Jäin sinkuksi - 25-vuotiaana ja lapsettomana. Epätoivo iskee.

Olet ihan oikeassa. Nyt se on ohi. Sulla oli niin tarkkaan suunniteltuna miten elämä pitää elää että saat siitä korkeimmat pisteet. Sitten et pystynytkään sellaiseen suoritukseen jossa kaikki olisi onnistunut heti. Kyllä sun elämä on nyt pilalla, pysyvästi. Ei tästä voi enää toipua. Vaikka löytäisitkin miehen ja saisit onnistuneesti lapsia, ei se vaan ole saman arvoista kun ei tee nuorena niinkun tottelevaiselta kunnon tytöltä odotetaan.

Vanha kurppa olet, 25-vuotias vanhapi ka, ja ehdottomasti sun pitää, täytyy ja kannattaa nyt sääliä itseäsi ja ymmärtää olevasi lopullisesti luuseri ja ihm sroska. Sehän on siis luuseri ja ihm sroska, kun tekee suunnilleen niinkun muutkin keskimäärin eikä loista ja erotu täydellisellä suoriutumisellaan. Nämä on säännöt, ne on kiveen kirjoitettu ja taivaasta annettu etkä voi niitä muuttaa. Sun omilla asenteilla, arvoilla ja valinnoilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mikä elämässä on tärkeää. Nyt jos tulet onnelliseksi niin se on vaan noloa kun se ei näytä ulospäin siltä miltä halusit, eikä sillä sitten ole enää mitään arvoa.

Ei elämällä ole sulle enää mitään annettavaa. 60 vuotta vapautta tehdä mitä haluat, mutta mitä sillä enää tekee kun ei pysty pakottamaan itseään tiukimpiin mahdollisiin normeihin? Pelkkää kituuttamista ja häpeää.

:)))

Ei hyviä ole ikinä tarjolla..

Näin 26-vuotiaana kaverina, joka ei ole naista edes kädestä pitänyt on sanottava AP:lle, että ei se tilanteesi ehkä nyt kuitenkaan ole niin epätoivoinen. Jollekin olet kuitenkin kelvannut, joten eiköhän sieltä joku mies vielä löydy. Hyvä mies vieläpä.

Terveisin Naispelko26

Plaah. Ja mnä en ollu 25 vuotiaan edes seurustellut kenenkään kanssa. - Hyvä, että pitäny vastakkaista toistakädestä ja jomun kerran halannu. - - Ei ei. En ole edes mikään eriyinen itseeni sulkeuunut introvertti. 

Vierailija kirjoitti:

Itke vasta siinä vaiheessa, kun alat olla liki nelikymppinen lapseton ja elät huonossa liitossa.

Tai on lapset ja huonossa liitossa :/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi jestas. Sinulla on vielä vaikka kuinka monta vuotta aikaa etsiä itsellesi mies.

Hedelmällisyys olisi suotavaa käydä tarkistamassa, koska tiedän 20v. naisen jolla ei lääkärin mukaan toimi pallurat.

Ei ole mitään väliä, koska pääasiahan on PILLURA toimii !

Minä löysin elämäni miehen kun olin täyttänyt 27.

Kyllä niitä hyviäkin miehiä vapautuu, tuskin itsekään lasket itseäsi huonoksi parisuhteeseen kelpaamattomaksi ihmiseksi koska olet tuon ikäinen ja sinkku.

Aina jaksetaan vinkua miten kaikki omanikäiset "hyvät on jo viety". Asetu välillä sinne toisen puolen saappaisiin ja hanki joku itsetunto.

Kolmeakymmentä lähestyvien naisten tulisi miettiä koiran hankkimista lapsen sijaan

Vierailija kirjoitti:

Minä löysin elämäni miehen kun olin täyttänyt 27.

Kyllä niitä hyviäkin miehiä vapautuu, tuskin itsekään lasket itseäsi huonoksi parisuhteeseen kelpaamattomaksi ihmiseksi koska olet tuon ikäinen ja sinkku.

Aina jaksetaan vinkua miten kaikki omanikäiset "hyvät on jo viety". Asetu välillä sinne toisen puolen saappaisiin ja hanki joku itsetunto.

Ne alkaa olemaan jo vietyjä. Kokemusta on Tinderin lisäksi muutamasta muustakin sivustosta joissa on tullut ainoastaan kaksi tervejärkistä miestä. Kymmenet muut olivat henkisesti hukassa, laastaria vailla tai hakemassa varaäitiä.

Pitäisi tässä kai olla iloinen edes noista kahdesta jotka palauttivat uskon miehiin. Jotkut saattaa poistua kokonaan sivuilta tuollaisten kokemusten jälkeen enkä yhtään ihmettele..

