Lue keskustelun säännöt.
Miten unohdan miehen, johon en haluaisi olla ihastunut?
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Näistä tarinoista saa tosi hyvin vertaistukea, sillä olen ajatellut, että olen yksin epätoivoisen ihastukseni kanssa. Mutta olen myös varoittava esimerkki: Vaikka kesällä vielä ajattelin säästäväni palkastani, niin laskin äsken, että olen käyttänyt noin tonnin parissa kuukaudessa uusiin alusvaatteisiin ja mekkoihin (haaveillut yhteisistä illoista ja öistä), meikkeihin ja hajuvesiin. Ja mikä melkein pahinta: olin jo suunnitellut ostavani lähes 100 euron joululahjan: olisipa ollut hieman noloa antaa se. Onneksi tajusin, ettei toista kiinnosta pätkääkään, sillä hän teki sen tosi tylysti selväksi. Ja melkein sain potkut töistä kun en ole saanut tehtyä töitä kunnolla kun olen vain haaveillut tyypistä. Edelleen siis sydämeen sattuu tosi paljon, mutta ainakin pystyn nyt lopettaa rahan tuhlaamiseen, toisen kuvien tuijottelun (yritän ainakin) ja yhteisen tulevaisuuden suunnittelun. Nuorempana ajattelin, että nelikymppisenä olisin järkevä ja seesteinen. Kävi ilmi, että voinkin seota täysin...
Itse en ole onneksi tuollaiseen sortunut, mutta pakko sanoa, että panostan enemmän urheiluun ihastuneena. Ja työt haluan tehdä erityisen hyvin, koska ihastukseni on samassa työpaikassa. N41.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näistä tarinoista saa tosi hyvin vertaistukea, sillä olen ajatellut, että olen yksin epätoivoisen ihastukseni kanssa. Mutta olen myös varoittava esimerkki: Vaikka kesällä vielä ajattelin säästäväni palkastani, niin laskin äsken, että olen käyttänyt noin tonnin parissa kuukaudessa uusiin alusvaatteisiin ja mekkoihin (haaveillut yhteisistä illoista ja öistä), meikkeihin ja hajuvesiin. Ja mikä melkein pahinta: olin jo suunnitellut ostavani lähes 100 euron joululahjan: olisipa ollut hieman noloa antaa se. Onneksi tajusin, ettei toista kiinnosta pätkääkään, sillä hän teki sen tosi tylysti selväksi. Ja melkein sain potkut töistä kun en ole saanut tehtyä töitä kunnolla kun olen vain haaveillut tyypistä. Edelleen siis sydämeen sattuu tosi paljon, mutta ainakin pystyn nyt lopettaa rahan tuhlaamiseen, toisen kuvien tuijottelun (yritän ainakin) ja yhteisen tulevaisuuden suunnittelun. Nuorempana ajattelin, että nelikymppisenä olisin järkevä ja seesteinen. Kävi ilmi, että voinkin seota täysin...
Ite oon nii hajalla etten jaksa mitään. Mitä merkitystä on minun panostuksilla, kun yhteiselämämme on mahdoton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi siellä työpaikalla pitää AINA olla se yksi jonka takia tulee se epämiellyttävä sekasortoinen ihastusolo. Kun yksi lähtee niin toinen tulee sitten hetken kuluttua tilalle. Miksei voi olla vaan ne "tylsät" tyypit joita pitää vain työkavereina. Olen huomannut, että tää on alkanut jo vaikeuttamaan töissä jaksamista ja sinne menemistä.
Kumma kun minulla ei ole koskaan ollut tällaisia ongelmia. Työpaikalla tehdään töitä ja siviilielämä erikseen. Lisäksi varatut ja perheelliset ei lähtökohtaisesti kiinnosta. Epätoivo heijastuu sinusta kauas.
