Mulla lähtee järki kun tuo 2v EI USKO MITÄÄN!!!

Kiristän milloin milläkin. Tyyliin, jos et nyt syö, niin sitten et saa jälkiruokaa. Tai jos et nyt ole kaupassa kiltisti, niin laitetaan vaunujen vyöt kiinni.

Hyvä tulla tänne kertomaan, että pitää olla pitkäjänteinen ja jaksaa tehdä asiat aina samalla tavalla, viedä uudelleen jäähylle jne, kun oma lapsi oppi VIIKOSSA!!! Anteeksi vaan, mutta _ihan kuka tahansa_ jaksaa olla viikon(!) " pitkäjänteinen" ja toistaa asiat samalla tavalla!



t. Itsepäisen, mutta ihanan ja tottelevaisen kolmevuotiaan äiti, jonka poika esim. sängystä karkailun opittuaan jaksoi koetella äitinsä kärsivällisyyttä n. 30 kertaa illassa noin puolen vuoden ajan... Onneksi äiti on vielä itsepäisempi, joten nykyään meilläkin pysytään sängyssä

:-)

No johan on keskustelu!



Meillä ainakin toimii 2- vuotiaaseen rämäpääpoikaan määrätietonen rauhallinen komennus, se että laitetaan nurkkaan -huutaa siinä kunnes rauhottuu ja sitten halataan ja jatketaan juttuja.

Lapsen kanssa paljon yhdessä olemista, kehutaan hyviä juttuja.

Varotetaan selkeästi jos meinaa tehdä jotain jossa voi teloa itseänsä!



Mua järkyttää miten kuutosen kimppuun käydään. Jos osaa komentaa niin onko se joku kumma??



Ja kyllä nostan ääntä ja lapsi huutaa ja vääntää sylissä -mutta nurkkaan vaan ja itse seison vieressä niin ei karkaa. SITTEN OHJAAN TEKEEN JOTAIN KIVAA JOKA ON SALLITTUA!



Meillä kaksi vuotias koittaa lyödä koiraa, naapuria, pikkuveljeä, huitoo ja heittää hiekkaa.. Kaikkea " normaalia" mikä pitää vaan kieltää.

Hiekkaa ei heitetä tai toisia tönitä, muuten mennään kotio.



MIKSI 2- vuotias ylettyy johtoon? Jos johdot kiinnostaa noin niin ne otetaan pois tai sänkyä siirretään.

Lopetan iltasadun jos ei makaa aloillaan ja kuuntele. Lapsi huutaa mut sitten takasin ja makaa nätisti ja kuuntelee rauhassa. Ei katsella kuvia vaan ollaan ihan pää tyynyssä. Pari napakkaa käskyä: pää tyynyyn, nyt nukutaan. Jos ei pää ole tyynyssä niin äiti menee pois. Meillä on nokkamukissa vettä ja lapsi ottaa sen petiin muttei juo siitä. Jos yöllä on jano niin löytää sen nurkasta.



Jos maitoa kaadetaan pöydässä tai ruualla leikitään ei lapsi ole nälkäinen tai janoinen. Jos ei lopeta kun käsket niin ruokailu loppuu. Lisää ruokaa ja juomaa seuraavalla ruoalla -älä anna tankkausta kohta, lapsi jaksaa odottaa sen pari tuntia.



Minusta lapsen taas kuuluu oppia kokeilemalla mutta jos tehdään päätöksiä että kukkiin ei kosketa ja pipo pysyy päässä, hiekkaa ei heitetä tai mitään ei hakata niin niitä silloin noudatetaan -AINA.



Mutta se on aika pitkälti asennekysymys miten tilanteen hoitaa; huutaa, komentaa määrätietosesti, nurkkaan, kiristää, lahjoo, kiinnittää huomion toisaalle..

Itte joskus karjun väsyneenä ja turhautuneena. Mutta se ei auta ainakaan muuhun kuin että kimpaannun itse lisää ja lapsesta se on vaan hauskaa kun huudetaan.

