Äiti jatkuvasti töissä, harrastuksissa, mitä se tekee lapsille?

Miettikää nyt niitä kymmeniä miljoonia jenkkiperheitä, joissa äiti palaa töihin vauvan ollessa kuusi viikkoinen ja siitä se sitten käynnistyy. Nannyt ja koulut hoitaa lapset, hyvänä tavoitteena on, että iltaisin ainakin pari kertaa viikossa ehtisi peittelemään lapset.

Työpäivät ei lopu klo 16, ei niillä ole viikkojen kesälomia, jne.

On van pohjoismainen myytti, että ilman äitien 100% omistautumista ja oman elämän häivyttämistä, lapsista kasvaa surkeita, kiintymyshäiriöisiä, öäheistiippuvaisia raaskuja.

Vierailija kirjoitti:

Tää on sitä tasapainottelua. Töiden vastapainoksi on hyvä olla oma harrastus ja siihen päälle viettää perheen kanssa yhteistä aikaa. Ja joskus on kiva vain lorvia kotona, johon tietty kuuluu se perheen kanssa olo. Pyrimme siihen, että osa harrastuksista on sellaisia, mitä voi tehdä yhdessäkin, esimerkiksi uinti ja nyt talvella luistelu. Siihen ei tarvitse kuin korkeintaan kaksi kertaa viikossa aikaa omaan harrastukseen. Jos tulee lunta, niin olen päättänyt opetella hiihtämään tänä vuonna, siihenkin voi ottaa lapset mukaan.

Millainen ihminen ei osaa hiihtää? Suomessa yleensä lapset nostetaan suksille samana vuonna kun oppii kävelemään. Jääkiekkokin olisi syytä aloittaa viimeistään 3 v.

Minusta pahoinvoiva äiti on lapselle pahempi kuin äiti jota näkee harvoin, mutta iloisena. Just saying.

Vierailija kirjoitti:

No ei kyllä varmasti mietitä yhtä paljon sitä, mitä haittaa on poissaolevasta isästä kuin poissaolevasta äidistä. Nykyään sentään on alettu puhua asiasta aika paljonkin, mutta kyllä isältä edelleen vaaditaan vähemmän kuin äidiltä. Se on sitten eri asia, kuka siltä äidiltä vaatii. Onko se esim. muut äidit tai ihan ko. äiti itse.

Mutta onneksi ollaan koko ajan parempaan päin menossa. Joku päivä toivottavasti isätkin nähdään ihan yleisesti ja kaikilla osa-alueilla tasavertaisina vanhempina ja äidit eivät enää uuvu niin helposti. Veikkaan, että lasten kannalta tekee myös parisuhteelle todella hyvä tällainen kehitys.

Mun 5-vuotias tyttö ihmettelee usein, että miksi isä ei leiki hänen kanssaan tai siivoa. Hän näkee mitä kavereidensa luona tapahtuu ja osaa vertailla tilanteita. Välillä säälittää lapseni puolesta, koska muistan itse, miltä tuntui se, kun isä oli aina pois kotoa. Onneksi kuitenkin moni isä nykyään hoitaa lapsiaan, se on hienoa nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Miettikää nyt niitä kymmeniä miljoonia jenkkiperheitä, joissa äiti palaa töihin vauvan ollessa kuusi viikkoinen ja siitä se sitten käynnistyy. Nannyt ja koulut hoitaa lapset, hyvänä tavoitteena on, että iltaisin ainakin pari kertaa viikossa ehtisi peittelemään lapset.

Työpäivät ei lopu klo 16, ei niillä ole viikkojen kesälomia, jne.

On van pohjoismainen myytti, että ilman äitien 100% omistautumista ja oman elämän häivyttämistä, lapsista kasvaa surkeita, kiintymyshäiriöisiä, öäheistiippuvaisia raaskuja.

Voit myös miettiä mitä ongelmia siellä Jenkeissä on, ylipainoa, ADHD yms neurologiset häiriöt, mielenterveys ongelmia, kouluampumisia, lasten kaltoinkohtelua, päihdeongelmia yms. Ja näitä ongelmia on suhteessa paljon meidän hyvinvointiin nähden... olisiko vaikutus juuri tuolla lapsuudella, jossa sitä suhdetta äitiin ei ole mahdollista edes saada!!?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi oppii käymään töissä ja harrastamaan vapaa-aikana?

t. toinen anoppi

Lapsi oppii ettei hän kiinnosta isää.. Isän vanhetessa, hän ihmettelee miksei hän kiinnosta lasta... sitten kersat haukutaan kiittämättömiksi.

Aloittaja ymmärtääkseni kritisoi äitiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on sitä tasapainottelua. Töiden vastapainoksi on hyvä olla oma harrastus ja siihen päälle viettää perheen kanssa yhteistä aikaa. Ja joskus on kiva vain lorvia kotona, johon tietty kuuluu se perheen kanssa olo. Pyrimme siihen, että osa harrastuksista on sellaisia, mitä voi tehdä yhdessäkin, esimerkiksi uinti ja nyt talvella luistelu. Siihen ei tarvitse kuin korkeintaan kaksi kertaa viikossa aikaa omaan harrastukseen. Jos tulee lunta, niin olen päättänyt opetella hiihtämään tänä vuonna, siihenkin voi ottaa lapset mukaan.