Luultavasti sitten siksi et ole kärsinyt samasta, kun siellä töissäsi ei ole ollut ketään viehättävää sinkkua. Koska ihminen sinäkin olet, etkä mikään Kenobi. Sinkkuja nämä ihastukseni ovat olleet ja toivonkin, että edes alkaisivat parisuhteeseen niin ehkä ne epämiellyttävät tunteet katoaisivat päästäni, koska varatut ja perheelliset eivät myöskään kiinnosta.
Sanotaanko näin että yli 20 vuotta vanhemmat ukot ei kiinnosta missään määrin.
No, eipä ruveta koppavaksi. Äkkiä tuollainen hienoneiti kaatuu kun vanhempi charmikas mies koukistaa hauislihasta ja kutsuu syliinsä
mies51v
Ihastuminen lakkasi kun sisäistän ja ymmärrän, etten koskaan enää tule näkemään tuota miestä. Mies vaihtoi työpaikkaa toiseen kaupunkiin ja katkaisin kaikki someyhteydet.
Hetken kirpaisi, mutta nyt tunteet laimenneet. Ihastuminen menee pois kun sitä ei ruoki. Lopetin myös tietoisen ruokkimisen eli haaveilun.
Ihmettelen suuresti miten ihminen voi vain yhtäkkiä ”seota” kun ihastuu. Minä olin ihastunut viimeksi vuosia sitten. Siitä onneksi pääsin nopeasti yli kun ihastus ghostasi minut ja unohdin hänet. En edes muista enää hänen nimeä tai miltä näytti kasvoista.
Oli ihan tavallinen työpäivä ja meille tuli uusi työntekijä, joka piti perehdyttää. Hän tuli minun pisteelleni ohjaajan kanssa ja näytin hänelle miten homma toimii. Erehdyksissäni katsoin häntä ensimmäistä kertaa kasvoihin, tai pikemminkin hänen paksuihin kulmakarvoihin ja sitten silmiin enkä ajatellut sen enempää ja kaikki meni vielä ihan normaalisti. Mutta seuraavana päivänä mietin että tuleeko hän meidän pisteelle vai meneekö hän toiselle (olemme teollisuudessa töissä ja tässä tehtävässä kierretään pisteitä joissa tehdään tuotteen eri vaiheita), olin kumman iloinen kun näin hänet ja hän pyöri kummasti mielessä koko ajan, etten välillä keskittynyt kunnolla tehtäviini ja vilkuilin suuntiin jossa ajattelin hänen olevan töissä. Sitten älysin että olen ihastunut.
Tällä hetkellä yritän olla katsomasta häneen päin tai hänen kasvojaan, että unohtaisin hänet. Määräaikainen työsuhteeni ”onneksi” loppuu tämän kuun lopussa, niin helpottaa kovasti kun en altistu edes mahdollisuuteen nähdä häntä enää ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mä luen ihan kateuksissani näitä juttuja! Itse olen sinkku ja mitään muuta en haluaisi kuin ihastua niin kuten te kuvailette. Mutta ei, ei mitään. Kukaan ei herätä mitään tunteita, ei ole herättänyt vuosikausiin. Höh.
Mä olen ajatellut ennen, että olen järkevä ja teen valinnat järjellä kunnes ihastuin päätä pahkaa. Itse olen naimisissa pystyynkuolleessa suhteessa ja kun ihastuin, ei edes kiinnostanut ottaa selvää oliko toinen varattu vai ei. Sen kyllä tiesin, että lapsia oli useampia (kuten itselläkin). Mutta koska toinen ei ollut kiinnostunut ja alan tajuta itsekin, ettei suhde olisi toiminut, yritän haalia nyt jostain niitä järkeni rippeitä takaisin. Asiaa on auttanut se, että toinen teki selväksi, ettei kiinnosta ja olen lopettanut hänestä haaveilemisen (se on kyllä vaikeaa) ja yritän ulkoilla paljon ja aion uppoutua töihin. Ja aika varmaan parantaa myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olis nii noloa paljastaa ihastus tilanteessa, jossa kumpikin on varattu.
