Lue keskustelun säännöt.
Muilla nelikymppisillä samaa? Ajan hahmotus tuntuu oudolta.
06.11.2019 |
Esim. tuntuu, että juuri äskenhän olin 25-vuotias ja mihin nämä 15 vuotta katosivat, kuin hujauksessa.
Ja toisaalta tuntuu, että jostain pikkutapahtumasta on ikuisuus, vaikka siitä olisi vaikkapa vain yksi vuosi.
Eli samalla kertaa aika tuntuu menevän vauhdilla ja toisaalta hitaasti.
Myös perspektiivi on muuttunut täysin.
Esim. kun olin 23-vuotias ja kun ihmiset puhuivat 20 vuotta sitten tapahtuneista asioista, ne tuntuivat niiin kaukaisilta ja vierailta - olinhan silloin ollut 3-vuotias.
Mutta nyt kun puhutaan esim. 20 vuotta sitten tapahtuneista asioista (esim. Raisa Räisäsen katoamisesta kulunut nyt sen verran), niin ne ajat tuntuvat olleen juuri äsken, olinhan silloin parikymppinen.
Jälkikäteen ajatellen myös monet elämän käännekohdat (valmistuminen ammattiin, lasten saanti, naimisiinmeno jne.) ovat tapahtuneet hyvin lyhyellä aikavälillä, vaikka silloin tuntui, että niiden välissä oli ikuisuus.
Kommentit (42)
Hätkähdyttävää oli, ettei Lapissa baarin nuori dj tiennyt bändiä nimeltä The Doors, kun kävin kappalepyynnön tälle esittämässä. Ajattelin heti, että missä tynnyrissä tuo ihminen on elänyt. Vai onko nykyiset nuoret oikeasti näin tietämättömiä? Tästä seurasi välitön "oon niin vanha"-efekti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisen 20 ensimmäiseen ikävuoteen mahtuu todella paljon asioita. Varhaislapsuus, päiväkoti, ala- ja yläaste, lukio/ammattikoulu, armeija, jatko-opintoja, osa menee jo töihin, osa perustaa perheen. Eli hirvittävän paljon kehitystä suhteellisen lyhyessä ajassa.
Sen jälkeen seuraavat 20 vuotta onkin sitten jo huomattavasti tapahtumaköyhempää aikaa ihmisen kehityksessä. Saati siitä eteenpäin. Nuoruus on lopulta todella lyhyt aika ihmisen koko elinkaaressa. Silti se on ainakin itsellä ollut aikaa, joka on ehkä parhaiten jäänyt mieleen, sekä hyvässä että pahassa. Kyllähän lapsuus- ja nuoruusmuistot ovat juurikin niitä, jotka säilyvät parhaiten myös muistisairaan mielessä.
Taisi mennä vähän ohi aiheen, mutta tuli vain mieleen.
Lisään vielä sen verran, että toisinaan elän jossain vuodessa 2003. Tarkoitan sitä, että nämä superfuturistiset lukemat kuten 2019 kuulostaa kaukaiselta tulevaisuudelta. Sitäpaitsi 2003 oli vasta juuri ja se oli nykyaikaa. Parikymppisiltä jos kysyy niin se on jotain muinaisantiikin aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen 20 ensimmäiseen ikävuoteen mahtuu todella paljon asioita. Varhaislapsuus, päiväkoti, ala- ja yläaste, lukio/ammattikoulu, armeija, jatko-opintoja, osa menee jo töihin, osa perustaa perheen. Eli hirvittävän paljon kehitystä suhteellisen lyhyessä ajassa.
Sen jälkeen seuraavat 20 vuotta onkin sitten jo huomattavasti tapahtumaköyhempää aikaa ihmisen kehityksessä. Saati siitä eteenpäin. Nuoruus on lopulta todella lyhyt aika ihmisen koko elinkaaressa. Silti se on ainakin itsellä ollut aikaa, joka on ehkä parhaiten jäänyt mieleen, sekä hyvässä että pahassa. Kyllähän lapsuus- ja nuoruusmuistot ovat juurikin niitä, jotka säilyvät parhaiten myös muistisairaan mielessä.
Taisi mennä vähän ohi aiheen, mutta tuli vain mieleen.
