Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Käyttääkö joku vielä potkukelkkaa ihan yleisesti? Mikä on paras potkukelkkaan liittyvä muistosi?
12.11.2019 |
Täällä Pirkanmaalla ei enää oikein juuri potkukelkkailla, mutta mä potkuttelin sellaisella kouluun aikanaan tosi usein. Se oli polkupyörän vastine talvisin ja pyöräparkki olikin aina täynnä potkukelkkoja. Tietkin hiekoitettiin niin, että potkukelkoille jäi sopiva kaistale.
Mä kyyditsin kelkalla aika usein naapurin tytönkin kotiin. Senkin jälkeen, kun se siirtyi yläasteelle, se tuli odottelemaan kyytiä kotiin. Olin aika hyvä ohjaamaan potkukelkkaa jäisissä mäissä. Se naapurin tyttö aina kiljui ja sitten nauroi, kun laskettiin mäet alas ja mä tietty temppuilin parhaani mukaan. Mitään ei kuitenkaan ikinä sattunut. Läheltä piti joskus, kun mun oli pakko laskea aina yhtä kapeaa polkua pitkin, missä oli kiviä, juuria ja kantokin keskellä juuri siinä, missä vauhti oli kovimmillaan. Sen väistäminen siinä olikin kai niin jännää.
Potkukelkalla oli myös hauskaa mennä luistinradalle temppuilemaan. Joku istui aina kyydissä ja toinen teki parhaansa tarjotakseen vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sitten vaihdettiin osia.
Voi niitä aikoja. Kelkkoja ei edes lukittu mitenkään, eikä niitä varasteltu. Melkein joka perheellä oli niitä vähintään yksi. Meillä oli iso ja pieni. Pieni oli meille lapsille. Jossain vaiheessa hommattiin semmoinen, jossa oli ikäänkuin sukset alla. Se kulki todella hyvin.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Oi niitä lapsuuden aikoja, talvia potkukelkkoineen. Kyllähän sitä tuli potkukelkalla mentyä talvella kansakouluunkin. Sain muuten lapsena joululahjaksi punaisen, puisen, ihka ikioman potkukelkan, ja sillähän sitä mennä potkulla vauhtia antaen viillettelin pitkin jäistä lumista tietä joka paikkaan pikkuisessa lapsuuteni kotikylän raitilla. Naapurien lasten kanssa tehtiin joskus potkukelkoistamme juna eli laiteltiin jokaisen oma potkukelkka toinen toisensa perään ja kaikki kyytiin ja perimmäisen kelkan päähän yksi kavereista ohjaamaan koko potkukelkkaletkaa, ja eikun ison mäen päälle, ja alas mäkeä vauhdilla laskien, ja arvatkaa sitä kiljumisen ja riemuhuutelun raikumista sinertävässä talvisessa illassa, ja välillä tietysti päiväaikanakin. ihan kylän läpi kulkevalla yleisellä tielläkin laskettiin erään ison mäen harjanteelta alas, ja ensin aina kuullosteltiin, että tuleneeko autoja, joita ei siihen maailman aikaan 60-luvulla niin usein ajellut läpi kylän iltaisin etenkään. Oli jännittävää! Välillä mentiin potkukelkkoinemme koko lapsilauma tien sivuun ja lumiseen ojaan pöllähdimme lumen sekaan, mutta se oli vaan hauskaa. Ihme kyllä koskaan ei onneksi sattunut mitään onnettomuuksia, vaikka olihan mäkeä laskiessa aina omat vaaransa etenkin kun koko potkukelkkajuna kaatui syrjälleen. Luonnon jäälläkin kävimme potkukelkkailemassa ja potkukelkalla ylipäätänsä mentiin luistelemaankin lähiseudun järven ja lammen jäälle, missä sittemin potkukelkan istuimen päällä istuen oli kätevää vaihtaa luistimet jalkaan.
Ei omat lapseni saanneet kokea samaa kuin itse maaseutukylässä asuessani aikoinani. Ja tuskinpa lapsenlapsenikaan saa kokea potkukelkkailun riemua talvisin, koska lapsenlapsenikin asuu kaupungissa, ja eikä siellä ole sellaisia olosuhteita ja teitä, jossa voisi laskea esim. lumista jäistä mäkeä alas kunnon vauhdilla.
