Prinssi Andrew taitaa olla pulassa
Vaikuttaa niin tyhmälle, että en ihmettelisi vaikka se olisi ihan vaan johdateltu ansaan.
Tuo pitkä haastattelu ei ollut ihan viisasta. Oli syytön tai ei.
Kommentit (430)
Vierailija kirjoitti:
Kaikista irvokkainta että Andrewlla itsellään on kaksi tytärtä!
Andrewn tyttäret on joutuneet käymään epsteinin saarella, eli kukaan ei tiedä mitä niillekin on mahdollisesti tehty.
Tai Harryn ja Meghanin joulukeikka jenkkeihin jäädä kuningasperheen pienimmäksi murheeksi (ihan syystäkin) Andrew'n tekemisien rinnalla.
Googlettakaa myös mountbatten + kincora, jos haluatte lukea lisää kuningashuoneen yhteyksistä väkivaltaisiin pedorinkeihin.
EN ihan ymmärrä näitä juttuja, että ensin ne trump-qanon-miehet ovat ihan että kaikki pahat (rikkaat, aateliset, pankkiirit jne) ovat pederasteja ja pitää saada tilivelvollisiksi. Sitten kun epstein vangitaan niin hän onkin joku hero joka ei olekaan kuollut tai ainakaan ei tehny itsaria. Voisiko joku tarkentaa?
Miten musta jotenkin tuntuu että nää on kaikki samaa porukkaa ja trump on vaan harhauttanut tyhmempiä äänestäjiään luulemaan, että en minä vaan ne toiset. Miksiköhän sillä muuten olisi paljon nuorempi itäblokin mallinukke vaimona?
nyt ei jummarra.
Vierailija kirjoitti:
Tai Harryn ja Meghanin joulukeikka jenkkeihin jäädä kuningasperheen pienimmäksi murheeksi (ihan syystäkin) Andrew'n tekemisien rinnalla.
Täällähän meghanhullu pauhas joku aika sitten joittenkin kissanristiäisten aikaan miten Andrew "aitona siniverisenä" oli myrtisä kun joutui seisomaan samalla parvekkeella "halveksimansa" Meghanin kanssa:D Tais olla äijällä vähän suuremmat murheet ja toi halveksintakin ehkä toisin päin.
Vierailija kirjoitti:
EN ihan ymmärrä näitä juttuja, että ensin ne trump-qanon-miehet ovat ihan että kaikki pahat (rikkaat, aateliset, pankkiirit jne) ovat pederasteja ja pitää saada tilivelvollisiksi. Sitten kun epstein vangitaan niin hän onkin joku hero joka ei olekaan kuollut tai ainakaan ei tehny itsaria. Voisiko joku tarkentaa?
Miten musta jotenkin tuntuu että nää on kaikki samaa porukkaa ja trump on vaan harhauttanut tyhmempiä äänestäjiään luulemaan, että en minä vaan ne toiset. Miksiköhän sillä muuten olisi paljon nuorempi itäblokin mallinukke vaimona?
nyt ei jummarra.
Trump ei sinänsä kuuluu tähän keskusteluun, mutta onhan se selvää sen olevan samaa porukkaa.
Sitä vastaan on nostettu syytekin 13-vuotiaan v.äkivaltaisesta r.aiskaamisesta, jonka se uhri perui, koska trumpin kannattajat uhkasivat mm. m.urhata sen perheen.
Trumpilla on niin paljon s.eksuaalirikoksia kontollaan, esim. vaimonsa väkivaltainen r.aiskaus, josta se selvisi, koska r.aiskaus oli laillista avioliitossa silloin, että niillä sen rikoksilla on oma sivunsakin wikissa.
Kaikki nuo kaksinasettelut on keinotekoisia trump vs. hillary jne, samoin kuin kuningashuoneen savuverhot, ne toimii niin kuin taikurit, katso tänne, kädet heiluu täällä, samaan aikaan se oikea asia tapahtuu piilossa.
Vierailija kirjoitti:
Se vain tekee oman osansa.
Ns. sparen osa on kaatua miekkaan.
Charles on myös epstein papereissa ja käyttänyt lolita expressia, charles on peter ballin ystävä (tuomittu pe.dofiili), savillen ystävä, joka on pe.dofiili, nekr.ofiili (yritti mm. saada savillea harryn kummisedäksi).
Nyt kaikki puhuu vain andrewsta....
