Millaisia Miikka Nousiaisen kirjat on?

Se mikä naurattaa itseä, niin ettei sanotuksi saa. Ei välttämättä naurata tv- katselijaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan viihdyttäviä ovat, eniten olen pitänyt Maaninkavaarasta. Niitä lukiessa tulee kuitenkin olo, että potentiaalia olisi ollut johonkin suurempaan, mutta se on jäänyt kirjailijalta käyttämättä ja kaikki, etenkin huumori, on jäänyt puolitiehen. Vadelmavenepakolaisessa tarinan epäloogisuudet alkoivat todella häiritä toisella lukukerralla, nekin olisi saanut häivytettyä esimerkiksi viemällä absurdiuden vähän korkeammalle tasolle. Tunnistavatko muutkin näitä minua ärsyttäviä piirteitä?

Joo, olen kyllä vähän samaa mieltä, vaikka noista kirjoista pidinkin. Epäloogisuuksia en suoraan sanottuna nyt muista! Toisaalta tämä pitää paikkansa monen muunkin suomalaiskirjailijan kohdalla.

nro 15

Metsäjätti elokuva. En pitänyt.

Pimeitä kuvauksia, joten jäi hämäräksi. Muutenkin epäselvä. Viinaörvellystä, kuinkas muuten.

Aihe toki oikea ja vakava.

Vierailija kirjoitti:

Se mikä naurattaa itseä, niin ettei sanotuksi saa. Ei välttämättä naurata tv- katselijaa.

Oikeastaan naurattaa eniten juuri se jutunkertojan oma taistelu repeämistä vastaan.

metsäjätti elokuva hyvä. Kerrankin elokuva jossa musiikilla ei pilata leffaa yleensä kotimaisissa elokuvissa musiikki pauhaa isolla eikä puheesta saa selvää

Ihania, niitä on vaan aika vähän.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon lukenut Vadelmavenepakolaisen ja Maaninkavaaran enemmän kuin kerran. Mun mielestä niissä on sen viihteellisen pintatason ohella myös syvempi ja synkkä taso: ne kertovat siitä, mihin puhumattomuuden kulttuuri johtaa, toki karrikoidusti. Pakkomielteiset ihmiset pitävät vaikeat asiat tiukasti sisällään ja keskittävät kaiken tarmonsa pakkomielteeseensä. Ne asiat eivät välttämättä edes ole niin vakavia, mutta käyvät vuosi vuodelta painavammiksi, kun niitä ei voi kertoa kenellekään. Kun pitäisi puhua sisällä kasvavasta möykystä, puhe kääntyy urheiluun (tai johonkin muuhun pakkomielteeseen). Mä pystyn samastumaan niihin henkilöhahmoihin tosi hyvin. Pidän noita kirjoja aika traagisina.

Hyii helvetti. Kuulostat juuri sellaiselta, joka terapeuttina terapioisi kaikki asiat ja ongelmat seksuaaliongelmiksi Mutta onhan se aina tiedetty. Kulttuuriväki on pahinta perverssi väkeä Suomessa. Niin ja vassarit ihan hulluna vammaisseksiin ja kaikkeen muuvin ällöön ransuiluun sun muuhun. Nyt kyllä lentää yrjöt. Miika on kyllä todella naismainen herran jestas kuvittele se sänkyhommissa.

En ole lukenut ainuttakaan enkä aio. Mitäköhän Miika sanoisi sellaisista ihan oikeista möykyistä, ei mistään henkisistä vaan jostain ihan konkreettisesta, jotka joku tunkenut luvatta sisään. Onko sekin "henkistä" turhaa asioiden käsittelemättömyyttä. Sellaiset jotka aiheuttaa ihan fyysisiä oireita.

Eipä taida Miika poikakaan olla ihan asioiden tasalla.

Minusta ne ovat vähän kuin liian pitkiä vitsejä. Puolessa välissä kyllästyy kun ei ole osattu lopettaa ajoissa.

Pienet metallipalat kirjoitti:

En ole lukenut ainuttakaan enkä aio. Mitäköhän Miika sanoisi sellaisista ihan oikeista möykyistä, ei mistään henkisistä vaan jostain ihan konkreettisesta, jotka joku tunkenut luvatta sisään. Onko sekin "henkistä" turhaa asioiden käsittelemättömyyttä. Sellaiset jotka aiheuttaa ihan fyysisiä oireita.

Eipä taida Miika poikakaan olla ihan asioiden tasalla.

Tuollaista se on kun yhdistetään hullu psykolointi ja konkreettiset toimenpiteet sekä rikokset. Hirveetä jälkeä.

Kyllä oli hyvä se Vadelmavenepakolainen. Taidanpa lukea uudestaan.

Nouisiainen ja Kyrö aika samantapaisia, Nousiainen toki kiltimpää.

Hotakainen sitten jo pykälän parempaa.

Juurihoitoa on myös mun suosikki. Naurattaa, mutta myös liikuttaa ja ottaa kantaa myös isoihin teemoihin.

Vadelmavenepakolainen oli mielestäni hauska, mutta myös ahdistava ( se kriisineuvottelu oli suosikkikohtani)

Eve Hietamiehen romaaneissa on vähän samaa huumoria.

En lue kioskikirjallisuutta.

Vierailija kirjoitti:

En lue kioskikirjallisuutta.

Joo harlekiinit on ihan paskoja. Mitä suosittelet ?

Vadelmavenepakolainen on hyvä puoliväliin asti sitten kirja alkaa toistamaan itseään. Ihan luettava kirja tästä huolimatta.