Tunnetko ihmisen, joka on ylpeä suorapuheisuudestaan ja/tai puheliaisuudestaan?

Tiedän. En tunne.... Enää. Hyi, ilkeilyt piilotetaan "suorapuheisuuden" taakse.

Puheliaisuus ei haittaa kunhan minulta ei vaadita samaa vaan saan olla sen kuuntelijan roolissa.

Tunnen, eksäni on juuri tuollainen. Puhuu mitä sylki suuhun tuo. Olen luokitellut narsistiksi.

Kyllä. Ilkeä ihminen joka perustelee töksäyttelynsä suorapuheisuudella tai sillä että hän nyt on vaan niin erikoinen persoona että saa puhua törkeästi muille. Hänelle tietenkään ei saa edes vitsillä vittuilla kun herne vedetään nenään heti.

Minä olen sellainen. Usein ihmiset järkyttyvät, joistakin se on hauskaa. Selvinpäin pystyn olemaan hiljaa, mutta humalassa lauon usein, mitä sylki suuhun tuo. Varmaan aika monet.

Tunnen.

Suorapuheiset ovat tunkeilevia ja möläyttelijöitä, mut loukkaantuvat verisesti jos heille puhutaan edes vähän samaan tyyliin.

Kokeilkaa vaikka!

Suorapuheisuus ja "tuo mitä sylki suuhun tuo" kuvaavat kahta ihan erilaista ihmistyyppiä. Ensimmäinen on rehellinen ja luotettava, jos häneltä kysyy mielipidettä voit luottaa että se on aito. Tunneälykäs suorapuheinen ihminen ei kuitenkaan tieten tahtoen loukkaa ja hänellä on sosiaalista pelisilmää. Tuo jälkimmäinen ihmistyyppi taas on yleensä yksinkertainen, epäempaattinen, heikosti kouluttautunut, humalassa tai kaikkea näitä. Eli yksinkertaisesti huonokäytöksinen.

Tunsin aikoinaan erään suorapuheisen nuoren naisen. Itseasiassa hän kyllä perusteli käytöstään avoimmuudella. Jatkuvaa piikittelyä toisten ulkonäöstä, ivallista naureskelua jne. Kun avoin luonne näin vaatii käyttäytymään.

Kummasti se herne eksyi nenään jos joku edes katsoi väärällä tavalla.

Minä olen sellainen ja vanhemmiten suorapuheisuus vain pahenee. Olen ensimmäisenä sen myöntämässä, ja kyllä minua saa arvostella. Kestän sen ja osaan myös nauraa itselleni.

Elämästä ei tulisi mitään, jos ei anna itselleen armoa, eikä osaa nauraa itselleen.

Olen koska en ole suomalainen.

Juu. Myönnän. Sanottava on. Muistin aikana.

Jostain syystä samat ihmiset eivät arvosta muiden suorapuheisuutta. Minunkin työkaverini aina pahoittaa mielensä, kun olen takaisin suorapuheinen.

Olen aikaisemmin ollut, mutta en enää. Tuli liikaa mutkia ihmissuhteisiin. Itse olin saanut kuulla haukkumista ja ivailua lapsuuden ja nuoruuden aikana todella paljon, joten en suoraan sanoen hahmottanut, mitä voi puhua ja mitä ei. En myöskään loukkaantunut itse oikein mistään. Nykyisin kun mietin mitä itse toisille sanon, olen myös paljon herkkänahkaisempi toisten puheille ja kommentoinnille itse. Olen harmissani aiemmasta käytöksestäni, mutta mennyttä, mikä mennyttä.

Kyllä tunnen. Henkilö perustelee haukkumista, suorapuheisuutta, ilkeyttä sillä että "hän nyt on sellainen luonnonlapsi".

30v. Ja pitää itseään "luonnonlapsena".

Eipä tähän muuta lisättävää.

Hmm... minusta on moni sanonut, että tykkää minusta, kun sanon asiat suoraan. Ja töissä minua sanotaan rohkeaksi. Olen kai siis suorapuheinen.

En kuitenkaan koskaan piikittele tai ole ivallinen. En koskaan neuvo muita ihmisiä, vaikka haluaisin. Enkä koskaan kommentoi toisen ulkonäköä tai käytöstä - en siis puutu henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.

Eli aloitukseen: en tunne sellaisia ihmisiä.

BB-Krisu. En tunne, mutta tuli monta viikkoa tuijotettua suorana.

