Paraneeko koulukiusaamisesta ikinä

Totta puhuen en tiedä. Luulen, että tietynlainen arkuus ja varautuneisuus tulevat olemaan osa minua elämän loppuun asti. 

Viime aikoina olen saanut uutta sisältöä elämään - teen pitkästä aikaa tulevaisuudensuunnitelmia, ja tämä on auttanut enemmän kuin mikään terapia. Pahat kokemukset eivät enää pyöri mielessä samalla tavalla kuin ennen.

Ei parane. Olen eläkkeellä, enkä ole antanut kiusaajille anteeksi, osa näkyy onneksi olemaan jo haudassa.

Ei ne vaikeudet määrittele sitä millainen olet ihmesenä, vaan se miten niistä selviydyt. Jos jäät surkuttelemaan mennyttä asiaa hamaan loppuun asti niin et todellakaan selviydy. Ja kuka siinä voittaa, kiusaajat tietysti koska se oli heidän tarkoituskin. Sinulla on loppu elämä mahdollista tehdä elämästäsi jotain muuta kun velloa siinä kiusatun roolissa. Et voi muuttaa mennyttä, mutta voit vaikkuttaa siihen millainen tulevaisuutesi on.

Kiusaajille samaa sontaa niskaan moninkertaisena!

Voi hyvä jumala kultamussukka! Vielä muistellaan vuosikymmeniä vanhoja juttuja! Kasvakaa aikuisiksi!

Kun tiedostat ja parannat oman häpeähaavasi, niin kyllä se voi olla mahdollista. Vaikuttaa vähän siltä että sinulla on peritty häpeähaava. Opit jo hyvin nuorena epäterveitä asioita vanhemmiltasi, joka teki sinusta magneetin kiusaajille, sekä puollustuskyvyttömän heitä vastaan. Tapaat ghostaajia, koska todennäköisesti tiedostamattasi etsit rakkautta sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät sitä pysty tai halua antaa.

Been there, done that.

Trauma toistaa itseään ikuisesti, kunnes tulet täysin tietoiseksi siitä.

Häpeä sanoo ihmiselle: "Sinä olet virhe".

Sinun täytyy olla rohkea ja kyseenalaistaa kaikki uskomuksesi. Ovatko koulukiusaajasi oikeat vihollisesi? Kuka sinua oikeasti kiusaa, kun kukaan muu ei ole paikalla?

Kyllä vaikuttaa. Kaikkialla tunnen olevani ulkopuolinen ja minun on vaikea päästää ihmisiä lähelleni ja ottaa vastaan ystävällisyyttä. Kun sain lapsena ja nuorena kasvaa siinä uskossa ettei minua haluta muiden joukkoon, niin mihinkäs se siitä aikuisiällä muuttuisi. Tämä on niin syvälle iskostunut tunne, ettei sitä millään asennemuutoksella poisteta.

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvä jumala kultamussukka! Vielä muistellaan vuosikymmeniä vanhoja juttuja! Kasvakaa aikuisiksi!

Sinä et määritä kenenkään toisen kokemusta. Jos ei ole kannustavaa sanottavaa, ei tarvi kommentoida mitään.

eiköhän olis aika unohtaa menneet??! kiusasjillakin on vaikeeta, ei oo niin yksinkertaista.. katkeruus ei auta, just saying..

MAKE87

Googlaa "jämäkkyys". Koita keskittyä johonkin harrastukseen tms, jossa huomio ei ole itsen tai muiden tarkkailussa.

Näin vanhempana kun muistaa ajan ennen nettiä, tuntuu hassulta että pitää olla netissä. Ja turvalliselta ettei ole pakko.

Mene ap jollekin itsepuolustus kurssille ja treenaa kunnes itseluottamus kasvaa. Sen voi ottaa tavoitteeksi aivan kuin jonkun muunkin asian.

Toipuminen voi olla kovaa työtä.

Älä mielistele muita, ole itsesi puolella.

Vierailija kirjoitti:

eiköhän olis aika unohtaa menneet??! kiusasjillakin on vaikeeta, ei oo niin yksinkertaista.. katkeruus ei auta, just saying..

MAKE87

..kiusaajien on helppo antaa itselleen anteeksi ja harmitus taitaa tulla vain siitä ettei saa kiusattua vielä enempää.

Kaikilla on vaikeeta, mutta se ei oikeuta kostamaan sitä muille.

Vierailija kirjoitti:

eiköhän olis aika unohtaa menneet??! kiusasjillakin on vaikeeta, ei oo niin yksinkertaista.. katkeruus ei auta, just saying..

MAKE87

Ei kiusaajilla ole välttämättä vaikeata, jotkut lapset ja nuoret kiusaa ihan ilkeyttään. Kaikki ei kadu kiusaamista edes aikuisena, ne fiksuimmat kylläkin joista kasvaa myös itsestään järkeviä aikuisia.

Tietenkään kaikki ei pääse irti traumoista, se on selvää. Jokainen kuolee joskus. Jos me elettäisiin ikuisesti, niin kyllä sitten jokainen ennemmin tai myöhemmin pääsisi. Se, saako itselleen rakennettua hyvän elämän ja terveen suhteen itseensä ennen kuin oma aika loppuu riippuu siitä mitä apua ja tukea saa ja mitä itse tekee, mutta myös sattumasta, omista luonteesta ja siitä kuinka vaikea lähtötilanne on. Tietty siitäkin kuinka vanhaksi elää.