Oma äitinikin kävi kaupassa potkukelkalla, ja potkukelkan kyydissä oli kätevää kuljettaa kaupasta kassissa sapuskaa kotiin. Potkukelkan ohjaussarvien varaan sai myös kassin roikkumaan. Kaikilla kylän talon naisilla oli potkukelkka talvisin kauppareissuilla kyläkaupassa käydessään. Kesäisin sittemin polkupyöräillen tarakalla ja ohjaussarvissa kassit killuen.
Kappas! Joku löysi ketjuni! Satuinpa vielä olemaan paikalla.
Mullakin oli lapsena (tai siis perheellä, mutta mun kulkuvälineeni se lähinnä oli) pieni punainen potkukelkka!
Muistan, että mekin isolla porukalla tehtiin lapsena noita potkukelkkajunia. Usein mentiin koulussa välitunnilla luistinradalle kelkkojen kanssa. Se taidettiin tosin kieltää jossain vaiheessa. Jos vanhemmat olisi tienneet, mitä kaikkea niillä kelkoilla tehtiin, niin ne olisi kai vähintäänkin käskeneet laittamaan kypärän päähän...
Onhan nuo myös käteviä välineitä taakkojen kuljettamiseen. Ja ihmisten. Mä otin ihan kunnia-asiakseni kuljettaa potkukelkalla yhtä kaveria kouluun, kun se oli satuttanut jalkansa.
Ihan harmittaa, kun enää ei ole sopivia kelejä niin paljon ja tietkin on hiekoitettu umpeen. En edes muista, milloin olen viimeksi nähnyt potkukelkan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos vaikka nostan tätä kerran. Löytyykö muita potkukelkkailijoita?
ap
Minulla on kicspark ja päivittäin käyn muutaman kilometrin lenkin koiran kanssa. Ei olleet vielä hiekottaneet, niin oli tosi mahtava keli.
Meillä oli täällä Varsinais-Suomessa 80-luvun lapsuudessani sellainen lapsille sopivan kokoinen potkukelkka. Aika vähän sitä tuli käytettyä: heti kun tuli sopivat kelit, oli myös sepeliä, ja kun V-S on Suomen "kuivin" maakunta, ei ollut järveäkään lähellä.
Nykyisessä asuinkunnassani (n. 5000 asukkaan kunta) on jotenkin hurjan sympaattista kun heti pienenkin lumikerroksen tultua on joku hiihtämässä ojanpenkoilla ja heti kun mahdollista näkyy pyöräteillä potkukelkanjälkiä.
fer kirjoitti:
Minulla on kicspark ja päivittäin käyn muutaman kilometrin lenkin koiran kanssa. Ei olleet vielä hiekottaneet, niin oli tosi mahtava keli.
Piti googlettaa, mikä tuo on. Kevyen näköinen. Toimii varmaan tosiaan koiran kanssa hyvin.
Istuimen puute on tosin ilmeinen. :D
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2000-luvun alkupuolella Keski-Suomessa oli kävelytiet aurattu juuri noin, että puolikas tiestä oli hiekoittamatta potkukelkkoja varten. Koulujen ja kauppojen pihat olivat täynnä potkukelkkoja. Koululaisia näki potkuttelemassa niillä kouluun. Potkukelkkailu on kyllä kunnon liikuntaa. Kävin potkukelkalla lapsen kanssa kaupassa, kun olin hoitovapaalla. Sitten muutettiin Etelä-Suomeen. Täällä ei ole mitenkään huomoitu kävelyteillä potkuttelijoita. Kaivan kelkan esille, kun tulee sopivan jäinen keli ja ei ole ehditty hiekoittaa. Aika vähiin jäävät potkukelkkakelit täällä ja se harmittaa vietävästi. Osansa huonoihin potkuttelukeleihin tekevät tarkasti hiekoitetut kävelytiet joilla pulkan veto ja potkukelkkailu on tuskaa.
Oi, potkukelkka <3
Asuin lapsuuteni Etelä-Savon ja Keski-Suomen rajalla, maaseudulla. Talvisin teitä ei tietenkään hiekotettu, joten potkukelkalla pääsi kätevästi vaikka kyläkauppaan. Monet myös kulki kyläkouluun sillä.
