Lasten oireilu eron jälkeen, en jaksa enää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä joku viestittelee joka ei uskalla erota omasta kurjasta avioliitostaan syystä tai toisesta. 

Miksi hyvästä liitosta pitäisi erota? Toisilla mikään vaan koskaan ei ole hyvin.

Ap sanoi että heillä oli erittäin riitaisa avioliitto. Onko se hyvä?

Parempi kuin se että 8-vuotias joutuu käydä juttelemassa jollekin päätohtorille.

Ja nekö lapset ei tarvitse päätohtoria, jotka elää ydinperhehelvetissä?

Ps. Kuraattori ei ole päätohtori

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä joku viestittelee joka ei uskalla erota omasta kurjasta avioliitostaan syystä tai toisesta. 

Miksi hyvästä liitosta pitäisi erota? Toisilla mikään vaan koskaan ei ole hyvin.

Ap sanoi että heillä oli erittäin riitaisa avioliitto. Onko se hyvä?

Parempi kuin se että 8-vuotias joutuu käydä juttelemassa jollekin päätohtorille.

Ja nekö lapset ei tarvitse päätohtoria, jotka elää ydinperhehelvetissä?

Ps. Kuraattori ei ole päätohtori

Kuraattori on niin lähellä päätohtoria kuin yh-mammalla on varaa.

Ja tämä tapaus tuskin tarvitsisi apua, jos eläisi ydinperheessä.

Vierailija kirjoitti:

Ap sai nyt haluamansa eli eron. Nyt kärsitään seuraukset.

Haluan vain sanoa että tämänkaltaiset kommentit voi jättää omaan arvoonsa. Kirjoittajalla menee selvästi itsellään vielä huonommin kuin minulla, jos viitsii aikaansa käyttää tuollaisten juttujen kirjoitteluun. 🤷🏼‍♀️ Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä joku viestittelee joka ei uskalla erota omasta kurjasta avioliitostaan syystä tai toisesta. 

Miksi hyvästä liitosta pitäisi erota? Toisilla mikään vaan koskaan ei ole hyvin.

Ap sanoi että heillä oli erittäin riitaisa avioliitto. Onko se hyvä?

Parempi kuin se että 8-vuotias joutuu käydä juttelemassa jollekin päätohtorille.

Ja nekö lapset ei tarvitse päätohtoria, jotka elää ydinperhehelvetissä?

Ps. Kuraattori ei ole päätohtori

Kuraattori on niin lähellä päätohtoria kuin yh-mammalla on varaa.

Ja tämä tapaus tuskin tarvitsisi apua, jos eläisi ydinperheessä.

Koulupsykologin on ihan ilmainen. Miksi puhut asioista mistä et selvästi mitään edes tiedä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

50/50-huoltajuus voisi helpottaa tilannetta. Isäkin varmasti haluaisi olla enemmän lastensa kanssa. Miksi teillä on jaettu vanhemmuus tuolla tavalla? Varmaan kurjaa isän ja lasten mielestä.

Ei halua eikä pysty. Ap

Harvassa on ne miehet, joita lapset kiinnostaa niin paljon, että 50/50 -huoltajuudesta päästää sopuun.

Valitettavasti.

Omassa lähipiirissä on vain näitä 50/50-tapauksia. Joskus äiti on ensin ehdottanut muuta, mutta isä on vaatinut 50/50. Viimeistään käräjillä päädytty 50/50-tilanteeseen. Mutta ehkä jossain on sitten sellaisiakin isiä, joita ei lapset kiinnosta.

Onko päivähoitoa, voiko lisätä tunteja? Järjestäjä koulu iltapäivä toimintaa? Ehkä voisit etsi jonkin harrastuksen lapsille, mihin voisivat mennä yhdessä, monesti ihan seurakunta pitää jotain toimintaa, mikä ainakin on edullista, saisi edes sen tunnin aikana käydä vaikka yksin kaupassa... Miten muut sukulaiset ja ystävät, voisiko lapset olla vaikka iltoja hoidossa jollain tutulla?

Vierailija kirjoitti:

Ap sai nyt haluamansa eli eron. Nyt kärsitään seuraukset.

Aika jännä. Ap ilmoitti että tilanne oli sellainen, että oli pakko erota. Ja että exä ei halua eikä pysty 50/50 vanhemmuuteen (kertonee exästä jotain), ap on lähivanhempi, hoitaa ja huolehtii ja ohjaa kuraattorille, kysyy neuvoja täältä.... Eli kaikin puolin kantaa vastuun lapsista ja haluaa heille kaikille mukavan elämän. Ja sä syyllistät? Really?

Lapsilla selkeästi yksi koti ja isä käy siellä usein tapaamassa lapsia? Vie pihalle / uimaan / jonnekin pari kertaa viikossa? Auttaisiko, ettei lasten tarvitse koko ajan ” muuttaa”.

