Ystävillä oli parisuhdekriisi, ja kun kuuntelin heidän huoliaan, aloin miettiä todellisuuden luonnetta

Vierailija kirjoitti:

Vanhojen päiväkirjojen ja kirjeiden lukemisesta on joskus apua, kun mietitään kuka muistaa asiat oikein ja kuka väärin. Aina se ei tietenkään auta, koska monet asiat ovat jo tapahtumahetkellä tulkinnanvaraisia. Mutta sitten on sellaisia asioita, jotka eivät ole voineet useammalla kuin yhdellä tavalla tapahtua. Esim. että tapahtuiko jokin ennen mummon hautajaisia vai kolme kuukautta niiden jälkeen.

Tuollaisissa päivämäärä-asioissa tosiaan voikin olla apua, mutta kun asia on kirjoitettu päiväkirjaan, se on jo sillä hetkellä muisto. Julia Korkmania haastateltiin Hesarissa jostain aiheesta, ja hän puhui hyvin siitä, miten epäluotettavia muistot esim. rikostutkinnassa ovat.

Ap

Pahin kokemus on ollut, kun en eräässä ihmissuhteessa tiennyt miten toinen osapuoli oikein suhtautuu minuun, eikä hän itse suostunut valottamaan sitä vaikka kysyin. Käytös oli ristiriitaista. Silloin elin itse kahdessa eri "todellisuudessa" samanaikaisesti. Yhdessä todellisuudessa se ihminen piti minusta ja toisessa ei. Yritin säätää omat reaktioni niin, että ne sopisivat molempiin todellisuuksiin yhtä aikaa. Mikä on tietenkin aika vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Pahin kokemus on ollut, kun en eräässä ihmissuhteessa tiennyt miten toinen osapuoli oikein suhtautuu minuun, eikä hän itse suostunut valottamaan sitä vaikka kysyin. Käytös oli ristiriitaista. Silloin elin itse kahdessa eri "todellisuudessa" samanaikaisesti. Yhdessä todellisuudessa se ihminen piti minusta ja toisessa ei. Yritin säätää omat reaktioni niin, että ne sopisivat molempiin todellisuuksiin yhtä aikaa. Mikä on tietenkin aika vaikeaa.

Tuo kuvaa kokijan näkökulmasta sitä tunnetta, joka mulla oli, kun kuulin kuvauksen kahdesta eri näkökulmasta. Mutta tulipa munkin mieleen, miten oikeasti voinkin olla toisten ihmisten mielissä aivan erilainen ihminen kuin olenkaan. Ja se on hieman pelottavaakin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhojen päiväkirjojen ja kirjeiden lukemisesta on joskus apua, kun mietitään kuka muistaa asiat oikein ja kuka väärin. Aina se ei tietenkään auta, koska monet asiat ovat jo tapahtumahetkellä tulkinnanvaraisia. Mutta sitten on sellaisia asioita, jotka eivät ole voineet useammalla kuin yhdellä tavalla tapahtua. Esim. että tapahtuiko jokin ennen mummon hautajaisia vai kolme kuukautta niiden jälkeen.

Tuollaisissa päivämäärä-asioissa tosiaan voikin olla apua, mutta kun asia on kirjoitettu päiväkirjaan, se on jo sillä hetkellä muisto. Julia Korkmania haastateltiin Hesarissa jostain aiheesta, ja hän puhui hyvin siitä, miten epäluotettavia muistot esim. rikostutkinnassa ovat.

Ap

Totta kai. Mutta on siinä kuitenkin eroa, muistellaanko jotain tapahtumaa saman päivän iltana vai 20 vuoden kuluttua.

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän Apn pointin. Molemmat osapuolet kokevat saman tilanteen erilaisena oman menneisyytensä ja luonteensa takia. Kai näihin olisi tartuttava juuri keskustelemalla, tuntemalla puolison, oppii näkemään asiat hänen tavallaan.

Itsekin säikähdin, kun mielestäni meillä on oikein onnelliset ja hyvät 25v yhdessäoloa takana. Vaimo kuitenkin näkee asian hyvin eri tavalla, johtuen hänen äitinsä kuolemasta tm hylkäämisestä lapsena. Hän olisi kaivannut enemmän läheisyyttä, ja näin ollen voisi sanoa, ettei meidän liitto ole ollut onnellinen.

Pelottavaa siinä on se, mikä toiselle riittää, ei välttämättä riitä toiselle. Kokemus voi olla hyvinkin erilainen. Kuuntelemalla voi oppia paljon, jos toinen on valmis puhumaan.

Vaimo ei sitten heti voinut sanoa, että kaipaisi enemmän läheisyyttä, vaan vasta kun on oltu kauan yhdessä. Ajatteliko hän, että asian ääneen sanomisesta ei olisi apua. Vai yrittikö hän ehkä joskus sanoa sitä, mutta et ollut vastaanottavainen?

En tietenkään tiedä teidän asioista, minä vain spekuloin.

Ihmisten havaintokyvyssä on varmaan aikamoisia eroja. Olen viime aikoina alkanut tuntea vastenmielisyyttä erästä tuttavaa kohtaan ja pystyn vain vaivoin peittämään sen. Tämä nainen ei tunnu huomaavan lainkaan, että jokin on vialla ja käyttäytyy niin kuin olisimme ylimmät ystävät.

up