Vanhempiensa luona asuvat aikuiset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä on aina niitä keskusteluja joissa tuntee olevansa elossa :D Tulee iskua oikealta ja vasemmalta sitä mukaa mihin suuntaan päänsä kääntää.

Itsehän olen vanhemmilla asuskeleva "aikuinen". Miksi näin? Koska olen sellainen ihminen, joka ei juurikaan työllisty. Kun ei ole töitä niin varat riittäisi jonkun aikaa asua ihan kunnollisessa asunnossa, mutta ennemmin tai myöhemmin joutuisi muuttamaan johonkin narkkiyksiöön, joka ei ihan suoraan sanottuna houkuttele pätkän vertaa. Säästöjen vuoksi tukien määrä olisi se, että se omillaan asuminen alkaisi nakertaa säästöjä kohden nollaa. Kun elämässä on muutenkin aika vähän ilon aiheita, niin olen oikein tyytyväinen siihen, että saan edes vähän rahaa säästöön ja voin niillä rahoilla tehdä sellaisia asioita joista sitten ilahdun suuresti. Tottakai osallistun talouden hoitamiseen, maksan omat menoni ja laskuni, sekä ruoat. Vanhempieni rahoihin en ole käsiksi päässyt, enkä ole pyytänytkään.

Ehkä normaalia ihmistä ihmetyttää se miten voi aikuisiällä asua vanhemmillaan, mutta minulle se on sinällään helppoa kun ei ole naisystävää tai muitakaan ystäviä, niin en tarvitse mitään piilopaikkaa seksin harrastamiseen tai muuhun irstailuun. Tällaiselle kaltaiselleni vässykälle on ihan mukavaa sekin, että on edes joitain henkilöitä joiden kanssa voi jutella päivän aikana, ja jos/kun naamat alkaa ärsyttää niin voi kävellä ovesta ulos ja viettää omaa aikaansa.

Terveisin Naispelko26

Olisi kyllä hyvä muuttaa jo vähitellen omaan kotiin. 

Ai koirankoppiin yksin masentumaan? Ehkä jotkut tykkää sellaisesta asumisesta, mutta itse en halua pyöriä jossain vaatekaapin kokoisessa yksiössä ja kuunnella naapureiden humalaista örvellystä. Se on se elämä johon meikäläisen varat riittää siten, että en ole heti tuhlannut kaikkia säästöjäni. Mieluummin asun porukoilla niin kauan, että joskus saisin töitä. Ei ole varsinaisesti minun elämästäni pois se porukoiden luona asuminen. Enkä oikein ymmärrä miksi se olisi muidenkaan elämästä mitään pois.

Terveisin Naispelko26

Mietin vain, kun olen seurannut omien lasteni itsenäistymistä, että itsenäistyminen saattaa jäädä kesken, jos ei lähde sieltä vanhempien nurkista. Olen ainakin omien lasteni kohdalla huomannut, että olemme etääntyneet selvästi sen jälkeen, kun jokainen on hankkinut oman kodin. Uskon, että se on hyväksi sekä nuorille itselleen että vanhemmille. 

Fkrkrlrlr kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kaikkien terveiden aikuisten olisi syytä muuttaa omilleen vähän päälle parikymppisinä, jos suinkin mahdollista.

Eri asia toki, jos on vaikkapa vammainen tai vanhemmat tarvitsevat apua ja läsnäolijaa kotiin.

Mutta semmoinen vanhempien taloudellisen tuen ja huollon varassa lusmuileva lapsi on nolo tapaus aivan sukupuolesta riippumatta. Se on kumminkin selvästi yleisempää miehillä kuin naisilla. Yhtäkään peräkammarin naista en tiedä, miehiä sen sijaan montakin.

Kerrytän mielummin 25k€ vuosittain säästöön kun muutan pois. Järkevät ihmiset säästää kun asuu vielä vanhempien luona ja takaa itselleen paremman tulevaisuuden eikä muuta työttömänä vuokralle valtion maksettavaksi. Se vasta noloa onkin ja moni toimii mielummin niin.

Minkälainen vuokra-asunto maksaisi 25 000 vuodessa?