Joo, minulla pyörii päivittäin mielessä lapsuusmuistot, koska ne tuntuu paljon elävämmiltä ja todellisimmilta kuin tämä tylsä aikuisuus, joka on jatkunut kohta 20 vuotta. Tänä aikana ei ole tapahtunut mitään yhtä mielenkiintoista kuin lapsena oli ihan tavallinen arki-ilta, vaikka olen mm asunut viidessä eri maassa. Kaikki on jo ns nähty joten mikään ei herätä tunteita suuntaan tai toiseen. Olen kateellinen lapsille kun heidän elämänsä on paljon tapahtumarikkaampaa tunnetasolla kuin minun. Luulen että ehkä jollain koko maailman ihailemalla filmitähdellä on paljon tunteita herättäviä ihmisiä, seikkailuja ja muita asioita elämässään aikuisenakin. Tämä arkinen taaperrus ei jää kyllä muistoihin..
Jep, ihan normaalia. Olen 39v ja Estonian uppoaminen, Raisa Räisäsen katoaminen ja Thaimaan tsunami tapahtuivat tuossa parin vuoden sisällä. Ja dj baarissa oli ihan höpsö kun ei tiennyt Haddwayn lifea, kaikkihan sen biisin tietää !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M37 kirjoitti:
Lisään vielä sen verran, että toisinaan elän jossain vuodessa 2003. Tarkoitan sitä, että nämä superfuturistiset lukemat kuten 2019 kuulostaa kaukaiselta tulevaisuudelta. Sitäpaitsi 2003 oli vasta juuri ja se oli nykyaikaa. Parikymppisiltä jos kysyy niin se on jotain muinaisantiikin aikaa.
Jep, vuosi 2003 oli noin pari vuotta sitten ja "2020" on joku scifielokuva... pelästyn aina peilikuvaanikin kun siellä ei olekaan 20 v tyttö vaan joku vanha kalkkuna.
Kiireen tunne selittyy sillä että hyvää peliaikaa on koko ajan vähemmän ja vähemmän jäljellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiireen tunne selittyy sillä että hyvää peliaikaa on koko ajan vähemmän ja vähemmän jäljellä.
Niin, minua ei kyllä huvita edes tehdä mitään koska mikään ei herätä juuri tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Olen 26v ja voin sanoa, että minusta on varmaan about 12v:stä asti tuntunut, että aika kuluu jotenkin hiton nopeaan ja just olin päiväkodissa.
Olen 25v ja tuntuu kuin viimeiset 5v olisi kestänyt 10v ja olisin elänyt jo ainakin 40v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saata uskoa että vuosi 2012 oli ja meni jo, vuosia sitten jo. Se on jostain syystä painunut mieleeni jostain uutisesta, että "joskus vuonna 2012" ja se tuntui niin kaukaiselta, pitkän ajan päässä vasta. Ja nyt sekin on jo mennyt, ajat sitten.
Ihan päivittäin vierastan sitä että olen "kolmekymppinen", siis aikuinen, vuosia vanhempi kuin äiti minut saadessaan. Miten muka voin olla. Eikö nyt sitten pitäisi tuntua normaalimmalta eikä näin irtonaiselta? Vuosiluvussa 2019 on kummallinen typo. Kaikki ympärillä ovat 10-15 vuotta väärän ikäisiä.
Jääkö ihminen kiinni nuoruutensa vuosiin?
Vierailija kirjoitti:
En saata uskoa että vuosi 2012 oli ja meni jo, vuosia sitten jo. Se on jostain syystä painunut mieleeni jostain uutisesta, että "joskus vuonna 2012" ja se tuntui niin kaukaiselta, pitkän ajan päässä vasta. Ja nyt sekin on jo mennyt, ajat sitten.
Ihan päivittäin vierastan sitä että olen "kolmekymppinen", siis aikuinen, vuosia vanhempi kuin äiti minut saadessaan. Miten muka voin olla. Eikö nyt sitten pitäisi tuntua normaalimmalta eikä näin irtonaiselta? Vuosiluvussa 2019 on kummallinen typo. Kaikki ympärillä ovat 10-15 vuotta väärän ikäisiä.
Jääkö ihminen kiinni nuoruutensa vuosiin?
