Lue keskustelun säännöt.
Adoptoidut - antakaa biovanhempienne olla rauhassa
10.11.2019 |
Siihen on syynsä, että teidät on annettu pois ja biologisten vanhempien häiriköinti on melko ikävää.
Kommentit (43)
Lapsi ei ole koskaan syyllinen siihen että hänet on hylätty. Hylkäämisen, tuskan, epätietoisuuden ja kaipauksen kanssa eletään koko elämä. Hänellä on oikeus omaan historiaansa ja tietoihin omista biologisista vanhemmista, isovanhemmista ja sisaruksistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se ikävä palauttaa mieleen vaikka traumaattinen suhde tai raiskaus, mutta jokaisella on oikeus tietää sukunsa ja syynsä miksi on täällä.
Mun on pakko, koska biovanhemmista ei ole mitään tietoa. Olen ulkomaanadoptio, ja adoptiomaassa käytäntö, että halutessaan esim. aviottoman tai muun lapsen jota ei voi/halua pitää voi käydä anonyymisti synnyttämässä synnytyssairaalassa ja jättää sinne. Sairaala ja viranomaiset sitten etsii adoptiokodin. Ainoa tieto äidistäni on että sairaalan papereihin on merkitty että 16-vuotias narkomaani oli synnyttäjä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole koskaan syyllinen siihen että hänet on hylätty. Hylkäämisen, tuskan, epätietoisuuden ja kaipauksen kanssa eletään koko elämä. Hänellä on oikeus omaan historiaansa ja tietoihin omista biologisista vanhemmista, isovanhemmista ja sisaruksistaan.
Tämä ajatusmalli tukeekin monella (raskaaksi haluamattaan tulleella) olevaa ajatusta että abortti on parempi kuin synnyttäminen adoptioon. Ja onhan se suomessa niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole koskaan syyllinen siihen että hänet on hylätty. Hylkäämisen, tuskan, epätietoisuuden ja kaipauksen kanssa eletään koko elämä. Hänellä on oikeus omaan historiaansa ja tietoihin omista biologisista vanhemmista, isovanhemmista ja sisaruksistaan.
Tämä ajatusmalli tukeekin monella (raskaaksi haluamattaan tulleella) olevaa ajatusta että abortti on parempi kuin synnyttäminen adoptioon. Ja onhan se suomessa niin.
Se aborttivaihtoehto on välillä oikeasti parempi sekä äidille että syntymättömälle lapselle. Nykyään on ihan toimivia jälkiehkäisyjä sekä pitkävaikutteisia ehkäisymenetelmiä jos oma elämänhallinta on hakusessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi tarpeeksi kauheaa joutua synnyttämään raiskaajansa lapsi. Mutta joutua vielä kohtaamaan tämä ja kokemaan omaksi lapsekseen.
Ymmärrän että ihminen haluaa tietää alkuperänsä, tavata vanhempansa ja saada vastauksia kysymyksiin. Sillä vaikka adoptioperhe olisi miten ihana tahansa , lapsi miettii kasvettuaan miksi on adoptioperheessä? Miksi äiti antoi hänet pois?
Mutta ymmärrän myös ettei rais kauksesta raskaaksi tullut nainen ilahdu ,kun isänsä näköinen poika seisoo yllättäen kotiovella! Tai entinen narko maani joka on jättänyt täysin taakseen entisen elämänsä, mukaan lukien teini-ikäisenä synnyttämänsä vauvan, ei tahdo saada aikuisen lapsensa muodossa muistutusta siitä maailmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ikävä palauttaa mieleen vaikka traumaattinen suhde tai raiskaus, mutta jokaisella on oikeus tietää sukunsa ja syynsä miksi on täällä.
Mitä merkitystä suvulla, johon ei haluttu jostain syystä? Tuskin biovanhemmat osaa sanoa sen kummempaa syytä olemassaololle, kuin peruslisääntyminen miehen ja naisen harrastettua seksiä.