Kertois vaimolleenkin ja ehkä muillekkin.
En kuitenkaan suurella varmuudella näe häntä enää, jos en ota yhteyttä, niin en tiedä haittaisko edes vaikka puhuis, kun näitä ihnisiä en itse tunne.
En osannut tarttua hetkeen, kun vielä näimme joskus. Huolehdin vain ettei huomaa ihastustani. Toisaalta huomasin kyllä katseiden muuttuvan ajan kuluessa. Tiedä sitte johtuiko siitä, että syvennyin asiaan, huomasi minun tutkailuni vai oliko kokoajan katsellut muuten vain tajunnut.
Oisin voinut aiemmin vielä normaaliuden rajoissa ottaa kontaktia kevyt rupattelukin olisi mennyt luontevasti, mutta nyt vaikuttaisi oudolta, että ottaisin yhteyttä häneen, koska 1. Oikeastaan minun ei kuuluisi tietää kuka hän on.
2. Olemme nähneet viimeksi puolivuotta sitten.
3. Ei olisi mitään uskottavaa syytä olla yhteydessä, eli pitäisi minua stalkkerina.
4. Olemme myös eri yhteiskuntaluokasta joten pitäisi ehkä rahan perässä juoksijana.
No toisaalta en oo oikein kokenut samanlaista onnea, niin mietin menetänkö sen vain siksi, että pelkään? Miten olette lähestyneet ihastusta? En haluaisi, että hän pitää minua moukkana.
Vierailija kirjoitti:
Ihastuminen lakkasi kun sisäistän ja ymmärrän, etten koskaan enää tule näkemään tuota miestä. Mies vaihtoi työpaikkaa toiseen kaupunkiin ja katkaisin kaikki someyhteydet.
Hetken kirpaisi, mutta nyt tunteet laimenneet. Ihastuminen menee pois kun sitä ei ruoki. Lopetin myös tietoisen ruokkimisen eli haaveilun.
Ja sitten ei auta kuin toivoa, ettei koskaan enää vahingossa törmää tyyppiin missään tai se on taas menoa. Nimim. kokemuksesta. Kun itse helpottuneena luulin päässeeni eroon siitä tunteesta ja tyypistä, törmäsin tähän tietenkin jonkin ajan päästä viihteellä ja jotenkin suutuin hänelle kun piti tulla pilaamaan se mun hyvä fiilis. Tietysti jokseenkin koomista, kun toisella ei tainnut olla hajuakaan missä mennään ja koko suuri tapahtuma oli vain omassa päässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis mä luen ihan kateuksissani näitä juttuja! Itse olen sinkku ja mitään muuta en haluaisi kuin ihastua niin kuten te kuvailette. Mutta ei, ei mitään. Kukaan ei herätä mitään tunteita, ei ole herättänyt vuosikausiin. Höh.
Ei näitä todellisia ihastumisia varmaan kenellekkän monta tule.
Itselläni tämä on tapahtunut kaksi kertaa oman mieheni kanssa yli 20v. Sitten. Ja nyt toisen kerran.
Tässä on kuitenkin erillaista vakavuutta ja kipua, kuin nuorena vapaana ja innokkaana.
Lähtemätöntä tuskaa mikä on oikein itseä ja toisia kohtaan ja onko kuitenkaan se oman haaveen mukainen ihminen totta.
Kuinka kaikki päättyy, vaikka tällähetkellä onnen ylin aste on vaivihkaa hyväillä katsella sänkistä poskea ja leukaa. Hartioita ja kaulakuoppaa. Huumaantua syvästä katseesta jonka vaihdamme moikatessa. :(
Välttelet jos voit ja ei ruoki millään tavalla ajatusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis mä luen ihan kateuksissani näitä juttuja! Itse olen sinkku ja mitään muuta en haluaisi kuin ihastua niin kuten te kuvailette. Mutta ei, ei mitään. Kukaan ei herätä mitään tunteita, ei ole herättänyt vuosikausiin. Höh.