Mikä itseisarvo se nyt muka on, että asuu eri asunnossa? Ja mitä se kenellekään kuuluu, miten kussakin suvussa on tapana?

Ennen vanhaan asui useampi sukupolvi saman katon alla. Ei siitä ole tehty epänormaalia kuin vasta nyt, viime vuosikymmeninä.

Teitä vaivaa ennakkoluulot.

Tosiasiassa tiedän ja tunnen ihmisiä, jotka ovat asuneet ikääntyvien vanhempiensa kanssa eivätkä he ole mitään vässyköitä. Vai onko teillä kenties paha mieli omien vanhempien vanhainkotiin lykkäämisestä vai mistä moinen paheksunta?

Moni kotonaan asuva on huomattavasti vastuuntuntoisempi kuin moni omillaan asuva.

Muutamia syitä, joita tiedän kotona asumiseen esimerkiksi väliaikaisesti:

- vanhemmista huolehtiminen tai auttaminen

- asuntojen vähyys pienellä paikkakunnalla

- taloudellinen siirtymävaihe, esim säästäminen työelämän alussa tai asuntoon

Kaikki ovat hyödyksi myös vanhemmille. Miksi kotona asuminen tarkoittaisi sitä, että vanhempi elättää? Esimerkiksi kaverini on yksinhuoltaja joka on pitänyt huolta ikääntyvistä vanhemmistaan, mm kuskannut heitä hoitoihin ja huolehtinut kaikki taloon ym kuuluvat työt. Siinä vasta työtä onkin. Tämä hänen vakityönsä lisäksi.

On se kumma! Itsekin olen joskus asunut kotona väliaikaisesti kun löytyi työpaikka mutta asuntoja ei kerta kaikkiaan ollut. Lopulta sain semmoisen kamalan asunnon, jossa oli ötököitä ja känniläisiä laahusti auton vierestä jatkuvasti. 😩 Ihan omat laskuni maksoin silloinkin, mutta kävin muutettua i edelleen jokapäivä auttamassa ym, mm. hoitamassa lapsenlapsia heidän avuksi, tyhjensin tiskikonetta, latoin äidilleni kahvia aamuksi, jne. Silti tuntui että sitä "kummaksuttiin". Te voitte tehdä omien sukulaistenne kanssa mitä itse toivotte, meilläpäin autetaan puolin ja toisin. Ihan kummia ennakkoluuloja!

Se vasta noloa on jos mikä; että keskittyy muiden elämään eikä omaansa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä itseisarvo se nyt muka on, että asuu eri asunnossa? Ja mitä se kenellekään kuuluu, miten kussakin suvussa on tapana?

Ennen vanhaan asui useampi sukupolvi saman katon alla. Ei siitä ole tehty epänormaalia kuin vasta nyt, viime vuosikymmeninä.

Teitä vaivaa ennakkoluulot.

Tosiasiassa tiedän ja tunnen ihmisiä, jotka ovat asuneet ikääntyvien vanhempiensa kanssa eivätkä he ole mitään vässyköitä. Vai onko teillä kenties paha mieli omien vanhempien vanhainkotiin lykkäämisestä vai mistä moinen paheksunta?

Moni kotonaan asuva on huomattavasti vastuuntuntoisempi kuin moni omillaan asuva.

Muutamia syitä, joita tiedän kotona asumiseen esimerkiksi väliaikaisesti:

- vanhemmista huolehtiminen tai auttaminen

- asuntojen vähyys pienellä paikkakunnalla

- taloudellinen siirtymävaihe, esim säästäminen työelämän alussa tai asuntoon

Kaikki ovat hyödyksi myös vanhemmille. Miksi kotona asuminen tarkoittaisi sitä, että vanhempi elättää? Esimerkiksi kaverini on yksinhuoltaja joka on pitänyt huolta ikääntyvistä vanhemmistaan, mm kuskannut heitä hoitoihin ja huolehtinut kaikki taloon ym kuuluvat työt. Siinä vasta työtä onkin. Tämä hänen vakityönsä lisäksi.

