Tämän kaiken opin lastensuojelulaitoksissa

Työntekjän roolissa olin koulun harjoittelussa lasulaitoksessa. Voin allekirjoittaa mitä toit ap esiin. Osa tekee työnsä paremmin kuin toiset mutta ei niihin lapsiin siellä kukaam rakastu. Kunhan perustarpeista huolehditaan. Kaikilla on omat perheensä joista pitää jaksaa välittää isommin vielä töiden jälkeenkin. Sad but true.

Vanginvartijoitahan ne on kevytvankilassa, ei muuta. Lasten rangaistuslaitoksiahan ne on.

Eipä sitä kukaan voisi tehä jos niihin lapsiin/nuoriin "rakastuisi". Joku ammatillisuus on pakko olla.

Ruokaa varastamaan opittiin. Syödä kun ei saanut nälän hetkellä. Jos myöhästyi ruokailusta niin ei saanut syödä olleskaan.

Vierailija kirjoitti:

Eipä sitä kukaan voisi tehä jos niihin lapsiin/nuoriin "rakastuisi". Joku ammatillisuus on pakko olla.

Niin. Ammattimaisesti, mutta ei tunnekylmän välinpitämättömästi.

Oletan nyt kun en ole vanhempieni kanssa juuri asunut. Oletan, että kotona äiti ja isä jotka lastaan rakastavat ohjaavat, neuvovat ja kasvattavat häntä auttaen lastaan myös aikuisenakin ollen tukena. Itse ainaskin tekisin lapsilleni niin.

Lastensuojelulaitoksissa.. noh.. sinua pidetään kuukausia, jopa vuosia, metsän keskellä lukkojen takana täysin eristyksissä muusta maailmasta ilman muuta aktiviteettiä kuin passiivinen sohvalla makaaminen telkan tuijotuksen kera aina siihen asti kun täytät 18 vuotta jonka jälkeen samana syntymäpäivänä sinut nakataan johonkin yksiöön asumaan, kerrotaan miten ja mitä tukia haet toivotettaen hyvää loppuelämää.

Voin kyllä sanoa, että olin ja olen edelleen täysin pihalla miten tässä yhteiskunnassa tulisi toimia vaikka aikaa sijoitukseni päättymisestä on jo lähes 10 vuotta aikaa. Se, että minut pakotettiin rangaistusten uhalla pesemään työntekijöiden autoja ilmaiseksi ei ole mitään kasvattamista!

"Sen minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa ja kun paskat on jo reisillä niin turha sitä on itkeä sillä kotoa ne eväät elämään saadaan."

Itse olin 80-luvulla lastenkodissa vuoden, koska vanhempani olivat juoppoja. En oireillut ulospäin, eli mitään käytöshäiriöitä minulla ei ollut.

Laitoksessa oli sopiva järjestys ja kuri: pyykit pestiin itse, sängyt pedattiin ja vaatteet pidettiin kunnossa. Oli nukkumaan menoajat, jotka riippuivat lapsen iästä. Ruoka ja juoma oli hyvää, autoimme vuorollamme tiskaamisessa. Perustarpeet tyydytettiin.

Ohjaajat olivat pääasiassa kivoja ja asiallisia, ei valittamista. Pääsääntö kuitenkin oli, että mitä vanhempi ohjaaja, sen perinteisempi hän oli sekä puheissaan että toimissaan.

Ohjaajat pitivät huolen, että homma toimi. Mitään halauksia siellä ei jaeltu tai kyselty miten lapsi psyykkisesti voi. Se oli lapsen oma asia. Vain voimakas oireilu huomattiin ja sille tehtiin jotakin (lähetettiin psykiatriselle).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä sitä kukaan voisi tehä jos niihin lapsiin/nuoriin "rakastuisi". Joku ammatillisuus on pakko olla.

Niin. Ammattimaisesti, mutta ei tunnekylmän välinpitämättömästi.

Oletan nyt kun en ole vanhempieni kanssa juuri asunut. Oletan, että kotona äiti ja isä jotka lastaan rakastavat ohjaavat, neuvovat ja kasvattavat häntä auttaen lastaan myös aikuisenakin ollen tukena. Itse ainaskin tekisin lapsilleni niin.

Lastensuojelulaitoksissa.. noh.. sinua pidetään kuukausia, jopa vuosia, metsän keskellä lukkojen takana täysin eristyksissä muusta maailmasta ilman muuta aktiviteettiä kuin passiivinen sohvalla makaaminen telkan tuijotuksen kera aina siihen asti kun täytät 18 vuotta jonka jälkeen samana syntymäpäivänä sinut nakataan johonkin yksiöön asumaan, kerrotaan miten ja mitä tukia haet toivotettaen hyvää loppuelämää.