Itsellä mieleenpainuvin muisto on ala-asteen ekoilta luokilta eli 80-luvun puolivälistä, kun olin lähdössä potkukelkalla parhaan (ja ainoan oman ikäiseni...) ystävän luokse noin 2,5 kilsan päähän. Otin meidän koiran mukaan. Se oli vielä silloin virkeässä kunnossa ja koska ei ollut kävellyt hihnassa, kiskoi tietenkin hulluna. Sain ilmaiset kyydit ystävän luokse :) No, kotimatkalla koira ei sitten enää vetänytkään ja jouduin ihan itse lykkimään kaikki ylämäet, joita oli reitistä noin puolet...
Jännä muuten, että mieleen on jäänyt tuolta reissulta se meno ja kotiin paluu. Ei mitään hajua mitä me siellä ystävän luona tehtiin ja minne esimerkiksi laitoin koiran siksi aikaa, kun olin kaverini kanssa :D No onhan tuosta jo 35 vuotta aikaakin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vuonna 1991 syntynyt, ja potkukelkkailin talvet kouluun koko kouluajan, myös lukiossa. Reppu oli helppo laittaa istuimelle, ei haitannut repun paino. Silloin ei hiekoitettu koko tietä, joten potkukelkalla pääsi kulkemaan. Keski-Suomi kyseessä. Nykyään olen töissä täällä, ja nyt koko tie hiekoitetaan, joten ei näy potkukelkkailijoita.
Niin ja pieniä lapsia vietiin aina pulkassa hoidosta kotiin. Ostoskassin sai myös pulkkaan kätevästi. Nyt ei lapsia haeta pulkalla kotiin, kun kaikkialla on hiekkaa.
T. Se 1991 syntynyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin kerran talvella potkukelkalla jäällä sekarotuisen koiran kanssa. Jään päällä oli lumikerros ja paikoin jonkin verran vettä, joten koira ilmeisesti ei pitänyt sitä turvallisena. Kun lähdin potkukelkalla rannasta, koira yritti estää etenemiseni asettumalla kelkan eteen. Se teki tätä useamman kerran, vaikka kelkka osui sitä persaukseen ja vaikka kielsin. Hellyttävä koira, kun luuli suojelevansa minua heikkoihin jäihin hukkumiselta. Oikeasti lumen ja veden alla oli sellainen jääkerros, että olisi kestänyt vaikka auton painon.
Tämäkin isänpäivä alkoi potkukelkkaillen. Tosin nyt oli yön sade sulattanut lumet ja nostanut vettä jäälle.
https://www.instagram.com/p/B4rpYPpnmwC/?utm_source=ig_web_copy_link
Noin 10 vuotta sitten hurahdin potkukelkkailuun ja se vei mukanaan.
Voiko olla hienompaa kun viilettää Kickparkilla jäällä tai perinteisellä kelkalla pitkään alamäkeen. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mä haluaisin tosissani liikkua potkukelkalla talvella.
Asun Helsingissä ja v...ttaa se himohiekoitus, joka on vielä puolihiekoitusta kalliimpaa ja epäekologisempaa ja aiheuttaa tuplamäärän katupölyä sitten keväällä. (Myös lapsen ollessa puenempi oli ihan mahdotonta viedä hangessa lapsi vaunuilla päikkyyn, mutta pulkalla se onnistui hyvin ja hauskasti - kunnes hiekoitus esti.
Lapsuuteni Rovaniemellä se oli perus liikkumaväline, rakastin sitä samoin kuin pyöräilyä kesäisin.
Se olisi myös todella tehokasta pakarajumppaa ja keskivartalotreeniä.
Miten sais kaupungin vakuutettua tästä? Ei keskustassa mut just vaikkapa töölössä ja lähiöissä. Miksi ei? Autoa en halua ostaa ikinä.
Mutta voiko niitä lukita? Joku sika pöllisi huvikseen?
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin isänpäivä alkoi potkukelkkaillen. Tosin nyt oli yön sade sulattanut lumet ja nostanut vettä jäälle.
https://www.instagram.com/p/B4rpYPpnmwC/?utm_source=ig_web_copy_link
Noin 10 vuotta sitten hurahdin potkukelkkailuun ja se vei mukanaan.
Voiko olla hienompaa kun viilettää Kickparkilla jäällä tai perinteisellä kelkalla pitkään alamäkeen. :)
Missä asut? Eli missä tällainen edelleen onnistuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiihdän kouluun kesät talvet. Sukuvika on jos suksi ei luista.