Vierailija kirjoitti:

Kolmeakymmentä lähestyvien naisten tulisi miettiä koiran hankkimista lapsen sijaan

Cryos ja mukimiehet auttavat hädän hetkellä ;)

Vierailija kirjoitti:

Kolmeakymmentä lähestyvien naisten tulisi miettiä koiran hankkimista lapsen sijaan

Vaikka olen mies niin saaanen silti kysyä, että mihin perustuu ajatuksesi, että kaikki (naiset tai meieht) haluaisivat saada jälkikasvua tai edes itselleen alati jakuvasti kumppanin tai seuralaisen jonka kanssa elää yhdessä? 

 Kyllä myönnän, että on minullakin hetkeni ja aikani, jolloin olen ajaellutt ja varmaan jatkossakin tulen ajattelemaan että saataisi olla, joskus olla suuremmoista, jos kohtaisin ja löytäsin iselleni kumppanin. T

ai ajattelen, että hankin iselleni elämänkumppani, kuten nyt vaikka koiran. (Ihmislapsen ja minun tai meidän rinnalle haluaisin mieluusi ainakin lähökohtaisesti toisen aikuisen, kun mielesäni ihmislapsi ,ainakin lähökohaisesti "ansaisisisi" kakksi hänestä välittävää ja vastuuta kantavaa ja jakavaa huolajaa) 

Mutta toisaala olen oppinut iloitsemaan ja nauttimaan sinkkuudesta. Niinpä voi mennä viikkoja, ettei elämän "kumppanin puute" tai se, ettei minulla ole jälkikasvua käy edes mielessä.

 Ei kai tähän ny selityksenä voi olla niin yksinkerainen, että hyvähän minun tällaista höpöttää kun miehenä von saada, ainakin teoriassa vaikka biologisia jälkeläisiä yli 60 vuotiaana; eli ts. huomattavasti vanhemapana kuin minä olen nyt.

No joo en käy tuota biologisa fakaa kiistämään. Mut luulen kuienkin, etä aika harva mies onnistunee saamaan yli 60 vuotiaana ensimmäistä kertaa jälkikasvua.

Ja entäs  kumppanin saaminen? No joo. Kuten sanotu ja "taas" sann ja kertaan; monintavoin hyvää elämää voi elää ilman jumppaniakin. - Vielä elän itse toiveissa, että en tule kuolemaan yksin.

 Mutta eihän yksin eläminen ja asuminen sitä tarkoitakaan, että  tulisi kokea ja tuntea itsensä (hyvin) yksinäiseksi. Tai en ainakaan itse koe akiivisesti olevani eriyisen yksinäinen. Onneksi.           

Sinkkumies

Vierailija kirjoitti:

Näin 26-vuotiaana kaverina, joka ei ole naista edes kädestä pitänyt on sanottava AP:lle, että ei se tilanteesi ehkä nyt kuitenkaan ole niin epätoivoinen. Jollekin olet kuitenkin kelvannut, joten eiköhän sieltä joku mies vielä löydy. Hyvä mies vieläpä.

Terveisin Naispelko26

No, sinua vuosia seuranneena voin sanoa, että ihan itsestäsi on kiinni, kun naista et saa. Yli kymmenen vuotta sitten yläasteella saaduista traumoista et edelleenkään yritä päästä eroon, vaan edelleen juokset tyttöjä pakoon, kuin säikky pikkupoika. Ei ihme, ettei käsikynkkääkään heru neideiltä.

Minuakin kiusattiin koko peruskouluajan vastakkaisen sukupuolen (poikien) toimesta ja kyllä, pelkäsin miehiä ja luulin olevani tyttöystäväksi kelvoton sinne parikymppiseksi asti, kunnes pari vuotta sitten otin asenteen, että minulla ei lue otsassa leimaa, että olen ällöttävä ä..mmä, eikä ällöttävyyteni ollut mikään yleinen totuus, vaan muutamien vanhojen luokkakavereideni keskeinen sadistinen leikki. Minulla oli mahdollisuus joko päästä asiasta yli, tai jäädä loppuelämäkseni katselemaan miehiä kaukaa ja huokailemaan haikeasti. 

Yhdessä yössä en miespelostani päässyt yli ja vielä nykyäänkin jännitän miesten kanssa kommunikointia ja läheisyyttä. Mutta pointtini on, että niistä traumoista en pääse yli välttelemällä miehiä, se ei vienyt tilannetta vuosienkaan jälkeen mihinkään suuntaan, vaan nimenomaan tutustumalla miehiin ja näkemällä, että maailmassa on muitakin miehiä, kuin ne p4skiaiset, jotka epäonnekseni luokalleni tulivat.

Sinullakin on mahdollisuus päästä yli pelostasi, jos haluat. Ja se onnistuu vain kohtaamalla pelkosi, vaikka ehkä uskotkin, että odottamalla se pelko vielä lähtee

Tietenkin on eri asia, jos et edes välitä naisista ja yksinolo sopii sinulle. Sitten asialla ei ehkä ole niin kovaa kiirettä, mutta mieti nyt vielä, haluatko jonain päivänä olle Naispelko 37v. Et varmaan?