Minulle ei ole tapahtunut mitään mielenkiintoista sitten n vuoden 2011. Siksi koen että elän mieluummin menneessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulin myös olevani aikuinen 38-vuotiaana mutta enpä olekaan. Ja kun käyn lukemassa välillä esim ylilautaa ja demiä niin sen sijaan että ajattelisin "voi noita hassuja nuorisolaisia, kuinka söpöä", niin ajattelenkin "minulla on ihan samanlainen ongelma, mä siis niiiin tiedän ton tunteen". Huoh.
Jos 40v synttärisi ovat nyt joulukuussa, synnyit lähempänä talvisodan alkua kuin sitä päivää.
Käsittämätöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 38, ja siitä, kun olin 25, tuntuu olevan iäisyys. Aivan kuin tuo aika olisi ollut toista elämää, josta saan enää deja-vu -muistikuvia.
Miksi joku on tätä alapeukuttanut? Onko siinä jotain pahaa, jos Wettä 13 vuotta on pitkä aika?
Näitä varmaan peukutellaan myös ajatuksella "minusta tuntuu samalta" = yläpeukku, "minusta ei tunnu samalta" `= alapeukku.
Miten nykynuoret sitten vanhempana kriisiytyvät kun mukana on kulkenut aina "sähköpaimen" joka vahtinut joka tekemistä sekä mielipiteet ja hysteriaa siitä miten suosittu on ollut 24/7.
Vierailija kirjoitti:
Monesti sitä on alkanut töissä puhumaan nuoremmille jostain "kaikkihan tän tietää"-jutusta, mutta sitten tajusin toisen hölmistyneestä ilmeestä, että ne on niin nuoria etteivät edes tiedä koko asiasta. Omalle ikäluokalleni se juttu on selvää pässinlihaa omasta nuoruudesta.
Mä olin joku vuosi takaperin kesätöissä museossa, johon oli palkattu parikymppisiä historian opiskelijoita kesäoppaiksi. Sain kertoa kirkassilmäiselle nuorisolle Tarinoita Ysäreiltä (pitivät hienona, oli juuri tullut muotiin) ja kai niistä oli hauskaa, kun keski-ikäinen täti kertoi eläinoikeusaktivismista, brownieista ja Haddawaystä. Ilmankos koko nykymeno on kuin jatkuvaa dejavuta.
Parikymppisenä en ymmärtänyt lainkaan käsitettä "elämänkokemus" ja kuinka se karttuu elämisen myötä.
Parikymppisenä eli vuonna 1997 syntymävuoteni tienoolla tapahtuneet asiat (eli 1977) tuntuivat todella kaukaisilta enkä saanut niihin mitään "tarttumapintaa".
Nyt nelikymppisenä tuntuu hassulta, että nykyiset kakskymppiset (eli syntyneet noin vuonna 2000, että heille siis oma syntymävuotensa ajankohta on tasan yhtä kaukainen asia, kuin silloin minulle oli vuosi 1977.
Kun minulle se vuosi 2000 oli just äsken ja hahmotan ja käsitän tapahtumat ja ajankulun siis aivan erilailla kuin nykyiset kakskymppiset. Ja se on sitä elämänkokemusta, jota kakskymppisillä ei vain voi olla toisin kuin nelikymppisillä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen 20 ensimmäiseen ikävuoteen mahtuu todella paljon asioita. Varhaislapsuus, päiväkoti, ala- ja yläaste, lukio/ammattikoulu, armeija, jatko-opintoja, osa menee jo töihin, osa perustaa perheen. Eli hirvittävän paljon kehitystä suhteellisen lyhyessä ajassa.
Sen jälkeen seuraavat 20 vuotta onkin sitten jo huomattavasti tapahtumaköyhempää aikaa ihmisen kehityksessä.
No siksi ei kannata jämähtää. Kyllähän aikuisenakin voi kokea paljon erilaisia asioita, kun vaan itse päättää niin. Jos nyt ei ole neliraajahalvaantunut.. Aika tuntuu paljon pidemmältä kun elämässä on muutoksia. Itse esim. lähdin vanhasta tyopaikasta opiskelemaan uudestaan kolme vuotta sitten, ja se tuntuu ihan ikuisuudelta, koska olen sen jälkeen tehnyt niin paljon erilaisia ja uusia asioita.
Ihan tutulta kuulostaa. Ei lisättävää mutta samalta tuntuu nuo asiat.