Et tiedä mistä puhut. Mieluummin olisin sinun asemessasi kuin tässä tilanteessa, sydän on raastettu verille. Olen sisältä kuollut, ja silti en pääse ihastuksesta yli.
Viis vuotta kohta mennyt. Tyypin poistin somesta jo vuosia sitten. Muutti toiselle paikkakunnalle yli vuosi sitten. Silti kuumottelee mieltä aivan joka tunti. Ihan kuin joku tauti.
Lähtisin mukaan yhdellä katseella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viis vuotta kohta mennyt. Tyypin poistin somesta jo vuosia sitten. Muutti toiselle paikkakunnalle yli vuosi sitten. Silti kuumottelee mieltä aivan joka tunti. Ihan kuin joku tauti.
Lähtisin mukaan yhdellä katseella.
Mäkin lähtisin ihastukseni mukaan saman tien yhdellä katseella vaikka yritänkin kaikkeni, että unohtaisin hänet. Tämä on niin raastavaa ja pelkään, etten enää ihastu kenenkään tai löydä ketään, joka vastaisi ihastukseeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mä luen ihan kateuksissani näitä juttuja! Itse olen sinkku ja mitään muuta en haluaisi kuin ihastua niin kuten te kuvailette. Mutta ei, ei mitään. Kukaan ei herätä mitään tunteita, ei ole herättänyt vuosikausiin. Höh.
Ei näitä todellisia ihastumisia varmaan kenellekkän monta tule.
Itselläni tämä on tapahtunut kaksi kertaa oman mieheni kanssa yli 20v. Sitten. Ja nyt toisen kerran.
Tässä on kuitenkin erillaista vakavuutta ja kipua, kuin nuorena vapaana ja innokkaana.
Lähtemätöntä tuskaa mikä on oikein itseä ja toisia kohtaan ja onko kuitenkaan se oman haaveen mukainen ihminen totta.
Kuinka kaikki päättyy, vaikka tällähetkellä onnen ylin aste on vaivihkaa hyväillä katsella sänkistä poskea ja leukaa. Hartioita ja kaulakuoppaa. Huumaantua syvästä katseesta jonka vaihdamme moikatessa. :(
Apua, miten osasitkin laittaa ajatukseni sanoiksi. Ja myös sama tilanne: 20 v. sitten omaan puolisoon ja nyt uudestaan - ja tekee niin kipeää kun tiedän jo, etten saa tästä muuta kuin sitä, että saan tuijottaa ihastukseni kohdetta mutta hän ei vastaa tunteisiini. Tästä tunteesta on ihan pakko päästä eroon. Sydämeen sattuu ihan järjettömästi.
Näistä tarinoista saa tosi hyvin vertaistukea, sillä olen ajatellut, että olen yksin epätoivoisen ihastukseni kanssa. Mutta olen myös varoittava esimerkki: Vaikka kesällä vielä ajattelin säästäväni palkastani, niin laskin äsken, että olen käyttänyt noin tonnin parissa kuukaudessa uusiin alusvaatteisiin ja mekkoihin (haaveillut yhteisistä illoista ja öistä), meikkeihin ja hajuvesiin. Ja mikä melkein pahinta: olin jo suunnitellut ostavani lähes 100 euron joululahjan: olisipa ollut hieman noloa antaa se. Onneksi tajusin, ettei toista kiinnosta pätkääkään, sillä hän teki sen tosi tylysti selväksi. Ja melkein sain potkut töistä kun en ole saanut tehtyä töitä kunnolla kun olen vain haaveillut tyypistä. Edelleen siis sydämeen sattuu tosi paljon, mutta ainakin pystyn nyt lopettaa rahan tuhlaamiseen, toisen kuvien tuijottelun (yritän ainakin) ja yhteisen tulevaisuuden suunnittelun. Nuorempana ajattelin, että nelikymppisenä olisin järkevä ja seesteinen. Kävi ilmi, että voinkin seota täysin...