Menisittekö naimisiin ettei tarvitse olla yksin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin sinulla on kovin kummallista tunne-elämää muutenkaan vaan pelkkä sairaalloinen läheisriippuvuus ja joskus se riittää ihmiselle, eli ei ole vaaraa että ikinä rakastuisit kehenkään muuhun ja jättäisit miehen koska läheisriippuvuus on vahvempi kuin rakkaus, onhan se häiriö. Joten en oikeastaan näe mitään syytä miksi et voisi mennä naimisiin, olethan jo vedättänyt miestä vuoden onnistuneesti, niin samalla tyylillä menee loppukin elämä, kunhan et kerro miehelle mitkä on oikeat motiivisi.

Mies tietää että tunteeni eivät ole yhtä vahvat. Sovimme kyllä muuten yhteen, harrastusten, arvojen ja luonteenpiirteiden kanssa. Läheisriippuvainen tai ei, niin en halua olla yksin eikä mies halua että olen surullinen. Olen sairastanut masennuksen mutta parantunut siitä ja tämä on ensimmäinen parisuhteeni. Rakkaudesta huolimatta pidän miehestä ja hän on hyvä minulle. En ole suhteessa rahan takia.

En näe sitten mitään syytä miksi ei. Kumppanuus kantaa pidemmälle kuin rakkaus elämässä. Rakkaus on sellainen joka yhtenä päivänä on ja toisena ei. Jos olet edes kiintynyt ihmiseen niin se riittää ja jos kohtelette toisianne hyvin niin mikäs siinä. Minun paras suhteeni on ollut täysin intohimoton kaverisuhde. Ei tarvinnut tapella eikä suuria tunteita ollut, arki tasaista sen vuoksi ja oltiin saman tyylisiä, juttua riitti vaikka mitään sen kummempaa ei ollut. Huonoja suhteita on olleet nämä ns. rakkaudesta solmitut. Hirveää väkivaltaa ja draamailua, sekoilua loputtomiin mielenterveyden kustannuksella eivät kestäneet pisinkään edes alle puolta siitä mitä tämä kumppanuusliittoni johon on lapset hankittu ja olemme ystäviä yhä hyvässä hengessä kun nämä rakkausliitot on täysin kuoletettuja ihmisiä elämästä, block and delete.

Vierailija kirjoitti:

Minusta se, ettei halua olla yksin, ei ole ollenkaan huonoimmasta päästä kriteerejä naimisiinmenolle, tiedän valtavasti huonompiakin syitä. Tärkeää tietenkin on, että kumppani on ajatuksistasi selvillä.

Mutta en ymmärrä, miksi ihastuminen ei riitä sinulle? Miksi ajattelet, että olet ihastunut, muttet rakastunut, mitä eroa ajattelet olevan?

Tämä on ensimmäinen parisuhteeni ja ensimmäistä kertaa minulla on tunteita miestä kohtaan. Uskallan jakaa ajatuksia miehen kanssa ja voin olla oma itseni, koska tiedän ettei mies satuta minua. Olen todella ihastunut mieheen ja mies on rakastunut minuun. Ero meissä on siinä, että mies sanoo usein rakastavansa, mutta minun on vaikea kertoa tunteistani menneisyyden takia ja mies tietää tästäkin.

Mielenkiintoinen keskustelu. - Yllätin itseni mieittmästä, että kuinkahan moni Ensitreffit altarilla ohjelma formaatin kautta kumppania/ puolisoa hakevista on miettinyt ja ajatellut samaa (=mennä naimisii, ettei arvitstsi olla yksin)  Kun ainakin ohjelmaan valituista minusta jokainen olisit mahd voinut myös onnistua löytämään ja saamaan kumppanin ns. "perinteisemmällä tavalla".  - Ja osallistujien joukosta ei ole naitettu kaikkein epätoivoisemmilta vaikuttaneita. - Vai miä mieltä te olette? 

Miehesi ansaitsee olla rakastettu ehdoitta. Yritä lähentyä miehen kanssa. Kokeilkaa uutta ja yhdessä. Älä mene avioon ellet rakasta, satutat vain toista

Vierailija kirjoitti:

Miehesi ansaitsee olla rakastettu ehdoitta. Yritä lähentyä miehen kanssa. Kokeilkaa uutta ja yhdessä. Älä mene avioon ellet rakasta, satutat vain toista

Vielä täyyisi tietää, mitä tuo mystinen rakkaus on. - Ja minusta on ihan tervettä näkee kumppanissa myös joitain virheiä sen sijaan että odottaisi ja uskoisi löytävns sen virheeömän yksilön, jota vosi alati rakastaa ehdoitta. - Juju piilee siinä miten suhtautuu kumppanin "vikoihin" onko valmis hyväksymään ne vai odotaako niiden  poistuvan ja häviävän ja kumppanin muuttuvan. - Jos vain odottaa niin saattaa olla, että joutuu pettymään. Mutta kaikkea ei tietenkään pidä katsoa sormien läpi. Kuitenkin toisinaan turhauttaa, kun osa uskoo lujasti, että kumppanin äytyisi heti ensikohaamisen yhteydessä viedä jala ala ja vielä vuosi tai kaksi sen jälkeenkin pitäisi kokea rikkeetöntä ihastusta ja kunnioitusta toista kohtaan, mitä ikinä hän tekee tai on tekemättä.    

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta se, ettei halua olla yksin, ei ole ollenkaan huonoimmasta päästä kriteerejä naimisiinmenolle, tiedän valtavasti huonompiakin syitä. Tärkeää tietenkin on, että kumppani on ajatuksistasi selvillä.

Mutta en ymmärrä, miksi ihastuminen ei riitä sinulle? Miksi ajattelet, että olet ihastunut, muttet rakastunut, mitä eroa ajattelet olevan?

Tämä on ensimmäinen parisuhteeni ja ensimmäistä kertaa minulla on tunteita miestä kohtaan. Uskallan jakaa ajatuksia miehen kanssa ja voin olla oma itseni, koska tiedän ettei mies satuta minua. Olen todella ihastunut mieheen ja mies on rakastunut minuun. Ero meissä on siinä, että mies sanoo usein rakastavansa, mutta minun on vaikea kertoa tunteistani menneisyyden takia ja mies tietää tästäkin.

Oliko tämä siis ap? Kaikki mitä puhut suhteestanne ja miten arvostat häntä ja luotat häneen, puhuu rakkaudesta. Että teillä on yhteistä ja kumppanuutta.

Minuakin kiinnostaa, mikä sinusta sitten olisi rakkautta?

Jos olet läheisriippuva, tarkoittanet sitä hulluutta ja huumaa, joka tulee jostain miehistä? Etkö ole vielä ymmärtänyt, ettei se ole rakkautta, vaan riippuvuuden ilmentymä. Rakkaus ei tunnu niin pahalta, eikä rakkaus tee hulluksi: välillä huumaavaa, välillä raastavaa. Kuulostaa enemmän huumeelta ja sen vieroitusoireilta.

Oikea rakkaus on juuri tuota mitä kuvailit, hyvää ja luottavaista, turvallista, arvostavaa ja kunnioittavaa yhteistä oloa.

Eikä se sulje pois intohimoa ja seksiä, mutta ei ole vain niitä.