Lue keskustelun säännöt.
Olen onnellisempi parisuhteessa..
03.11.2019 |
Eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa että en osaisi olla yksin.
Muistan kun sinkkuna ollessani kerroin parisuhteen kaipuusta ja kipuilusta kun olin yksin. Minulle väitettiin kiven kovaa että parisuhde ei muuta asiaa, vaan minun pitää opetella olemaan yksin. Joo, olin ainakin viisi vuotta yksin. Se oli tuskallista ja ihan paskaa.
Nyt olen puoli vuotta nauttinut parisuhteesta ja olen todella onnellinen! Itsetunto on parempi, krooninen stressi on vähentynyt, nukun paremmin, voin kaikin puolin paremmin kuin sinkkuna. Saan hellyyttä ja voin antaa hellyyttä. On joku joka haluaa puhua kanssani kaikesta. Välillä on riitoja ja erimielisyyksiä mutta sitten tehdään kompromisseja. Elämä on paljon parempaa kun on joku jota rakastaa. Yksin sinkkuna ei voi kokea näitä asioita.
Tottakai vieläkin haluan omaa aikaa ja harrastaa omia harrastuksia eikä elämäni pyöri vain miehen ympärillä, mutta en ymmärrä niitä jotka väittävät edelleen että parisuhde ei ratkaise sinkun ongelmia vaan yksin pitäisi pystyä elämään ja rakastaa itseään. Paskat! En ole koskaan ollut niin onneton kuin sinkkuna ja niin onnellinen kuin suhteessa. Halusin vain sanoa tämän niille jotka kaipaavat elämäänsä rakkautta että älkää kuunnelko niitä jotka väittävät että olet jotenkin heikko tai tyhmä kun et osaa nauttia sinkkuna yksin olosta. Ihminen tarvitsee rakkautta eikä sen haluamisessa ole mitään vikaa.
Kommentit (9)
Samaa mieltä. Mä olin 10 vuotta sinkkuna. Se oli kyllä oma valinta enkä etsinyt suhdetta. Mutta nyt kun suhde on, olen paljon onnellisempi.
N40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä. Mä olin 10 vuotta sinkkuna. Se oli kyllä oma valinta enkä etsinyt suhdetta. Mutta nyt kun suhde on, olen paljon onnellisempi.
N40
Sinun asenne on ns hyväksytty tapa olla sinkku eli ei edes etsi suhdetta. Kun olin sinkku ja etsin sekä kaipasin parisuhdetta sain osakseni halveksuntaa siitä että olen epätoivoinen tai jotenkin viallinen. Ap
Riippuu myös siitä, millasen ihmisen kanssa on 😁😁
Totta puhut ap. Kyllä hyvä parisuhde tuo elämään tarkoitusta ja iloa ym. hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä. Mä olin 10 vuotta sinkkuna. Se oli kyllä oma valinta enkä etsinyt suhdetta. Mutta nyt kun suhde on, olen paljon onnellisempi.
N40
Sinun asenne on ns hyväksytty tapa olla sinkku eli ei edes etsi suhdetta. Kun olin sinkku ja etsin sekä kaipasin parisuhdetta sain osakseni halveksuntaa siitä että olen epätoivoinen tai jotenkin viallinen. Ap
Riippuu paljon piireistä. Kyllä munkin tapaani arvosteltiin ja kyseltiin miksen ole parisuhteessa. Parisuhteessa olon etuja on sekin, ettei elämäntapaani enää kyseenalaisteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riippuu myös siitä, millasen ihmisen kanssa on 😁😁
Minulla oli luonteeltaan minulle epäsopiva vaimo. Työnvieroksuja ja ajatusmaailmaltaan eri aaltopituudella. Meillä ei ollut juuri keskusteltavaa, riitelimme paljon ja elämämme oli hänen unelmiensa toteuttamista.
Silti olin tuhat kertaa onnellisempi parisuhteessa hänen kanssaan, kuin nyt yksin luottamus rikottuna. Ja minä olen sentään introvertti ja aina viihtynyt hyvin omissa oloissanikin.
Vuosia jo vierähtänyt erosta ja elämä parisuhdetta lukuunottamatta kaikin puolin mallillaan, mutta onnellinen en ole.
(enkä ottaisi ex-vaimoani takaisin, vaikka olisi viimeinen nainen maan päällä)
On mielestäni ihan luonnollista, etten sanoisi normaalia haluta ja toivoa osakseen rakkautta. - Mutta onneksi parisuhde ei ole ainoa tapa saada osakseen rakkautta; tai ainakin välittämistä ja huomaavaisuutta voi saada muuoinkin.
Ja kyllä minusta on myös ihan fiksua oppia ainakin hieman nauttimaan sinkkuna olosta. Tai ainakin itse olen oppinut nauttimaan sinkkuna olosta.
Ei nauttimiseni sitä tarkoita etetikö voisi olla eloni paremminkin. Muta minkäs teet. Tulisi aika paljon paineita löytää, jostain iselleni kumppani, joa alkaisin ajatella, että jotenkin arvokkaampi tai merkittvästi arvostettavampi eloni alkaisi vasta jos tai kun, ehkä vielä joskus löydän ja kohtaan iselleni sen oman elämäni kumppanin.
Turhauttaa toisinaan, kun osalle tuntuu olevan sinkkuuteni paljon isompi ongelma kuin itselleni; olen saanut joiain keroja kuulla, että pitsäis laskea rinaa tai kuinka en saisi olla nirso. Vieläkin hämmsätyneempi olen ollut kun olen kuullut vihjailuja sukupuolisesta suuntautuneisuudestani. Tai kun on olettettu,etä kun on sinkku niin ei ole omaa elämää, vaan pitäisi ymmärtää, että kun jaetaan mm. lomavuoroja niin totta kai perheelliset menisiviät edelle. - Niin ja viime vuosina olen saanu kuulla tietysti myös, että minun piäsi jo luopua haavee omasta prinsessasta joka olisi vähinään x vuota minua nuorempi.- Tai ainakin missin mitoissa.... Mutta luultavsi lähipiirini on jo alkanu tottua siihen, etei rinnalleni ole kumppania koska loppu viimein hyvin harva enää edes kyselee lainkaan asiasta.
Mutta Ihmettelen sensijaan miten usein muutoin törmään siihen, että osa sekoittaa käsitteet olla ja elää yksin, pitäen yksinelämistä samana kuin, että eläisi ja olisi yksinäinen. - Osa valitetavasi saattaa olla yksinäien vaikka rinnalla olisi useampikin perheenjäsen ja (/tai) kumppani. Onneksi minä en ole. Vaikka aina toisinaan kyllä havahdun ajaukseen, etä elänkö loppuelämäni kuitenkin yksin ja ilman kumppania. Tai miten minä oikeasti enää kenenkään kanssa osaisin olla parisuhteessa kun olen jo yli 15 vuotta elänyt sinkkuna.(..)
Pitäisikö mnun olla huolissaan ja, jos, niin mistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No hyvät sulle. Kenelle sopii mikäkin...