Jos uhmaa ei esiinny lainkaan tai se on hyvin lievää, on aikuisen syytä huolestua.

Näin lukee mm. Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla. Eli UHMA on tarpeen, sitä kuuluukin olla. Kukaan 2-vuotias NORMAALI lapsi ei ole aina kiltti, tottelevainen ja alistuva. Silloin pitäisi jo olla huolissaan, jos näin on...

Esim. joku tässä ketjussa kkirjoitti siitä, että lapsi kiskoo istutukset ylös ulkona ollessaan...Meillä menisi niin, että kun ensimmäiseen kukkaan koskee, saa varoituksen, että seuraavasta revitystä kukasta sisälle, eikä enää saman päivänä ulos, ja se pitää. Seuraavana päivänä sama juttu, ja tehostetulla rangaistuksella, jos ei muu tehoa. Eli ei ulkoilua ja joku lelu lähtee.



Kyllä meillä saa uhmata, mutta ei saa rikkoa tavaroita, eikä satuttaa muita. Myös ruokapöydässä pitää käyttäytyä. Eilisaamuna 3-vuotias piti kamalan äläkän siitä, missä ja miten hänen kalsarinsa pitää pukea hänen päälleen, ensin ois pitänyt olkkarissa, kun tultiin olkkariin, ois pitänyt pukea ne makuuhuoneessa, kun mentiin sinne, niin ei kun olkkarissa, sen jälkeen ei äiti enää vaihtanut huonetta, ja lapsi karjui puoli tuntia täyttä kurkkua.



Mielestäni meillä ei ole liian tiukka kuri, emmekä varsinkaan mielestäni ole erityisen, mutta tietyt asiat on sellaisia, joiden vaan täytyy sujua, ja joiden kanssa emme jousta piiruakaan.

Vierailija:

Esim. joku tässä ketjussa kkirjoitti siitä, että lapsi kiskoo istutukset ylös ulkona ollessaan...Meillä menisi niin, että kun ensimmäiseen kukkaan koskee, saa varoituksen, että seuraavasta revitystä kukasta sisälle, eikä enää saman päivänä ulos, ja se pitää. Seuraavana päivänä sama juttu, ja tehostetulla rangaistuksella, jos ei muu tehoa. Eli ei ulkoilua ja joku lelu lähtee.

Kyllä meillä saa uhmata, mutta ei saa rikkoa tavaroita, eikä satuttaa muita. Myös ruokapöydässä pitää käyttäytyä. Eilisaamuna 3-vuotias piti kamalan äläkän siitä, missä ja miten hänen kalsarinsa pitää pukea hänen päälleen, ensin ois pitänyt olkkarissa, kun tultiin olkkariin, ois pitänyt pukea ne makuuhuoneessa, kun mentiin sinne, niin ei kun olkkarissa, sen jälkeen ei äiti enää vaihtanut huonetta, ja lapsi karjui puoli tuntia täyttä kurkkua.

Mielestäni meillä ei ole liian tiukka kuri, emmekä varsinkaan mielestäni ole erityisen, mutta tietyt asiat on sellaisia, joiden vaan täytyy sujua, ja joiden kanssa emme jousta piiruakaan.

Niin piti sanoa, että mielestäni emme ole erityisen ankaria lapsille.

(Dr. Phil tietää :)



Mieti, mitä tavaraa lapsesi arvostaa. Onko hänellä jokin lempiauto? Lempivideo? Lempinukke? Lempikirja?



Älä laita lasta jäähylle, vaan pane sinne hänen eniten arvostamansa tavara. Juuri lahjaksi saadun kaivinkoneen kaapin päälle nosto saa lapsen ymmärtämään, että hän_itse_kärsii tekosistaan - eihän lelun puuttuminen äitiä hetkauta.



