Minkälainen oli päivä tai tunnelma silloin kun kuolema tuli
tai lähtö lähellä. Toki vaikeata niiden vastata ketkä poistuivat, mutta jos joku selviytyi tai näki läheltä toisen poismenon niin oliko siinä päivässä aistittavissa jo jotain? Itse koin semmosen tässä taannoin ja ei tullut lähtö vielä vaikka läheltä piti, mutta muistan kuinka kaikki oli aamusta alkaen jotenkin outoa, etenkin hiljaisuus ja kun maalla asun niin tuntui kun kaikki odottaisivat jotain luontokin. Outoa oli kyllä. No ehkä hölmö kysymys mutta kysyn silti.
Kommentit (13)
Ei mitään poikkeavaa. Normipäivä, jonka päätteeksi kaveri lähti perseilemään mopon kanssa ja tappoi itsensä.
Ajotaidot hukassa, liian suuret luulot omasta osaamisesta ja riskien vähätteleminen ("Ei se pelaa joka pelkää").
Pelata voi muutekin kuin omalla hengellään ja terveydellään.
Ei ole hölmö kysymys. Itselläni kokemus erään iäkkään ihmisen poismenosta. Hän näki läheisen tulevan hakemaan, se oli onnellinen tilanne. Itselleni jäi ihana tunne, että rakkaamme ovat meitä vastassa, kun lähdön hetki koittaa. Olen hoitoalalla.
.
Olin raskaana ja touhusin tiskikoneella kun exän mummo jota en tuntenut vilahti mieleeni rauhallisena ja viisaana. Hän jätti viestin viimeisen. Jatkoin tiskikoneen täyttöä ja kohta soi miehen puhelin. Mies meni hiljaiseksi, kyyneleet valui ja sanoi että mummi on kuollut.
N45
Kaverin isä valitteli aamulla huonoa oloaan ja kuoli sydäriin vissiin ruokatunnilla, en tiedä hänen päivästään muuta mutta muilla tais olla aika hiljasta ennen tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kokemus erään iäkkään ihmisen poismenosta. Hän näki läheisen tulevan hakemaan, se oli onnellinen tilanne. Itselleni jäi ihana tunne, että rakkaamme ovat meitä vastassa, kun lähdön hetki koittaa.
.
Kuka on vastassa niitä ihmisiä, joilla ei ole koko elämänsä aikana ollut yhtäkään läheistä, rakastettua ihmistä? Tämä kysymys onkin vaikea vastata, koska moni lapsi syntyy väkivaltaisten ja jopa psykopaattisten vanhempien "nyrkkeilysäkiksi" ja kuolee naimattomana, lapsettomana ja yksinäisenä, tuntematta koskaan rakkautta ketään kohtaan.
Kuka on heitä vastassa? Jeesus itse? Vai kymmenen seksinnälkäistä neitsyttä, kuten muslimeille luvataan?
Nyt vähän valoja päälle noihin henkimaailman juttuihin. Eihän
Mun tuttu kuoli syöpään ja juuri siitä päivästä en tiedä mutta töissä peitti hyvin kyllä ja poltteli tupakkia viel ennen sairaslomaa. Viimesenä työpäivänä oli aika hiljanen ja itekseen sen muistan. Kuultiin sairaudesta myöhemmin. Sairaaloissa varmaan arkipäivää mutta ehtiikö fiiliksiä sen kummemmin aistimaan.
Kun puoliso kuolee en todellakaan osannut odottaa kahta poliisia oven taakse ilmoittamaan kuolemasta. Ei äkillistä ja hyvin läheisen kuolemaa osaa aavista, ei millään, sillä se uutisen shokki on niin mieletön.
Olin aamulla liimannut postimerkit joulukortteihin, vienyt ne postiin ja paluumatkalla ostin ystävälle amarylliksen kukkakaupasta. Ihan tavallinen joulukuun sumuinen sohjopäivä ja pientä jouluhässäkkää lähiostarilla. Taisin siivota jotakin kaappia ovikellon soidessa ja ajattelin, että taas joku taidekauppias heiluu oven takana.
Isoäitini ja isäni kuolemat olivat niin luonnolliset, että sitä vain toivoi että pääsevät pian rauhaan.
LOpetin ne kuolemaa ennakoivat hömpötykset, kun on ihan tarpeeksi jo selvitä toisen kuolemasta. On sitten eri juttu, mitä kaikkea aavistelua kokee toisen kuoleman jälkeen.
Monet aistii oman kuolemansa. Antavat ohjeita, järjestelevät asioita.
Heräsin omaan huutooni aamuyöstä. Parin tunnin kuluttua isä soitti, että äiti kuoli kaksi tuntia sitten.
Isän kuolemasta en tuntenut mitään.
Äitini näki enneunen jossa äitinsä hyppäsi bussiin, nauroi ja vilkutti. Bussi huristeli pölyistä tietä kunnes katosi.
Isänsä taas lähti veneellä. Souteli sumuun.
Vierailija kirjoitti:
Monet aistii oman kuolemansa. Antavat ohjeita, järjestelevät asioita.
Isä teki juuri näin. Teki testamentin ja kuoli pois. Mielisairaalassa, oli tullut korvasta verta. Oli alkoholistin lapsi, älykäs muttei kovin kestävä elämän tuulissa.
Sillee samaan aikaan ns viisas ja hullu.
Itse se pitää vastuu toipumisesta ottaa. Muuten jää elämättä ja vain tekee hidasta laajennettua itsemurhaa.
En kestä masentajia enkä alkoihmisiä. En vain kestä. En halua ymmärtää enkä tulla imaistuksi epäonnellisuuden syövereihin ja kannatella jotakuta joka ei edes tahdo muutosta.
Vanhemman kuuluu hoitaa oma kasvunsa. Lapsi ei ole kaatopaikka eikä ahdistuslääke.
Olen iloinen että hän kuoli koska hän kyllä manipuloi ja söi elämänilon.
Kyllä addikti aina seuraa saa. Ja puolison. Kuka vain käy.
Jäljet vain ovat sitten mitä ovat.
Paljon on eläviä kuolleita... Joskus tapahtuu ihme ja elämän henki alkaa muutoksen.
Voin vain toivoa parasta ja jättää elämän haltuun.
Toiveikasta päivää.
Ei pystynyt mitenkään arvaamaan, sanoi äitini päivästä jolloin isäni kuoli.