Voin kyllä sanoa, että olin ja olen edelleen täysin pihalla miten tässä yhteiskunnassa tulisi toimia vaikka aikaa sijoitukseni päättymisestä on jo lähes 10 vuotta aikaa. Se, että minut pakotettiin rangaistusten uhalla pesemään työntekijöiden autoja ilmaiseksi ei ole mitään kasvattamista!

"Sen minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa ja kun paskat on jo reisillä niin turha sitä on itkeä sillä kotoa ne eväät elämään saadaan."

Kuulostaa ihan mun lapsuudelta, tuo metsän keskellä lukkojen takana eristyksissä. Asuin kotona, vanhempien kanssa. Aika orpokotimainen lapsuus, paitsi että ehkä joissain orpokodeissa saa vähemmän turpiin kuin mitä mä sain mun vanhemmilta.

Mulle ei kerrottu mitä tukia voi hakea ja miten. Kun mulla ei ollut varaa vuokraan niin jäin asunnottomaksi.

Kerran mut käskettiin pesemään auto. Sitten vanhemmat pilkkasivat mua koska kuulemma olin pessyt sen huonosti. No, enpähän enää toiste joutunut pesemään autoa. Ei mulla kyllä vieläkään ole mitään aavistusta siitä miten mä olin sen muka pessyt huonosti tai miten se oikeasti pitäisi pestä.

Täytyisi erottaa ne, jotka on joutuneet laitokseen ilman omaa syytään (kuten juoppojen lapset) ja ne, jotka ovat itse törttöilleet itsensä sinne. Näille eri kohtelu ja kuri, jälkimmäisten päitä ei tarvitse silitellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä sitä kukaan voisi tehä jos niihin lapsiin/nuoriin "rakastuisi". Joku ammatillisuus on pakko olla.

Niin. Ammattimaisesti, mutta ei tunnekylmän välinpitämättömästi.

Oletan nyt kun en ole vanhempieni kanssa juuri asunut. Oletan, että kotona äiti ja isä jotka lastaan rakastavat ohjaavat, neuvovat ja kasvattavat häntä auttaen lastaan myös aikuisenakin ollen tukena. Itse ainaskin tekisin lapsilleni niin.

Lastensuojelulaitoksissa.. noh.. sinua pidetään kuukausia, jopa vuosia, metsän keskellä lukkojen takana täysin eristyksissä muusta maailmasta ilman muuta aktiviteettiä kuin passiivinen sohvalla makaaminen telkan tuijotuksen kera aina siihen asti kun täytät 18 vuotta jonka jälkeen samana syntymäpäivänä sinut nakataan johonkin yksiöön asumaan, kerrotaan miten ja mitä tukia haet toivotettaen hyvää loppuelämää.

Voin kyllä sanoa, että olin ja olen edelleen täysin pihalla miten tässä yhteiskunnassa tulisi toimia vaikka aikaa sijoitukseni päättymisestä on jo lähes 10 vuotta aikaa. Se, että minut pakotettiin rangaistusten uhalla pesemään työntekijöiden autoja ilmaiseksi ei ole mitään kasvattamista!

"Sen minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa ja kun paskat on jo reisillä niin turha sitä on itkeä sillä kotoa ne eväät elämään saadaan."

Kuulostaa ihan mun lapsuudelta, tuo metsän keskellä lukkojen takana eristyksissä. Asuin kotona, vanhempien kanssa. Aika orpokotimainen lapsuus, paitsi että ehkä joissain orpokodeissa saa vähemmän turpiin kuin mitä mä sain mun vanhemmilta.

Mulle ei kerrottu mitä tukia voi hakea ja miten. Kun mulla ei ollut varaa vuokraan niin jäin asunnottomaksi.

Kerran mut käskettiin pesemään auto. Sitten vanhemmat pilkkasivat mua koska kuulemma olin pessyt sen huonosti. No, enpähän enää toiste joutunut pesemään autoa. Ei mulla kyllä vieläkään ole mitään aavistusta siitä miten mä olin sen muka pessyt huonosti tai miten se oikeasti pitäisi pestä.

Niin, sinua siis rangaistiin jos lähdit kotooltasi/kotipihaltasi pois ikinä yhtään minnekkään ilman työntekijää (vanhempaasi) hakkaamalla, huone-arestilla, eristyshuoneella, nälällä, kävelyttämällä jne? Tosin sinä varmaan pääsit ihan ovesta, me rikoimme ikkunoita tai seiniä. Et siis saanut pitää yhteyttä kehenkään puhelimella, netillä tai edes kirjeteitse? Et varmaan saanut halatakkaan vastakkaista sukupuolta ilman rangaistusta kuten mekään emme saaneet?

