Liikunta ja punainen naama
Olen päättänyt alokaa liikkumaan. Vuoden olen käynyt tosi ahkerasti joogassa ja nyt käyn lisäksi bodybalancessa. Haluaisin siirtyä kokeilemaan jotain muutakin, esim. spinningiä tai body pumppia pitkän tauon jälkeen. Jotain enemmän rasittavaa ja raskaampaa. Minulla on vain yksi este: naaman punoitus. Naamani menee pienestäkin liikkumisesta ihan punaiseksi. Esim bodybalancessa naama jo helottaa. Rankemmassa jumpassa naama on todella kamalan näköinen. Pynainen kuun tomaatti, mutta valkoisilla läiskillä. Varsinkin suun ympärille jää valkoista, todella kauhean näköistä. Ja sitten kun noissakin jumpissa käy hyvännäköisiä lihaksikkaita ja hyväkuntoisia miehiä ja itse haluaisi esiintyä edukseen, niin kynnys tunneille menemiselle nousee liian korkeaksi. Minua ei haittaisi ollenkaan jos hikoilisin kunnolla, mutta en hikoa juuri ollenkaan. Olen aina ihmetellyt miksi jumpan jälkeen pitää paikka pyyhkiä ja putsata kunnes tajusin, että toiset hikoilevat todellakin niin paljon, että lattialle tippuu ihan hikipisaroita. Minun ei tarvitse koskaan pyyhkiä hikeä edes otsalta, sitä ei vain tule.
Eli miten ratkaisisitte ongelmani? Miten kehtaan mennä jumppiin, joissa muutun karmaisevan näköiseksi ja jossa on komeita miehiä? :D Ja vaikkei olisikaan komeita miehiä, silti hävettää kun näyttää niin kummalliselta ja aivan karmealta.
Kommentit (27)
Pysyttele takarivissä ja kiiruhda jumppasalista heti tunnin loputtua ulos, niin miehet eivät näe naamaasi.
Sinulla voi olla ruusufinniin taipuvainen ja herkkä iho. Minäkin aina punastelen herkästi ja liikunta saa minut näyttämään ihan kuolemankielissä olevalta. Menen siis ihan tulipunaiseksi ja naama sykkii. Punoitus laskee aika hitaasti. Punastutko saunassa?
Raskausaikana mulla puhkesi ruusufinni ja ihotautilääkäri tuumaili ihotyyppini olevan tähän sairauteen taipuvainen.
Mua veetuttaa paaaaljon enämpi näiden hikiveikkojen lätäköt. Kerran kaaduin reeneissä sellaiseen. Ja mitä teki nää stanan hikiveikot? Nauro mulle päin naamaa. Joo oli hauska juttu. Heko heko. Mä olisin voinut vaikka katkaista jalkani tai murtaa luitani. Eikö saatna voi kuskata vaikka jotain pyyhettä mukana, jos tuottaa muutamassa tunnissa järvellisen hikeä? Tai prkle vaan kohottaa sitä kuntoa niin, ettei pikkureeneistä hikoile!
Inhoan muuten sängyssäkin näitä hikoilevia porsaita. Kuka haluaa rakastella haisevaa hikilätäkköä?
Tiedätkö, minulla on ollut koko elämäni ajan sama ongelma.
Nyt sitten vähän yli viisikymppisenä olen saanut sydäninfarktin. Olin jotenkin huolissani aina, koin, että en ole liikunnassa kuin muut, hävetti se punanaamaisuus.
En ole tullut kysyneeksi lääkäreiltä, onko tässä joku yhteys. Minulla tuppasi olemaan hoitamatonta verenpainetta, nuorena jo verenpaine keikkaili ylhäällä.
Jep, olen kuin paloauto. Naama oikein sykkii ja sit niitä valkosia läikkiä siellä täällä (hikoilen myös naamastani). Ja kun punastun, se ei ole mitään sievää punoitusta poskipäissä, vaan koko naama helahtaa kirkkaanpunaiseksi.
Ja se kuka sanoo ettei punaisuuteen kiinnitetä huomiota, ei oikeasti tule kunnolla punaiseksi. Olen nyt keski-ikäinen ja kuullut paljon kommentteja naamastani ihan vielä viimeisinä vuosinakin. Ihmiset oikeasti kuvittelevat etten tiedä olevani punainen naamastani... Paras oli, kun multa kysyttiin keskellä päivää keskellä kaupunkia, että olenko juuri tullut saunasta. 😖
T. 9
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin vielä täsmentää, että se ei ole mitään punoitusta vaan ihan kirkkaan punaisena helottamista. Oikein tuntee kun naama sykkii :(
Ap
Mut ei tuo haittaa sitä sun elämäsi miestä, joka saattaa olla siellä samalla salilla hikoilemassa. Ihailee vain liikunnallista sinua! Miksi sä mietit niiden muiden mies-oletettujen reaktioita?
Juuri mietin että olipa minulla hölmö ongelma parikymppisenä, eli se että en muka voinut käydä lenkillä koska naamastani tuli niin punainen, ilmeisesti samanlainen kuin sinulla. Nyt 20 v myöhemmin tajuan, että ketään ei oikeasti kiinnosta. Ei pätkän vertaa. Joo, jos menet sinne iskemään miehiä, ja iskemäsi mies ei pidä kuin meikatuista naisista niin sen verran häntä voi kiinnostaa, mutta miksi edes haluaisit sellaisen miehen. Ettehän voisi tehdä yhdessä juuri mitään.