Meillä sama tilanne. 9-vuotias ei vaan sopeudu. Luulen että ko. ikä on haastava, koska on sen verran iso että ymmärtää jotain, mutta sen verran pieni, että ymmärtää vain osittain.

50-50 ei tuonut sekään oikein apua. En osaa antaa ratkaisua. Minusta lasten oireilua eroissa usein vähätellään tai niistä vaietaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä joku viestittelee joka ei uskalla erota omasta kurjasta avioliitostaan syystä tai toisesta. 

Miksi hyvästä liitosta pitäisi erota? Toisilla mikään vaan koskaan ei ole hyvin.

Ap sanoi että heillä oli erittäin riitaisa avioliitto. Onko se hyvä?

Parempi kuin se että 8-vuotias joutuu käydä juttelemassa jollekin päätohtorille.

Ja nekö lapset ei tarvitse päätohtoria, jotka elää ydinperhehelvetissä?

Ps. Kuraattori ei ole päätohtori

Kuraattori on niin lähellä päätohtoria kuin yh-mammalla on varaa.

Ja tämä tapaus tuskin tarvitsisi apua, jos eläisi ydinperheessä.

Joo samaa mieltä, en oo ikinä nähnyt psykologilla käyvää ydinperheen lasta. Koska parempi riitaisa liitto kuin eroperhe. Sehän on ihan vihoviimeinen synti että lapset joutuvat eron kokemaan, kyllä ne sitä riitelyä jaksaa kuunnella vuosikaudet. Saavat siitä varsin terveen parisuhteen mallin.

Kauheaahan se olisi, jos kuvittelisivat, että huonoa oloa tuottavasta liitosta on ok lähteä. Ja miten hireää, että saavat huomata että elämä kantaa ja kaikki kyllä sopeutuu siihen kunhan aikaa kuluu ja tarvittaessa voi jutella vaikka kuraattorille. Lisäksi tämä paha eronnut äiti on niin turvallinen, että lapset uskaltaa näyttää pahan mielen hänelle.

Vitsit oot pimee.

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama tilanne. 9-vuotias ei vaan sopeudu. Luulen että ko. ikä on haastava, koska on sen verran iso että ymmärtää jotain, mutta sen verran pieni, että ymmärtää vain osittain.

50-50 ei tuonut sekään oikein apua. En osaa antaa ratkaisua. Minusta lasten oireilua eroissa usein vähätellään tai niistä vaietaan.

Olkaa iloisia että teidän lapset oireilee, se on merkki että olette turvallisia aikuisia ja teihin luotetaan niin paljon että pahat tunteet uskalletaan näyttää. Tiedän että väsymyksen keskellä ei lohduta, mutta tuo kokemus sekä kasvattaa lapsia kohtaamaan isoja pettymyksiä että oppimaan sen, että on ihan ok erota jos liittoa ei hyvällä tahdollakaan voi jatkaa.

Suomi on täynnä pariskuntia, jotka on yhdessä vain koska Kuuluu. Ja täynnä lapsia, jotka ovat saaneet parisuhteen mallin tuollaisista avioliitoista, joissa vain Halutaan Tahtoa, vaikka toinen / molemmat on jatkuvasti onnettomia.

Vierailija kirjoitti:

Onko päivähoitoa, voiko lisätä tunteja? Järjestäjä koulu iltapäivä toimintaa? Ehkä voisit etsi jonkin harrastuksen lapsille, mihin voisivat mennä yhdessä, monesti ihan seurakunta pitää jotain toimintaa, mikä ainakin on edullista, saisi edes sen tunnin aikana käydä vaikka yksin kaupassa... Miten muut sukulaiset ja ystävät, voisiko lapset olla vaikka iltoja hoidossa jollain tutulla?

Pienempi on päivähoidossa, isommalla mahdollisuus koulun jälkeen ippeen. Olen vaan koittanut pitää molemmilla mahd. lyhyet päivät, etenkin isommalla joka ei siitä ippestä oikein innostu. Ettei he kuormittuisi taas niistä liikaa, kun on kuormittava tilanne muutenkin. Mutta oman jaksamisen kannalta pidempi hoitopäivä pienemmälle ja säännöllinen ippe isommalle olisi kyllä varmaan ihan perusteltua. Vähän sama koskee näitä harrastuksia, sukulaisia, tuttuja... en vaan raaski heitä retuuttaa sinne tänne vaikka jonkun saisikin. Vaikka onhan minunkin jaksaminen tosi tärkeää lapsille, ehkä pitää vaan tehdä tässä vähän muutoksia. 

Kiitos kaikille tsemppaavista ja ihanista kommenteista <3 ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

50/50-huoltajuus voisi helpottaa tilannetta. Isäkin varmasti haluaisi olla enemmän lastensa kanssa. Miksi teillä on jaettu vanhemmuus tuolla tavalla? Varmaan kurjaa isän ja lasten mielestä.