Vaikka "tapaamisoikeutta" ei olisikaan niin mahdollisuuksien mukaan olisi hyvä saada tietää perinnöllisistä sairauksista. Elämänlaatu paranee huimasti, kun löytää sen sairauden kertayrittämällä kuin yrittää rajata pois kaikkea mahdollista yksitellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä, et mikä tässäkin on ongelmana. Jos antaisin lapsen adoptioon ja se tulis soittelemaan 18 vuotta myöhemmin mun ovikelloa, niin pyytäisin häntä ystävällisesti poistumaan ja sanoisin, etten halua olla missään tekemisissä. Problem solved.
Ja suomessa abortti nähdään murhana, voi tätä ihmisen ajatusmaailmaa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole koskaan syyllinen siihen että hänet on hylätty. Hylkäämisen, tuskan, epätietoisuuden ja kaipauksen kanssa eletään koko elämä. Hänellä on oikeus omaan historiaansa ja tietoihin omista biologisista vanhemmista, isovanhemmista ja sisaruksistaan.
”Hylätä” on aika vahva ja syyllistävä verbi tässä yhteydessä. Minusta hylkäämisestä ei voi puhua siinä yhteydessä, jos biologinen äiti on ollut esim. liian nuori huolehtiakseen lapsesta, tai jos hänellä on ollut pahoja elämänhallinnan ongelmia. Kyseessähän on ollut silloin vastuullinen teko.
Minusta paljon pahempia lapsensa hylkääjiä ovat esim. päihdeongelmaiset joiden lapset otetaan lopulta huostaan.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka "tapaamisoikeutta" ei olisikaan niin mahdollisuuksien mukaan olisi hyvä saada tietää perinnöllisistä sairauksista. Elämänlaatu paranee huimasti, kun löytää sen sairauden kertayrittämällä kuin yrittää rajata pois kaikkea mahdollista yksitellen.
Perinnölliset sairaudet ja sairastumisriskit saa tietoonsa dna testeillä. Maksavat muutaman satasen, mutta antavat paljon kattavamman kuvan kuin oppimattomien sukulaisten mutumuistelot mitä kenelläkin on ollut. Omalla kohdalla selvisi, että minulla ei ole sairautta mikä minulle on diagnosoitu, edes perinnöllisenä, miksi minulle annetut lääkitykset ei ole ikinä toimineet ( koska minulla ei ole sitä sairautta mitä on hoidettu ) ja sitten se vahvisti perimän alttiuden juuri niihin sairauksiin mitä esiintyykin lähisuvussani ja mihin on sairastuttu ja kuoltu. Tiedän nyt myös muokata elintapani sairastumisriskin välttämiseksi niihin sairauksiin mihin minulla on geneettinen mahdollisuus. Kannattaa luottaa oikeaan tieteelliseen tietoon, ei lääkäreiden ja sukulaisten mutuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja suomessa abortti nähdään murhana, voi tätä ihmisen ajatusmaailmaa....
No ei todellakaan nähdä. Se, että täältä löytyy ehkä tusina latvarosoa idioottia jotka ajattelevat noin ei tosiaan heijasta sen kummemmin koko kansan näkemyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole koskaan syyllinen siihen että hänet on hylätty. Hylkäämisen, tuskan, epätietoisuuden ja kaipauksen kanssa eletään koko elämä. Hänellä on oikeus omaan historiaansa ja tietoihin omista biologisista vanhemmista, isovanhemmista ja sisaruksistaan.
Onko se hylkäämistä, että lapsi annettaan kotiin jossa vanhemmat aidosti haluaa olla vanhempia sen sijaan, että joku pitäisi lapsen vain siksi, että hyvä tyyppi vaikka edellytyksiä siihen vanhemmuuteen ei ole?
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole koskaan syyllinen siihen että hänet on hylätty. Hylkäämisen, tuskan, epätietoisuuden ja kaipauksen kanssa eletään koko elämä. Hänellä on oikeus omaan historiaansa ja tietoihin omista biologisista vanhemmista, isovanhemmista ja sisaruksistaan.
