asiantuntevasti ja rauhassa. ALAN VÄSYÄ TÄHÄN.

Miten suhtaudut esim. siihen, että joku kysyy evääsi nähdessään: "onko sinulla jokin erityisruokavalio?" Siis jos oletetaan, että kysymys esitetään neutraaliin sävyyn, eikä kysely jatku sen enempää. Saako tuon kysymyksen esittää, vai koetko senkin liian tungettelevaksi? Itse saattaisin ehkä kysyä tuollaista ymmärtääkseni tilannetta paremmin, en siksi, että pääsisin moralisoimaan tai tuomitsemaan. 

Aina saa kysyä. Useasti ihmisestä kyllä huomaa, että haluaako hän vain tutustua paremmin vai onko jotain negatiivista taustalla. Useimmiten positiivisille ihmisille vastaan todella mielelläni. Ja onhan tuo jollain lailla myös keskustelunavauksenakin toimiva puheenaihe.

Yleensä esittämäsi kysymys johtaa jatkokysymyksiin, esimerkiksi millaisia oireita saan. Tämä on jo ehkä hieman tungetteleva kysymys, koska ripulihan se yleisin oire vääränlaiseen ruokavalioon on. Ja minulle on hieman ujona ihmisenä ehkä hieman vaivaannuttavaa kertoa ripulistani uudelle tuttavalle :)

Reissussa on aika helppoa syödä pihvi ja perunat, löytyy melkein joka ravintolasta.

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuo olisi iso ongelma seurustelukumppanissa ja potentiaalisesta puolisossa koska tuo rajoittaa elämää huomattavan paljon, enemmän kuin ehkä ajattelisikaan ensin.

1. Matkustaminen: jos ulkonä syöminen on yleisesti ottaen jo vaikeaa niin mites joku viikon tai kahden tai edes viikonlopun mittainen matka. Tuskin onnistuu ap:n kanssa kun jokainen ruokailu pitäisi syödä ns. ”ulkona”. Itseäni ei kiinnosta mennä matkoille ja kokkailla kotona.

2. Illanvietot kaveripiirissä/suvun kanssa. Ei onnistu muuta kuin omassa kodissa kun ap:n pitäisi olla tekemässä itselleen se ruoka. Olisi liikaa vaatia muilta tekemään ko. henkilölle sopivia annoksia. Joku lihaton tai kalaton tai vaikka gluteeniton ovat lasten leikkiä verrattuna siihen ruokavalioon mistä ap kertoo.

3. Työpaikan yms avec juhlat/ystävien häät/juhlat: eivät onnistu ellei ap jätä syömättä. Katso yllä.

4. Ihan jo normaali ulkona välissä syöminen kahdestaan.

Joten minä kyllä eroaisin jos kohdalle osuisi näin ruokaongelmainen kumppani.

No huomaa kyllä, ettet tiedä asiasta mitään! Pelkkiä ennakkoluuloja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on myös paljon allergioita sekä keliakia. En käy ravintoloissa, koska se on hankalaa enkä jaksa stressata saanko jotain oireita. En minä kyllä muutenkaan kävisi kuin maksimissaan kerran vuodessa, joten tämä ei oikeasti ole millään lailla ongelma. Otan myös omat eväät mukaan mennessäni johonkin.

Muille ruokarajoitteeni ovat ongelma. Jatkuva hirveä utelu, ruokieni ihmettely ja loukkaantuminen jos en voi syödä pullaa pöydästä. Ruokavalioni ja syömiseni tulee puheeksi AINA, kun olen liikenteessä jossakin uusien ihmisten kanssa. En koe ruokarajoitteitani ongelmaksi, mutta alan todella väsyä siihen, että olen ns. vapaata riistaa, minulle loukkaannutaan jatkuvasti ja pidetään vaikeana.

Miettikääpä omalle kohdalle, että tahtomattanne jokainen uusi ihminen jonka kohtaatte, utelee ruokavaliostanne. Ja jos haluat vaikuttaa millään lailla järkevältä ihmiseltä ilman syömishäiriötä, täytyy jokaiselle heille vastata asiantuntevasti ja rauhassa. ALAN VÄSYÄ TÄHÄN.