Kun lapselle kertoo etukäteen, mikä tavara kiukuttelun seurauksena tullaan ottamaan väliaikaisesti pois, hän saa tilaisuuden korjata käytöstään. Lapsi oppii nopeasti, kuinka pahalta tuntuu menettää rakas tavara, jolla haluaisi leikkiä - seuraavalla kerralla pelkkä muistutus tavaran poisottamisen uhasta riittää.



Jos yksi lelu on mennyt jäähylle, vanhempi voi kertoa lapselle, mikä tavara sinne sen seuraksi nostetaan, jos temppuilu jatkuu.



Leluja ei tulisi pitää poissa vuorokautta pidempiä aikoja. Voidaan sopia, että lapsi saa ne takaisin seuraavana aamuna. Samalla vanhempi voi toivoa parempaa käytöstä uudelle päivälle. Mikäli aika ei kuitenkaan tunnu missään, sitä voi pidentää.



Testasin tätä konstia 3,5-vuotiaallamme, ja se todella toimii :)

että vanhemman tulee toimia lelun poisottotilanteessa rauhallisesti. Hän vain ottaa lelun, sanoo laittavansa sen jäähylle, kertoo syyn, kertoo lelun takaisinsaamisajankohdan ja siinä se. Aina parempi, jos lelu jää näkyville - lapsi mietiskelee tekojaan sen nähdessään.

Ei ole minun syyni jos teidän lapsenne ei usko teitä.



6

nuorin on juuri 2-vuotias, ja elää (tähän astisesti) pahinta uhmaansa. Oli n. 1,5 ikään saakka kuin pieni enkeli, nyt koettelee aivan julmetusti... Todella rasittavaahan tämä välillä on, mutta itse kun ottaa asenteen, että kyllä aikuisen pitää pärjätä yhdelle uhmaikäiselle, niin kyllä sitä pärjää.

Meillä on tyylinä vaan sinnikkäästi puuttua " pahantekoon" , kielletään ja haetaan pois. Jos saa kovankin raivarin, niin jos ei halit auta niin menee arestiin. Ihmeen kauan kyllä jaksaa räyhätä... =)



Ehkä se voi auttaa, kun tietää että tämä on täysin normaalia ja helpottuu kyllä. Tietysti tulee uusiakin kujeita... =)

Ajan myötä huomaat työsi tuloksen, kun vaan jaksat olla sinnikäs ja johdonmukainen.



Vaikka nyt näyttäisi siltä, että lapsi ei ota onkeensa yhtäkään asiaa, mitä koetat tolkuttaa, ½-1 vuoden kuluttua voit nähdä, että kyllä ne neuvot ja opetukset ovat purreet!



Eli, hammasta purren vaikka, venytät pinnaasi ja jaksat toistaa, toistaa toistaa ja toistaa. Kiellät, siirrät pois, ohjaat muualle, viet tarvittaessa jäähylle ja puhu paljon (vaikka tuntuisi, että ei ymmärrä), mitä lapsi tekee väärin ja miksi sinä sillä tavalla reagoit.



Omissa lapsissani alan nähdä tuota sinnikkyyden tulosta nyt, ovat molemmat olleet todella kovapäisiä pieninä. Nyt he latelevat itselleen, toisilleen ja meille vanhemmille niitä samoja ohjeita ihan selkärangasta :D Heh heee...aivopesuako? Lapset nyt 5- ja 3-vuotiaat

Nro 30 kirjoitti asiaa!! Lasta ei saa komentaa niin, että vallan alistuu. Se on lapsen tulevaisuuden kannalta hirveän huono juttu. Alistettu lapsi ei pärjää sosiaalisissa kuvioissa niin hyvin, kuin se, jolla hiukan on omaakin tahtoa ja rohkeutta.



Eli, olkaamme onnellisia, että lapsemme uhmaavat! Terve lapsi jaksaa kiukuta, sairas ei.

osaan varmaan täällä anntetut " rangaistukset" voisovat toimiakin, mutta toistaiseksi lapsi kyllä tottelee suht hyvin silloin kun on PIRTEÄ.



