Ihana olis ottaa välillä rennosti...
... mutta kun toinen lapsista on puheripulinen duracell-pupu ja toinen aistiyliherkkä introvertti (eli kaikki se toisen ääni ja liike ja kyljessä vatkaaminen kiukuttaa), niin koko ajan pitäisi olla viidellä mutkalla muiden tarpeiden täyttämiseksi. Ja puoliso taantui ameebaksi lasten myötä, on kuulemma niin raskasta - juu tiedetään, eikä muutu kevyemmäksi sillä että yrittää tehdä kaiken yksin.
Oon niin väsynyt siihen, että yhtään jos antaa itselleen löysää (esim. ei ulkoiltu nyt aamusta, mieshän ei siis ulkoile lasten kanssa koskaan) niin siitä saa maksaa: duracell tuottaa niin paljon ääntä ja joka suuntaan sinkoilevaa energiaa että toisella palaa hihat 10 minuutin välein ja itse huomaan että pinna on niin kireällä että painan kieltä koko ajan kitalakeen ja kurkkua kuristaa. Ja joo, tiedetään että mun kireä pinna ei auta.
Olisiko ketään, joiden kanssa lapset voisi ulkoila sinun tai miehesi lisäksi? Isovanhemmat, kummit, naapuri, teidän sisarukset...Elämä on helpompaa kun elämässä on muutakin kuin vain ydinperhe ja ydinperheen tarpeet.
Meillä ulkoiltiin lasten ollessa pieniä viikonloppuisin naapureiden kanssa vastavuoroisesti. Lapset oli suunnilleen samanikäisiä keskenään. Samoin sisällä leikittiin vuoroin naapurissa, vuoroin meillä. Tämä toimii edelleen nyt kun vanhempia ei tarvita.
Jos itselle tai puolisolle tai kuka sitten lapsen kanssa ulkoileekin on liian raskasta olla kahden lapsen kanssa, voi ulkoilla, käydä uimassa, leikkiä, pelata (sisällä tai ulkona), pyöräillä yhden lapsen kanssa kerrallaan. Yl. Lapset nauttii tästä kahdenkeskisestä laatuajasta.