Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Pakollisten" ihmissuhteiden rasittavuus
02.11.2019 |
Kuuluvatko ne välttämättömänä osana aikuiselämään? Tarkoitan sellaisten ihmissuhteiden ylläpitämistä ja tapaamisiin osallistumista/järjestämistä, jotka suoraan sanottuna eivät anna ihan kauheasti mitään? Tiedän, että tämä on rumasti sanottu, mutta totuus. Välillä esim. Tuntuu, että jotain sukulais- tai tuttavaperhettä pitää nähdä ihan velvollisuuden pakosta vaikka mieluummin käyttäisin tuon ajan jonkun läheisemmän ihmisen kanssa olemiseen, mieheni kanssa kahdestaan oloon ja perheenä oleiluun. Nytkin marraskuussa on jo kolme viikonloppua buukattuna kahteen sukulaisvierailuun ja miehen lapsuudenystävän ja tämän vaimon tapaamiseen. Rehellisyyden nimissä jokainen näistä tapaamisista tuntuu velvollisuudelta, sellaiselta "Ei kai taas tarvi nähdä noita, äh, en jaksaisi. Vielä raskaampaa on jos vierailut ovat meillä.
Muita joilla samanlaisia fiiliksiä? Miten näitä" pakollisia" tapaamisia saisi harvennettua elämästään. En oikeasti jaksaisi lähes joka kuukausi laittaa viikonloppua tai -loppuja aikaa tällaisiin tapaamisiin!
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Kertokaapa se, kiinnostais minuakin. Sukulaisia tulee nähtyä aika harvoin, mutta mulla myös miehen puolelta kavereita, joita en vaan jaksaisi kauheasti nähdä.. Miehen ystävien vaimot aivan erityyppisiä ihmisiä kuin minä. Heissä ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta en vaan koe suurempaa intressiä yhdessäololle. Ainoa asia, mikä meitä yhdistää on lapset/äitiys ja nekin keskustelut jotenkin vähän raskaita, koko ajan vertailua jostakin jne. Nytkin pitäis taas nähdä yhtä pariskuntaa, en vaan yhtään jaksais, jos olen rehellinen. Miehen ystävä kun on niin sitten koen, että minunkin on pakko osallistua näihin tapaamisiin.
Miksi pitäisi? Kyseessä on miehen ystävä, ei sinun. Anna miehesi mennä ja nähdä ystäväänsä. Mieheni ystävän vaimo on ollut alusta asti hyvin nihkeä ja tehnyt selväksi etten ole hänen ystävänsä ja ettei minun ja mieheni seura voisi vähempää kiinnostaa. Hänen näkemisensä on todella raskasta. Lapsen synttärit saatiin onneksi työkiireiden takia heivattua, nyt on edessä taas yksi pakollinen kyläily. Sanoin miehelleni etten oikeasti jaksa hänen ystävänsä vaimon nihkeää käytöstä minua kohtaan ja pyysin häntä kutsumaan heidät kylään, kun en ole kotona. Mieheni ymmärsi hyvin ja nyt junaillaan kyläily niin etten ole paikalla. Siinäpä saa tuijotella myrtsinä seiniä ja kuunnella miesten juttuja. Olen vuosia yrittänyt olla ystävällinen ja ystävystyä, mutta nyt minun kärsivällisyys loppui. Suosittelen toimimaan samoin. Tuskin olet hänen ainoa ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainut jota kokisin "pakkoa" tavata olisi joku vanhus, joka ehkä kohta kuolee. Olen aina viihtynyt vanhusten seurassa paremmin kuin nuorten, jo lapsena. Kiintoisia juttuja, elämänkokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma ettet ole masentunut? Minulle kävi noin ja hetken päästä todettiin vakava masennus.
Ai kun ei halua jatkuvasti kestitä miehen kaverien vaimoja, joista ei erityisemmin pidä? Ap:llahan ON ystäviä.
Minulla se alkoi juuri noin: ihmiset alkoivat menettämään kiinnostavuuttaan ja heidän kanssaan tekemisissä oleminen tuntui vievän kaikki voimat. Ensin näin oli vain kaukaisempien ja etäisempien ihmisten kohdalla, lopulta myös läheisimpien "omien" ystävien kohdalla. Sanoin vain, koska itse olisin halunnut tunnistaa merkit ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi raskaampaa jos vierailut teillä? Etkai kokkaa yksin vieraille?! Kai mies hoitaa edes omien tuttujensa tarjoilut?
En ole ap, mutta vastaan omasta puolestani. Minusta vieraiden vastaanottaminen on aina työläämpää kuin kylään meneminen. Siinä joutuu kuitenkin siivoamaan vähän, laittamaan astiat, ruoat yms. vaikka mies tekeekin ruokapuolen suhteen enemmän kuin minä. Onhan ns. "valmiiseen pöytään" meneminen aina helpompaa ja itselle mukavampaa. Enkä ole mikään kodin perfektionisti. Ehkä päin vastoin. Meillä on aina sen verran sekaista, että kun vieraita tulee tuntuu, että kodin laittamiseen sen näköiseksi, vettä kehtaa päästää vieraat sisällä menee hirveä aika aina.
Kyllähän se karu totuus on, että ne ystävyyssuhteet karisevat pois, joissa puolisot eivät tule toimeen keskenään. Näin ainakin meidän kaveripiirissä on käynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen lähes 100% tekemisissä vain ihmisten kanssa, joiden kanssa viihdyn hyvin. En edes ehtisi tavata ketään ikävää ihmistä. Ok en varmaan olisi appivanhempien kanssa tekemisissä elleivät he olisi appivanhempia, mutta he ovat onneksi aivan mukavia ihmisiä.