Meillä kohta 2-vuotias on tuhma, itsepäinen ja tekee kiellettyjä asioita yleensä jos on väsynyt. Jos taas väsyneelle lapselle yrittää jotain pikku aresteja ja muuta, niin siitä sueraa vain enemmän pahaa mieltä.



Esim. tuo sängystä pois tuleminen ja riehuminen nukkumaan mennessä on meillä usein yliväsymystä. Kello on tosi paljon, takana pitkä päivä, vanhemmat väsyneitä, stressaantuneita ja kireitä ja lapsi itkuinen ja " tuhma" .



Ei silloin auta mikään jäähy tai rangaistus, vaan oman kokemukseni mukaan pitää ottaa lapsi syliin ja rauhoitella. Katsella ikkunasta ulos, juoda vähän maitoa, paijata ja koittaa jutella mukavia.

mitään tavaroita ei ole tarvinnut siirtää ylemmäs ja tämä 2,v on kyllä tosi vilkas tyyppi, mutta uskoo ja tietty on tutkija luonne ja kokeilee rajojaan

Mulla on 3v pojankoltiainen jonka kanssa aina välillä pinna paukkuu kun toinen on niin jästipää ettei usko mitään. Argh! Meillä oli tosi leppoisaa tuohon 2½ vuoden ikään asti jopa, sitten pärähti kertalaakista sellainen uhma päälle että oksat pois! Huh!



Parhaiten hommat toimii kuitenkin aina kun itse pysyy rauhallisena ja on määrätietoinen. Kun joku asia on kielletty niin se on kielletty vaikka lapsi huutaisi tunnin kitarisat lepattaen. Meidän muksu harrastaa tätä nimenomaan. Huutaa tunnin ja sitten se loppuu kuin veitsellä leikaten ja hommat jatkuu normaalin rauhallisesti ja saattaapi siinä jo heti kohta naureskella kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kummia tyyppejä nää uhmaikäiset ;)



Tuo tavaroiden jäähylle laittaminen on meillä ainakin auttanut. Et sitä kannattaa kyllä kokeilla.



Sitten täytyy myös itse miettiä mitä kaikkea käy kieltämään. Jos lapsen elämä on yhtä " ei saa tehdä sitä, ei saa tehdä tätä, älä mene, älä, älä, älä" niin kyllä siitä vähemmästkin turtuu eikä kieltosanoilla ole enää mitään merkitystä. Itse käytän hyvin säästeliäästi ei-sanaa. Tällöin se tehoaa myös silloin kun sitä todella tarvitaan kuten mahd. vaaratilanteessa.



Täytyy myös muistaa se, että me kaikki olemme erilaisia kasvattajia ja meillä kaikilla on erilaiset lapset. Temperamenteiltamme olemme niin erilaisia, että mikä tehoaa yhteen ei tehoa toiseen. Joten yritetään auttaa ennemmin toisiamme eikä aina vain nälviä, jookos... :-)

Miksi tehdä asioista liian suurta numeroa?!?

50 kertaa pitää joskus sanoa, ehkä sitten jo muistaa. YHDEN PÄIVÄN !

Huuto ei auta eikä uhkailu, jos et myös toteuta sitä millä uhkaat.

Kyllä yhden aikuisen pitää saada 2v kuriin! Ihme vanhempia täälläkin...

ei pysy missään paikallaan, heitän sen aina pikkuveljen pinnasänkyyn, ei pääse pois sieltä. Mutta ei se muista kuin hetken, sitten hetken päästä tekee taas jotai kiellettyä taas ja taas ja taas. Uutena erikoisuutena meille on tullu pihalla kaikkien istutusten ja puiden repimine ja riuhtominen. Tosi kiva juosta perässä ja tempoa poikaa pois puskista!! R A S I T T A V A A ! ! !

ap

Jos kerta huuto ei auta eikä uhkailu. Mitä sinä konkreettisesti teet??