Millainen ihminen ei osaa hiihtää? Suomessa yleensä lapset nostetaan suksille samana vuonna kun oppii kävelemään. Jääkiekkokin olisi syytä aloittaa viimeistään 3 v.

Moni aikuinen ei ole hiihtänyt tai luistellut lapsuutensa jälkeen. Täällä ei viime talvena päässyt kuin kahden viikon ajan hiihtämään, hiihtokelit olivat siinä. Taitaa hiihtokelit vaan vähentyä vuosi vuodelta.

Vierailija kirjoitti:

Minusta pahoinvoiva äiti on lapselle pahempi kuin äiti jota näkee harvoin, mutta iloisena. Just saying.

Entä jos lapsi ei näe kumpaakaan vaihtoehtoa? Vaikeaa kuvitella, että jos lapsiaan pakenee kaiken aikaa, niin näyttäisi iloista naamaa ne hetket, kun ei voikaan paeta tilanteesta.

Tiedän muutamia liikuntahulluja vanhempia joiden lapsista ei tullut urheilijoita. Selitän sen sillä että vanhemmat ovat keskittyneet omiin liikuntaharrastuksiin työpäivän jälkeen ja lapsien harrastuksiin ei ole enää jaksettu panostaa, kun ei ole ollut enää sille aikaa.

Olin jokin aika sitten ison nuorten harrastusjoukkueen mukana turnausmatkalla. Nuoret puhuivat keskenään, kuinka äidin kanssa sitä tai kuinka äiti tätä. Yksi nuorista sanoi, ettei meidän äiti koskaan, kun se ei ole ikinä kotona. Tunnen kyseisen perheen ja tuo lausahdus taitaa olla valitettavan totta. Tuli surullinen olo tuon nuoren puolesta.

Perhe-elämä on jatkuvaa tasapainottelua, etenkin jos vanhemmat ovat molemmat myös töissä. Oma harrastus antaa tervettä vastapainoa työlle ja toisaalta myös omaa aikaa. Satunnainen juhliminenkin tai muutoin ystävien tapaaminen lisää periaatteessa hyvinvointia.

No toisella puolella on sitten tietysti ne lapset ja kaikki normaali arki heidän kanssaan. Yhteistä aikaa tarvitaan perheenä myös. Sekä parisuhteessa.

Ei tämä ole helppo ratkaistava ja aina jonkun mielestä teet liikaa jotain ja olet liian vähän jossain.

Olen itse sillä kannalla, että lasten ollessa pieniä, omia menoja kannattaisi rauhoittaa ja keskittyä antamaan turvallinen varhaislapsuus lapsille. Harrastuksia voi mahdollisuuksien rajoissa viilata niin, että vaihtaa kuntosalin vaikka kotijumppaan ja pyrkii harrastamaan liikuntaa esim siten, että lapset saa mukaan (esim lapsi pyörän turvaistuimeen ja pyörälenkille). Mutta ei se ihan näin yksiselitteisesti aina mene, jollekin se tietty harrastusporukka esim on niin iso henkireikä, että siitä luopuminen vähentää liikaa elämänlaatua. Sitten pitää vain tasapainoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on sitä tasapainottelua. Töiden vastapainoksi on hyvä olla oma harrastus ja siihen päälle viettää perheen kanssa yhteistä aikaa. Ja joskus on kiva vain lorvia kotona, johon tietty kuuluu se perheen kanssa olo. Pyrimme siihen, että osa harrastuksista on sellaisia, mitä voi tehdä yhdessäkin, esimerkiksi uinti ja nyt talvella luistelu. Siihen ei tarvitse kuin korkeintaan kaksi kertaa viikossa aikaa omaan harrastukseen. Jos tulee lunta, niin olen päättänyt opetella hiihtämään tänä vuonna, siihenkin voi ottaa lapset mukaan.

Millainen ihminen ei osaa hiihtää? Suomessa yleensä lapset nostetaan suksille samana vuonna kun oppii kävelemään. Jääkiekkokin olisi syytä aloittaa viimeistään 3 v.

Sellainen, jonka perheessä ei harrastettu liikuntaa ja kotoota sai lupalapun, ettei hiihdä, koska lunta on joka kolmas vuosi ja sitä varten ei suksia osteta. Koulussa ei lainasuksia ollut just sen takia, kun lunta harvoin oli hiihdettäväksi asti.

Silloin se ei haitannut, eikä haittaa oikeastaan vieläkään. Koskaan ei ole liian vanha opettelemaan uutta.

Näin naisena ajatellen äitiys vaikuttaa sellaiselta instituutiolta, joka on yksinkertaisesti liian kahlitseva. Jos huono äititys tarkoittaa sitä, että työelämään osallistumisen lisäksi en saisi olla kotoa pois edes sitä n. 10 tuntia viikossa harrastukseni takia niin hyvä on. Mitäpä sitä lapsia tekemäänkään kun he olisivat alkujaan traumatisoituneita äidin poissaolevuuden takia, mutta isälle olisi OK paahtaa menemään ilman tuomitsemista.