Ei halua eikä pysty. Ap

Harvassa on ne miehet, joita lapset kiinnostaa niin paljon, että 50/50 -huoltajuudesta päästää sopuun.

Valitettavasti.

Omassa tuttavapiirissä kaikki erot menneet näin. Siis kaverit, entisen puolison kaverit, ne ihmiset joita on itse valittu ja jotka ovat valinneet meidät samoihin porukoihin. Se jengi, jonka häihin meidät oli kutsuttu ja jotka olivat meidän häissä. Aika moni on korkeakoulutettu, ikähaitari 37-50 nyt.

Pelkkiä vuoroviikkojärjestelyjä.

Otos on tietty pieni, alle kymmenen eronnutta paria, mutta ei yhtään ns perinteistä huoltajuuden jakoa.

Onko sulla perusteita näkemyksellesi, että nuo miehet ovat harvassa?

N44, itse yksi noista eronneista

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla selkeästi yksi koti ja isä käy siellä usein tapaamassa lapsia? Vie pihalle / uimaan / jonnekin pari kertaa viikossa? Auttaisiko, ettei lasten tarvitse koko ajan ” muuttaa”.

Joo, tämä auttoi meillä. Huomattiin, että kouluviikon ja harrastusten jälkeen lapsille oli iso ponnistus lähteä koko viikonlopuksi vielä pois kotoa. Vaikkakin isälle, mutta silti tavallaan ”kylään”. Etenkin joka toinen viikonloppu -systeemissä tapaamisvälit oli aika pitkiä ja tapaamisviikonloppuihin latautui paljon odotuksia. Sunnuntaisin olivat ihan poikki, koska vaikka isä on kiva, niin silti siellä ei voi olla 100% oma itsensä ja kiukku ja väsynys purkautuu sunnuntai-iltana äitiin.

Lapsetkin haluavat viikonloppuna välillä vain olla omissa oloissaan, omissa huoneissaan, omien lelujen kanssa, tehdä omia hommiaan, nähdä omia kavereitaan. Olla vain.

Vaihdettiin ”joka toinen vkl” -systeemi ”joka perjantai”-systeemiin. Ensinnäkin lapset näkevät isää useammin, ja pääsevät lauantai-iltapäivällä kotiin rentoutumaan loppuviikonlopuksi. Tämän lisäksi isä käy välillä arkisin moikkaamassa, käyttämässä harkoissa, pelaamassa pari lautapeliä, katsomassa rikkinäistä kelloa jne jne.

Tällä viestimme, että isä on ja pysyy, vaikkakin toisesta osoitteesta. Erotessa ei ole ikävä, koska kohtahan taas nähdään.

Ja lisäplussana vielä se, että joka viikonloppu minulla on pe-la omaa aikaa ja isällä la-su :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

50/50-huoltajuus voisi helpottaa tilannetta. Isäkin varmasti haluaisi olla enemmän lastensa kanssa. Miksi teillä on jaettu vanhemmuus tuolla tavalla? Varmaan kurjaa isän ja lasten mielestä.

Ei halua eikä pysty. Ap

Harvassa on ne miehet, joita lapset kiinnostaa niin paljon, että 50/50 -huoltajuudesta päästää sopuun.

Valitettavasti.

Omassa tuttavapiirissä kaikki erot menneet näin. Siis kaverit, entisen puolison kaverit, ne ihmiset joita on itse valittu ja jotka ovat valinneet meidät samoihin porukoihin. Se jengi, jonka häihin meidät oli kutsuttu ja jotka olivat meidän häissä. Aika moni on korkeakoulutettu, ikähaitari 37-50 nyt.

Pelkkiä vuoroviikkojärjestelyjä.

Otos on tietty pieni, alle kymmenen eronnutta paria, mutta ei yhtään ns perinteistä huoltajuuden jakoa.

Onko sulla perusteita näkemyksellesi, että nuo miehet ovat harvassa?

N44, itse yksi noista eronneista

Pikainen googlaus antaa osviittaa että tilastojen mukaan 10-15% päätyy vuoroasumiseen. Loput asuu pääsääntöisesti toisella vanhemmalle, ja se lähivanhempi on lähes aina äiti. Vuoroasuminen on nousussa, mutta ei se vieläkään kovin yleistä ole, ja sen hyödyistä/haitallisuudesta ei ole vielä riittävästi tietoa. Mutta se vaatii ennenkaikkea hyvää yhteistyötä vanhemmilta, jos pari on riitaisa, asuu toisistaan kaukana yms. ei vuoroasuminen yleensä toimi. 