Ap, olet varmaan trolli, tai sinulla on vaihdevuodet hyvin ajoissa. Tinderiin siitä, niin kuukausien päästä sinulla voi olla taas parisuhde ja parin vuoden päästä ehkä niitä lapsiakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin 26-vuotiaana kaverina, joka ei ole naista edes kädestä pitänyt on sanottava AP:lle, että ei se tilanteesi ehkä nyt kuitenkaan ole niin epätoivoinen. Jollekin olet kuitenkin kelvannut, joten eiköhän sieltä joku mies vielä löydy. Hyvä mies vieläpä.

Terveisin Naispelko26

No, sinua vuosia seuranneena voin sanoa, että ihan itsestäsi on kiinni, kun naista et saa. Yli kymmenen vuotta sitten yläasteella saaduista traumoista et edelleenkään yritä päästä eroon, vaan edelleen juokset tyttöjä pakoon, kuin säikky pikkupoika. Ei ihme, ettei käsikynkkääkään heru neideiltä.

Minuakin kiusattiin koko peruskouluajan vastakkaisen sukupuolen (poikien) toimesta ja kyllä, pelkäsin miehiä ja luulin olevani tyttöystäväksi kelvoton sinne parikymppiseksi asti, kunnes pari vuotta sitten otin asenteen, että minulla ei lue otsassa leimaa, että olen ällöttävä ä..mmä, eikä ällöttävyyteni ollut mikään yleinen totuus, vaan muutamien vanhojen luokkakavereideni keskeinen sadistinen leikki. Minulla oli mahdollisuus joko päästä asiasta yli, tai jäädä loppuelämäkseni katselemaan miehiä kaukaa ja huokailemaan haikeasti. 

Yhdessä yössä en miespelostani päässyt yli ja vielä nykyäänkin jännitän miesten kanssa kommunikointia ja läheisyyttä. Mutta pointtini on, että niistä traumoista en pääse yli välttelemällä miehiä, se ei vienyt tilannetta vuosienkaan jälkeen mihinkään suuntaan, vaan nimenomaan tutustumalla miehiin ja näkemällä, että maailmassa on muitakin miehiä, kuin ne p4skiaiset, jotka epäonnekseni luokalleni tulivat.

Sinullakin on mahdollisuus päästä yli pelostasi, jos haluat. Ja se onnistuu vain kohtaamalla pelkosi, vaikka ehkä uskotkin, että odottamalla se pelko vielä lähtee

Tietenkin on eri asia, jos et edes välitä naisista ja yksinolo sopii sinulle. Sitten asialla ei ehkä ole niin kovaa kiirettä, mutta mieti nyt vielä, haluatko jonain päivänä olle Naispelko 37v. Et varmaan?

Ap, olet varmaan trolli, tai sinulla on vaihdevuodet hyvin ajoissa. Tinderiin siitä, niin kuukausien päästä sinulla voi olla taas parisuhde ja parin vuoden päästä ehkä niitä lapsiakin.

Tottahan toki tiedostan itsekin sen, että ongelma on päässäni. Osittain se ongelma on ehkä tietynlainen pelastuskin. Ja en oikeastaan enää välttele naisia varsinaisesti, en vain itse tyrkytä itseäni ja seuraani heille. On minuun tässä vuosien varrella muutama nainen tutustunut jonkilaisella kaveritasolla. Olen ylipäätään aika varautunut uusien ihmisten suhteen, mutta en varsinaisesti pelkää naista joka minun kanssani haluaa olla ja tutustua. Kohdallani se tutustuminen vie kyllä aikaa, mutta on osa sen ajan käyttänyt ja saanut minusta sanoja irti. Tuollainen käytös minua kohtaan on toiminut jonkilaisena terapiana sen suhteen, että en ihan niin pelokas enää ole.

Sitä kun on sen kaiken pasken päälle saanut kokea jotain ihan mukavaakin naisten kanssa niin ei ehkä enää ihan niin paljoa pelkää ja ajattele, että kaikilla naisilla on jotain minua vastaan. Tyhmää edes olettaa, että kaikki naiset vihaisi minua jne. mutta se oli se käyttäytyminen minua kohtaan, joka tuki tuota ajatustani. Nyt kun on saanut muunkinlaista huomiota osakseen kuin sitä negatiivista, niin on helpompi olla. Jonkinasteisesta naispelosta tulen kärsimään aina, mutta en näe, että se esimerkiksi tälläkään hetkellä oikeasti pariutumista haittaisi. Sitä pariutumista haittaa moni muu asia, jotka toivon mukaan jonain päivänä korjautuu ja osin saan itsekin ne korjattua. Sen jälkeen ehkä uskaltaisi jopa koettaa tehdä jonkinlaista aloitettakin jos sopiva tilaisuus tulisi.

Terveisin Naispelko26