On se kumma! Itsekin olen joskus asunut kotona väliaikaisesti kun löytyi työpaikka mutta asuntoja ei kerta kaikkiaan ollut. Lopulta sain semmoisen kamalan asunnon, jossa oli ötököitä ja känniläisiä laahusti auton vierestä jatkuvasti. 😩 Ihan omat laskuni maksoin silloinkin, mutta kävin muutettua i edelleen jokapäivä auttamassa ym, mm. hoitamassa lapsenlapsia heidän avuksi, tyhjensin tiskikonetta, latoin äidilleni kahvia aamuksi, jne. Silti tuntui että sitä "kummaksuttiin". Te voitte tehdä omien sukulaistenne kanssa mitä itse toivotte, meilläpäin autetaan puolin ja toisin. Ihan kummia ennakkoluuloja!

Se vasta noloa on jos mikä; että keskittyy muiden elämään eikä omaansa.

Lisään tähän vielä sen, että joillakin syynä voi olla esim. työkyvyttömyys tai sairastuminen, mt-ongelmat jne. Silloin voi olla parempikin ettei asu yksin, ettei tee itselleen mitään ja saa apua.

Moni saa apua jo siitäkin, kun on ihmisiä ympärillä ja on yhteistä tekemistä. Tiedän yhdenkin ihmisen, jolla ei käytännössä ole muuta kuin lapsuuden perheensä, mutta auttaa paljon mm. korjaustöissä, rakentelee tarvittaessa, vaihtaa renkaat, leikkaa nurmikon jne.

Moni omillaan asuva "itsenäinen" ei osaisi edes lamppua vaihtaa ja voi olla jopa hienohelma. Sekö on sit hyvä?

Itse kituutin 29-vuotiaaksi vanhempien nurkissa, noloa mutta totta. Olin jo valmistautunut mielessäni, etten koskaan pääse kotoa pois ja tulen asumaan siellä vanhuksenakin. Se omilleen muutto vain jotenkin viivästyi masenteluiden yms. takia, toki olisin sen tehnyt paljon aikaisemmin jos tietäisin saman mitä nyt. On se omillaan asuminen kuitenkin parantanut elämää jossain määrin, saanut ainakin sen varmuuden että sitä tulee omillaan toimeen eikä ole aivan täysin "epäonnistunut ihminen" kuten aiemmin ajatteli, ettei itsestä ole mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Itse kituutin 29-vuotiaaksi vanhempien nurkissa, noloa mutta totta. Olin jo valmistautunut mielessäni, etten koskaan pääse kotoa pois ja tulen asumaan siellä vanhuksenakin. Se omilleen muutto vain jotenkin viivästyi masenteluiden yms. takia, toki olisin sen tehnyt paljon aikaisemmin jos tietäisin saman mitä nyt. On se omillaan asuminen kuitenkin parantanut elämää jossain määrin, saanut ainakin sen varmuuden että sitä tulee omillaan toimeen eikä ole aivan täysin "epäonnistunut ihminen" kuten aiemmin ajatteli, ettei itsestä ole mihinkään.

Jatkan vielä, ettei se muiden harrastama arvottaminen suinkaan siihen lopu kun muuttaa omilleen. Nyt kun ilmeisesti pian nelikymppisenä asun muiden mielestä vääränlaisessa asunnossa, vuokralla kun asustelen ja kyllähän nyt tämän ikäisenä pitäisi olla jo omistusasunto. Mitähän sitten taas sen jälkeen, jos sen omistusasunnon hankkisin, varmasti tulee taas jotain muuta missä olen vajavainen.

Ihmisillä on valtava tarve kokea yhteenkuuluvuutta muihin, olla ns osa laumaa. Kun muut muuttavat nuorena pois vanhemmilta, minunkin täytyy. Onko syy oikeasti esimerkiksi se että vanhemmilla asuminen aikuisena on noloa, vai oletko oppinut tuon ympäristöltä. Se on ihan psykologiaa, että ihmiset alkavat matkia muita, vaikka tiedon todenperäisyydestä ei ole varmuutta. Jos italialaisilta kysyisi, vanhemmilla asuminen on normaalia.

Voihan olla joskus kaikkien yhteinen etu ,kun asutaan yhdessä.On edullisempaa ja kaikilla on toisistaan seuraa.Kaikille tällainen ei tietenkään sovi,mutta jos kaikki ovat tyytyväisiä,hyvä niin.