Ja siis miten - no, jos joku jota en halua meille kutsuu itsensä meille, niin meille ei sovi. Koskaan. Sama oikeastaan toisinpäin, eli en myöskään mene heille, ei vaan koskaan sovi. Miehen kanssa menee onneksi melko yhteen se, kenestä tykätään, mutta esim. teidän tilanteessa mies näkisi kaveriaan yksinään muualla kuin meillä kotona. (Tai siis, voisi toki nähdä meillä mutta olisi varmaan vaikea järjestää, ettei vaimokin tulisi).
Sanot että teille ei sovi? Miten voit puhua me-muodossa, puolisosi puolesta, jos sinulle ei sovi?
Nyt rohkeasti ap keskustelemaan miehesi kanssa. Itselläni oli ihan sama tilanne kuin sinulla. Koin vierailut epämiellyttävinä ja raskaina. Juttelin mieheni kanssa ja tein selväksi, että ne ihmiset ovat hänen ystäviään ei minun ja heidän vaimot eivät ole minun ystäviä vaikka kuinka miehet toivioisivat, että me ystävystymme. Joten mieheni saa vapaasti tavata ystäviään, mutta minä en ole läsnä eikä vierailut tapahdu meillä.
Kannattaa reippasti irtisanoutua näistä, koska kyseessä on sinun oma aikasi ja jaksamisesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kyllä miehen kanssa omat kaverit, eikä mitään perhetapaamisia... Kuulostaa kamalalta.
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla sellaisia ole. Olen siivonnut ne elämästäni pois. Tai sitten aina vain siirrän tapaamisia tulevaisuuteen. Tai lyhennän ne vain ruokailuksi, ei yhtään pidemmäksi.
N51
Hyvä meininki.sama täällä
M44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kannattaa sanoa vain, että nyt ei käy, koska emme halua vieraita, vaan olla keskenämme.
Ei, vaan "Nyt ei käy, koska MINÄ en halua vieraita."
Ymmärrän kyllä ongelman, mutta entä sitten se puoliso? Haluaako hän niin mielellään tavata ap:n läheisiä ja ystäviä? Kai jokaisella jossain määrin on se, että ”omista” tykätään ja vieraista / puolison mukana tulleista ei. Jos ap:n mies sitten häivyttää ap:n kaverit omista velvollisuuksistaan niin onko sekin yhtä ok?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä voisi varmaan tehdä jonkin kompromissin. Tyyliin tapaat näitä ei niin mieluisia vieraita vaikka kerran tai pari vuodessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen lähes 100% tekemisissä vain ihmisten kanssa, joiden kanssa viihdyn hyvin. En edes ehtisi tavata ketään ikävää ihmistä. Ok en varmaan olisi appivanhempien kanssa tekemisissä elleivät he olisi appivanhempia, mutta he ovat onneksi aivan mukavia ihmisiä.
Ja siis miten - no, jos joku jota en halua meille kutsuu itsensä meille, niin meille ei sovi. Koskaan. Sama oikeastaan toisinpäin, eli en myöskään mene heille, ei vaan koskaan sovi. Miehen kanssa menee onneksi melko yhteen se, kenestä tykätään, mutta esim. teidän tilanteessa mies näkisi kaveriaan yksinään muualla kuin meillä kotona. (Tai siis, voisi toki nähdä meillä mutta olisi varmaan vaikea järjestää, ettei vaimokin tulisi).
Sanot että teille ei sovi? Miten voit puhua me-muodossa, puolisosi puolesta, jos sinulle ei sovi?
? En mä mieheni kaverien tai sukulaisten kanssa yleensä viestittele, enkä sovi tapaamisista, mies hoitaa ne, kysyy toki minulta sopiiko. Minä tarkoitin tuossa omien kaverien ja tuttujeni kanssa sopimisia, ja heille voin sanoa että "meillä" on kiireitä, koska usein meillä kaikilla tai osalla perhettä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan hyvin tuon tunteen, kun lapset olivat pieniä. Kannattaa kuitenkin pitää yhteyttä läheisiin ystäviin ja sukulaisiin. Lapset kasvavat nopeasti ja jossain vaiheessa on pakko olla muutakin elämänsisältöä kuin oma perhe. Muuten huomaa olevansa lopulta aika yksin..
Nyt ei ole kyse ihan tästä. Tarvitsen ja haluan kyllä aika introvertti aikaa olla ihan vaan oman miehen ja lapsen kanssa omana perheenä, mutta haluan kyllä myös nähdä rakkaita ystäviä ja sukulaisia silloin tällöin sopivasti. Kyse oli siitä etten jaksaisi ja haluaisi käyttää aikaani sellaisten ihmisten tapaamiseen joiden näkemiseen ei ole oikeastaan mitään intressejä vaan ne tulevat ikäänkuin pakollisina velvoitteina esim. kumppanin kautta. - Ap
Taas tämä, että koti ja kaverit ja sukulaiset ovat sallittuja vain, jos ne ovat naisen. Nainen ei jousta ja tee kompromisseja, jos mies haluaa tavata yhdessä omia sukulaisiaan tai kavereitaan ja vieläpä siellä miehenkin kodissa. Mutta onko esim ap kuvannut ollenkaan, kuinka kumppani ei osallistuisi ap:n rakkaiden ystävien ja sukulaisten tapaamiseen?
En taapaa sukulaisia juurikaan. Olen suvun musta lammas niin onneksi ei tarvitse.
Alue: Aihe vapaa
Eli jako menee niin että sinä viihdytät vaimoja ja mies miehiä? Kuulostaa ahdistavalta, sukupuoli kun ei ole mikään yhdistävä tekijä. Ettekö voi olla isossa porukassa? Tai anna miehen nähdä heitä, ei pakko mennä mukaan.