Hyväksyminen auttaa tosi paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

eiköhän olis aika unohtaa menneet??! kiusasjillakin on vaikeeta, ei oo niin yksinkertaista.. katkeruus ei auta, just saying..

MAKE87

Ei kiusaajilla ole välttämättä vaikeata, jotkut lapset ja nuoret kiusaa ihan ilkeyttään. Kaikki ei kadu kiusaamista edes aikuisena, ne fiksuimmat kylläkin joista kasvaa myös itsestään järkeviä aikuisia.

Kiujaajat täällä mahdollisesti heijastavat ap:n omaa häpeää hänelle takaisin. Hän on käynyt terapiassa, syönyt lääkkeitä ja vielä meditoinutkin. Ehkä hän on kokenut epäonnistuneensa, kun se ei ole tepsinyt?

Karsi ilkeät ihmiset elämäsi keskiöstä. Niin minäkin tein, en puhu kiusaajilleni

Riippuu kiusauksesta? Vakavasta kiusaamisesta voi päästä eroon vähitellen piteneviksi, mutta kokonaan eroon pääseminen on hidasta. Kokeile NLP tekniikkaa?

Itselle vaikea ymmärtää kuinka joku 4-kymppisenä vielä itkee kuinka häntä on teininä haukuttu laudaksi pienten tissiensä kanssa. En miellä satunnaista mainintaa lautana olemisesta tms, koulukiusaamiseksi, jota kannattaa vielä 25v jälkeen märehtiä julkisesti saadakseen sääliä ja huomiota, vaan silloin on syytä jo hakea nopeasti apua.

Kyllä se aina jättää jäljen. Olen jo keski-ikäinen, mutta haavat eivät ole kunnolla arpeutuneet. Minulla on kyllä aina ollut kavereita ja voin myöntää olevani aika herkkä, mikä on varmasti altistanut kiusaamiselle. Minua on kiusattu muutaman hyvänä pitämäni kaverin toimesta. Ehkä perinteistä tyttöjen välistä skismaa ja kilpailua kavereista ja poikien suosiosta. Pahaksi sen on omalla kohdallani tehnyt se, etten ole itse ollut kiinnostunut noista sosiaalisista hierarkioista ja kärsin hirveästi siitä, että jouduin sellaisten taisteluiden keskiöön vastentahtoisesti. Aikuisena olen vasta tajunnut, että pahin mustamaalajani ja loanheittäjä oli narsistinen. Toimintansa oli niin tehokasta, että jouduin itseäni suojellakseni sulkeutumaan kuoreeni. Hän sai esimerkiksi ”parhaimmat ystäväni” (joiksi heitä silloin luulin) kääntymään täysin minua vastaan.

Välillä olen luullut, että olen päässyt kaikesta yli, mutta on kivuliasta törmätä vanhoihin koulukavereihin jotka jostain syystä tulevat tuon tuostakin vastaan elämän eri tilanteissa (koulut, työ, matkat, tutun tutut...).

Viime aikoina olen alkanut miettiä, että menisin terapiaan asian tiimoilta. En nimittäin pysty ottamaan ihmisiä vastaan elämääni ja olen usein heti alkuunsa katkaissut yritykset ystävystyä. Jostain syystä kuitenkin saan näitä ystäväyrittäjiä elämääni ja he ovat aidosti kivoja ja ihania ihmisiä, mutta en vain pysty päästämään oikein ketään elämääni. Ainoastaan heitä, joilla on samankaltaiset syvät haavat, olen pystynyt ottamaan ystäviksi. Ehkä taustalla on ajatus, että ihminen joka on kokenut samaa, ei toimi niin itse.

Jos asut vielä kotikaupungissasi missä kiusaaminen tapahtui niin sanoisin että melkeinpä mahdotonta päästä yli. Suomi on jo maana niin pieni että kiusaajiin tulee jatkossakin törmäämään ainakin kotikaupungissa. Muutto muualle ja täysi kontaktien katkaisu vanhoihin piireihin voi auttaa.

Niinpä. Kun kyse ei ole varsinaisesti siitä että joku haukkuu/ahdistelee/vainoaa/lyö jne. vaan siitä että oma käsitys itsestä muuttuu todella negatiiviseksi. Alitajuntaan painuu jälki siitä ettet kuulu yhteisöön ja sinussa on jotain vikaa, halveksitaan ja vihataan. Järki sanoo myöhemmin toista, mutta tämä alitajunta kuitenkin ohjailee sinua, suojelee ja pitää sinut poissa ihmisten luota, koska heihin ei voi luottaa. 

Ei ehkä kykene tarttumaan tilanteisiin kun luovuttaa liian aikaisin, näkee pahaa siellä missä sitä ei edes vielä ole. Kaikenlaisia vainoharhoja aiheuttaa, jotka vaikuttavat negatiivisesti elämään. 

Se on iso työ alkaa muuttamaan tätä alitajunnan toimintaa. Pitää tehdä asioita vastoin omia tapojaan.