Adoptoidut - antakaa biovanhempienne olla rauhassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että  ihminen haluaa tietää alkuperänsä, tavata vanhempansa ja saada vastauksia kysymyksiin. Sillä vaikka adoptioperhe olisi miten ihana tahansa , lapsi miettii kasvettuaan miksi on adoptioperheessä? Miksi äiti antoi hänet pois? 

Mutta  ymmärrän myös ettei rais kauksesta raskaaksi tullut nainen ilahdu ,kun isänsä näköinen poika seisoo yllättäen kotiovella! Tai entinen narko maani joka on jättänyt täysin taakseen entisen elämänsä, mukaan lukien teini-ikäisenä synnyttämänsä vauvan, ei tahdo saada aikuisen lapsensa muodossa muistutusta siitä maailmasta.

Raiskattu tai käyttäjä ei välttämättä edes tiedä kuka on isä. Tämä keskustelu kyllä kannustaa aborttiin, jos ei asiaa saa koskaan jättää taakseen.

Ei abortti ole ollenkaan väärä valinta. Syntyneellä lapsella on kuitenkin oikeutensa ja niin tulee ollakin. En kuitenkaan usko, että kamalan iso osa adoptoiduista lapsista on saanut alkunsa raiskauksesta. Siinä on kuitenkin raiskatullekin 18v aikaa käydä terapiassa ja saada elämä sellaiseen kuosiin että kykenee vaikka lapsen aikuisena kohtaamaan. Mitään sidettähän ei ole pakko muodostaa.

Mutta kun se kohtaaminen ei riitä. Minun adoptioon antama aikuinen lapseni on aivan valtavan katkera. Jos hän pääsisi yli, niin hyvä olisi.

Hänellä on ihan oikeus tunteisiinsa, niinkuin sinullakin. Vainoaminen ei taas ole ok lapsenkaan puolelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ei ole koskaan syyllinen siihen että hänet on hylätty. Hylkäämisen, tuskan, epätietoisuuden ja kaipauksen kanssa eletään koko elämä. Hänellä on oikeus omaan historiaansa ja tietoihin omista biologisista vanhemmista, isovanhemmista ja sisaruksistaan.

”Hylätä” on aika vahva ja syyllistävä verbi tässä yhteydessä. Minusta hylkäämisestä ei voi puhua siinä yhteydessä, jos biologinen äiti on ollut esim. liian nuori huolehtiakseen lapsesta, tai jos hänellä on ollut pahoja elämänhallinnan ongelmia. Kyseessähän on ollut silloin vastuullinen teko.

Minusta paljon pahempia lapsensa hylkääjiä ovat esim. päihdeongelmaiset joiden lapset otetaan lopulta huostaan.

Lapsen tunne-elämän kannalta kyseessä kuitenkin on aina hylkääminen.

Onko silloinkin, jos vauva on annettu suoraan adoptioon synnytyslaitoksella? Silloinhan tunnesidettä biologiseen äitiin ei ole edes syntynyt. Eikö nämä  "hylkäämis" puheet ja kokemukset ole silloin enemmän ympäristön tuottamaa tunnekokemusta? Miten lapsi voi kaivata sellaista, mitä ei ole koskaan kokenutkaan. Ymmärrän sen kyllä, että biovanhempien hakeminen ja kiinnostus juuriin myöhemmin on identiteetin kannalta tärkeää.

Kyllä mä koen, että mut on hylätty vaikka elämä bioäidin kanssa ois luultavasti ollut paskaa jossain slummissa. Tämä siitä huolimatta, että mun adoptioperhe eli mun perhe on maailman ihanin ja olin lapsena aivan täysin isin tyttö ja sain tavallisen suomalaisen, hyvän lapsuuden. Silti koen tulleeni hylätyksi ja että bioäidille huumeet oli tärkeemmät ku oma lapsi. Tavata en halua, se muija hylkäs mut niin ei mulla oo sille mitään asiaa. Se sentään jätti mut ihan sairaalaan heti synnytettyään, jotkut päätyy ottaan lapsensa mukaan ja kun ei nappaakaan niin jätetään vaan kadulle ja toivotaan et joku ne noukkii mukaansa ja vie sairaalaan.

Vierailija kirjoitti:

Ja suomessa abortti nähdään murhana, voi tätä ihmisen ajatusmaailmaa....

Ei onneksi sentään olla niin sivistymättömiä lahkolaisia, että aborttia yleisesti murhana pidettäisiin. Abortti säilyy laillisena Suomessa, ei se tule muuttumaan. Ja näiden ”abortti on murha” -huutelijoiden mielipiteistä ei kenenkään tarvitse välittää.