Miten suhtaudut esim. siihen, että joku kysyy evääsi nähdessään: "onko sinulla jokin erityisruokavalio?" Siis jos oletetaan, että kysymys esitetään neutraaliin sävyyn, eikä kysely jatku sen enempää. Saako tuon kysymyksen esittää, vai koetko senkin liian tungettelevaksi? Itse saattaisin ehkä kysyä tuollaista ymmärtääkseni tilannetta paremmin, en siksi, että pääsisin moralisoimaan tai tuomitsemaan. 

Aina saa kysyä. Useasti ihmisestä kyllä huomaa, että haluaako hän vain tutustua paremmin vai onko jotain negatiivista taustalla. Useimmiten positiivisille ihmisille vastaan todella mielelläni. Ja onhan tuo jollain lailla myös keskustelunavauksenakin toimiva puheenaihe.

Yleensä esittämäsi kysymys johtaa jatkokysymyksiin, esimerkiksi millaisia oireita saan. Tämä on jo ehkä hieman tungetteleva kysymys, koska ripulihan se yleisin oire vääränlaiseen ruokavalioon on. Ja minulle on hieman ujona ihmisenä ehkä hieman vaivaannuttavaa kertoa ripulistani uudelle tuttavalle :)

Joo, ymmärrän. Itse välttäisin tarkentavien kysymysten esittämistä.

Itse en syö joitakin ruoka-aineita eettisistä syistä ja tiedän, miten väsyttävää ja loukkaavaakin ihmisten utelu voi olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuo olisi iso ongelma seurustelukumppanissa ja potentiaalisesta puolisossa koska tuo rajoittaa elämää huomattavan paljon, enemmän kuin ehkä ajattelisikaan ensin.

1. Matkustaminen: jos ulkonä syöminen on yleisesti ottaen jo vaikeaa niin mites joku viikon tai kahden tai edes viikonlopun mittainen matka. Tuskin onnistuu ap:n kanssa kun jokainen ruokailu pitäisi syödä ns. ”ulkona”. Itseäni ei kiinnosta mennä matkoille ja kokkailla kotona.

2. Illanvietot kaveripiirissä/suvun kanssa. Ei onnistu muuta kuin omassa kodissa kun ap:n pitäisi olla tekemässä itselleen se ruoka. Olisi liikaa vaatia muilta tekemään ko. henkilölle sopivia annoksia. Joku lihaton tai kalaton tai vaikka gluteeniton ovat lasten leikkiä verrattuna siihen ruokavalioon mistä ap kertoo.

3. Työpaikan yms avec juhlat/ystävien häät/juhlat: eivät onnistu ellei ap jätä syömättä. Katso yllä.

4. Ihan jo normaali ulkona välissä syöminen kahdestaan.

Joten minä kyllä eroaisin jos kohdalle osuisi näin ruokaongelmainen kumppani.

Kohdat 2. ja 3. on todella helposti hoidettavissa omilla eväillä. Ei ongelmaa. Ruokaa voi myös itse tehdä illanviettopaikassa jos niin haluaa, yleensä tämäkin on normaaleille ihmisille täysin ok.

Jos taas et halua kumppania, jonka ulkomailla matkustaminen vaatii huoneistossa kokkailua ja ravintolat jäävät väliin, niin voin kertoa sinulle, että eipä kaltaiseni "todella hankalat" ihmiset sinuakaan huolisi.

😂😂😂

Luuletko että ihmiset haluaa seurustella henkilön kanssa joka ottaa omat eväät mukaan jonnekin työpaikan hienoon iltapukujuhlaan tai vaikkapa häihin 😂😂😂

No ei.

Eikä kukaan tosiaan halua että joku vieras rupea kokkailemaan omassa keittiössä. Eihän sitä toki kehtaa moni kieltää mutta ei tosiaankaan halua.

Hieman vääristynyt näkemys sinulla...

Luuletko, että ihan kaikki muut ihmiset ovat yhtä pinnallisia kuin sinä? Voin kertoa, ei ole.

Kasva vähän, niin ymmärrät.