Jos lapsi "kärsii" läpi elämänsä kumman vanhemman on syytä katsoa sinne peiliin sen joka antoi elämän vai sen joka otti sen elämän vastaan ja vastuulleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole koskaan syyllinen siihen että hänet on hylätty. Hylkäämisen, tuskan, epätietoisuuden ja kaipauksen kanssa eletään koko elämä. Hänellä on oikeus omaan historiaansa ja tietoihin omista biologisista vanhemmista, isovanhemmista ja sisaruksistaan.
”Hylätä” on aika vahva ja syyllistävä verbi tässä yhteydessä. Minusta hylkäämisestä ei voi puhua siinä yhteydessä, jos biologinen äiti on ollut esim. liian nuori huolehtiakseen lapsesta, tai jos hänellä on ollut pahoja elämänhallinnan ongelmia. Kyseessähän on ollut silloin vastuullinen teko.
Minusta paljon pahempia lapsensa hylkääjiä ovat esim. päihdeongelmaiset joiden lapset otetaan lopulta huostaan.
Todellakin, tuo "hylätä" verbi on liian vahva ja syyllistävä sana biologiselle äidille, joka tekee hyvin rankan päätöksen luopuessaan lapsesta. Samalla hän mahdollistaa lapsettomuudesta kärsivälle perheelle kovasti odotetun lapsen saamisen. Ja tiedän, että adoptioperheet tuntevat suurta kiitollisuutta näitä äitejä kohtaan ja adoptioäideistä puhutaan kauniisti lapsen kuullen. (adoptioneuvonnan ohjeiden mukaisesti ).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole koskaan syyllinen siihen että hänet on hylätty. Hylkäämisen, tuskan, epätietoisuuden ja kaipauksen kanssa eletään koko elämä. Hänellä on oikeus omaan historiaansa ja tietoihin omista biologisista vanhemmista, isovanhemmista ja sisaruksistaan.
Jos lapsi "kärsii" läpi elämänsä kumman vanhemman on syytä katsoa sinne peiliin sen joka antoi elämän vai sen joka otti sen elämän vastaan ja vastuulleen?
Mä koen että antamalla lapselle elämän tein väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka "tapaamisoikeutta" ei olisikaan niin mahdollisuuksien mukaan olisi hyvä saada tietää perinnöllisistä sairauksista. Elämänlaatu paranee huimasti, kun löytää sen sairauden kertayrittämällä kuin yrittää rajata pois kaikkea mahdollista yksitellen.
Perinnölliset sairaudet ja sairastumisriskit saa tietoonsa dna testeillä. Maksavat muutaman satasen, mutta antavat paljon kattavamman kuvan kuin oppimattomien sukulaisten mutumuistelot mitä kenelläkin on ollut. Omalla kohdalla selvisi, että minulla ei ole sairautta mikä minulle on diagnosoitu, edes perinnöllisenä, miksi minulle annetut lääkitykset ei ole ikinä toimineet ( koska minulla ei ole sitä sairautta mitä on hoidettu ) ja sitten se vahvisti perimän alttiuden juuri niihin sairauksiin mitä esiintyykin lähisuvussani ja mihin on sairastuttu ja kuoltu. Tiedän nyt myös muokata elintapani sairastumisriskin välttämiseksi niihin sairauksiin mihin minulla on geneettinen mahdollisuus. Kannattaa luottaa oikeaan tieteelliseen tietoon, ei lääkäreiden ja sukulaisten mutuun.
Ohis, mutta ei se nyt noin helposti käy, että "otetaan dna ja katsotaan, mitä sairauksia on". Jos tiedetään, mitä etsiä, voidaan löytää helpostikin, mutta jos tutkitaan joka ikisen mahdollisen sairauden (tai edes muutaman niistä) geenimuutokset, on homma aika iso eikä varmasti riitä muutama satanen.
Voi kunpa olisikin noin.