Siis Jimmy Savile nek.rofiili vai? En kyllä itse ole törmännyt tuohon väitteeseen. Onko linkkiä juttuun?

Googleta itse, savile + necrophilia, kaikki isot lehdet on tehneet juttuja tuosta.
Tuo on siis ihan virallista tietoa, sillä oli sen takia avaimet ruumishuoneisiin.
Vierailija kirjoitti:
Tai Harryn ja Meghanin joulukeikka jenkkeihin jäädä kuningasperheen pienimmäksi murheeksi (ihan syystäkin) Andrew'n tekemisien rinnalla.
No jos se Meghan vaikka esiintyisi jossain ryppyisessä mekossa että saataisiin ne tärkeämmät skandaalinaiheet taas otsikoihin.
Koko ajan olen täällä kirjoittanut, että Meghan on tarkoituksella syötetty susille ja hovissa työntekijät keksivät juttuja, mitkä eivät ole totta, kun media täytyy pitää poissa todellisista ongelmista, eli Williamin 1,5 vuoden salasuhteessa Rosen kanssa ja Katen mt-ongelnista ja juomisesta sekä tästä Andrew'n jutusta. Olen kuulemma vain hullu ja väärässä.... Täällä Australiassa lehdet vaan ovat uskaltaneet noista kirjoittaa jo aiemmin.
Prinsessa Margaretille kelpasi rahvaat miehet. Nai valokuvaajan, myöhemmin rakastajana nuori puutarhuri ja biletti Mick Jaggerin kanssa. Margaretia on sanottu perheen älyköksi, mutta joutui asemansa vangiksi.
No niin, eli tästä keskustelusta on poistettu viestejä, joissa tuodaan esille charlesin lolita expressit jne.
Olisi kiva tietää miksi, onko suomessakin bottitoimintaa, jossa charlesia valkopestään, kertokaa ilmoittiko joku teistä oikeasti sen viestin?
Esim englannissa poistetaan somesta kaikki viittaukset tuohon, vaikka sen nimi on virallisesti fbin epstein papereissa.
Tuossa esim. yksi poistettu viesti uudestaan-
Se vain tekee oman osansa.
Ns. sparen osa on kaatua miekkaan.
Charles on myös epstein papereissa ja käyttänyt lolita expressia, charles on peter ballin ystävä (tuomittu pe.dofiili), savillen ystävä, joka on pe.dofiili, nekr.ofiili (yritti mm. saada savillea harryn kummisedäksi).
Nyt kaikki puhuu vain andrewsta....
Vierailija kirjoitti:
Koko ajan olen täällä kirjoittanut, että Meghan on tarkoituksella syötetty susille ja hovissa työntekijät keksivät juttuja, mitkä eivät ole totta, kun media täytyy pitää poissa todellisista ongelmista, eli Williamin 1,5 vuoden salasuhteessa Rosen kanssa ja Katen mt-ongelnista ja juomisesta sekä tästä Andrew'n jutusta. Olen kuulemma vain hullu ja väärässä.... Täällä Australiassa lehdet vaan ovat uskaltaneet noista kirjoittaa jo aiemmin.
Jos Williamilla tosiaan on toinen ja Kate on juoppo, niin ei hyvin mene Englannissa. Siihen vielä Brexit päälle.
Willian ja Kate on sitten tosi huippu hyviä näyttelijöitä jos on totta, että taustalla on salaisia suhteita ja alkoholiongelmia.
Ne ei näytä millään epätoivoiselta pariskunnalta. Pikemminkin hyvin onnellisilta.
Mä en usko enää mihinkään näihin juttuihin. Mennyt aivan täysin usko lehdistöön ja niihin naisiin jotka keski-ikäisinä tulevat esiin kaltoinkohdeltuina koska heille tehtiin sitä ja tätä ja aina jonkun varakkaan ja tunnetun miehen tekemänä. Näistä jutuista ei tietenkään ole muuta todistetta kuin joku suttuinen valokuva josssa seistään vierekkäin ja joka on otettu toisesta valokuvasta joka on otettu kolmannesta valokuvasta. Mites se leidi siinä kuvassa. Oliko mukana sessiossa, vai mitä? Kuvistakin voi valkata ne henkilöt joita syytetään ja sitten se kuva on "todiste". Lehdistön mielestä todiste Andrewin syyllisyydestä on se että hän sanoi ettei muista koskaan nähneensä edes koko tyttöä. Mun mielestä jos ei edes muista nähneensä niin ei sitten ole ollut seksiäkään. Luonnollinen ajattelutapa. Mutta koska Andrewilla ei ole muistikuvia koko tytöstä tai siitä että valokuvaa on koskaan otettu niin hänen on oltava syyllinen.