Lapset myös peilaa siitä miten äiti voi. Mitä iloisempi ja paremmin voiva äiti, sitä paremmin lapset voivat. Mulla myös takana vaikea ero ja sen jälkeinen aika. Lapset oli tosin niin pieniä, etteivät muista aikaa jolloin olimme yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla selkeästi yksi koti ja isä käy siellä usein tapaamassa lapsia? Vie pihalle / uimaan / jonnekin pari kertaa viikossa? Auttaisiko, ettei lasten tarvitse koko ajan ” muuttaa”.

Joo, tämä auttoi meillä. Huomattiin, että kouluviikon ja harrastusten jälkeen lapsille oli iso ponnistus lähteä koko viikonlopuksi vielä pois kotoa. Vaikkakin isälle, mutta silti tavallaan ”kylään”. Etenkin joka toinen viikonloppu -systeemissä tapaamisvälit oli aika pitkiä ja tapaamisviikonloppuihin latautui paljon odotuksia. Sunnuntaisin olivat ihan poikki, koska vaikka isä on kiva, niin silti siellä ei voi olla 100% oma itsensä ja kiukku ja väsynys purkautuu sunnuntai-iltana äitiin.

Lapsetkin haluavat viikonloppuna välillä vain olla omissa oloissaan, omissa huoneissaan, omien lelujen kanssa, tehdä omia hommiaan, nähdä omia kavereitaan. Olla vain.

Vaihdettiin ”joka toinen vkl” -systeemi ”joka perjantai”-systeemiin. Ensinnäkin lapset näkevät isää useammin, ja pääsevät lauantai-iltapäivällä kotiin rentoutumaan loppuviikonlopuksi. Tämän lisäksi isä käy välillä arkisin moikkaamassa, käyttämässä harkoissa, pelaamassa pari lautapeliä, katsomassa rikkinäistä kelloa jne jne.

Tällä viestimme, että isä on ja pysyy, vaikkakin toisesta osoitteesta. Erotessa ei ole ikävä, koska kohtahan taas nähdään.

Ja lisäplussana vielä se, että joka viikonloppu minulla on pe-la omaa aikaa ja isällä la-su :)

Kuulostaa toimivalta. Meillä mikään säännöllinen ei käy, koska exän työ. Ja vähän myös exän haluttomuus muuttaa mitään työssään. Ap

Jos olet ne yksin halunnut niin mitä valitat. Mies ei ole sitten halunnut niitä jos ei osallistu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä joku viestittelee joka ei uskalla erota omasta kurjasta avioliitostaan syystä tai toisesta. 

Miksi hyvästä liitosta pitäisi erota? Toisilla mikään vaan koskaan ei ole hyvin.

Ap sanoi että heillä oli erittäin riitaisa avioliitto. Onko se hyvä?

Parempi kuin se että 8-vuotias joutuu käydä juttelemassa jollekin päätohtorille.

Ja nekö lapset ei tarvitse päätohtoria, jotka elää ydinperhehelvetissä?

Ps. Kuraattori ei ole päätohtori

Kuraattori on niin lähellä päätohtoria kuin yh-mammalla on varaa.

Ja tämä tapaus tuskin tarvitsisi apua, jos eläisi ydinperheessä.

Sut on lynkattu jo, joten häivy keskustelusta, kiitos! Ei ole meidän vika, että sulla on joko paska avioliitto josta et (jostain oudosta syystä) voi lähteä tai sitten vallan rajoittunut käsitys siitä millaista parisuhdetta nämä eronneet ovat eläneet.

Ja tuo mihin yh-mammalla on varaa, excuse me? Perheneuvolaan ja psykologille pääsee myös kunnallista reittiä. Lastenpsykiatriaa on kunnallisella kokonaisen pääsairaalaan yksikön verran, ja pääsy sinne on helpompaa kuin aikuisten kardiologiaan. Sitäpaitsi kuka sanoo että yh-mammat on kaikki rahattomia?

Tiedän useamman neuvokkaan yh:n joka osaa kyllä priorisoida rahankäytön siten että mitään ei lapsilta puutu. Yksityiselle kallonkutistajalle harvalla on varaa, ja viesteistä päätellen sinulla ei ainakaan ole.

Meillä auttoi aika, sekä se, että vaihdot vaihdettiin niin että ne tapahtuivat koulun/hoidon kautta. Toiset lapset ovat sellaisia, että reagoivat pitkään. Omistakin toinen oli ja on ehkä vieläkin vaikka erosta aikaa seitsemän vuotta. Ero hoidettiin ilman riitoja, tosin joskus olen miettinyt olisiko lasten kannalta ollut helpompaa jos olisimme riidelleet, eivät ehkä niin olisi jääneet miettimään eron syitä. Meillä lapset kävivät eronkin jälkeen mummulassa välillä yökylässä, koska niin olivat tehneet aiemminkin, eikä se ainakaan pahentanut tilannetta.