Henkinen kasvu

Sairastuminen mielialahäiriöön. Siihen asti elin onnellisena kuplassa vailla tietoa kuka olen, mut sit paloin loppuun ja sairastuin. Se kupla puhkes ja tajusin miten vajavainen olin ja psyykeeni ei kestänyt sitä joten sekosin entisestään. Nyt 20 vuotta jälkeenpäin tunnen edelleen olevani keskeneräinen, mutta nyt tuon sairaudentunnon tilalle on tullut aitoa henkistä ja kasvua ja viisautta. Nyt vanhempana ymmärrän konkreettisesti, että ihminen on keskeneräinen koko aikuisuuden.

Tuon sairastuisen jälkeen kiinnostuin ihmisen psyykeestä, sosiaalisesta kanssakäymisestä ja henkisestä puolesta.

Ap.: "Kuinka sinä olet huomannut henkisen kasvun itsessäsi?"

Olen huomannut henkisen kasvun mm. siten, että tiedostan paremmin ei-toivottuja tunteita ja ajatuksia itsessäni. Kun tiedostan ne, pystyn erittelemään niitä ja esim. pohtimaan, ovatko ne perusteltuja.

Vielä parikolmekymppisenä, jos jouduin kohtaamaan jotain ahdistavaa, menin pois tolaltani ja olin ahdistunut pitkiä aikoja. Kielteiset, pelottavat asiat ja tunteet olivat vain nimetön, kaoottinen möykky, jota säikyin ja välttelin. En uskaltanut käydä niihin käsiksi.

"Mistä kasvusi alkoi?"

Koin jonkinlaisen romahduksen, kun jouduin käsittelemään menneisyyteni ahdistavia tapahtumia liittyen esim. koulukiusaamiseen. En ollut terapiassa tms., vaan en vain enää voinut niitä painaa niitä pois tietoisuudestani.

Romahduksen myötä aloin kiinnostua kristinuskosta. Kuuntelin kristittyjen evankelioivia todistuksia sekä Raamatun opetusta, luin Raamattua. Aloin ymmärtää evankeliumin hyvyyden ja sen, että se on vastaus perimmäisiin kysymyksiini ja tarpeisiini, ja tulin uskoon.

Jos ajattelen henkisen kasvun kannalta, niin uskon myötä minusta tuli mm. rohkeampi ja omanarvontuntoni vahvistui. Tiesin, että Jumala on kanssani eikä hylkää minua, vaikka mitä tapahtuisi. Aloin uskaltaa kohdata niitä kielteisiä ja pelottavia asioita, muistoja, tunteita.

Eli kärsimys ja suhde Jumalaan ovat olleet minulla ratkaisevia henkisen kasvun aikaansaajia.