Joku Jari Sillanpää sitten taas on mammojen suuri suosikki vaikka on todistetusti huumeidenkäyttäjä ja järjestänyt huume-seksibileitä kotonaan.

Onhan sitä toki rikkaita pervoja miehiä mutta niin on myös ahneita naisia ja sitten vielä kaikenlaisia kiristäjiä ja huiputtajia.
Mutta se, että vasta vuosien päästä aletaan hakemaan oikeutta on epäilyttävää.
Kaikki on niin valmiita ajattelemaan heti pahinta. Vaikea siinä on puolustautua.
Vierailija kirjoitti:
Mä en usko enää mihinkään näihin juttuihin. Mennyt aivan täysin usko lehdistöön ja niihin naisiin jotka keski-ikäisinä tulevat esiin kaltoinkohdeltuina koska heille tehtiin sitä ja tätä ja aina jonkun varakkaan ja tunnetun miehen tekemänä. Näistä jutuista ei tietenkään ole muuta todistetta kuin joku suttuinen valokuva josssa seistään vierekkäin ja joka on otettu toisesta valokuvasta joka on otettu kolmannesta valokuvasta. Mites se leidi siinä kuvassa. Oliko mukana sessiossa, vai mitä? Kuvistakin voi valkata ne henkilöt joita syytetään ja sitten se kuva on "todiste". Lehdistön mielestä todiste Andrewin syyllisyydestä on se että hän sanoi ettei muista koskaan nähneensä edes koko tyttöä. Mun mielestä jos ei edes muista nähneensä niin ei sitten ole ollut seksiäkään. Luonnollinen ajattelutapa. Mutta koska Andrewilla ei ole muistikuvia koko tytöstä tai siitä että valokuvaa on koskaan otettu niin hänen on oltava syyllinen.
Joku Jari Sillanpää sitten taas on mammojen suuri suosikki vaikka on todistetusti huumeidenkäyttäjä ja järjestänyt huume-seksibileitä kotonaan.
Epstein oli kyllä ihan tuomittu seksirikollinen. Joka murhattiin siellä vankilassa.

Just. Epstein on tuomittu alaikäisten tyttöjen parittamisesta. Onko sinun mielestä ihan normaalia hengailla tuollaisen ihmissaastan kanssa? Jos ei ole mitään mielenkiintoa ko. henkilön ”erikoisalaan”?
Vierailija kirjoitti:
Mä en usko enää mihinkään näihin juttuihin. Mennyt aivan täysin usko lehdistöön ja niihin naisiin jotka keski-ikäisinä tulevat esiin kaltoinkohdeltuina koska heille tehtiin sitä ja tätä ja aina jonkun varakkaan ja tunnetun miehen tekemänä. Näistä jutuista ei tietenkään ole muuta todistetta kuin joku suttuinen valokuva josssa seistään vierekkäin ja joka on otettu toisesta valokuvasta joka on otettu kolmannesta valokuvasta. Mites se leidi siinä kuvassa. Oliko mukana sessiossa, vai mitä? Kuvistakin voi valkata ne henkilöt joita syytetään ja sitten se kuva on "todiste". Lehdistön mielestä todiste Andrewin syyllisyydestä on se että hän sanoi ettei muista koskaan nähneensä edes koko tyttöä. Mun mielestä jos ei edes muista nähneensä niin ei sitten ole ollut seksiäkään. Luonnollinen ajattelutapa. Mutta koska Andrewilla ei ole muistikuvia koko tytöstä tai siitä että valokuvaa on koskaan otettu niin hänen on oltava syyllinen.
Joku Jari Sillanpää sitten taas on mammojen suuri suosikki vaikka on todistetusti huumeidenkäyttäjä ja järjestänyt huume-seksibileitä kotonaan.
Andrewtahan ei ole kukaan haastanut oikeuteen eikä häneltä ole kukaan vaatinut latin latia. Hänen toivotaan vain todistavan Epstein-jutussa.
Pahinta Andrewn jutussa on se, että hän vielä Epsteinin pedofiliatuomion jälkeen vieraili ja asui 4 pv hänen luonaan.
Sanoi katuvansa sitä nyt, mutta kun se oli niin mukavaa.