Lue keskustelun säännöt.
Olen huomannut että naiset jotka olivat teinejä liiallisen laihuuden olessa muotia, kärsivät helposti syömishäiriöistä aikuisenakin
25.11.2019 |
80 luvun lopussa ja 90 luvulla teininä olleet helposti omaavat paljon tiukemman ja kieromman kehokuvan sekä suhtautuvat aikuisiällä laihduttamiseen todella myrkyllisesti eivätkä tyydy usein normaaliin painoon vaan pitää olla ainakin lievästi alipainoinen että on onnistunut laihduttamisessa. Nyt myös nämä "irc gallerian ajan nuoret" jotka elivät teini ikää 2006-2013 toistavat samaa kavaa sillä silloin muodissa oli olla huomiota herättävän laiha ja esim emo kulttuurissa liika laihuus oli ihailtua. En sano että kaikki sairastuvat uudestaan syömishäiriöihin mutta riski tuntuu olevan suurempi kun tuohon aivojen kehityksen yhteen tärkeimpään aikaan on tuollainen ihanne lyöty päähän. Onko muilla havaintoja tästä ilmiöstä?
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyaika on hyvonvointivaltioissa monen ihmisen tuho, koska kaikki on niin helppoa ja tarpeetonta informaatiota tunkee joka suunnasta. Syömishäiriöt, vegaanit ja feministimummonpillut kuuluu laittaa laitokseen.
Se oliski ku mielenterveyden ongelmia vois laittaa laitokseen niistä kärsivien ihmisten sijasta.
No höpönpöpön. Laihuus oli muotia esim. 1920-luvulla tai 60-luvulla. Itse olin nuori 80-luvun lopussa eikä silloin ollut mikään yletön laihuus edes muotia. Ja vaikka olisi ollutkin, melkein kaikki olivat hoikkia vain siksi, että ei ollut rahaa herkkuihin, ei käyty hampurilaisella tai pitsalla, ei juotu limuja tai energiajuomia ja joka paikkaan piti kävellä tai pyöräillä. Illat oltiin ulkona pyörimässä ympäriinsä eikä kotona netissä. Kukaan ei edes miettinyt mitään painoa vaan ihan vaan eli elämäänsä. Kukaan ei laihduttanut eikä käynyt salilla.
Syömishäiriöt ovat mielisairauksia, jotka yleensä liittyvät tietynlaiseen persoonallisuuteen. Sairastuneilla on paljon suurempia ongelmia kuin muoti.
Joskus satoja vuosia sitten anorektikot paastosivat muka uskonnollisista syistä. Oli hienoa osoittaa, että oma liha ei ole heikko. Syy aina löydetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaika on hyvonvointivaltioissa monen ihmisen tuho, koska kaikki on niin helppoa ja tarpeetonta informaatiota tunkee joka suunnasta. Syömishäiriöt, vegaanit ja feministimummonpillut kuuluu laittaa laitokseen.
Se oliski ku mielenterveyden ongelmia vois laittaa laitokseen niistä kärsivien ihmisten sijasta.
MIelenterveysongelma johtuvat lapsellisista ajatuksista, jotka taas ovat heikkoutta ja pelkuruutta. Niiden olemassaololle on kuitenkin aina järkiperäinen syy, jota psykologia yrittää selivitellä. Mutta ongelmat ratkeaa kun ihmisen elämällä tarkoitus ja elämästä osaa nauttia kukin omalla tavallaan. Lapsellisuus ja heikkous tuhoaa ihmiskuntaa.
Vierailija kirjoitti:
No höpönpöpön. Laihuus oli muotia esim. 1920-luvulla tai 60-luvulla. Itse olin nuori 80-luvun lopussa eikä silloin ollut mikään yletön laihuus edes muotia. Ja vaikka olisi ollutkin, melkein kaikki olivat hoikkia vain siksi, että ei ollut rahaa herkkuihin, ei käyty hampurilaisella tai pitsalla, ei juotu limuja tai energiajuomia ja joka paikkaan piti kävellä tai pyöräillä. Illat oltiin ulkona pyörimässä ympäriinsä eikä kotona netissä. Kukaan ei edes miettinyt mitään painoa vaan ihan vaan eli elämäänsä. Kukaan ei laihduttanut eikä käynyt salilla.
Syömishäiriöt ovat mielisairauksia, jotka yleensä liittyvät tietynlaiseen persoonallisuuteen. Sairastuneilla on paljon suurempia ongelmia kuin muoti.
Joskus satoja vuosia sitten anorektikot paastosivat muka uskonnollisista syistä. Oli hienoa osoittaa, että oma liha ei ole heikko. Syy aina löydetään.