Ruokavaliorajoitteinen jatkaa:

Ravintolassa syöminen on melko helppoa: valitsen hyvän ravintolan ja listalta annoksen joka sopii ja maistuu mulle.

Kylässä voi olla vaikeampaa. Siellä harvemmin on tarjolla kuin yksi ruokalaji. Jos siinä on joku sopimaton aines, jään ilman.

Onneksi ihmiset joiden kanssa olen tekemisissä, ovat riittävän älykkäitä ja ystävällisiä, että ongelmia ei ole tullut.

Toistaiseksi ei ole vielä puhuttu lainkaan siitä, että ruokavaliota rajoittava sairaus on ihmiselle kriisi ja suru, johon pitää sopeutua. Erityisesti, jos on kulinaristi ja tottunut syömään kaikkea.

Luopuminen ja hyväksyminen vie aikaa ja voimia. Sairaus johon liittyy tilan paheneminen ja pahanlaatuistumisen riski, on vielä ikävämpi.

Tässä tilanteessa oleva yleensä suojelee itseään pysymällä loitolla tyrkyttäjistä, utelijoista, tivaajista ja pulliensa puolesta loukkaantujista. Elämän karikoissa ihmissuhteet punnitaan. Ne ovat hyviä tilanteita hankkiutua eroon ihmisistä jotka eivät tuota iloa.

Vinkki sinulle, joka saat kylään erikoisruokavaliota noudattavan ihmisen.

Kysy näin: "Onko parempi, että kerrot minulle ne ainekset joita voit syödä, vai ne, joita et voi syödä? Kumpikin käy."

Takaan, että helpotus ja kiitollisuus on käsinkosketeltava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruokavaliorajoitteinen jatkaa:

Ravintolassa syöminen on melko helppoa: valitsen hyvän ravintolan ja listalta annoksen joka sopii ja maistuu mulle.

Kylässä voi olla vaikeampaa. Siellä harvemmin on tarjolla kuin yksi ruokalaji. Jos siinä on joku sopimaton aines, jään ilman.

Onneksi ihmiset joiden kanssa olen tekemisissä, ovat riittävän älykkäitä ja ystävällisiä, että ongelmia ei ole tullut.

Toistaiseksi ei ole vielä puhuttu lainkaan siitä, että ruokavaliota rajoittava sairaus on ihmiselle kriisi ja suru, johon pitää sopeutua. Erityisesti, jos on kulinaristi ja tottunut syömään kaikkea.

Luopuminen ja hyväksyminen vie aikaa ja voimia. Sairaus johon liittyy tilan paheneminen ja pahanlaatuistumisen riski, on vielä ikävämpi.

Tässä tilanteessa oleva yleensä suojelee itseään pysymällä loitolla tyrkyttäjistä, utelijoista, tivaajista ja pulliensa puolesta loukkaantujista. Elämän karikoissa ihmissuhteet punnitaan. Ne ovat hyviä tilanteita hankkiutua eroon ihmisistä jotka eivät tuota iloa.

Täysin totta, ja siksi terveytensä takia ruokavaliotaan rajoittamaan joutuvien naisten kannattaisikin pysyä erossa panomiehistä joilta ei löydy ymmärrystä naisen ongelmille.

"Panomies" on hyvä ja käyttää edelleen

vaan kättään.

Sun kanssa ei halua olla kukaan tekemisissä kuten olet jo huomannutkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruokavaliorajoitteinen jatkaa:

Ravintolassa syöminen on melko helppoa: valitsen hyvän ravintolan ja listalta annoksen joka sopii ja maistuu mulle.

Kylässä voi olla vaikeampaa. Siellä harvemmin on tarjolla kuin yksi ruokalaji. Jos siinä on joku sopimaton aines, jään ilman.

Onneksi ihmiset joiden kanssa olen tekemisissä, ovat riittävän älykkäitä ja ystävällisiä, että ongelmia ei ole tullut.

Toistaiseksi ei ole vielä puhuttu lainkaan siitä, että ruokavaliota rajoittava sairaus on ihmiselle kriisi ja suru, johon pitää sopeutua. Erityisesti, jos on kulinaristi ja tottunut syömään kaikkea.