Sinut käskettiin pesemään, ei lain vastaisesti kiristetty. Sinä tuskin teit sitä autonpesua sinä aikana kun sinun olisi tullut olla koulussa opiskelemassa? Me teimme eli meiltä vietiin peruskoulunkänti mahdollisuus pois jotta lasutyöntekijät saivat puhtaat autonsa. Noiden autonpesujen sun muiden takia multa puuttuu ajallisesti peruskoulun oppimäärästä vähintään 6kk. Sinä aivan varmasti pääsit peruskouluun opiskelemaan ja sosialisoimaan. Sinulle naurettiin miten huonosti olit pessyt auton, meille myös. Sinä et joutunut enää uudestaan, me jouduimme pesemään sen auton niin monta kertaa että oli hyvä. Aina uudestaan ja uudestaan.

Väkivaltaan en jaksa edes ottaa kantaa, muuta kuin näin että kyllä sitä saa laitoksessakin yllin kyllin, henkistä ja fyysistä, muilta nuorilta ja työntekijöiltä.

Vierailija kirjoitti:

Täytyisi erottaa ne, jotka on joutuneet laitokseen ilman omaa syytään (kuten juoppojen lapset) ja ne, jotka ovat itse törttöilleet itsensä sinne. Näille eri kohtelu ja kuri, jälkimmäisten päitä ei tarvitse silitellä.

Aaa tämän takia serkkuani säälittiin kun se oireili koska sen äiti oli juoppo. Mun äiti oli muuten vaan päästään sekaisin jonka takia oireilin, mutta rangaistiin vaan eikä uskottu mitään mitä sanoin vaan koska äitini oli mennyt valehtelaan sossuille, että "toi lapsi valehtelee ja uhkailee jollei se saa tahtoaan läpi" jonka se oli sanonut vaan sen takia ettei itse jäisi vuosiakausien hakkaamisestaan kiinni kuten ei nyt sitten ikinä jäänytkään jeejee kivaa! Ei ihme että mua kohdeltiin kun paskaa kun ajatusmaailma on ihmisillä tollanen. Kiitosta vaan, sori ettei äitini ollut juoppo.

Minä kyllä ls-laitoksessa työskennellessäni ihan aidosti rakastin jokaista lasta. Vielä nykyäänkin mietin heitä lämmöllä, ja toivon, että heillä on kaikki hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vanginvartijoitahan ne on kevytvankilassa, ei muuta. Lasten rangaistuslaitoksiahan ne on.

Jos olet tuota mieltä, sinulla varmaan on sijaislapsia useita, joita hoidat palkatta ja rakkaudella.

Oma kokemus oli turvallisuus. Olin lastenkodissa siksi, että isä oli juoppo ja äitipuoli ilmoitti, että ei meidän perään katso, äiti oli kuollut pikkuveljen syntymän jälkeen. Olin lastenkodissa 13 - 17 v iässä. Oli oma huone, oma rauha, säännöllinen elämänrytmi ja iso helpotus, kun en enää ollut liikaa. Ei siellä kukaan minua rakastanut, mutta ei kai kukaan oletakaan, että laitoksessa hoitajien on rakastettava lapsia. ystävällinen kohtelu riittää.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus oli turvallisuus. Olin lastenkodissa siksi, että isä oli juoppo ja äitipuoli ilmoitti, että ei meidän perään katso, äiti oli kuollut pikkuveljen syntymän jälkeen. Olin lastenkodissa 13 - 17 v iässä. Oli oma huone, oma rauha, säännöllinen elämänrytmi ja iso helpotus, kun en enää ollut liikaa. Ei siellä kukaan minua rakastanut, mutta ei kai kukaan oletakaan, että laitoksessa hoitajien on rakastettava lapsia. ystävällinen kohtelu riittää.

Fiksusti kirjoitettu

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä ls-laitoksessa työskennellessäni ihan aidosti rakastin jokaista lasta. Vielä nykyäänkin mietin heitä lämmöllä, ja toivon, että heillä on kaikki hyvin.