Syömishäiriöitä ja anoreksiaa alettiin juurikin tutkimaan tuolloin 1920 kun tapauksia alkoi ilmestymään enemmän ja enemmän että nainen ei jostain syystä halunnut syödä tai oksensi syömänsä ruuan pois laihtuakseen sekä sopiakseen muottiin. Tavallaan silloin alkoi tämä nykyaikanakin näkyvä anoreksian muoto missä laihuutta tavoitellaan pelkästään ulkonäön takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikinä en ole laihduttanut. Siis IKINÄ. Lisäksi olen aina ollut tyytyväinen ulkonäkööni. Minusta tämä ulkonäkökeskeisyys on vasta paljon minua nuorempien juttu. Kun me 70-luvulla syntyneet oltiin teinejä, vaalea huulipuna oli jo ihan tyrkkyjen hommaa, ja nykyisille pakaravaatteille olisi naurettu.
P.S. Jos ihmiset olivat 80-luvulla hoikkia, ei se laihduttamisesta johtunut, vaan liikunnasta ja terveellisemmästä ruuasta.
t. nainen vm. 1973
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No höpönpöpön. Laihuus oli muotia esim. 1920-luvulla tai 60-luvulla. Itse olin nuori 80-luvun lopussa eikä silloin ollut mikään yletön laihuus edes muotia. Ja vaikka olisi ollutkin, melkein kaikki olivat hoikkia vain siksi, että ei ollut rahaa herkkuihin, ei käyty hampurilaisella tai pitsalla, ei juotu limuja tai energiajuomia ja joka paikkaan piti kävellä tai pyöräillä. Illat oltiin ulkona pyörimässä ympäriinsä eikä kotona netissä. Kukaan ei edes miettinyt mitään painoa vaan ihan vaan eli elämäänsä. Kukaan ei laihduttanut eikä käynyt salilla.
Syömishäiriöt ovat mielisairauksia, jotka yleensä liittyvät tietynlaiseen persoonallisuuteen. Sairastuneilla on paljon suurempia ongelmia kuin muoti.
Joskus satoja vuosia sitten anorektikot paastosivat muka uskonnollisista syistä. Oli hienoa osoittaa, että oma liha ei ole heikko. Syy aina löydetään.
Syömishäiriöitä ja anoreksiaa alettiin juurikin tutkimaan tuolloin 1920 kun tapauksia alkoi ilmestymään enemmän ja enemmän että nainen ei jostain syystä halunnut syödä tai oksensi syömänsä ruuan pois laihtuakseen sekä sopiakseen muottiin. Tavallaan silloin alkoi tämä nykyaikanakin näkyvä anoreksian muoto missä laihuutta tavoitellaan pelkästään ulkonäön takia.
Anorektikot eivät laihduta ulkonäön takia vaan sen takia, että heillä on sairaalloinen kontrollin ja hallinnan tarve. Paastossa suurimman tyydytyksen tuottaa se, että on niin vahva, ettei tarvitse ruokaa. Ulkonäkö on ehkä pintapuolinen selitys, johon sairastunutkin saattaa aluksi uskoa mutta ei se ole oikea, perimmäinen syy. Itsensä h*ngiltä paastonneita ihmisiä on ollut maailmansivu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikinä en ole laihduttanut. Siis IKINÄ. Lisäksi olen aina ollut tyytyväinen ulkonäkööni. Minusta tämä ulkonäkökeskeisyys on vasta paljon minua nuorempien juttu. Kun me 70-luvulla syntyneet oltiin teinejä, vaalea huulipuna oli jo ihan tyrkkyjen hommaa, ja nykyisille pakaravaatteille olisi naurettu.
P.S. Jos ihmiset olivat 80-luvulla hoikkia, ei se laihduttamisesta johtunut, vaan liikunnasta ja terveellisemmästä ruuasta.
t. nainen vm. 1973
Sama kokemus. Ei kasarilla olleet ainakaan teinit dieetillä tai edes herkkulakossa, koska herkkuja sai muutenkin niin vähän. Kaikki söivät kouluruuan eivätkä lähteneet lähikauppaan ostamaan patonkia tms. Keho oli olemassa siksi, että siinä elettiin, ei sen takia, että sitä olisi esitelty. Jos silloin olisi joku keskittynyt ulkonäköönsä itseään kuvaillen kuten nykyään on tavallista, häntä olisi pidetty hulluna.
Olin teini-ikäisenä eli noin vuodet 1991-1994 ihan luonnostani laiha. Mielestäni liiankin laiha. Liikuin paljon arjessa ja halusin jopa lihottaa itseäni ja söin tahalleen hampurilaisia ja suklaata paljon. En vain lihonut. No, aika teki tehtävänsä ja olen nyt siis nelikymppinen ja BMI onkin 26 ja se on jo liikaa, nyt vain en laihdu millään edes normaalipainon puolelle. En ole koskaan kuitenkaan ihannoinut laihuutta.
Nykyaika on hyvonvointivaltioissa monen ihmisen tuho, koska kaikki on niin helppoa ja tarpeetonta informaatiota tunkee joka suunnasta. Syömishäiriöt, vegaanit ja feministimummonpillut kuuluu laittaa laitokseen.