Luopuminen ja hyväksyminen vie aikaa ja voimia. Sairaus johon liittyy tilan paheneminen ja pahanlaatuistumisen riski, on vielä ikävämpi.

Tässä tilanteessa oleva yleensä suojelee itseään pysymällä loitolla tyrkyttäjistä, utelijoista, tivaajista ja pulliensa puolesta loukkaantujista. Elämän karikoissa ihmissuhteet punnitaan. Ne ovat hyviä tilanteita hankkiutua eroon ihmisistä jotka eivät tuota iloa.

Täysin totta, ja siksi terveytensä takia ruokavaliotaan rajoittamaan joutuvien naisten kannattaisikin pysyä erossa panomiehistä joilta ei löydy ymmärrystä naisen ongelmille.

Mene muualle länkyttämästä. 

Itelläni on allergioita, ärtyvä suoli ja keliakia. Ei kai tota miestä kiinnostanu mun syömiset ja syömisettä jättämiset suhteen alussa, ei kiinnosta nytkään kun ollaan jo aviossa. Jos et ite tee siitä numeroo niin ei siin oo mtn ongelmaa. Mulla kans omat eväät mukana usein et jos hätä on. Menen ravintoloihinki muiden seuraks vaikken ain ite voiskaan syä. Kaks kattilaa liedellä ei oo ollu meillä ikinä mikään ongelma.

Itse myös useammalle ruoka-aineelle allergisena (joskaan en niin rajoittavalle kombolle kuin ap) ratkaisin asian menemällä naimisiin keliaakikon kanssa. Voidaan ruokavammailla yhdessä eikä kummankaan hankaluudet esim. ravintolan valinnassa ole toiselta pois. Toki oikeasti meidän yhteensopivuus pariskuntana perustuu ihan muihin asioihin kuin ruokavalioon, mutta se on ihan mukava lisä ja ennen mieheni tapaamista olin pohtinut juuri tätä asiaa, että miten potentiaalinen seurustelukumppani suhtautuisi ruokahankaluuksiini. Ja kyllä, ihan oikeat lääkärin tekemät diagnoosit on tässä taustalla, syömishäiriötä ei ole koskaan epäilty. Mutkikkaampi erityisruokavalio vain tekee hankalammaksi suhtautua ruoka-asioihin ihan normi-ihmisen tavalla.

En usko, että ruokavaliostasi tulee mitään ongelmia. Kertomista ei kannata pelätä eikä vältellä. Tiedän monia, joilla on juuri tuollainen ruokavalio. Kaikki he ovat naimisissa ja ovat perheenäitejä. Ja myös matkustelevat. Moniallergiset ovat tottuneet suunnittelemaan ja järjestelemään, joten juhlat, reissut ja ravintolaillalliset eivät ole ongelma. 

Vaikea kuvitella, että ruokavaliosta koituisi este suhteelle. Joku kirjoitti aikaisemmin firman illanistujaisista ja ravintolaharrastuksista, mutta itse ainakaan en tunne lähipiiristäni yhtään ravintolaharrastajaa. Harvalla meistä myöskään on työpaikan illanistujaisia harvase viikko. Eiköhän joku ruokaharrastaja löydä puolisokseen toisen samankaltaisen omista piireistään siinä missä retkeilystä innostunut hakeutuu toisen retkeilijän seuraan. 

Itse odottelen aikaa ravitsemusterapeutille. Aloitan munuaissairauden hoitoon proteiini- ja fosforirajoitteisen ruokavalion, koska ruokavaliolla voin yrittää hidastaa sairauteni etenemistä. En stressaa uutta ruokavaliotani yhtään. En stressaa edes sairauttani. Olen sinut tämän kanssa. On vaikea kuvitella, että muuttuisin rajoitteisen ruokavalion takia yhtäkkiä eri ihmiseksi tai että muiden pitäisi muuttaa suhtaumistaan minuun. Tuskin edes kerron siitä kaikille. 

No sun täytyy jutella hänen kanssaan ruokailurajoitteistasi - ennen kuin ryhdyt minkään sortin suhteeseen.

Paitsi jos päätät aloittaa romanssi... silloin ruokailutapasi eivät hänelle kuulu. Kunhan et haise!