Minä olen suorapuheinen mutta ystävällisellä tavalla, sanon niinkuin asiat on, mutta osaan jättää sanomattakin sellaisia asioita jotka saattaisivat loukata ja joiden sanominen ei ole esim. töiden tekemisen vuoksi välttämätöntä. En kiroile enkä huuda, enkä harrasta ylenpalttista syyllistämistä myöskään tai muuten käyttäydy hyökkäävästi yleensä (toki pidän kuitenkin puoleni).

Olen suorapuheinen myös omista asioistani, sanon siis ääneen jos teen jonkun virheen ja joskus olen vähän liiankin avoin, voisi jotkin omat asiat pitää ihan omana tietonaan, mutta kun mielestäni tavallisia elämän asioita ei tulisi hävetäkkään, niin tulee sitten joskus sanottua "liikaa".

On ihmisiä jotka eivät tykkää. Esim. töissä suurimman osan kanssa tulen erittäin hyvin toimeen, mutta sitten pari päällepäsmäriä jotka eivät tykkää siitä, että pidän puoleni ja sanon jos ärsyttää esim. se että eivä tee työtään kunnolla tai jättävät jotain tekemättä. Nämä pari on yleisesti hankalina pidettyjä ihmisiä.

Minäkin tykkään ns. "suorapuheisuudesta" kunhan se tehdään kohteliaasti ja hyvän maun rajoissa. Olen sen verran yksinkertainen, etten yleensä tajua mitään hienovaraisia vihjailuja, vaan hämmennyn niistä varsinki kun ne ovat monesti tosi epäloogisiakin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ilkeä ihminen joka perustelee töksäyttelynsä suorapuheisuudella tai sillä että hän nyt on vaan niin erikoinen persoona että saa puhua törkeästi muille. Hänelle tietenkään ei saa edes vitsillä vittuilla kun herne vedetään nenään heti.

Tällasista kommenteista jotenkin tulee heti mieleen, että joku on joskus pahoittanut tämän erityisen lumihiutaleen mielen jollain rehellisellä kommentilla, ja hiutale kantaa kaunaa ikuisesti.

Olen elämäni aikana tavannut ehkä vain muutamia oikeasti suorapuheisia ihmisiä, joilla se ei mene ilkeilyn puolelle. Yleensä eivät edes itse kutsu itseään avoimen suorapuheisiksi, kun eihän siitä sitten tarvitse erikseen ilmoittaa. Muuten olen huomannut, että tuo on liiankin usein puhtaasti vain ilkeyttä ja sosiaalisten taitojen puutetta.

Olen seurustellut tällaisen suorapuheisen kanssa. Huumorikin oli esim. sitä, että sanotaan syömishäiriöstä kärsivää laihaa nuorta naista läskiksi ja sen jälkeen osoitellaan, missä on liikaa läskiä ihan kuin olisi tosissaan. Kuvottavaa käytöstä "sarkasmin" varjolla. Parisuhteessa ei kuitenkaan sitten kestänyt ongelmista puhumista, vaikka oli niin "avoin ja rehellinen". Pakeni paikalta, jos olisi pitänyt vastaanottaa kritiikkiä. Eikä niistä puheista muutenkaan tiennyt, mikä oli sitä hänen "sarkasmia" ja mikä ei. Jos tuli kritiikkiä, niin kaikki oli tietty vain "läppää", jos hänen ei tehnyt mieli seistä sanojensa takana. Ei siis kestänyt seurauksia, vaikka ylpeilikin suorapuheiisuudellaan.

Aika moni on tuon esimerkin kaltainen. Ei ehkä yhtä paha, mutta näitä neropatteja riittää.

Kokemukseni perusteella välttelen ihmisiä, jotka itse sanovat olevansa suorapuheisia. Tuo voi sinänsä ollakin ihan hyvä ominaisuus ihmisessä. Sama, jos joku puhuu usein siitä, miten sarkastinen hän on.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tunnen. Henkilö perustelee haukkumista, suorapuheisuutta, ilkeyttä sillä että "hän nyt on sellainen luonnonlapsi".

30v. Ja pitää itseään "luonnonlapsena".

Eipä tähän muuta lisättävää.

Miksi lapsekkuus on huono piirre mielestäsi?

On hyväntahtoista suorapuheisuutta ja sitten ajattelematon ja ilkeämielistä, jälkimmäisen itse katsoisin huonona piirteenä, mutta sehän on piirre eli ei mikään ihmiselle pysyvästi istutettu ominaisuus.

Heetkonen ap. Suorapuheisuus ei ole sama asia kuin "mitä sylki suuhun tuo". Suorapuheisuus on sitä, ettei kiertele ja kaartele faktojen edessä. Sylki suuhun tuo taas on kyvyttömyyttä jäsentää puheensa ja miettiä sen seurauksia.