Jos toenperrään joku näkee potkurilla ajavan niin hiekottaja salamana paikalla. Pilkillä hurautan potkurilla.
Meillä on mökki saaressa ja sinne kuljemme potkukelkalla kun jäät ei vielä kestä mönkijää.
Lapsuusmuisto: Käytiin isän ja pikkusiskon kanssa usein laskemassa potkukelkalla mäkeä. Sisko istui istuimella ja oli köytetty kiinni marjapuuron punaisella, neulotulla kaulahuivilla. Itse olin "kanakopissa" , seisoin siis isän edessä jalaksilla. Vauhti oli hurjaa, ainakin lapsen mielestä. Siitä on melkein 70 vuotta. 🙄
Kun käärin lapseni viltteihin ja laskimme tähtien tuikkiessa hankien keskellä rantasaunaan jouluna mummolassani.
Tämä oli ja on myös jo aikuiselle lapselleni rakas joulumuisto. Olin onnellinen, että hän jo lapsena arvosti joulussa myös tuollaisia tunnejuttuja, eikä pelkästään lahjoja.
Potkukelkkailun himo!!!! Helsingissäkin paljon seutuja, joissa hyvin mahtuisi sillä menemään esim Kumpula yms pientaloalueet.
Ja miksei pyöräteitä putkin keskustaan? Olis hyvää treeniä!!!
Niin. Voiko potkukelkan jotenkin lukita? Ei niinkään kiinni kahvoistaan, vaan estää se kulku?
Alue: Aihe vapaa
Oi niitä lapsuuden aikoja, talvia potkukelkkoineen. Kyllähän sitä tuli potkukelkalla mentyä talvella kansakouluunkin. Sain muuten lapsena joululahjaksi punaisen, puisen, ihka ikioman potkukelkan, ja sillähän sitä mennä potkulla vauhtia antaen viillettelin pitkin jäistä lumista tietä joka paikkaan pikkuisessa lapsuuteni kotikylän raitilla. Naapurien lasten kanssa tehtiin joskus potkukelkoistamme juna eli laiteltiin jokaisen oma potkukelkka toinen toisensa perään ja kaikki kyytiin ja perimmäisen kelkan päähän yksi kavereista ohjaamaan koko potkukelkkaletkaa, ja eikun ison mäen päälle, ja alas mäkeä vauhdilla laskien, ja arvatkaa sitä kiljumisen ja riemuhuutelun raikumista sinertävässä talvisessa illassa, ja välillä tietysti päiväaikanakin. ihan kylän läpi kulkevalla yleisellä tielläkin laskettiin erään ison mäen harjanteelta alas, ja ensin aina kuullosteltiin, että tuleneeko autoja, joita ei siihen maailman aikaan 60-luvulla niin usein ajellut läpi kylän iltaisin etenkään. Oli jännittävää! Välillä mentiin potkukelkkoinemme koko lapsilauma tien sivuun ja lumiseen ojaan pöllähdimme lumen sekaan, mutta se oli vaan hauskaa. Ihme kyllä koskaan ei onneksi sattunut mitään onnettomuuksia, vaikka olihan mäkeä laskiessa aina omat vaaransa etenkin kun koko potkukelkkajuna kaatui syrjälleen. Luonnon jäälläkin kävimme potkukelkkailemassa ja potkukelkalla ylipäätänsä mentiin luistelemaankin lähiseudun järven ja lammen jäälle, missä sittemin potkukelkan istuimen päällä istuen oli kätevää vaihtaa luistimet jalkaan.
Ei omat lapseni saanneet kokea samaa kuin itse maaseutukylässä asuessani aikoinani. Ja tuskinpa lapsenlapsenikaan saa kokea potkukelkkailun riemua talvisin, koska lapsenlapsenikin asuu kaupungissa, ja eikä siellä ole sellaisia olosuhteita ja teitä, jossa voisi laskea esim. lumista jäistä mäkeä alas kunnon vauhdilla.
Oma äitinikin kävi kaupassa potkukelkalla, ja potkukelkan kyydissä oli kätevää kuljettaa kaupasta kassissa sapuskaa kotiin. Potkukelkan ohjaussarvien varaan sai myös kassin roikkumaan. Kaikilla kylän talon naisilla oli potkukelkka talvisin kauppareissuilla kyläkaupassa käydessään. Kesäisin sittemin polkupyöräillen tarakalla ja ohjaussarvissa kassit killuen.