Hienoa. Ymmärrätkö miten pahalta se lapsista tuntuu, etenkin heistä jotka ovat jo asiaa kerenneet ajattelemaan? Te väitätte välittävänne, mutta katoatte elämästämme viimeistään silloin kun mittariimme tulee 18 vuotta, aivan kuten sinäkin nyt olet monen ihmisen elämästä ilmeisesti kadonnut. Me huomaamme sen jo aika lailla heti ensimmäisellä kertaa kun niin käy eli silloin kun työntekijä väittää välittävänsä, mutta vaihtaa työpaikkaa ja katoaa välittämisensä kanssa. Sitten me emme enää usko kun väitetään että välitetään. Tai väitetään, että välitetään, mutta sijoitaan toiseen laitokseen ja kadotaan. Se satuttaa, joka helvetin kerta aina siihen asti kunnes lapsi ei enää usko ja sitten teillä onkin käsissänne varsinainen ongelmanuori joka ei teitä tottele, jonka vikaa luonnollisesti kaikki on, jota pitää rangaista vähän lisää joka vain ruokkii sitä lapsen suoranaista vihaa ja raivoa. Elämässäni on ollut satoja ihmisiä jotka sanoivat välittävänsä, enää ei ole ketään. Ei yhtään ketään. Paitsi väkivaltainen äitini haluaisi olla, te ette edes halua. Ymmärrätkö? Ymmärtääkö teistä koulutetuista ammattilaisista kukaan?

Olen oppinut ettei tarvitse olla liian herkkänahkainen ja pysyä vain ja ainoastaan omissa asioissa, eikä noteerata muita, joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Laitos opettaa miten kovaa elämä on. Äläkä vasikoi ikinä, ellei hengellä leikitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanginvartijoitahan ne on kevytvankilassa, ei muuta. Lasten rangaistuslaitoksiahan ne on.

Jos olet tuota mieltä, sinulla varmaan on sijaislapsia useita, joita hoidat palkatta ja rakkaudella.

Oma lapsi on ollut ja olihan sillä kaikenmaailman kulkuluokituksia ja sulkuja milloin oli yhteydenpito kielletty, iltalomat evätty, viikonloput evätty ja sanktioillahan sitä nuorta siellä valvotaan. Ihan vankilamenolle se kuulosti ja keskellä korpea sijaitsi joku homeinen ränsistynyt entinen hotelli missä nuoria pidettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä ls-laitoksessa työskennellessäni ihan aidosti rakastin jokaista lasta. Vielä nykyäänkin mietin heitä lämmöllä, ja toivon, että heillä on kaikki hyvin.

Hienoa. Ymmärrätkö miten pahalta se lapsista tuntuu, etenkin heistä jotka ovat jo asiaa kerenneet ajattelemaan? Te väitätte välittävänne, mutta katoatte elämästämme viimeistään silloin kun mittariimme tulee 18 vuotta, aivan kuten sinäkin nyt olet monen ihmisen elämästä ilmeisesti kadonnut. Me huomaamme sen jo aika lailla heti ensimmäisellä kertaa kun niin käy eli silloin kun työntekijä väittää välittävänsä, mutta vaihtaa työpaikkaa ja katoaa välittämisensä kanssa. Sitten me emme enää usko kun väitetään että välitetään. Tai väitetään, että välitetään, mutta sijoitaan toiseen laitokseen ja kadotaan. Se satuttaa, joka helvetin kerta aina siihen asti kunnes lapsi ei enää usko ja sitten teillä onkin käsissänne varsinainen ongelmanuori joka ei teitä tottele, jonka vikaa luonnollisesti kaikki on, jota pitää rangaista vähän lisää joka vain ruokkii sitä lapsen suoranaista vihaa ja raivoa. Elämässäni on ollut satoja ihmisiä jotka sanoivat välittävänsä, enää ei ole ketään. Ei yhtään ketään. Paitsi väkivaltainen äitini haluaisi olla, te ette edes halua. Ymmärrätkö? Ymmärtääkö teistä koulutetuista ammattilaisista kukaan?

Alapeukuista päätellen ei ymmärrä mikä ei yllätä.

Talon tavat tuntien..

kauniita unia, oman kullan kuvia. Pusia ja haleja.

Jaksamisia ja voimia kaikille huostaanotossa kaltoinkohdelluille, ette ole yksin, teitä ei ole tyystin unohdettu vaikka moni muu on.

Määrittele ensin "rakkaus"?

Se nyt vaan lie aika fakta, että ammattimainen huolehtiminen, läsnä oleminen, empaattisuus ja aito välittäminen ovat parempia termejä kuvaamaan tunnetta ja tekoja tässä yhteydessä. Jotenkin on tunne, että sydänverellään rakastajat eivät kauaa itse jaksa ajoittain raadollistakin työtään. On tullut eräskin kollega nähtyä, joka julisti avoimesti, että Jumala on antanut hänelle lahjan rakastaa lapsia tässä kutsumustyössään.

Pelottavaa, sanon minä.

Uskaltanen näin kommentoida sillä takana reilu kymmenen vuotta lastenkodin lapsena 80- ja 90 -luvuilla. ja yli 20v eri laitoksissa ohjaajana.

Ylpeä olen niin Kodistani kuin Työstänikin.